Isidor Isaac Rabi
Isidor Isaac Rabi (29. heinäkuuta 1898 – 11. tammikuuta 1988) oli yhdysvaltalainen fyysikko. Hän toimi New Yorkin Columbian yliopistossa vuodesta 1929 ja oli fysiikan professori vuodesta 1935. Vuonna 1944 hän sai Nobelin fysiikanpalkinnon kehittämästään molekyylisuihkumenetelmästä, jolla voidaan määrittää ytimien magneettisia momentteja.[1]
| Isidor Isaac Rabi | |
|---|---|
 | |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 29. heinäkuuta 1898 Rymanów, Itävalta-Unkari |
| Kuollut | 11. tammikuuta 1988 (89 vuotta) New York, Yhdysvallat |
| Kansalaisuus |  Yhdysvaltalainen |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot | Cornellin yliopisto Columbian yliopisto |
| Väitöstyön ohjaaja | Albert Potter Wills |
| Instituutti | Columbian yliopisto MIT |
| Oppilaat | Julian Schwinger  Norman F. Ramsey Martin L. Perl |
| Tutkimusalue | Fysiikka |
| Palkinnot | Nobelin fysiikanpalkinto (1944) |
 Nimikirjoitus | |
Rabi syntyi juutalaiseen perheeseen 1898 Rymanówin kaupungissa,[2] joka kuului silloin Itävalta-Unkariin, nykyisin Puolaan. Perhe muutti seuraavana vuonna New Yorkiin, missä Rabi varttui Lower East Siden juutalaiskorttelissa ja Brooklynissa.[3] Hän opiskeli ensin kemiaa Cornellin yliopistossa, mutta vaihtoi fysiikkaan ja Columbian yliopistoon, missä väitteli vuonna 1927.[4] Hän sai stipendejä ja vietti kaksi vuotta Euroopassa, missä työskenteli Sommerfeldin, Bohrin, Paulin, Sternin ja Heisenbergin kanssa. Yhdysvaltoihin palattuaan Rabi meni töihin Columbian yliopistoon, missä hänestä tuli myöhemmin fysiikan professori. Toisen maailmansodan aikana hän osallistui MIT:ssä tutkan ja atomipommin kehitykseen.[5] MIT:ssä hänestä tuli säteilylaboratorion tutkimusjaoksen johtaja. Häntä pyydettiin Manhattan-projektin apulaisjohtajaksi, mutta hän kieltäytyi koska piti tutkankehitystyötä tärkeämpänä. Hän toimi Manhattan-projektissa kuitenkin usein konsulttina.[6]
Rabi meni naimisiin vuonna 1926 Helen Newmarkin kanssa ja sai kaksi tytärtä.[5]
Rabin tärkein tieteellinen saavutus on 1930-luvulla kehitetty menetelmä, jolla voidaan määrittää atomien, atomiytimien ja molekyylien magneettisia momentteja. Näillä mittauksilla saadut tarkat tiedot tekivät mahdollisiksi atomikellon, maserin ja laserin kehittämisen sekä lääketieteessä käytetyt magneettikuvaukset.[4]
Lähteet
- Tietojätti. Gummerus, 1999. ISBN 951-20-5809-X.