Vian Dakhil

irakilainen poliitikko

Vian Dakhil (s. 1971 Mosul, Irak) on irakilainen poliitikko, joka kuuluu Irakin jesidivähemmistöön. Hän on valmistunut biologiasta, mutta hän ajautui vuonna 2007 politiikkaan yliopiston vähemmistöjen sorron kautta. Hänet valittiin vuonna 2010 ensimmäisen kerran Irakin parlamenttiin, ja vuonna 2014 hän sai kansainvälisä huomiota tunteikkaalla puheella, jolla hän vaati parlamenttia auttamaan jesideitä Isisin hyökkäyksen alla.

Vian Dakhil
Henkilötiedot
Syntynyt1971 (ikä 52–53)
Mosul, Irak
Poliitikko
PuolueKurdistanin demokraattinen puolue
AsemaIrakin parlamentin jäsen 2010–

Elämäkerta

Vian Dakhil syntyi vuonna 1971 Mosulissa. Hän oli yläluokkaisen yhdeksänlapsisen perheen vanhin lapsi. Dakhil opiskeli Arbilin Salahaddin-yliopistossa, missä hän suoritti mikrobiologiasta alemman korkeakoulututkinnon ja maisterin tutkinnon biologiasta. Hän työskenteli sen jälkeen yliopistossa tutkimusavustajana ja apulaisluonneoitsijana. Dakhilista tuli myöhemmin Hawlerin lääketieteellisen yliopiston luennoitsija.[1]

Dakhil astui mukaan politiikkaan, kun Mosulin yliopistossa hyökättiin vuonna 2007 uskonnollisia vähemmistöjä kohtaan. Hänestä tuli Irakin Kurdistanin parlamentin jesidiasioiden neuvonantaja. Kurdistanin demokraattisen puolueen listoilta Dakhil valittiin vuonna 2010 Irakin parlamenttiin.[2]

Dakhilista tuli kansainvälisesti tunnettu, kun hän elokuussa 2014 vaati Irakin parlamenttia pelastamaan jesidit.[2] Kaksi päivää aiemmin hän oli saanut viestin Isisin jesideihin kohdistamasta kansanmurhasta. Tuhannet kurdit joutuivat pakenemaan Sindžarin vuoristoon, missä he jäivät ilman kunnollisia vesi- ja ruokavaroja. Dakhilin harjoittelematon ja tunteellinen puhe katsottiin YouTubessa satojatuhansia kertoja, ja se herätti myös monien ulkomaiden huomion.[3][4] Yhdysvaltain presidentti Barack Obama määräsi kaksi päivää puheen jälkeen ilmaiskun, jolla pyrittiin rikkomaan Sindžarin saarron.[2]

Dakhili itse oli itse muutamia päiviä puheensa jälkeen kuljettamassa erilaisia tarvikkeita Sindžarin vuoristoon. Dakhilin helikopteri joutui matkalla onnettomuuteen. Helikopterin kuljettaja kuoli onnettomuudessa, mutta Dakhili selvisi murtuneella jalalla.[4][2]

Tunnustukset

Dakhili on palkittu sekä Irakissa että maailmalla monilla ihmisoikeuspalkinnolla työstä jesidien hyväksi. Vuonna 2014 hän sai Anna Politkovskaja -palkinnon ja hänet valittiin CNN:n vuoden naiseksi. Bruno Kreisky -palkinto hänelle puolestaan myönnettiin vuonna 2015.[1]

Lähteet

Aiheesta muualla