Verkkosovitin

Verkkosovitin mahdollistaa kommunikoinnin muiden lähiverkkoon liitettyjen tietokoneiden ja laitteiden kanssa, sekä kommunikoinnin verkkoon yhteydessä oleviin toisiin verkkoihin, esimerkiksi Internetiin.

Tavanomaisimpia lähiverkkoliitännän käyttöaiheita ovat muilla verkon tietokoneilla tai levypalvelimilla sijaitsevien tiedostojen käyttö, tulostaminen yhteiselle tulostimelle sekä Internetiin pääsy. Yrityksissä verkkoja käytetään myös esimerkiksi intranetin ja tietokantapalvelinten käyttöön sekä keskitettyyn käyttäjätilien, käyttöoikeuksien ja pääsyn hallintaan.

Verkkosovittimen avulla käyttöjärjestelmä voidaan käynnistää palvelimen kiintolevyltä, jolloin tietokoneessa ei tarvita välttämättä lainkaan kiintolevyä tai muuta tallennuslaitetta, johon käyttöjärjestelmä asennetaan. Verkkokäynnistyksen avulla käyttöjärjestelmä voidaan myös asentaa jopa sadoille tietokoneille yhtäaikaisesti yhdeltä palvelimelta käsin ilman asennuslevyjen käyttöä.

Wake-on-LAN-herätystoiminnon avulla sammutettuna oleva tietokone voidaan käynnistää lähiverkon kautta annetulla käskyllä, mikäli tietokone ja verkkosovitin tukevat sitä. Ominaisuutta voidaan hyödyntää esimerkiksi yöaikaan tapahtuvan automatisoidun varmuuskopioinnin tai ohjelmistopäivitysten asennuksen suorittamiseksi palvelimen ohjaamana.

Varhaiset verkkosovittimet olivat yleensä lisälaitteita, mutta tekniikan yhtenäistymisen ja integraation myötä niistä on tullut osa tietokoneen perusvarustusta. Nykyaikaisissa tietokoneissa verkkosovitin sijaitsee kiinteänä osana tietokoneen emolevyllä. Kaapeloitua verkkoa käyttävä perustason verkkosovitin kykenee yhtäaikaisesti lähettämään ja vastaanottamaan tietoa jopa 1 Gbit/s siirtonopeudella.

Osa verkkotekniikoista sallii myös kahden laitteen liittämisen suoraan toisiinsa verkkoliitännän kautta. Yleisintä kaapeloitua verkkotekniikkaa edustava parikaapeloitu ethernet mahdollistaa tämän ristiinkytketyn laitekaapelin avulla.

Jokaisella verkkosovittimella on valmistajan määrittelemä MAC-osoite, jonka avulla verkkosovittimet yksilöidään verkossa. Tämä osoite on jokaisessa verkkosovittimessa yksilöllinen, koska kaksi samaa osoitetta samassa verkossa aiheuttaisi ristiriitatilanteen. Osoite voidaan joissakin verkko-ohjelmistoissa muuttaa niin haluttaessa. Osoite on merkitty yleensä verkkosovittimeen tai sen sisältävään laitteeseen. Osoite on selvitettävissä myös diagnostiikkaohjelmalla tai käyttöjärjestelmän komennoilla (esimerkiksi NET CONFIG, ipconfig, ifconfig).

Verkkosovitin käyttää tavallisesti omaa suoritinta ja muistiin tallennettuja rutiineja, joiden avulla se hoitaa lähiverkon ja tietokoneen väylän liikennöinnin. Verkkokortin tärkein osa on transceiver (transmitter-receiver, lähetin-vastaanotin), joka hoitaa verkkoliikenteen.