Individualistinen anarkismi

Varhaisia individualistisia anarkisteja olivat William Godwin, Pierre-Joseph Proudhon ja Max Stirner.^[3][6]

Individualistisen anarkismin haaroilla oli vähän yhteisiä tekijöitä; sellaisia olivat kuitenkin seuraavat:

1. Individualismi, yksilöön keskittyminen ja yksilön asettaminen kaikenlaisten sosiaalisten ja ulkoisten konstruktioiden ja entiteettien kuten moraalisuuden, ideologian, sosiaalisten tapojen, uskonnon, metafysiikan, aatteiden tai toisten tahdon edelle.^[9][10]

2. Vallankumous-käsitteen torjuminen tai varauksellinen suhtautuminen siihen: vallankumous nähdään massaliikkeenä, joka voi tuottaa uusia hierarkioita. Sen sijaan nämä anarkistit suosivat evolutiivisia keinoja, joissa anarkiaa (ulkoisen vallan puuttumista) lisätään vaihtoehtoisilla kokeilla esimerkiksi osuustoiminnalla, liitoilla tai kommuuneilla ja koulutuksella, jotka voidaan toteuttaa jo nykyoloissa riippumatta hallituksen toiminnasta. Myös sosialistisen anarkismin vallankumouksellinen suora toiminta torjutaan, mukaan lukien pommit ja salamurhat^[11][12].

3. Näkemys siitä, että suhteet toisiin ihmisiin tai asioihin saavat perustua vain yksilön omaan haluun ja voivat olla niin ohimeneviä ja kompromissittomia kuin halutaan, koska individualistisessa anarkismissa yleensä hylätään vaatimus yksilön uhrautumisesta. Näin Max Stirner suosittelee egoistien liittoja kuten ystävyys- ja rakkaussuhteita sekä leikkejä korostaen kuitenkin egoismin laajaa tulkintaa, jossa arvostetaan toisia yksilöitä ja näiden ainutlaatuisuutta: ^[13][14].

Erojakin on paljon. Talouskysymyksissä individualististen anarkistien kantoja ovat muun muassa mutualismi (Proudhon, Emile Armand, varhainen Benjamin Tucker; kannattivat markkinoita paitsi että rajoittivat omistusoikeutta), Egoistinen anarkismi (Stirner, John Henry Mackay, Lev Chernyi, myöhäinen Tucker, suhtautuivat kielteisesti omistamiseen ja markkinoihin), anarkokommunismi (Albert Libertad, illegalismi) ja anarkokapitalismi (Gustave de Molinari, David Friedman, Murray Rothbard; kannattivat vapaata markkinataloutta ja yksityisomistusta).

Sosiaaliset kokeilut

Moni individualistinen anarkisti kokeilee ja uhmaakin sosiaalisia konventioita, usein boheemisti, saattaa vaatia seksuaalista kulttuurista vapautta ("vapaa rakkaus") ja olla ihastunut taiteen käyttäytymisen ja vaatetuksen innovaatioihin.^[15] Näin vapaa rakkaus^[16][17] (muun muassa Josiah Warren) ja muut radikaalit elämäntavat kuten naturismi^[17][18] (muun muassa Henry David Thoreau) ovat olleet suosittuja individualististen anarkistien keskuudessa.

Pääartikkeli: William Godwin

William Godwin oli individualistinen anarkisti^[19] ja filosofinen anarkisti, joka sai vaikutteita valistusajasta^[20] ja kehitti monen mielestä ensimmäisen modernin anarkistisen koulukunnan^[3]. Pjotr Kropotkinin mukaan Godwin "muotoili ensimmäisenä anarkismin poliittiset ja taloudelliset käsitteet vaikkei antanut ajatuksilleen tuota nimitystä ['anarkismi']."^[21][22]

Erittäin vaikutusvaltainen varhainen individualistinen anarkisti oli Josiah Warren, joka oli osallistunut Robert Owenin utooppisen sosialismin kokeiluyhteisöön nimeltä "New Harmony" ja päätynyt siihen, että tuollaista parempi on järjestelmä, joka kunnioittaa "yksilön itsemääräämisoikeutta" ja oikeutta käyttää omaisuuttaan kuten yksilö itse haluaa^[23].

Yhdysvalloissa perustettiin "Bostonin anarkismi".^[24] Amerikkalaiset individualistit pitivät ongelmattomana sitä, että "joku työllistää toisen" tai "ohjaa toista" tämän työssä mutta vaativat, että "kaikki rikastumisen luonnolliset edellytykset ovat kaikkien saavutettavissa samoin ehdoin ja lakien suomien etuoikeuksien aikaansaaman monopolit lakkautetaan^[25].

Heistä valtiomonopolikapitalismi eli valtion suosimat monopolit^[26] estivät työtä saamasta täyttä korvausta. Voltairine de Cleyre tiivisti filosofian sanomalla, että anarkoindividualistit "tukevat vankasti ajatusta, että työnantaminen ja työllistyminen, ostaminen ja myyminen, pankkitoiminta ja muut kaupalliset instituutiot, jotka rakentuvat yksityisomaisuuden ympärille, ovat itsessään hyviä ja ainoastaan valtion puuttuminen niihin tekee niistä pahoja."^[27]

1800-luvun yhdysvaltalaiset individualistit olivat erimielisiä joistain asioista kuten IP-oikeuksista ja maanomistuksesta^[28][29][30]. Suuri skisma syntyi vuosisadan lopulla, kun Tucker lakkasi kannattamasta luonnonoikeutta ja kääntyi Max Stirnerin "egoismiin"^[29].

Jotkut, kuten Benjamin Tucker, kutsuivat itseään "sosialisteiksi", käyttäen sanaa hyvin laajassa merkityksessä (viitaten työväenluokan aseman parantamiseen)^[31]. 1900-luvun tullen individualistinen anarkismi yleisimmissä muodoissaan alkoi heiketä^[32] ja vuosisadan puolivälistä alkaen niitä alkoi korvata anarkokapitalismi.^[24][33].

1800-luvun individualisten anarkistien enemmistö uskoi työnarvoteoriaan. On arvioitu, että anarkokapitalismin nousu on tulos siitä, että 1800-luvun Yhdysvaltojen individualististen anarkistien teorioista poistetaan työnarvoteoria seurauksineen^[34]. Näin klassisen taloustieteen yleisemminkin virheelliseksi katsottu työnarvoteoria korvautui uusklassisen taloustieteen subjektiivisen arvon teorialla: työn tai muun hyödykkeen arvo on se, mitä ihmiset siitä päätyvät vapaaehtoisesti maksamaan, samankin tuotteen arvo voi nousta tai laskea. Mutualisti Kevin Carson on sanonut: "Useimmat itseään nykyään 'individualistisiksi anarkisteiksi' kutsuvat ovat Murray Rothbardin itävaltalaisen taloustieteen seuraajia."^[35]

Murray Rothbard, liberaali Ludwig von Misesin oppilas, yhdisti itävaltalaisen koulukunnan taloustieteen ehdottoman ihmisoikeusnäkemyksen ja valtion hylkäämisen kanssa; nämä hän oli omaksunut 1800-luvun yhdysvaltalaisilta anarkoindividualisteilta kuten Lysander Spooner ja Benjamin Tucker^[36].

Agorismi on radikaali vasemmistolibertaristinen anarkismin muoto, jonka kehitti anarkokapitalismista 1900-luvun lopulla Samuel Edward Konkin III (a.k.a. SEK3). Agoristien päämääränä on yhteisö, jossa kaikki "suhteet ihmisten välillä ovat vapaaehtoisia vaihtoja – vapaa markkinatalous."^[37] Agoristit ovat propertaristisia markkina-anarkisteja, joiden mielestä omistusoikeus on luonnonoikeus, joka syntyy itsensä omistamisesta ja joka ei estä yhteisomistusta, mikäli omaisuuden omistajat vapaaehtoisesti sopivat sellaisesta keskenään. Agoristit kiistelevät keskenään IP-oikeuksista.

Carlotta Andersonin mukaan Yhdysvaltojen individualistiset anarkistit hyväksyvät, että vapaa kilpailu johtaa vaurauden epätasaiseen jakautumiseen "eivätkä näe sitä epäoikeudenmukaisena."^[38] Tucker selitti: "Jos elän vapaana ja rikkaana, en itke siksi, että naapurini, yhtä vapaa, on rikkaampi. Vapaus tekee lopulta kaikista rikkaita; se ei tee kaikista yhtä rikkaita. Autoritaarisuus voi tehdä (ja olla tekemättä) kaikkista yhtä rikkaita lompakostaan; se varmasti tekee heidät yhtä köyhiksi kaikessa, mikä tekee elämästä eniten elämän arvoista."^[39]

• Anarkismi
• Verokapina