Alfred Wegener
Alfred Lothar Wegener (1. marraskuuta 1880 Berliini – ilmeisesti 16. marraskuuta 1930[1][2]) oli saksalainen meteorologi ja geofyysikko, joka esitti teorian mannerliikunnoista. Hän siis esitti, että tunnetut mantereet eivät ole olleet aina samoilla paikoilla, vaan liikkuneet miljoonien vuosien saatossa nykyisille paikoilleen. Hän ei kuitenkaan kyennyt selittämään tekijää, joka liikuttaa mantereita, mutta selitys saatiin 1950-luvulla laattatektoniikan myötä.[1]
| Alfred Wegener | |
|---|---|
 Alfred Wegener | |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1. marraskuuta 1880 Berliini, Saksa |
| Kuollut | 2. tai 3. marraskuuta 1930 (50 vuotta) Grönlanti |
| Kansalaisuus | Saksa |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot | Berliinin yliopisto |
| Väitöstyön ohjaaja | Julius Bauschinger ja Wilhelm Foerster |
| Instituutti | |
| Oppilaat | Walter Findeisen |
| Tutkimusalue | meteorologia, geofysiikka |
| Tunnetut työt | laattatektoniikka |
 Nimikirjoitus | |
Opiskelu ja ura
Wegener syntyi vuonna 1880 Berliinissä pastorin perheeseen mutta hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Zechlinerhüttessa. Hän kävi kuitenkin koulua Berliinissä Neuköllnissä. Päästyään ylioppilaaksi hän opiskeli fysiikkaa, meteorologiaa ja tähtitiedettä Berliinissä, Heidelbergissä ja Innsbruckissa vuosina 1900–1904. Vuonna 1905 hän väitteli tähtitieteen tohtoriksi Humboldt-yliopistosta. Hän avioitui Else Köppenin kanssa vuonna 1913 ja he muuttivat Marburgiin. Ensimmäisessä maailmansodassa hän oli länsi-rintamalla upseerina ja haavoittui kahdesti jonka jälkeen hänet todettiin palvelukseen kelpaamattomaksi. Sen jälkeen hän oli armeijan sääpalvelussa meteorologina. Vuonna 1919 hänet nimitettiin Hampurissa sijaitsevan Deutsche Seewarten laitoksen meteorologisen osaston johtajaksi, ja hän muutti sinne perheensä kanssa. Vuonna 1921 hänet nimitettiin Hampurin yliopistoon apulaisprofessoriksi. Kolme vuotta myöhemmin hänelle tarjottiin meteorologian ja geofysiikan professuuria Grazin yliopistosta.
Teoria mannerliikunnoista
Vuonna 1912 Wegener julkaisi ensimmäisen perusteellisen esityksen, jonka mukaan yli 200 miljoonaa vuotta sitten nykyiset mantereet muodostivat yhden valtavan yhtenäisen maamassan Pangaian, jota ympäröi yksi ainoa suuri valtameri Panthalassa. Koko teorian hän julkaisi vuonna 1915 teoksessaan Die Entstehung der Kontinente und Ozeane (suom. Mannerten ja valtamerten alkuperä). Hänen teoriansa kuitenkin kohtasi aluksi ankaraa vastustusta, ja se hyväksyttiin vasta 1960-luvulla, vuosikymmeniä hänen kuolemansa jälkeen. Yhtenä syynä tähän pidetään sitä, että hän oli ilmatieteilijä eikä geologi, ja kaiken lisäksi vielä saksalainen. Teoria myös uhkasi kaikkea, mihin geologit olivat siihen asti uskoneet.[3]
Wegener huomasi Etelä-Amerikan ja Afrikan rantaviivojen samankaltaisuuden, ja vuoden 1910 aikoihin hän alkoi kehitellä teoriaa alkumantereesta. Hän kertoi siitä luennoillaan vuonna 1912 ja artikkelissaan 1915 (molemmat vuosiluvut on mainittu laattaliikunnan syntyvuosina). Wegener osoitti, että oletetun liittymäsauman molemmin puolin oli samantyyppisiä fossiileja, mikä oli todiste liikkumateorian puolesta.[1]
Wegener tutki myös haloilmiöitä, ja Wegenerin vasta-aurinkokaaret on nimetty hänen mukaansa.[4]
Tutkimusmatkat Grönlantiin
Wegener teki Grönlantiin neljä tutkimusmatkaa, 1906–1908, 1912–1913, 1929 ja 1930.[1]. Hän johti tutkimusryhmää, joka perusti Grönlantiin Eismitte-nimisen tutkimusaseman leveyspiirille 71, keskelle jäätikköä. Wegenerin ryhmä oli ensimmäinen, joka talvehti mannerjäätiköllä jo vuonna 1912–1913. Vuonna 1930 hän menehtyi matkalla asemalta rannikolle.[5]
Saksan napa-alueiden tutkimusta koordinoiva laitos Alfred Wegener -instituutti on nimetty Wegenerin kunniaksi.[2]
Lähteet
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Alfred Wegener Wikimedia Commonsissa
- Rohkea otaksuma. Asummeko uiskentelevalla saarella?, Suomen Kuvalehti, 04.08.1923, nro 31, s. 14, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot