17. divisioona (jatkosota)
17. divisioona (Tammidivisioona) oli Karjaan sotilasläänin perustama jatkosodan divisioona. Kyseiseen sotilaslääniin kuuluivat Salon ja Raaseporin suojeluskuntapiirit. Lisäksi Helsingin suojeluskuntapiiri perusti divisioonaan yhden rykmentin.[1]
| 17. divisioona | |
|---|---|
| Toiminnassa | 1941 - |
| Valtio |  Suomi |
| Puolustushaarat | Maavoimat |
| Aselajit | Jalkaväki |
| Lempinimi | Tammidivisioona |
| Sodat ja taistelut | Jatkosota *Hangon rintama *Tali–Ihantala |
| Komentajat | |
| Tunnettuja komentajia | Aarne Snellman Alonzo Sundman |
Perustaminen
Perustamisen jälkeen divisioonaan kuuluivat muun muassa seuraavat yksiköt:[2]
- Jalkaväkirykmentti 13 (JR 13) (ruotsinkielinen, Karjaan sotilaslääni)
- Jalkaväkirykmentti 34 (JR 34) (Salon seutu)
- Jalkaväkirykmentti 55 (JR 55) (ruotsinkielinen, Kauniainen ja Espoo, reserviläis. Jäi Hangon rintamalle kesällä 1941)
- Jalkaväkirykmentti 61 (JR 61) (Vaasan ruotsinkielisessä suojeluskuntapiirissä muodostettu ruotsinkielinen rykmentti. Tuli JR 55:n tilalle Jatkosodan hyökkäysvaiheessa)
- Kenttätykistörykmentti 8 (KTR 8)
- Kevyt osasto 19 (KevOs 19)
- Pioneeripataljoona 32 (PionP 32)
- Viestipataljoona 34 (VP 34)
- 255. ilmatorjuntakonekiväärikomppania (255. ItKKK)
- Divisioonaan ei kuulunut määrävahvuuksien mukaista raskasta patteristoa
17. divisioona pyrittiin varustamaan määrävahvuuksien mukaan, joka pääsääntöisesti onnistuikin; tosin joidenkin materiaalierien osalta määrävahvuuksia ei saavutettu. Divisioonan kolmesta jalkaväkirykmentistä kaksi oli lähes ruotsinkielisiä. Kolmas jalkaväkirykmentti sekä muut yksiköt olivat suomenkielisiä.
Erillinen Komppania
Tammikuussa 1942 Hangon valtauksen jälkeen, rintamalla ollut ruotsalaisista vapaaehtoisista koottu SFB hajotettiin, ja ruotsalaisista vapaaehtoisista muodostettiin Erillinen komppania (ErK), joka liitettiin Jalkaväkirykmentti 13:een. Komppania oli vahvuudeltaan aluksi 130 miestä. Yhteensä komppaniassa palveli sodan aikana 404 ruotsalaista vapaaehtoista.
Sodan jatkuessa komppanian täydentäminen tuli ongelmalliseksi, kun Ruotsista ei tullut enää uusia vapaaehtoisia. Kesäkuussa 1944 ennen suurhyökkäystä komppania oli kutistunut 64 mieheen (joista 53 ruotsalaisia vapaaehtoisia). Komppania osallistui Talin–Ihantalan taisteluun, jossa se kärsi raskaita tappioita, jonka vuoksi komppanian miesvahvuus kutistui 20 mieheen.
Komentajat
- jääkärieversti Aarne Snellman (26. huhtikuuta 1942 jääkärikenraalimajuri) 11. kesäkuuta 1941 – 13. huhtikuuta 1942 [3]
- jääkärikenraalimajuri Alonzo Sundman 13. huhtikuuta 1942 – 28. marraskuuta 1944[3]
Keskittäminen
17. divisioona jäi perustamisalueelleen ryhmittyen Hangon rintamalle, joka saartoi Neuvostoliitolle talvisodan rauhansopimuksessa vuokratun Hankoniemen alueen.
Ylipäällikkö Mannerheim antoi 17. heinäkuuta 1941 käskyn siirtää pääosa divisioonasta Itä-Karjalaan, ja vain Jalkaväkirykmentti 55 jäi Hangon rintamalle. Divisioona sai kolmanneksi rykmentikseen Merivoimien komentajan reservinä olleen Jalkaväkirykmentti 61:n[4]. JR 61 oli alistettuna divisioonalle jatkosodan loppuun.
Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alkaessa kesällä 1944 divisioona siirrettiin Syväriltä Karjalankannakselle, jossa se ryhmitettiin Viipurin suuntaan. Divisioonalle alistettiin 30. kesäkuuta 3. prikaati. Tällöin syntyi myös Tykistöryhmä Ilva (kuusi patteristoa).
Tappiot
Yhtymien Päämajalle tekemien määräaikaisilmoitusten mukaan 17. divisioonan kokonaistappiot sodan aikana olivat kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina yhteensä 8 937 miestä.[5]
Katso myös
Lähteet
- Sotatieteen laitos: Jatkosodan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1988. ISBN 951-0-15326-5.
- Jatkosodan pikkujättiläinen; WSOY 2005. (kirjassa on hakemisto)
- Björn Immonen - Toivo Siikarla - Göran Westerlund - Niilo Voipio: Tammidivisioona. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1999. ISBN 951-0-24544-5.