Wolsongin ydinvoimalaitos

Wolsongin ydinvoimalaitos (kor. 월성원자력발전소, hanja 月城原子力發電所) on Etelä-Korean Gyeongjussa sijaitseva ydinvoimalaitos.

Wolsongin ydinvoimalaitos
TyyppiYdinvoimala
PolttoaineUraani
Teho4 598 MW
OmistajaKorea Hydro and Nuclear Power
SijaintiGyeongju, Etelä-Korea
Koordinaatit, 129°23′01″E

Voimalan reaktori 1:n toiminta lopetettiin alun perin vuonna 2012 sen 30-vuotisen elinkaaren tullessa päätökseen, mutta sen elinkaarta päätettiin kuitenkin vuonna 2015 jatkaa satojen miljoonien lisäinvestoinneilla vuoteen 2022 asti[1][2]. Suunnitelmaa kuitenkin muutettiin vuonna 2018 siten, että voimala suljettiinkin jo vuonna 2019[2]. Etelä-Koreassa on kuitenkin esitetty syytöksiä, että voimalan omistavalle yhtiölle olisi Etelä-Korean energiaministeriöstä annettu väärää tietoa kannattavuuslaskelmiin, joka olisi johtanut ennenaikaiseen sulkemispäätökseen[2].

Reaktorit

Ydinvoimalassa on seuraavat reaktorit [3]:

NimiReaktorityyppiTehoKäyttöönottovuosiKäytöstäpoistovuosi
Wolsong 1PWR587 MW19832019
Wolsong 2PHWR700 MW1997Käytössä
Wolsong 3PHWR700 MW1998Käytössä
Wolsong 4PHWR700 MW1999Käytössä
Shin-Wolsong 1PWR1 000 MW2012Käytössä
Shin-Wolsong 2PWR1 000 MW2015Käytössä

Lähteet