M. A. R. Barker

Lapsuus ja nuoruus

Barkerin esivanhemmat olivat muuttaneet Yhdysvaltoihin vuonna 1626. Phillip Barker syntyi Spokanessa vuonna 1929 ja vietti lapsuutensa Washingtonin ja Idahon osavaltioissa.^[1][2] Hän oli keski-ikäisten vanhempien ainoa lapsi.^[3] Perhe muutti usein.^[3]

Barker oli lapsena kiinnostunut saduista, historiasta ja kirjallisuudesta.^[4] Hän leikki mielellään yksin^[5] ja luki paljon.^[2] Hän imi vaikutteita myös pulp-lehdistä sekä Bagdadin varkaan (1940) kaltaisista seikkailuelokuvista. Niiden innoittamana hänen sotaleikkeihinsä ilmaantui fantastisia piirteitä. Barker sai ideoita myös leikkitovereiltaan. Koska keskiaikaisia sotureita esittävät pikku-ukot olivat Barkerin lapsuudessa harvinaisia, hän alkoi itse veistää niitä puusta.^[4]

Barkerin naapurustossa asui baskia puhuvia lapsia, jotka käyttivät kieltään salakielenä. Tämä lisäsi hänen kiinnostustaan kieliä kohtaan. Samoin muinainen Väli-Amerikka ja Egypti kiinnostivat häntä suuresti.^[4] Aikansa kuluksi Barker alkoi jo lapsena opiskella muinaisen Egyptin ja mayaintiaanien kieltä ja historiaa.^[2]

Intian-matka ja kääntyminen islamiin

Barker aloitti antropologian ja Etelä-Aasian kielten opinnot Washingtonin yliopistossa. Vuonna 1951 hän sai Fulbright-stipendin ja matkusti sen turvin Intiaan, missä hän opiskeli vuoden verran Lucknowin yliopistossa. Toisen vuoden hän vietti Intian syrjäseuduilla paikallisia kieliä ja tapoja tutkien.^[2] Barker pani merkille, etteivät ihmiset pelkästään eläneet vaan myös ajattelivat eri lailla kuin Yhdysvalloissa. Barkerin mukaan heillä ei ollut ”tieteellistä uteliaisuutta” eikä teknologia kiinnostanut heitä.^[6]

Barker kääntyi islamiin vuonna 1952.^[7] Hän kuvaili kääntymisensä syitä ”puhtaasti teologisiksi”, sillä islam oli hänen mukaansa ”looginen” uskonto.^[a] Toisaalta Barker muisteli ”uskonnollista hurmiota”, joka hänet valtasi, kun hän Taj Mahalissa kuuli Jumalan nimet ääneenlausuttuina. Kääntymisensä jälkeen Barker vaihtoi etunimekseen Muhammad Abd-al-Rahman.^[8]

Singaporessa Barker kadotti passinsa ja joutui viettämään kolme kuukautta Hongkongissa ennen kuin sai suurlähetystöstä uuden passin. Uutta passia odottaessaan hän asui kowloonilaisessa bordellissa (”varsin mukavasti – – mutta ilman tyttöjen palveluksia”) ja sai tilaisuuden tarkkailla kaupungin alamaailmaa. Passin saavuttua Barker palasi San Franciscoon.^[9]

Ura tutkijana

Barker suoritti tohtorintutkinnon Kalifornian yliopistossa, missä hän erikoistui Amerikan alkuperäisiin kieliin ja kulttuureihin ja teki kenttätutkimusta klamathien parissa.^[10] Hän valmistui tohtoriksi 1959.^[11] 1960-luvun alussa Barker julkaisi joukon klamathinkielisiä tekstejä, kieliopin ja sanakirjan. Barker talletti myös klamathien kansanperinnettä. Klamath on uhanalainen kieli, ja Barkerin teksteillä on 2000-luvulle saakka ollut tärkeä rooli kielen elvytyspyrkimyksissä.^[10]

Vuonna 1957 Barker alkoi opettaa Quebecin McGill-yliopiston Islamin tutkimuksen instituutissa, missä hän työskenteli seuraavat 15 vuotta.^[12] Kanadassa Barker osallistui aktiivisesti muslimiyhteisön toimintaan ja tapasi tulevan vaimonsa Ambereenin.^[13] Appensa Habibullah Khanin kanssa hän oli perustamassa Montrealin Islamic Centreä ja piti radioluentoja Koraanin eksegetiikasta.^[8]

Vuonna 1960 Barker matkusti Lahoreen, missä hän vietti seuraavat kaksi vuotta työskennellen yhteistyössä Punjabin yliopiston kanssa.^[13] Vuonna 1962 Barkerit tekivät pyhiinvaelluksen Mekkaan. Kolme vuotta myöhemmin he tapasivat Persian šaahin Mohammad Reza Pahlavin.^[8]

Barker puhui erinomaista urdua ja alkoi kehitellä opetusmateriaalia englanninkielisille urdun opiskelijoille.^[13] Vuodesta 1967 alkaen hän julkaisi useita urdun ja muiden Etelä-Aasian kielten oppikirjoja. Ne saivat hyvän vastaanoton ja ovat vuoden 2018 tiedon mukaan edelleen käytössä.^[12]

Vuonna 1972 Barker sai viran Minnesotan yliopistosta Minneapolisista, missä hänestä tuli Etelä-Aasian tutkimuksen ja urdun kielen professori.^[12][11] Hän jäi eläkkeelle 1992.^[11]

Kuolema

Barker kuoli kotonaan 16. maaliskuuta 2012.^[11][14] Hänellä oli pitkään ollut erilaisia terveysongelmia, ja esimerkiksi hepatiittitartunnan hän oli saanut jo Intiassa.^[14] Islamilaisen tavan mukaan hänet haudattiin 24 tunnin sisällä kuolemasta.^[15]

Tékumel

Barker oli jo lapsena kiinnostunut fantasia- ja tieteiskirjallisuudesta. Noin kymmenvuotiaana hän alkoi kehitellä Tékumel-nimistä mielikuvitusmaailmaa.^[2] Barkerin mukaan ei ollut sinänsä poikkeuksellista, että lapsella oli mielikuvitusmaailma. Luonteensa vuoksi hänellä oli kuitenkin tarve tehdä mielikuvitusmaailmastaan järjestelmällinen ja kirjata sen yksityiskohdat muistiin.^[17] Hän kehitti myös keinotekoisia kieliä, joita Tékumelin kuvitteelliset asukkaat puhuivat.^[18]

Tékumel otti vaikutteita muinaisesta Egyptistä, Väli-Amerikan intiaanikulttuureista, mogulien Intiasta, hellenismistä ja keskiajan Euroopasta.^[19] Myöhemmin myös Barkerin tieteellinen ura ja sen kautta karttunut tietämys vaikuttivat Tékumeliin.^[3] Sen klaaniyhteiskunta on hierarkkinen ja kulttuurisesti paikallaan pysyvä. Hyvän ja pahan sijaan ihmiset arvottavat asioita vakauden ja muutoksen kautta, ja poliittinen juonittelu on yleistä. Uskonto on monijumalainen, ja taikuus on korvannut edistyneen tekniikan.^[20]

Ennen kuin Tékumel tuli julkisuuteen roolipelin myötä Barker suunnitteli kirjoittavansa aiheesta kaunokirjallisuutta.^[21] Hän ihaili Robert E. Howardin, Edgar Rice Burroughsin, E. R. Eddisonin, Clark Ashton Smithin, A. Merrittin ja H. P. Lovecraftin kaltaisia kirjailijoita.^[22] Jack Vancen Iltaruskon maa ilmestyi 1951, ja siitä tuli yksi Barkerin suosikkikirjoista.^[23] Myös Barkerin matkat Aasiassa vaikuttivat hänen seikkailupainotteiseen kirjalliseen tuotantoonsa.^[6] Hän julkaisi Tékumeliin liittyen monenlaista aineistoa: tietokirjoja, roolipelejä, romaaneja, kielten oppikirjoja, piirroksia, musiikkia ja ruokalajien reseptejä.^[19] Työ jatkui hänen kuolemaansa saakka, yhteensä yli 70 vuoden ajan.^[11] Tékumel Collecting -verkkosivuston mukaan Barkerin fantasiamaailma pysyi huomattavan yhtenäisenä vuosikymmenestä toiseen, ja sen keskeisimmät piirteet vakiintuivat Barkerin ollessa parikymppinen.^[3]

Roolipelit

Jo vuosia ennen varsinaisten roolipelien syntyä Barker ja hänen ystävänsä pelasivat Tékumeliin sijoittuvia sotapelejä: ”me keksimme hahmoja, veistimme puisia pienoispaitsaita, teimme rakennusten pienoismalleja, piirsimme karttoja ja kuvia ja yleisesti ottaen pidimme hauskaa”. Aluksi pelissä ei ollut varsinaisia sääntöjä, mutta myöhemmin Barker ja hänen ystävänsä kehittivät nopanheittoon perustuvat taistelusäännöt. Oman pelaajahahmonsa henkilöllisyyden Barker piti salassa ihailijoiltaan. Intian-matkan jälkeen fantasiaharrastus jäi taka-alalle Barkerin keskittyessä akateemiseen uraansa.^[17]

Minneapolisissa Barker osallistui aktiivisesti yliopiston sotapeliharrastustoimintaan.^[5] Harrastuksensa kautta hän tutustui vuonna 1974 julkaistuun Dungeons & Dragonsiin,^[5][24] jossa pelaajat eläytyvät kuvitteellisten seikkailijoiden rooleihin. Pelaaminen oli yhdistelmä taistelusimulaatiota ja improvisoitua tarinankerrontaa.^[24]

Barker piti Dungeons & Dragonsista muttei ollut tyytyväinen sen miljööseen, josta puuttuivat kulttuuri ja yhteiskunta.^[24] Vanhojen Tékumel-muistiinpanojensa pohjalta hän suunnitteli oman pelin. Barker ei aluksi aikonut julkaista lopputulosta, mutta otti sittemmin ystävänsä kehotuksesta yhteyttä Gary Gygaxiin, joka oli toinen Dungeons & Dragonsin pääsuunnittelijoista.^[25] Vuonna 1975 Gygax julkaisi Barkerin kirjoittaman Empire of the Petal Thronen,^[24] jonka säännöt muistuttivat monella tapaa Dungeons & Dragonsia.^[21] Se oli ensimmäisiä kaupallisesti julkaistuja roolipelejä ja ensimmäinen, joka esitteli valmiin fantasiamaailman pelin miljöönä käytettäväksi.^[26][27]

Vuosikymmenien varrella julkaistiin lukuisia Tékumel-sääntöjärjestelmiä, fanzineja, tietokirjoja ja muuta aineistoa, jonka ympärille syntyi uskollinen fanikunta.^[24] Barker kirjoitti yksityiskohtaisia kuvauksia Tékumelin historiasta, kulttuurista, yhteiskunnasta, aseista ja sodankäynnistä.^[18] Hän oli taitava piirtäjä ja teki pikkutarkkoja piirroksia maailmastaan. Tékumel eroaa valtavirran fantasiasta, sillä se ei perustu keskiajan Eurooppaan ja siinä on tieteiskirjallisuuden aineksia.^[5]

Barkerin ystävän Jeff Berryn mukaan ensimmäinen Tékumel-peli järjestettiin 24. elokuuta 1974.^[5] Barkerin johtama ryhmä kokoontui säännöllisesti yli 30 vuoden ajan ja oli todennäköisesti maailman pisimpään yhtämittaisesti toiminut roolipeliryhmä.^[5] Aktiivisimmassa vaiheessa Barkerin kotona kokoontui useampikin ryhmä.^[24] Torstaisin pelattiin kepeitä seikkailuja, joiden henkilöhahmot olivat miehisiä toimintasankareita. Maanantain ryhmä otti miljöön hyvin vakavasti ja pyrki käyttäytymään kuin se olisi ollut todellinen.^[28]

Kulttimaineesta huolimatta Tékumelin suosio jäi marginaaliseksi. Tämä saattoi johtua miljöön outoudesta ja siitä, että 1970-luvun puolivälissä fantasian noususuhdanne oli vasta alkanut. Roolipelit olivat uusi harrastusmuoto, ja ajatus pelimaailmasta vailla kirjallista esikuvaa oli epätavallinen.^[5] Toisaalta Tékumel sai kehuja siitä, että se otti huomioon sellaisia roolipelin kannalta olennaisia asioita, joita perinteisessä fantasiakirjallisuudessa oli ylenkatsottu.^[29]

Kaunokirjallinen tuotanto

Barker kirjoitti jo varhain Tékumeliin sijoittuvia tarinoita.^[17] Aikuisena hän alkoi kirjoittaa paikallisiin tieteis- ja fantasialehtiin.^[30] Hän lähetti novellejaan pulp-lehtiin muttei saanut yhtäkään myydyksi. Barker oli kuitenkin kirjeenvaihdossa Lin Carterin kaltaisten aloittelevien kirjailijoiden kanssa ja lähetti novellejaan heille.^[17]

Ensimmäiset Tékumel-romaanit ilmestyivät vasta vuosia Empire of the Petal Thronen jälkeen.^[31] Barker julkaisi niitä yhteensä viisi: kaksi 1980-luvulla ja kolme 2000-luvun alussa.^[24] Vanhin säilynyt Tékumel-kertomus on ”The Petal Throne” -niminen novelli. Se julkaistiin kuitenkin vasta lokakuussa 2001.^[32]

The Encyclopedia of Science Fictionin artikkelissa Neal Tringham ja David Langford pitävät onnistuneimpana esikoisteos The Man of Goldia (1984), jota he kuvailevat poliittisen juonittelun ja salaperäisten muinaisesineiden sävyttämäksi mutta juoneltaan hajanaiseksi kehitysromaaniksi. Myös ”eksoottinen matkakertomus” Flamesong (1985) on Tringhamin ja Langfordin mukaan kiinnostava, mutta myöhempiä Tékumel-romaaneja he kuvailevat kömpelöiksi ja turhauttaviksi. Tringhamin ja Langfordin mielestä Barker oli maailmanrakentajana pätevämpi kuin romaanikirjailijana, eikä hänen ”kokonaisvaltainen visionsa” välity proosafiktion muodossa.^[33]

The Tekumel Foundation

Vuonna 2008 Barker perusti säätiön, jonka tarkoituksena on suojella ja edistää Tékumelin asiaa.^[11]

Fantasiakirjojensa lisäksi Barker kirjoitti Serpent’s Walk -nimisen romaanin.^[34] Se julkaistiin salanimellä Randolph D. Calverhall vuonna 1991;^[35] Randulph de Calverhall oli erään Barkerin esi-isän nimi.^[24][36] Julkaisija oli uusnatsistiseen kirjallisuuteen erikoistunut kustantamo National Vanguard Books,^[35][37] joka tunnetaan Turnerin päiväkirjojen julkaisijana.^[38]

Serpent’s Walk on 2040-luvulle sijoittuva tieteisromaani. Kirjan maailmassa SS jatkoi toisen maailmansodan päätyttyä toimintaansa salaisena vastarintaliikkeenä. Järjestö alkoi jäljitellä vastustajiensa taktiikkaa kerryttäen taloudellisia voimavaroja ja soluttautuen tiedotusvälineisiin. Sata vuotta sodan jälkeen salaseura on jo niin vahva, että se voi aloittaa taistelun juutalaisia, demokraatteja ja monikulttuurisuutta vastaan.^[35] Juutalaiset kuvataan loisina ja taudinaiheuttajina, jotka pitävät maailmaa ”kuristusotteessa”. Salajuoniensa edistämiseksi juutalaiset kehittävät geenimanipulaation avulla viruksen, joka pääsee kuitenkin karkuun. Maailmanlaajuinen epidemia surmaa juutalaiset, venäläiset, mustat, aasialaiset ja muut ali-ihmiset. Kirjan lopussa tuhatvuotinen valtakunta perustetaan uudelleen ja päähenkilöstä tulee koko maailman führer.^[39]

Elana Gomelin (2000) mukaan Serpent’s Walk pitää holokaustia huijauksena, ihmisrotua sivilisaation perustana ja väkivaltaa välttämättömänä pahana. Adolf Hitlerin Mein Kampfia romaani siteeraa pitkästi.^[39] Amina Inloesin (2018) mukaan romaanin kirjoitustyyli on salanimen käytöstä huolimatta ilmeisen barkermainen, ja tekstissä käsitellään monia hänen mielenkiinnonkohteitaan: aasialaista kulttuuria ja islamilaista esoteriaa. Inloesin mukaan ”romaania on käsitelty tieteellisessä kirjallisuudessa paljon laajemmin kuin [Barkerin] Tékumel-romaaneja ja – – se on huomattavasti paremmin kirjoitettu”.^[40] Amerikkalaiset uusnatsit ovat käyttäneet romaania poliittisen indoktrinaation välineenä.^[38]

Barker oli mukana näennäistieteellisen^[41] The Journal of Historical Review’n toiminnassa.^[42] Lehti oli luonteeltaan antisemitistinen ja keskittyi holokaustin kiistämiseen.^[41] ”Philip Barker” kuului lehden neuvoa-antavaan toimituskuntaan vuodesta 1990 aina vuoteen 2002,^[43] jolloin lehden julkaiseminen lopetettiin.^[44]

On epäselvää, milloin Barkerin äärioikeistolaiset mielipiteet kehittyivät. Barkerin isä Loris oli aktiivisesti mukana kansallissosialistisen Amerikadeutscher Bundin toiminnassa.^[38] Barkerilla oli äitinsä kanssa läheiset välit, mutta isäänsä hän inhosi.^[45] Maaliskuussa 1951 Barkerilta julkaistiin pulp-lehti Startling Storiesissa lukijakirje, jossa hän vastusti toisen lukijan rasistisia väitteitä ja esitti, ettei ihmisroduilla ole synnynnäisiä eroja vaan vähemmistöjen kohtaamat vaikeudet johtuvat syrjinnästä.^[45]

Arkistonhoitaja löysi Serpent’s Walkin käsikirjoituksen ja muuta samanhenkistä materiaalia käydessään läpi Barkerin jäämistöä heinäkuussa 2012. Hän kertoi löydöstään The Tekumel Foundationin johdolle, jolloin kävi ilmi, että säätiön jäsenistä kaksi olivat jo valmiiksi tietoisia asiasta. Säätiö päätti vaieta asiasta, ja romaani tuli ensimmäistä kertaa julkisuuteen vasta 2018, jolloin islam-tutkija Amina Inloes julkaisi Barkeria käsitelleen tieteellisen artikkelin.^[38] Tutkimuseettisistä syistä Inloes ei paljastanut romaanin nimeä tai kuvaillut sen sisältöä tarkasti vaan tyytyi luonnehtimaan kirjan teemoja ”tulenaroiksi”.^[40] Yleiseen tietoon Barkerin äärioikeistolainen aate tuli maaliskuussa 2022.^[38] Pian tämän jälkeen Tékumel-säätiö vahvisti väitteet antisemitismistä todeksi ja pyysi anteeksi asian salaamista.^[34]

Yksityiselämä

Barker eli rauhallista ja pidättyväistä elämää.^[46] Hän piti elämänsä osa-alueet erillään. Suurin osa hänen työtovereistaan yliopistolla ei tiennyt hänen urastaan fantasia- ja tieteiskirjailijana. Harva muslimi oli edes kuullut Tékumelista saati pelannut sitä, kun taas Dungeons & Dragonsilla on paljon muslimifaneja. Vasta Barkerin kuoltua hänen akateemiset, islamilaiset ja kaunokirjalliset julkisuuskuvansa alkoivat yhdistyä.^[14]

Barker avioitui montrealilaisen Ambereen Khanin kanssa vuosien 1958–1959 tienoilla. Liitto kesti M. A. R. Barkerin kuolemaan saakka. Pariskunnalla ei ollut lapsia.^[47] Barker keräili eteläaasialaisia ja mesoamerikkalaisia käsikirjoituksia sekä vanhoja aseita ja haarniskoja. Hänen käsikirjoituskokoelmansa oli Pohjois-Amerikan laajimpia yksityiskokoelmia.^[12]

Barker lyhensi etunimensä kirjaimilla M. A. R. Ystävän mukaan syynä oli kunnioitus profeetta Muhammedia kohtaan, sillä muslimin tulisi aina profeetan nimen lausuttuaan siunata tätä. Toisaalta syynä saattoi olla halu välttää kiusallista huomiota. Amina Inloesin mukaan Barker nautti salaisuuksista, ja tämä saattoi olla osasyy sille, että hän piilotti koko nimensä nimikirjaimien taakse.^[8] Ystävien kesken Barker tunnettiin lempinimellä Phil, ja hän esimerkiksi allekirjoitti ihailijoidensa kanssa käymänsä kirjeenvaihdon tällä nimellä.^[48] Vuonna 1984 julkaistussa haastattelussa Barker mainitsi, ettei hänellä ole erityistä mielipidettä siitä, kumpaa nimeä muiden tulisi hänestä käyttää.^[49]

Barkerista kirjoittanut tutkija Amina Inloes kertoo, että Barkerin pelaajien kokemukset tekivät häneen Tékumel-kirjoja suuremman vaikutuksen. Haastateltavat muistelivat lämmöllä roolipelejä, yhdessä vietettyä aikaa ja ystävyyssuhteita. Roolipelien kautta muillakin kuin Barkerilla oli mahdollisuus osallistua Tékumelin kehittämiseen.^[24]

Uskonto

Barkerin lapsuudenkoti ei ollut uskonnollinen.^[8] Hän kääntyi sunnalaisuuteen vuonna 1952 ja pysyi hartaana muslimina kuolemaansa saakka.^[50] Barker oli kiinnostunut okkultismista ja oli perehtynyt astrologiaan, numerologiaan ja demonologiaan muttei harjoittanut okkultismia itse. Vuonna 1978 Barker julkaisi kirjan The Book of Ebon Bindings, joka oli kuvitteellinen tutkielma demonologian saralla. Kirjan tyyli (mutta ei sisältö) muistuttaa islamilaista teologista argumentaatiota.^[51]

Tékumel ei vastannut Barkerin uskonnollisia ihanteita. Se käsitteli synkkiä ja moraalirelativistisia aiheita, kuten orjuutta, ihmisuhreja, kuolemanpalvontaa ja gladiaattoriotteluita.^[46] Barker korosti, ettei hänen uskontonsa vaikuttanut Tékumeliin mitenkään, vaan maailma oli syntynyt jo vuosia ennen uskonnollista heräämistä.^[21] Hän tekikin ajattelussaan tiukan eron toden ja fantasian välillä.^[52] Esimerkiksi Tékumelin monijumalaisuus olisi Barkerin mukaan ”kauhistus kelle tahansa muslimille”, mutta toisaalta fantasiakirjailijan ei Barkerin mielestä tarvinnut uskoa omiin luomuksiinsa. Väkivalta oli hänen mukaansa haitallista tosimaailmassa, mutta Tékumel oli niin kaukana tavallisten amerikkalaisten kokemusmaailmasta, ettei sillä ollut haitallista vaikutusta aikuisten ihmisten elämään tai käytökseen. (Barker tosin huomautti, ettei Tékumel kaikilta osin sopinut lapsille.) Barker ei myöskään tietoisesti käsitellyt Tékumelin kautta uskonnollisia, yhteiskunnallisia tai poliittisia teemoja vaan se oli tarkoitettu viihteeksi.^[21]

Vuonna 1984 julkaistussa haastattelussa Barker korosti, ettei Tékumel ilmestynyt hänen mieleensä ”unissa tai mystisissä näyissä”. Silti hän usein puhui Tékumelista kuin se olisi ollut totta ja kertoi voivansa nähdä ja kuulla sen tapahtumat. Barker kuvaili kykyään ”selvänäkemiseksi” (scrying).^[b] Barkerin tuttavista kyky oli sekä vaikuttava että pelottava.^[53]

»Selvänäköisyyttä ei noin vain opetella. Aluksi oppilas ”näkee” – kuulee, aistii – sirpaleita: väri siellä, ääni täällä, palanen maisemaa, sananen jollain vieraalla kielellä, puolittain kuultu musiikki. Taitojen karttuessa yhä enemmän tulee hänen tietoonsa. Sanat yhdistyvät lauseiksi, maisemasta kasvaa kohtaus, nuoteista tulee melodia. – – Oppilas voi ohjata huomiotaan halunsa mukaan, tutkia tiettyjä paikkoja, aiheita tai ihmisiä. – – Viimein oppilas voi kulkea millä hyvänsä kadulla tai astua mistä hyvänsä ovesta – – ja kaikki on oikopäätä hänen ulottuvillaan, hänen tiedossaan ja sisäisesti johdonmukaista. – – Selvänäköisyys on yksinäinen taito. Harvat niistä, jotka elävät ruumiillisten aistihavaintojen maailmassa, voivat sitä ymmärtää. Vielä harvemmat uskovat, että selvänäkijän havainnot ovat ”todellisia”. – – Niinpä monet kiistävät selvänäköisyyden tykkäänään ja väittävät, että heidän kirjalliset fantasiansa ovat pelkkää ”sepitettä”.»
(M. A. R. Barker: The Tongue of those who Journey Beyond: Sunúz, 2004^[54])

Koska Tékumelin taloudellinen menestys jäi vähäiseksi, saksalainen Der Spiegel -lehti on kutsunut Barkeria ”unohdetuksi Tolkieniksi”.^[5] Amina Inloes katsoo Barkerin olleen fantasiaroolipelien historian vaikutusvaltaisimpia hahmoja ja valittelee tieteellisen tutkimuksen vähäisyyttä. Inloesin mukaan Barker toi tieteisfantastiseen kirjallisuuteen ja roolipeleihin ”aidosti ei-länsimaisia käsityksiä uskonnosta ja yhteiskunnasta”, mikä erotti hänen tuotantonsa aiemmasta spekulatiivisesta fiktiosta, jonka käsitykset itämaista olivat orientalismin ja eksotiikan sävyttämiä.^[55] Kokemuksiensa ja asiantuntemuksensa avulla Barker toi kuvitteellisiin yhteiskuntiinsa todellisista kulttuureista muistuttavaa yksityiskohtaisuutta ja realismia.^[56]

Tolkienille ominainen hyvän ja pahan vastakkainasettelu puuttuu Barkerin kaunokirjallisesta tuotannosta. Toisaalta Barker rikkoi eurooppalaiselle kansanperinteelle ominaisen asetelman, jossa valkoinen samaistetaan hyvään ja pimeys pahuuteen: Tékumelissa tummaa ihoa pidetään tavanomaisena ja vaaleaa ihoa epänormaalina. Epätavallista on myös Tékumelin akateeminen tyyli. Roolipelien sääntökirjat esimerkiksi painottavat englannista puuttuvien äänteiden oikeaoppista lausumista, ja sanoihin on merkitty paino tarkkeilla. Koska Tékumelin teemat olivat synkkiä ja moraalisesti monimutkaisia, se sai maineen aikuisten pelinä, kun taas Dungeons & Dragons oli nuorten suosiossa.^[57]

Barker käsitteli seksuaalisuutta ja sukupuolta rohkeammin kuin perinteinen Tolkien-vaikutteinen fantasia tai tyypilliset 1970- ja 1980-luvun roolipelit. Avioliiton ulkopuolinen seksi ja homoseksuaalisuus ovat Tékumelissa yleisesti hyväksyttyjä eikä niihin liity kielteistä leimaa.^[58] Naisen asema on Tékumelissa miehelle alisteinen. Naishahmo voi kuitenkin julistautua ”vapaaksi” (aridáni), jolloin hän ottaa itselleen miehen oikeudet ja velvollisuudet.^[59] Näin Barker rikkoi perinteisen fantasian miehiset sukupuolinormit, mikä toi Tékumelille suosiota naispuolisten roolipelaajien parissa.^[58]

Tékumel-säätiön vuonna 2022 julkaiseman lausunnon mukaan Barkerin antisemitistinen toiminta ”tahrasi pysyvästi hänen taiteellisen ja tieteellisen perintönsä”.^[34] Barkerin äärioikeistolaisten mielipiteiden lisäksi myös säätiön harjoittama salailu, ailahteleva lisensointipolitiikka ja läpinäkymätön päätöksenteko herättivät roolipelipiireissä kritiikkiä. RPGnetin Shannon Appelcline arvioi maaliskuussa 2022, että Serpent’s Walkiin liittyvien paljastusten myötä aika on lopullisesti ajanut ”roolipelialan suurimpiin ja syvällisimpiin klassikoihin” lukeutuvan tuoteperheen ohitse.^[38]

Tieteellinen työ

• Klamath Texts. Berkeley: University of California Press, 1963.
• Klamath Dictionary. Berkeley: University of California Press, 1963.
• Klamath Grammar. Berkeley: University of California Press, 1964.
• A Course in Urdu. Montreal: McGill University, 1967.
• An Urdu Newspaper Reader. Shafiqur Rahmanin ja Hasan Jahangir Hamdanin kanssa. Montreal: McGill University, 1968.
• A Reader of Modern Urdu Poetry. Khwaja Muhammad Shafi Dihlavin ja Hasan Jahangir Hamdanin kanssa. Montreal: McGill University, 1968.
• A Course in Baluchi. Aquil Khan Mengalin kanssa. Montreal: McGill University, 1969.
• An Urdu Newspaper Word Count. Khwaja Muhammad Shafi Dihlavin ja Hasan Jahangir Hamdanin kanssa. Montreal: McGill University, 1969.
• A Reader in Classical Urdu Poetry. 3 osaa. Ithaca, New York: Spoken Language Services, 1977. ^[10]

Roolipelikirjoja

• Empire of the Petal Throne. Lake Geneva, Wisconsin: TSR, Inc., 1975.
• The Tsolyáni Language. Bloomington, Minnesota: Richfield Printing, 1978.
• The Book of Ebon Bindings. Minneapolis: Imperium, 1978.
• Swords & Glory (1983–1984)
• Gardásiyal. Adventures in Tékumel (Neil R. Cauleyn kanssa, 1994)

Romaanit

• The Man of Gold. New York: Daw, 1984. ISBN 0-87997-940-2.
• Flamesong. New York: Daw, 1985. ISBN 0-88677-076-9.
• Serpent’s Walk. Salanimellä Randolph D. Calverhall. Hillsboro, West Virginia: National Vanguard Books, 1991. ISBN 0-937944-05-X.
• Prince of Skulls. Zottola, 2002. ISBN 0-9725880-0-0.
• Lords of Tsámra. Zottola, 2003. ISBN 0-9725880-1-9.
• A Death of Kings. Zottola, 2003. ISBN 0-9725880-4-3. ^[24]

• Barker, M. A. R.: Empire of the Petal Throne. The World of Tékumel. Näköispainos. St. Paul, Minnesota: The Tékumel Foundation, 2017. Drive thru RPG (viitattu 8.11.2021). (englanniksi)
• E. B.: Reviewed Work: A Course in Urdu by M. A. R. Barker, H. J. Hamdani, K. M. Shafi Dihlavi, Shafiqur Rahman. (Kirja-arvostelu) Journal of the American Oriental Society, April – June 1968, 88. vsk, nro 2, s. 373. American Oriental Society. JSTOR. Viitattu 27.1.2022. (englanniksi)
• Fine, Gary Alan: Shared Fantasy. Role Playing Games as Social Worlds. Chicago and London: The University of Chicago Press, 2002. ISBN 0-226-24943-3. Google-kirjat (viitattu 9.11.2021). (englanniksi)
• Inloes, Amina: Muhammad Abd al-Rahman (Phillip) Barker: Bridging Cultural Divides through Fantasy/Science-Fiction Role-Playing Games and Fictional Religion. The Muslim World, 25.7.2018, 108. vsk, nro 3, s. 387–418. Academia.edu. Viitattu 27.1.2022. (englanniksi)
• Kiesche, Frederick Paul III & Sherman, Steve: Interview: M. A. R. Barker. Space Gamer, Nov / Dec 1984, nro 71, s. 20–25. Austin, Texas: Steve Jackson Games Incorporated. Archive.org. Viitattu 9.11.2021. (englanniksi)
• Rehman, Mumtazul Haque: The Story of Indo-Pakistani Muslim Community in Montreal, Quebec. Montreal Religious Site Project, July 2004. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 11.2.2022). (englanniksi)
• Stern, Theodore: Reviewed Work: Klamath Texts by M. A. R. Barker. (Kirja-arvostelu) American Anthropologist, Apr. 1964, 66. vsk, nro 2, s. 481–482. American Anthropological Association. JSTOR. Viitattu 27.1.2022. (englanniksi)

Viitteet

• O’Neill, John: M.A.R. Barker, Nov 3 1929 – March 16, 2012 Black Gate. 30.3.2012. Viitattu 7.11.2022. (englanniksi)