Taiteilijaeläke
Valtion taiteilijaeläke eli valtion ylimääräinen taiteilijaeläke voidaan myöntää tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta luovana tai esittävänä taiteilijana taiteilijalle, joka asuu tai on asunut pysyvästi Suomessa. Vuoden 2013 lopussa elinikäistä taiteilijaeläkettä sai 1 056 taiteilijaa.[1]
Myös arvostelijat on otettu jo vuosikymmenien ajan huomioon päätöksissä ylimääräisistä taiteilijaeläkkeistä. Alasta käytetään nimeä taidejournalismi.[2]
Eläkettä ei ilman erityistä syytä myönnetä 60 vuotta nuoremmalle henkilölle. Taiteilijaeläke voidaan myöntää valtion talousarvioon tarkoitusta varten otetusta määrärahasta. Eläke on veronalaista tuloa, ja se voidaan myöntää täytenä eläkkeenä tai osaeläkkeenä. Eläkkeen suuruus on 1.1.2024 alkaen 1 601,92 euroa kuukaudessa ja osaeläke siitä puolet. Eläkettä myönnettäessä otetaan huomioon hakijan varallisuus sekä hänen toimeentulomahdollisuutensa.[3]
Eläkettä ei myönnetä hakijalle, jonka eläketulot kansaneläketuloa lukuun ottamatta ovat korkeammat kuin kaksi kertaa täysi taiteilijaeläke. Enintään osaeläkettä on myönnetty hakijalle, jonka eläketulot kansaneläketuloa lukuun ottamatta ylittävät täyden taiteilijaeläkkeen tason. Eläkkeiden jakaminen perustuu vertaisarviointiin, jossa valtion taidetoimikuntien jäsenet arvioivat hakijoiden taiteellista toimintaa. Eläkkeistä päättää Taiteen edistämiskeskus.[3]
Vuonna 2024 Taiteen edistämiskeskus ei julkaissut ylimääräisten taiteilijaeläkkeiden saajien nimiä tietosuojan johdosta.[4]
Taiteilijaeläkkeen historia
Taiteilijaeläkkeitä jaettiin Suomessa ensimmäisen kerran jo 1830-luvulla, kun alettiin maksaa eläkettä kansallisesti merkittäville taiteilijoille. Silloin taiteilijaeläkkeet muistuttivat nykyisiä taiteilija-apurahoja, eivätkä ikä tai varallisuus vaikuttaneet eläkkeen saantiin. Ensimmäisiä saajia olivat muun muassa kirjailija J. L. Runeberg sekä taidemaalari Magnus von Wright.[5]
Taiteilijaeläkkeiden apurahaluonne säilyi Suomen itsenäisyyden alkuvuosikymmeniin saakka.[5] Vuonna 1923 Suomen taiteilijaseura teki esityksen valtion ylimääräisten eläkkeiden saamiseksi taiteilijoille. Kuudesta anotusta eläkkeestä taiteilijaeläke myönnettiin taidemaalari Maria Wiikille.[6]
Eläkettä nauttivat 1920–1940-luvulla monet kansallisesti merkittävät taiteilijat, kuten kirjailija Toivo Pekkanen ja kuvataiteilija Tyko Sallinen.[5]
Nykyisin voimassa oleva apurahajärjestelmä luotiin pääosin niin sanotun Ahon komitean eli Valtion taidekomitean mietinnön ehdotusten perusteella vuonna 1965. Silloin muutettiin taiteilijaeläkejärjestelmääkin siten, että myönnettävissä olevien eläkkeiden eläkeluonteisuus korostui.[7]
Ennen vuotta 1984 myönnetyt taiteilijaeläkkeet olivat verottomia, sen jälkeen myönnetyt kohdellaan verotuksessa muiden eläketulojen tavoin.[8]
Mihin taiteilijaeläke perustuu?
Taiteilijaeläkkeet perustuvat säädöksiin:
- Valtioneuvoston päätös ylimääräisistä taiteilijaeläkkeistä 75/1974 (muut. 929/1984, muut. 974/1992)
- Laki taiteilijaprofessorin viroista ja valtion taiteilija-apurahoista (734/28.11.1969)
- Laki taiteilijaprofessorin viroista ja valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta (947/18.12.1981)
- Laki taiteilijaprofessorin viroista ja valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta (143/1.1.1995)[9]