Chanda Kochhar

intialainen yritysjohtaja, ICICI Bankin toimitusjohtaja

Chanda Deepak Kochhar (s. 17. marraskuuta 1961) on intialainen pankkiiri. Hän on toiminut pörssinoteeratun intialaisen ICICI Bank -pankkikonsernin toimitusjohtajana vuodesta 2009 lähtien.[1][2][3]

Chanda Kochhar
Chanda Kochhar vuonna 2011.
Chanda Kochhar vuonna 2011.
Henkilötiedot
Syntynyt17. marraskuuta 1961 (ikä 62)
Jodhpur, Rajasthan, Intia
Muut tiedot
YritysICICI Bank
Asematoimitusjohtaja

Hänen toimintavuosiensa aikana Intian suurin yksityinen pankkikonserni on kasvanut tuntuvasti.[2][4][3] ICICI Bankilla oli vuonna 2017 yli 4 800 toimipistettä ja lähes 14 000 pankkiautomaattia. Konsernin palveluksessa oli noin 108 000 työntekijää. [5]

Kochharin aktiivisuus ICICI-pankin vähittäislainanannon ja intialaisen talouselämän kehittämisessä on saanut laajaa tunnustusta. Hän on useasti esiintynyt kansainvälisissä tiedostusvälineissä ja talousalan kokouksissa intialaisen rahoitusmaailman edustajana. Hän on saanut työstään monia tunnustuksia. Hän on toiminut useissa taloussektorin johtotehtävissä Intiassa ja toimii esimerkiksi maailman suurimpien rahoitusalan organisaatioiden johtajia ja johtavia virkamiehiä vuosittain yhteen kokoavan International Monetary Conferencen puheenjohtajana.[4][3]

Yhdysvaltalainen talousjulkaisu Forbes luokitteli Kochharin vuoden 2017 maailman vaikutusvaltaisimpien naisten listallaan sijalle 32.[1][6] Talousjulkaisu Fortune sijoitti hänet talouselämän kansainvälisten (ei-yhdysvaltalaisten) naisvaikuttajien 5. sijalle maailmassa samana vuonna.[7][2] Hän on ollut molemmilla vaikuttajalistoilla ainakin viisi vuotta peräkkäin.[3]

Kochhar suoritti kandidaattitutkinnon (B.A./B.Sc.) Jai Hind Collegessa ja ylemmän korkeakoulututkinnon (M.A.) Mumbain yliopistossa (Jamnalal Bajaj Institute of Management Studies). Hän on naimisissa liikemies Deepak Kochharin kanssa, heillä on kaksi lasta. [3][1]

Hänen puolisonsa Deepak Kochharin liiketoiminta Videocon-yhtymän kanssa on Intian viranomaisten tutkittavana. Videocon on ICICI Bankin suuri laina-asiakas, jolloin keskusteluun on noussut myös toimitusjohtaja Chanda Kochharin mahdolliset eturistiriidat Videoconin laina-asioista päätettäessä. Maaliskuun 2018 lopussa pankin hallitus antoi tukensa Chanda Kochharille. Kuitenkin esimerkiksi Bloombergin huhtikuussa 2018 julkaisemassa mielipiteessä kysyttiin, kuinka pitkään pankin tuki menestyksekkäälle toimitusjohtajalleen jatkuu.[8][9]

Lähteet

Aiheesta muualla

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Chanda Kochhar  –  Muun muassa syntymäpvm ja -paikka enwikistä