Search

Empire of the Petal Throne

roolipeli

Empire of the Petal Throne. The World of Tékumel on yhdysvaltalaisen kielitieteilijä M. A. R. Barkerin suunnittelema roolipeli, jonka Tactical Studies Rules julkaisi vuonna 1975. Peli sijoittuu Barkerin keksimään Tékumel-fantasiamaailmaan, ja pelaajat eläytyvät siinä seikkailevien soturien, pappien ja taikurien rooleihin. Seikkailut sijoittuvat enimmäkseen ”alamaailmaan”, suureen maanalaiseen labyrinttiin, jossa pelaajat tutkivat kadonneiden kulttuurien raunioita rikkauksien toivossa. Aloittelevat hahmot ovat slummissa asuvia barbaareja, mutta vaurauden myötä heidän yhteiskunnallinen asemansa paranee. Menestyksekkäimmistä pelaajahahmoista tulee aatelisia, jotka hallitsevat omaa läänitystään.

Empire of the Petal Throne
Vuoden 2017 uusintapainoksen kansi.
Vuoden 2017 uusintapainoksen kansi.
SuunnittelijaM. A. R. Barker
KuvittajaM. A. R. Barker
Karen J. Englesen
David C. Sutherland III
JulkaisijaTactical Studies Rules
Julkaisuvuosi1975
Tyylilajitieteisfantasia
Pelijärjestelmämuunnelma Dungeons & Dragonsista

Empire of the Petal Throne oli yksi ensimmäisistä koskaan julkaistuista roolipeleistä. Se muistuttaa säännöiltään Dungeons & Dragonsin ensimmäistä laitosta, joka niin ikään oli TSR-yhtiön tuote. Toisin kuin muut varhaiset roolipelit, Empire of the Petal Throne sisältää kuitenkin sääntöjen lisäksi valmiin pelimaailman ja kuvauksen sen maantieteestä, historiasta ja asukkaista. Peli ei ollut suuri kaupallinen menestys, mutta innovatiivisuutensa vuoksi sitä pidetään merkittävänä virstanpylväänä nykyaikaisten roolipelien syntyhistoriassa.

Tausta

Kehitystyö

Omakustanteen kansikuva (1974 tai 1975).

M. A. R. Barker oli kielitieteilijä ja Etelä-Aasian tutkimuksen professori.[1] Hän keksi Tékumel-fantasiamaailmaan jo lapsena. Ystäviensä kanssa Barker leikki ja pelasi Tékumeliin sijoittuvia seikkailuja jo ennen nykyaikaisten roolipelien syntyä. He piirsivät kuvia ja karttoja, veistivät puisia pikku-ukkoja ja rakensivat pienoismalleja. Myöhemmin he kehittivät nopanheittoon perustuvat säännöt.[2]

Gary Gygax ja Dave Arneson julkaisivat vuonna 1974 Dungeons & Dragons -roolipelin, josta tuli nopeasti suosittu. Barker osallistui aktiivisesti Minnesotan yliopiston sotapelikerhon toimintaan ja tutustui sen kautta roolipeleihin.[1] Vaikka Barker oli omien sanojensa mukaan keksinyt roolipelien perusidean jo lapsena, hän yllättyi siitä, että joku oli kehittänyt mielikuvitusleikin ympärille johdonmukaisen sääntöjärjestelmän ja julkaissut sen. Barker piti Dungeons & Dragonsin tarjoamista luolastoseikkailuista mutta oli tyytymätön siihen, ettei peli tarjonnut ”kokonaisvaltaista maailmaa”.[3] Barkerin mielestä peli heijasteli amerikkalaista individualismia, sillä pelaajahahmoilla ei ollut siinä mitään velvollisuuksia, vaan he elivät vailla kotia tai perhettä ja seikkailivat saadakseen valtaa ja omaisuutta:[4]

»Hoksasin nopeasti [D&D:n] ongelman, ettei siinä ollut paljoakaan maailmaa. Se oli kyllä hauskaa ja pelaaja pystyi kehittymään korkealle tasolle ja palasi sitten parakkiin tai kapakkaan tai minne hyvänsä, meni nukkumaan ja pysyi siellä seuraavaan seikkailuun saakka. Kaveriporukka kokoontui yhteen ja lähti matkaan ja laskeutui labyrinttiin ja jatkoi tappamista.»
(M. A. R. Barker[5])

Barkerin ystävän Jeff Berryn mukaan Empire of the Petal Throne sai alkunsa heinäkuussa 1974, kun pelinjohtaja turhautui Barkerin kritiikkiin ja kehotti keksimään paremman pelin. Barker käyttikin kesälomastaan kuusi viikkoa uusien sääntöjen, sivuhahmojen ja maailmankartan suunnittelemiseen. Ensimmäinen Empire of the Petal Throne -istunto oli Berryn mukaan elokuussa 1974.[6] Käsikirjoituksen näköispainoksen esipuheessa toisaalta kerrotaan, että Barker teetti lähipiirinsä käyttöön sääntökirjoja jo keväällä 1974.[7] Virallisten Tékumel-verkkosivujen mukaan omakustanne ilmestyi ”1974 tai 1975 (?)”.[8] Säännöt muistuttivat monessa suhteessa Dungeons & Dragonsin ensimmäistä laitosta,[9] minkä Barker itsekin myönsi.[1]

Julkaisu

Barker ei aluksi aikonut julkaista Empire of the Petal Thronea, vaan veti pelejä Minnesotan yliopiston tuttavilleen. Sana alkoi kuitenkin levitä, ja Barker ja Gygax saivat yhteyden toisiinsa.[3][6] Arnesonin ja Gygaxin Tactical Studies Rules -yhtiö julkaisi joitakin muutoksia kokeneen Empire of the Petal Thronen vuonna 1975.[6][7] Empire of the Petal Thronea myytiin 25 dollarin hintaan, mikä oli roolipeliksi paljon[10] – vuoden 2021 rahassa noin 127 dollaria.[11]

TSR myi pelin oikeudet Gamescience-yhtiölle 1980-luvun alussa. Yhtiö ajautui kuitenkin taloudellisiin vaikeuksiin, mikä näkyi tuotantoarvojen laskuna ja mainonnan vähäisyytenä.[3] Gamescience julkaisi Empire of the Petal Thronen uudelleen 1984. Different Worlds Publicationsin kustantama toinen laitos ilmestyi 1987[8] ja Tita’s House of Gamesin uusintapainos 2003. Tékumel Foundation julkaisi alkuperäisen laitoksen uudestaan vuonna 2017. Mukana oli jonkin verran lisämateriaalia.[12]

Kuvaus pelistä

Miljöö ja tapahtumat

Empire of the Petal Throne yhdistelee fantasiaa ja tieteiskirjallisuutta.[6] Sen tyylilajeja ovat miekka ja magia sekä miekka ja planeetta.[9] Miljöössä on vaikutteita Mesoamerikan, Intian ja Lähi-idän kulttuureista.[6] Kirjallisiksi esikuvikseen Barker nimesi Jack Vancen, Robert E. Howardin ja Edgar Rice Burroughsin.[1]

Peli sijoittuu kuvitteelliselle Tékumel-planeetalle, jonka ihmiset kaukaisessa tulevaisuudessa asuttavat ja muuntavat asuinkelpoiseksi. Onnettomuuden seurauksena planeetta joutuu eristyksiin muusta galaksista ja sen yhteiskunta taantuu esiteolliselle tasolle. Huipputeknologia unohtuu ja siihen aletaan suhtautua taikuutena.[1]

Tékumelia hallitsevat viisi imperiumia, jotka ovat perinnetietoisia luokkayhteiskuntia. Katastrofista on pelin alkaessa kulunut jo kymmeniä tuhansia vuosia.[13] Pelaajahahmot ovat barbaareja, jotka saapuvat ksenofobiseen Jakállan kaupunkiin etsimään onnea. Aluksi heidät suljetaan ulkomaalaisille varattuun slummiin, josta he saavat poistua vain paikallisten saattamina. Kaupungilla yksikseen harhaileva muukalainen syyllistyy helposti etikettivirheisiin, joista rangaistaan ankarasti.[14] Fiktiivinen yhteiskunta on hyvin monimutkainen, mutta jos peliin suhtautuu suoraviivaisena luolastoseikkailuna, suurin osa rönsyistä jää pois.[15]

Paikallisten mahtisukujen ja kulttien edustajat palkkaavat slummin asukkaita toimittamaan erilaisia vaarallisia tehtäviä.[16] Maineen karttuessa pelaajahahmojen yhteiskunnallinen asema paranee. Ensin he saavat luvan poistua slummista omillaan, sitten kansalaisuuden ja lopulta aatelisarvon ja läänityksen. Samalla heidän ammatillinen asemansa kohoaa; esimerkiksi soturihahmo saa jatkuvasti korkeampia sotilasarvoja.[17] Halutessaan pelaajat voivat ostaa avukseen orjia tai pestata apulaisia. Orjille ei tarvitse maksaa palkkaa, mutta he karkaavat tilaisuuden tullen.[18] Hahmot voivat myös ostaa tai rakentaa itselleen palatsin.[19]

Miehillä on Tékumelin maailmassa monenlaisia etuoikeuksia naisiin nähden. Naishahmo voi kuitenkin julistautua ”itsenäiseksi” (Aridáni), jolloin hän saa miehen oikeudet ja velvollisuudet.[20]

Tyypillinen peli-istunto koostuu sivuhahmojen kanssa neuvottelemisesta, seikkailemisesta sekä Alamaailmaksi kutsutun, maanalaisten raunioiden verkoston tutkimisesta. Alamaailmasta hahmot löytävät hirviöitä, muinaishautoja ja temppeleitä sekä aarteita.[21][9] Pelaajat voivat myös pestautua gladiaattoreiksi tai lyödä vetoa otteluiden lopputuloksesta.[22]

Barkerin mukaan Empire of the Petal Throne jäljittelee Tékumelin todellisuutta samaan tapaan kuin Monopoly jäljittelee suurkaupunkien kiinteistökauppaa: yksinkertaistetussa ja viihteellisessä muodossa. Pelaajat haluavat menestyä, joten peli on suunniteltu tarjoamaan tähän mahdollisuuksia. Siksi pelissä on paljon yliluonnollisia tapahtumia ja taikaesineitä ja vaurastuminen on helpompaa kuin ”todellisessa” Tékumelissa. Itse johtamissaan peleissä Barker painotti realismia ja sosiaalista vuorovaikutusta.[23] Toisaalta Barker kannusti yleisöään muokkaamaan peliä ja sen miljöötä: ”Ostit pelin, se on nyt sinun. – – Minulle on ihan sama. Tee mitä tykkäät.”[24]

Säännöt

Empire of the Petal Throne suosittelee käyttämään 20-tahoisia noppia, joissa on numerot 0–9 kahteen kertaan. Heittämällä kahta tällaista noppaa ja lukemalla toinen kymppeinä ja toinen ykkösinä voidaan arpoa mikä tahansa luku yhden ja sadan väliltä. Toisen numerosarjan voi halutessaan värittää, jolloin nopalla voidaan arpoa mikä tahansa luku väliltä 1–20.

Empire of the Petal Thronen säännöt on mukailtu Dungeons & Dragonsista.[1] Pelaajahahmolle määritetään synnynnäiset lahjat, jotka ovat voima, ketteryys, ruumiinrakenne, älykkyys, viehätysvoima ja maaginen kyvykkyys (Psychic Ability). Lahjakkuus arvotaan heittämällä satasivuista[a] noppaa kuudesti, joten pelaaja ei voi vaikuttaa hahmonsa kykyihin ja heikkouksiin.[20] Korkeista kykyarvoista saa etuja, kun taas matalat arvot aiheuttavat haittaa.[25] Harvoissa tapauksissa myös korkeasta lahjakkuudesta voi olla haittaa. Esimerkiksi kaunis hahmo voi joutua orjakauppiaiden kaappaamaksi.[26]

Pelissä on kolme hahmoluokkaa: soturi, pappi ja magiankäyttäjä.[20] Näistä jälkimmäinen on temppelihierarkian ulkopuolella toimiva maallikkopappi. Luokasta riippuen hahmo oppii erilaisia taitoja, kuten aseiden käsittelyä, vieraita kieliä sekä loitsuja.[27] Lisäksi jokaisella hahmolla on pätevyys yhdessä tai useammassa siviiliammatissa, kuten kankaiden värjäämisessä tai vastakkaisen sukupuolen viihdyttämisessä. Taidot edustavat asioita, joita hahmo teki ennen seikkailijaksi ryhtymistään, mutta niistä voi olla hyötyä myös seikkailemisessa.[28]

Pelaajan tulee valita jumala, jota hänen hahmonsa palvoo.[29] Jumalia on yhteensä 20: kymmenen hyvää ja kymmenen pahaa.[30] Uskonnon valinnasta voi olla hahmolle pieniä pelimekaanisia etuja ja haittoja.[31] Barker myös huomauttaa, etteivät ”hyvä” ja ”paha” ole tässä yhteydessä moraalisia käsitteitä, ja myöhemmissä Tékumel-peleissä hän puhuikin niiden sijasta vakaudesta ja muutoksesta. Pelaajahahmojen on edustettava samaa ryhmittymää, poikkeuksena ei-inhimilliset hahmot, jotka eivät valitse puoliaan ihmisten uskonnollisissa kiistoissa.[9]

Hahmot keräävät kokemuspisteitä surmaamalla vihollisia sekä tienaamalla rahaa.[32] Kokemustaso kuvaa sekä osaamista että yhteiskunnallista asemaa.[33] Kokemuksen myötä soturit oppivat paremmiksi taistelijoiksi, papit ja velhot voimakkaampia loitsuja.[27] Uusia ammattitaitoja hahmo voi opiskella maksua vastaan.[34] Myös lahjakkuudet voivat kokemustasojen myötä hieman nousta.[26] Korkean tason hahmoilla on mahdollisuus kutsua suojelusjumalansa avukseen. Uhrilahjat ja ihmisuhrit lisäävät onnistuneen kutsumisen todennäköisyyttä.[35]

Hahmonluonnin ja -kehityksen ohella[36] suurin osa pelin säännöistä käsittelee joko taistelemista[37] tai rauhanomaisia kohtaamisia sivuhahmojen kanssa.[38] Taistelut ovat abstrakteja, ja yksi taistelukierros kuvaa kokonaista minuuttia pelimaailman aikaa, ei yksittäistä iskua tai torjuntaa.[9] Onnekkaalla nopanheitolla hyökkääjä osuu kriittisesti, jolloin vastustaja kuolee välittömästi. Pelissä on myös erilliset säännöt tilanteille, joissa voimakas hahmo taistelee useita heikkoja vihollisia vastaan. Tällöin hahmolla on mahdollisuus surmata yhdellä iskulla useita vihollisia. Nykyään vastaavat säännöt ovat roolipeleissä yleisiä, mutta Empire of the Petal Thronen aikaan ne olivat uutuuksia.[9]

Alamaailmassa, erämaassa ja merellä seikkailemiselle on yksityiskohtaiset säännöt, kaupungeissa tapahtuville seikkailuille sen sijaan ei.[9] Lisäksi sääntökirjassa on pitkiä luetteloja, joissa kuvaillaan esimerkiksi mahdollisia työnantajia ja muita sivuhahmoja,[38] hirviöitä ja avaruusolentoja,[39] maagisia esineitä[40] sekä Tékumelin maailman kirjallisuutta. Kirjoille annetaan sekä alkukielinen nimi että englanninkielinen käännös.[41]

Kuvitus ja liitteet

Alkuperäisen laatikon kansikuva.

Empire of the Petal Throne julkaistiin laatikossa, joka sääntökirjan lisäksi sisälsi nelisivuisen yhteenvedon tärkeimmistä taulukoista ja luetteloista, kolme muovista karttaa ja kaksi 20-sivuista noppaa. Niiden lisäksi pelaamiseen tosin tarvitaan myös 4-, 6-, 8- ja 12-sivuiset nopat. Kaksi isompaa karttaa esittävät pelimaailmaa ja pienempi kartta Jakállan kaupunkia.[9] Tuotantoarvot olivat aikakauden standardeilla erittäin korkeat.[3]

Alkuperäisen laitoksen kuvittivat Karen J. Englesen, David C. Sutherland III ja Barker itse.[42] Laatikon kansikuva oli Barkerin piirros.[9] Monissa kuvituksissa on muutaman virkkeen mittaisia tekstejä, jotka on kirjoitettu Barkerin keksimillä keinotekoisilla kielillä.[43] Kirjan lopussa on kaksi liitettä, joissa kuvaillaan tsolyánin kieltä ja sen kirjoitusjärjestelmää.[44]

Uusintapainoksessa on jonkin verran lisämateriaalia, kuten Tsolyánun kansalaisuustodistus, johon pelaaja voi täyttää hahmonsa nimen.[45] Viimeisille sivuille on painettu mustavalkoisia karttoja.[46]

Vastaanotto

Aikalaisarviot

Ensipainoksen esipuheessa Gary Gygax ylisti Empire of the Petal Thronea kaikkien aikojen hienoimmaksi fantasiapeliksi ja kehui ”pikkutarkasti ja rakkaudella” luotua miljöötä sekä Barkerin kuvituksia.[47] The Dragonin päätoimittaja Timothy J. Kask kuvaili peliä maailman ”yksityiskohtaisimmaksi fantasiapeliksi”, jonka ”kohtalona on muodostua klassikoksi ja virstanpylvääksi”.[48] Sekä Gygax että Kask vertasivat Tékumelia J. R. R. Tolkienin Keski-maahan.[49] Dave Arneson nimesi Empire of the Petal Thronen suosikkiroolipelikseen ja Barkerin suosikkipelinjohtajakseen.[50]

The Space Gamerin arviossa Rick Mataka kuvaili Empire of the Petal Thronea erääksi kaikkien aikojen parhaista peleistä ja kehui sen monipuolisuutta: pelaajia voi olla kuinka paljon hyvänsä, ja peli voi jatkua määrättömän pitkään. Barkerin luoma maailma tuntuu Matakan mukaan kokonaiselta ja kuvitus ja kartat ovat kauniita, ”parhaita pitkään aikaan. – – Kaikesta näkee, että pelin ulkoasun eteen on nähty paljon vaivaa. – – Jos aiemmin nautit Dungeons & Dragonsista, niin tämä peli on tulevaisuus.”[51]

Kentuckylainen The Courier-Journal julkaisi 6. kesäkuuta 1979 John Filiatreaun kirjoittaman arvostelun. Sen mukaan Empire of the Petal Throne on ”peli fanaatikoille” – jopa hinta on fanaattinen. Intohimoisille harrastajille peli on hintansa veroinen, mutta kevyttä viihdettä kaipaaville se ei sovi. Filiatreau kehuu erityisesti miljöötä, joka on ”yhtä yksityiskohtainen ja huoliteltu kuin J. R. R. Tolkienin Keski-maa. – – Ne, jotka [Empire of the Petal Thronea] pelaavat, vannovat pelin olevan lajissaan paras.”[52]

Empire of the Petal Throne ei myynyt erityisen hyvin, vaikka sen ympärille muodostuikin kulttisuosio.[10] Tähän vaikuttivat sekä korkea hinta että miljöön eksoottisuus. Fantasiabuumi oli vasta alkanut, ja useimmat harrastajat olivat kiinnostuneita Tolkien-henkisestä keskiaikafantasiasta, johon verrattuna Tékumel tuntui vieraalta ja oudolta. Barkerin johtamat pelit olivat kuitenkin suosittuja ja jatkuivat säännöllisesti vuosikymmenien ajan.[6] Ryhmiä oli kaksi. Torstaisin kokoonnuttiin kepeitä, seikkailullisia pelejä varten. Maanantain ryhmä otti miljöön hyvin vakavasti ja pyrki käyttäytymään ikään kuin se olisi ollut todellinen.[53] Samalla Tékumelin maailma kehittyi yhä monimutkaisemmaksi ja yksityiskohtaisemmaksi.[6]

Jälkimaine

RPG.net-sivustolla julkaistussa arviossa ylistetään Empire of the Petal Thronen miljöötä. Pelin oletusjuoni on arvion mukaan hyvin suunniteltu, sillä pelaajille annetaan mahdollisuus tutustua eksoottiseen maailmaan vähitellen. Arvostelija kiittää myös Karen Englesenin kuvitusta, jonka tyyli muistuttaa fiktiivisen maailman omasta taiteesta. Puutteena mainitaan, ettei mukana ole luetteloa tsolyáninkielisistä henkilönnimistä. Iso maailmankartta ei ole käytännön pelitilanteessa erityisen hyödyllinen, vaan pienempää aluetta esittävä yksityiskohtainen kartta olisi parempi. Vaikka Jakállan kaupunki on pelin juonelle tärkeä, kaupunkiseikkailuille ei ole sääntöjä, mitä arvostelija pitää heikkoutena. Sääntöjärjestelmä on arvion mukaan ”ehdottoman old school” ja monessa suhteessa sekava. Eri toiminnoille on hyvin erilaiset säännöt, mikä on toisaalta myös vahvuus, sillä pelijärjestelmä on vapaamuotoinen ja nopeatempoinen ja pelinjohtaja voi halutessaan muuttaa sääntöjä ilman pelkoa kokonaisuuden hajoamisesta.[9]

Roolipelisuunnittelija Thilo Graf kirjoittaa Empire of the Petal Thronen iän näkyvän kömpelöissä säännöissä ja taitossa. Hän kehottaakin käyttämään alkuperäisten sääntöjen sijaan jotain modernia OSR-järjestelmää. Asiasisältöä Graf pitää sen sijaan erinomaisena. Sääntöjen puutteita on hänen mukaansa turha pilkata, sillä ne ovat toisen ajan ja paikan tuotos. ”Jos useimmat fantasiamaailmat ovat älyllistä pikaruokaa, – – niin tämä on hämäräperäistä ja hitaasti sulavaa ruokaa valikoivaan makuun.”[54][55] Black Gate -lehden John O’Neill arvelee, että peli sai varhaisen roolipeliyleisön ymmälleen, ja kertoo vuosien varrella nähneensä lukuisia uudenveroisia kappaleita, jotka oli ostettu mutta joita ei ole koskaan pelattu.[50]

Juhana Pettersson kirjoitti 2018: ”Olen huomannut, kuinka roolipelaajat päättävät tutkia taiteenlajin varhaishistoriaa. – – He lukevat Chainmailin, hämmentyvät D&D:n ensimmäisestä laitoksesta ja rakastuvat Empire of the Petal Throneen. Niin kävi myös minulle. – – Empire of the Petal Throne on kokonainen peli tavalla, jota D&D ei ollut. Se antaa lukijalle hyvän kuvan siitä, mitä hänen oikeastaan pitäisi tehdä.” Petterssonin mukaan Dungeons & Dragonsin merkitystä ei voi kiistää, sillä se oli ensimmäinen roolipeli. ”Mutta Empire of the Petal Thronen taiteellisessa visiossa on jotakin, joka tekee siitä paljon mukaansatempaavamman”, kun varhaisia roolipelejä verrataan lajityypin moderneihin edustajiin.[56]

Merkitys

Empire of the Petal Throne oli ensimmäisiä julkaistuja roolipelejä ja ensimmäinen, joka esitteli valmiin fantasiamaailman pelin miljöönä käytettäväksi.[15] Se asetti standardit ammattimaisesti julkaistujen roolipelien ”maailmanrakennukselle”.[57]

John O’Neillin mukaan Tékumel oli 1900-luvun ainoa merkittävää suosiota saavuttanut roolipelimiljöö, jossa ei ollut vaikutteita J. R. R. Tolkienin tuotannosta.[50] Miljöö rikkoi perinteisen fantasian eurooppakeskeiset kaavat, joita myös Dungeons & Dragons edusti. Näitä olivat esimerkiksi hyvän ja pahan voimakas kaksijakoisuus sekä itämaisen kulttuurin samaistaminen pahuuteen.[58] Juutalais-kristilliseen etiikkaan pohjautuvasta valtavirtafantasiasta poiketen Empire of the Petal Throne oli seksuaalisuuden ja sukupuolen suhteen vapaamielinen. Vapaa rakkaus on pelimaailmassa hyväksyttyä, eikä homoseksuaalisuuteen liity kielteistä leimaa.[59] Mnekshétra, ”kuningatar Nayárin lesborakastajatar”, oli todennäköisesti roolipelikirjallisuuden ensimmäinen HLBT-hahmo.[56]

Sosiologi Gary Alan Finen mukaan ”jotkut” kutsuvat Empire of the Petal Thronea ”roolipelien Cadillaciksi”. Toisaalta sillä on maine pelinä, jota ainoastaan professori Barker itse pystyy onnistuneesti pelinjohtamaan. Barker kiisti väitteen ja myös Finen mukaan se on liioittelua, mutta siinä on silti totuuden siemen. Miljööseen tutustuminen vaatii suuria ajallisia panostuksia, ja hintansa puolesta peli oli poikkeuksellisen kallis.[15] Koska Empire of the Petal Throne käsittelee orjuuden, ihmisuhrien, kuolemanpalvonnan ja gladiaattoriottelujen kaltaisia aiheita, se sai maineen aikuisten pelinä, kun taas Dungeons & Dragons oli suunnattu nuorille.[60] Myös naispuolisten pelaajien parissa Tékumelista tuli suosittu, sillä aridáni-instituutio rikkoi perinteisen fantasian miehiset sukupuolinormit.[59]

Lisämateriaali

Lehtiartikkelit ja erikoisnumerot (1975–1978)

Pian Empire of the Petal Thronen ilmestyttyä Barker kirjoitti The Strategic Review -lehteen artikkelin, jossa antoi yksityiskohtaiset ohjeet tsolyáninkielisten nimien kehittämiseen. Hän myönsi, että monilla pelaajilla oli vaikeuksia ylipäätään lausua tsolyáninkielisiä sanoja, minkä vuoksi pelissä oli nähty esimerkiksi Xerox- ja Hashish-nimisiä hahmoja.[61]

The Dragon -lehden neljäs numero (1976) oli Empire of the Petal Throne -erikoisnumero. Se sisälsi muun muassa kuvauksia Barkerin ja hänen ystäviensä peleistä,[62] uusia hirviöitä[63] sekä Jakállaan sijoittuvan novellin.[64] Vuosina 1977 ja 1978 ilmestyi myös pari numeroa The Tékumel Journal -nimistä lehteä. Tekstit olivat enimmäkseen Barkerin ja päätoimittaja Gary A. Rudolphin kirjoittamia ja kuvailivat Tékumelin maailmaa sekä Barkerin peliryhmän seikkailuja.[65] White Dwarfin vuodenvaihteessa 1978–1979 ilmestynyt numero sisälsi Jack McArdlen artikkelin ”Talismans of Tekumel”, joka lisää peliin kahdeksan taikaesinettä.[66]

Kaikkiaan Empire of the Petal Thronen lisämateriaali jäi vähäiseksi, mikä harmitti Barkeria.[6] Suurimpana ongelmana hän piti moduulien eli valmiiden seikkailujen puutetta.[67]

Miniatyyrit (1976–)

The Old Guard -yhtiö tuotti yhteistyössä TSR:n kanssa The Legions of the Petal Throne -miniatyyrejä, jotka oli tarkoitettu Tékumel-pelien kanssa käytettäviksi. Noin 25 millimetriä korkeat hahmot olivat Barkerin suunnittelemia ja Bill Murrayn veistämiä. Joulukuussa 1976 ilmestyneen The Dragon -lehden mukaan miniatyyrien oli määrä tulla kauppoihin ”pian”. Tuohon mennessä valmiina oli noin 50 erilaista hahmoa ja ne olivat aikansa mittapuulla korkealaatuisia.[68]

Australialainen Eureka Miniatures on vuodesta 2006 alkaen valmistanut ja myynyt uusia Tékumel-miniatyyrejä, jotka perustuvat vanhoihin Barkerin piirroksiin.[69][70][b] Nykyään hahmot 3D-tulostetaan.[72]

The Nightmare Maze of Jigrésh (1981)

Judges Guild julkaisi vuonna 1981 Michael E. Mayeaun suunnitteleman moduulin The Nightmare Maze of Jigrésh. Siinä pelaajahahmot tutkivat epäkuolleiden vartioimaa sokkeloa, josta löytyy sekä vaaroja että aarteita.[73] Barker auttoi taustatarinan suunnittelussa.[74]

The Space Gamerin aikalaisarviossa luolastoa kuvailtiin itseään toistavaksi, mutta kärsivällisille pelaajille moduuli tarjoaa vaihtelua. Arvostelija kiitti myös taustatarinaa.[73] Vuonna 2011 julkaistussa arviossa James Maliszewski kuvailee moduulia ”kaikkea muuta kuin erinomaiseksi”. Malizsewskin mukaan mutkia ja umpikujia vilisevää luolastoa on lähes mahdotonta kuvailla sanallisesti, ja yhtä vaikeaa on piirtää sanallisen kuvauksen pohjalta tarkkaa karttaa.[74]

The Excellent Travelling Volume (2014–)

Kanadalainen James Maliszewski julkaisee Empire of the Petal Throne -aiheista fanzinea.[75] The Excellent Travelling Volumen ensimmäinen numero ilmestyi 2014. Lehti sisälsi muun muassa uusia hahmoluokkia, esimerkkityönantajia toimeksiantoineen sekä valmiin luolastoseikkailun.[76] Marraskuuhun 2021 mennessä lehteä oli ilmestynyt 13 numeroa.[75]

Jatko-osa

Gamescience julkaisi 1980-luvulla Barkerin kirjoittaman jatko-osan Swords & Glory.[77][78] Miljöö oli sama mutta sääntöjärjestelmä uusi.[79] Ensimmäinen kirja (1983) kuvaili pelimaailmaa[80] ja toinen kirja (1984) sisälsi ohjeet hahmon luontiin ja pelaamiseen.[81] Kolmatta, pelinjohtajalle suunnattua osaa, Barker ei koskaan saanut valmiiksi.[77] Ensipainokset myytiin laatikoissa, joiden mukana tuli myös karttoja, noppia, hahmolomakkeita ja vihkosia,[77] jotka sisälsivät tiivistelmän tärkeimmistä säännöistä.[82] 2000-luvun painoksia myydään erillisinä kirjoina.[78]

Barkerin mukaan Swords & Glory oli Empire of the Petal Thronen päivitetty versio samaan tapaan kuin Advanced Dungeons & Dragons oli alkuperäisen D&D:n edistynyt versio.[67] Maailmakirja ei tosin sisältänyt sääntöjä vaan ainoastaan kuvauksen pelimaailmasta, joten sitä pystyi käyttämään myös Empire of the Petal Thronen kanssa.[79] Yksinkertaisesta edeltäjästään poiketen Swords & Glory pyrki mallintamaan pelimaailmaa yksityiskohtaisesti.[83] Vaikka peli jäi keskeneräiseksi, sillä on pituutta yli 400 sivua,[77] kun Empire of the Petal Throne oli kokonaisuudessaan runsaat 100 sivua.[84] Lisäksi fonttikoko oli selvästi pienempi.[85]

Space Gamerin aikalaisarviossa Swords & Glorya kuvattiin todentunnussaan ainutlaatuiseksi peliksi, jonka syvällisyys tekee lukukokemuksesta raskaan mutta palkitsevan.[86] Game News -lehdessä ensimmäiselle, miljöötä esitelleelle kirjalle annettiin täydet viisi tähteä.[87] Toiselle kirjalle lehti antoi 2,5 tähteä viidestä: ”pelaajan käsikirja oli vanhentunut jo ennen julkaisuaan”.[88] Different Worlds antoi Swords & Glorylle 1,5 tähteä neljästä ja kuvaili sitä menetetyksi mahdollisuudeksi.[89][90]

Peliä varten julkaistiin kaksi valmisseikkailua: haudanryöstöön ja aarteidenetsintään keskittynyt The Tomb Complex of Nereshánbo sekä juonittelupainotteinen A Jakállan Intrigue. Lisäksi julkaistiin okkultismiteemainen The Book of Ebon Bindings, tsolyánin kielioppi ja sanakirja sekä Tsolyánun asevoimien historia.[91]

Huomautukset

Lähteet

  • Barker, M. A. R.: Tsolyani Names Without Tears. The Strategic Review, Winter 1975, 1. vsk, nro 4, s. 7–9. Lake Geneva, Wisconsin: TSR. Tekumel.com (PDF). Viitattu 8.11.2021. (englanniksi)
  • Barker, M. A. R.: Swords & Glory, vol. 1. Tékumel Source Book – The World of the Petal Throne. Näköispainos. St. Paul, Minnesota: The Tékumel Foundation, 2014. Drive thru RPG (viitattu 10.11.2021). (englanniksi)
  • Barker, M. A. R.: Swords & Glory, vol. 2. Tékumel Player’s Handbook – The World of the Petal Throne. Näköispainos. St. Paul, Minnesota: The Tékumel Foundation, 2016. Drive thru RPG (viitattu 10.11.2021). (englanniksi)
  • Barker, M. A. R.: Empire of the Petal Throne. The World of Tékumel. Näköispainos. St. Paul, Minnesota: The Tékumel Foundation, 2017. Drive thru RPG (viitattu 8.11.2021). (englanniksi)
  • Barton, Wiliam A.: Capsule Reviews: The Nightmare Maze of Jigresh. The Space Gamer, August 1981, nro 42, s. 34. Austin, TX: The Space Gamer. Archive.org. Viitattu 9.11.2021. (englanniksi)
  • Fine, Gary Alan: Shared Fantasy. Role Playing Games as Social Worlds. Chicago and London: The University of Chicago Press, 2002. ISBN 0-226-24943-3. Google-kirjat (viitattu 9.11.2021). (englanniksi)
  • Inloes, Amina: Muhammad Abd al-Rahman (Phillip) Barker: Bridging Cultural Divides through Fantasy/Science-Fiction Role-Playing Games and Fictional Religion. The Muslim World, 2018, 108. vsk, nro 3, s. 387–418. Hartford: Wiley Subscription Services, Inc. (englanniksi)
  • Kask, Timothy J. (toim.): The Dragon, December ’76, 1. vsk, nro 4. Lake Geneva, Wisconsin: TSR Periodicals, TSR Hobbies, Inc.. Tekumel.com (PDF). Viitattu 8.11.2021. (englanniksi)
  • Kiesche, Frederick Paul III: Tékumel: The Best of All Possible Worlds. Space Gamer, November/December 1984, nro 71, s. 15–16. Austin, Texas: Steve Jackson Games Incorporated. Archive.org. Viitattu 9.11.2021. (englanniksi)
  • Kiesche, Frederick Paul III & Sherman, Steve: Swords & Glory. Space Gamer, November/December 1984, nro 71, s. 17–25. Austin, Texas: Steve Jackson Games Incorporated. Archive.org. Viitattu 9.11.2021. (englanniksi)
  • Kiesche, Frederick Paul III: Capsule Reviews. Space Gamer, November/December 1984, nro 71, s. 26–28. Austin, TX: Steve Jackson Games Incorporated. Archive.org. Viitattu 9.11.2021. (englanniksi)
  • Maliszewski, James (toim.): The Excellent Traveling Volume, 2014, nro 1. Omakustanne. (englanniksi)
  • Mataka, Rick: Empire of the Petal Throne: A Review. The Space Gamer, 1976, nro 4, s. 19–20. Austin, Texas: Metagaming Concepts. Archive.org. Viitattu 8.11.2021. (englanniksi)
  • Rudolph, Gary A. (toim.): The Tékumel Journal, 1977, nro 1. Minneapolis, Wisconsin: Imperium Publishing Company. Drive thru RPG. Viitattu 8.11.2021. (englanniksi)
  • Rudolph, Gary A. (toim.): The Tékumel Journal, 1978, nro 2. Minneapolis, Wisconsin: Imperium Publishing Company. Drive thru RPG. Viitattu 8.11.2021. (englanniksi)

Viitteet

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https:https://www.search.com.vn/wiki/index.php?lang=fi&q=Empire_of_the_Petal_Throne&oldid=21243283”
🔥 Top keywords: