Euroopan jalkapalloliiton maapisteranking

(Ohjattu sivulta UEFA:n maapisteet)

UEFAn maapisteranking (engl. UEFA coefficient) on Euroopan jalkapalloliiton UEFAn ranking-systeemi kansallisille sarjoille sekä maa- ja seurajoukkueille.

Kansalliset sarjat

Kansallisten pääsarjojen arvojärjestyksen perusteella päätetään, minkä verran joukkueita ja mille kierrokselle kustakin sarjasta pääsee osallistumaan UEFAn järjestämiin eurocup-kilpailuihin eli Mestarien liigaan ja UEFA Cupiin (kaudesta 2009/10 lähtien Euroopan liiga). Ranking-pisteet vaikuttavat vasta vuoden päähän seuraavalle kaudelle, esimerkiksi vuoden 2007 listan perusteella määritellään joukkuemäärät kaudella 2008/2009.

Pisteet määräytyvät kunkin maan joukkueitten menestymisen perusteella Mestarien liigassa ja UEFA Cupissa sekä niiden karsinnoissa viimeisen viiden vuoden ajalta. Maapisteitä jaetaan voitosta kaksi ja tasapelistä yksi, Karsintaotteluissa pistemäärät on puolitettu. Kullakin kaudella jaettava yhteispistemäärä jaetaan kustakin maasta osallistuvien joukkueitten kesken. Lisäksi bonuspisteitä saa Mestarien liigan lohkovaiheeseen selviytymisestä (3), Mestarien liigan lohkovaiheesta jatkoon pääsystä ja sekä Mestarien liigassa että UEFA Cupissa puolivälieriin, välieriin ja loppuotteluun pääsystä.

Maapaikat rankingin perusteella

SijaMestarien liigaEuroopan liiga
Lohko-
vaihe
3. kk.2. kk.1. kk.Esik.Eur.
liiga
4. kk.3. kk.2. kk.1. kk.
1-33121
4-52121
62121
7-911211
10-1211111
13-152111
16-18121
19-21112
22-271111
28-34121
35-47112
48-53112
Andorra
San Marino
11
Liechtenstein1

Nykyinen ranking

SijoitusMaa
(L: Liiga, C: Cup, LC: Liigacup1)
PisteetJoukkueetPaikat kaudelle 2019–20
20182017Ero2013–142014–152015–162016–172017–18Yht.CLELYht.
11  ESP (L, C)23.00020.21423.92820.14219.714106.9980/74[1]37
23 +1  ENG (L, C, LC1)16.78513.57114.25014.92820.07179.6050/7
34 +1  ITA (L, C)14.16619.00011.50014.25017.33376.2490/6
42 –2  GER (L, C)14.71415.85716.42814.5719.85771.4270/7
55  FRA (L, C, LC1)8.50010.91611.08314.41611.50056.4150/636
66  RUS (L, C)10.4169.66611.5009.20012.60053.3820/5
77  POR (L, C)9.9169.08310.5008.0839.66647.2480/625
88  UKR (L, C)7.83310.0009.8005.5008.00041.1330/5
99  BEL (L, C)6.4009.6007.40012.5002.60038.5000/5
1010  TUR (L, C)6.7006.0006.6009.7006.80035.8000/5
1115 +4  AUT (L, C)7.8004.1253.8007.3759.75032.8500/4
1212  SUI (L, C)7.2006.9005.3004.3006.50030.2000/5
1311 –2  CZE (L, C)8.0003.8757.3005.5005.50030.1750/5
1413 –1  NED (L, C)5.9166.0835.7509.1002.90029.7490/5
1514 –1  GRE (L, C)6.1006.2005.4005.8005.10028.6000/5
1616  CRO (L, C)4.3756.8754.5005.1255.12526.0000/414
1718 +1  DEN (L, C)3.8002.9005.5008.5005.25025.9500/4
1822 +4  ISR (L, C)5.7501.3752.2506.7505.62521.7500/4
1924 +5  CYP (L, C)2.7503.3003.0005.5007.00021.5500/4
2017 –3  ROU (L, C)6.8755.1252.2503.3002.90020.4500/5
2120 –1  POL (L, C)3.1254.7505.5003.8752.87520.1250/4
2221 –1  SWE (L, C)3.2003.9004.7502.7505.37519.9750/4
2326 +3  AZE (L, C)2.5003.6254.3754.2504.37519.1250/4
2427 +3  BUL (L, C)5.6254.2501.0004.2504.00019.1250/4
2528 +3  SRB (L, C)2.5002.7504.2502.8756.37518.7500/4
2623 –3  SCO (L, C)3.2504.0003.0004.3754.00018.6250/4
2719 –8  BLR (L, C)1.7505.5005.1253.0003.25018.6250/4
2829 +1  KAZ (L, C)3.1253.3754.6252.7504.25018.1250/4
2925 –4  NOR (L, C)2.6002.2007.2501.3754.00017.4250/4
3030  SVN (L, C)2.6254.0001.0002.2504.62514.5000/4
3132 +1  LIE (C2)1.0002.5005.0002.5002.00013.0000/1011
3231 –1  SVK (L, C)1.6252.7503.7502.1251.87512.1250/4134
3334 +1  MDA (L, C)3.3751.7501.2500.8752.75010.0000/4
3437 +3  ALB (L, C)2.0000.8752.1250.8752.6258.5000/4
3535  ISL (L, C)2.5002.5001.1251.0001.1258.2500/4
3633 –3  HUN (L, C)0.8752.1251.6251.8751.6258.1250/4
3742 +5  MKD (L, C)0.5001.1251.5001.2503.1257.5000/4
3836 –2  FIN (L, C)0.5002.4001.0001.7501.2506.9000/4
3938 –1  IRL (L, C)0.2502.0000.7002.6251.1256.7000/4
4039 –1  BIH (L, C)1.5001.7501.5000.5001.3756.6250/4
4141  LVA (L, C)1.6250.2501.6251.3750.7505.6250/4
4243 +1  EST (L, C)1.0001.5001.0001.3750.6255.5000/4
4348 +5  LTU (L, C)1.2500.5000.7500.5002.3755.3750/4
4444  MNE (L, C)1.2500.7501.0000.8751.1255.0000/4
4540 –5  GEO (L, C)1.8751.2500.6251.1250.1255.0000/4
4645 –1  ARM (L, C)1.1250.3751.6251.1250.6254.8750/4
4749 +2  MLT (L, C)0.8750.1250.8751.2501.3754.5000/4
4846 –2  LUX (L, C)1.5000.5000.7500.7500.8754.3750/4
4947 –2  NIR (L, C)0.8751.3750.7500.5000.7504.2500/4
5050  WAL (L, C)0.7500.1251.5001.0000.5003.8750/4
5151  FRO (L, C)0.8751.3750.3750.3750.7503.7500/4
5252  GIB (L, C)Ei mukana0.2500.7501.5000.5003.0000/323
5353  AND (L, C)0.3330.5000.1660.1660.1661.3310/3
5454  SMR (L, C)0.3330.0000.0000.0000.1660.4990/3
5555  KOS (L3, C)
Ei UEFA:n jäsen
Ei mukana0.0000.0000/212

1 Englannin ja Ranskan liigacupien voittajat saavat paikan Eurooppa-liigassa UEFA:n erikoisluvalla.
2 Liechtensteinin jalkapalloliitto ei järjestä kansallista sarjaa ja sen kaikki seitsemän joukkuetta pelaa Sveitsin jalkapallojärjestelmässä. Tästä syystä ainoa liechteinsteinilainen mukana oleva joukkue on Liechtensteinin Cupin voittaja, joka karsiutuu Eurooppa-liigaan.
3 Kosovon jalkapalloliitosta tuli UEFA:n jäsen 3. toukokuuta 2016. Kosovon kansallisen sarjan ja cupin voittajien oli tarkoitus karsiutua Mestarien liigaan ja Eurooppa-liigaan, mutta UEFA ei antanut liitolle lupaa tähän lisensointisyistä.

Maajoukkueet

Maajoukkuerankingissa UEFA otti kesällä 2008 käyttöön uuden systeemin. Pelatusta ottelusta saa 10 000 pistettä, voitosta 30 000, voitosta rangaistuspotkukilpailun jälkeen 20 000 ja tasapelistä 10 000 pistettä (myös hävityn rangaistuspotkukilpailun jälkeen). Pisteisiin lasketaan viimeisen viiden vuoden ajalta MM- ja EM-kisojen lopputurnaus- ja karsintaottelut. Lopputurnaus- ja jatkokarsintaotteluista jaetaan lisäpisteitä 6 000–38 000 pistettä. Tehdystä maalista saa 501 ja päästetystä maalista menettää 500 pistettä. Pisteet jaetaan pelattujen otteluitten määrällä. Viimeisen turnauksen pisteet tuplataan.

Seurajoukkueet

Seurajoukkuerankingin pisteisiin lasketaan viimeisen viiden vuoden ajalta eurocup-kilpailuissa pelatut ottelut sekä kolmasosa kansallisten sarjojen rankingin pisteitä. Karsintaottelujen pisteitä ei lasketa. Seurajoukkuerankingin perusteella määritetään, mihin arvontakoriin joukkue sijoitetaan Mestarien liigan lohkoarvonnassa sekä UEFA Cupin karsintojen aloituskierros.

Lähteet

Aiheesta muualla