Joker (vuoden 2019 elokuva)

vuoden 2019 elokuva

Joker on vuonna 2019 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen psykologinen jännityselokuva, jonka on ohjannut Todd Phillips. Phillips on myös käsikirjoittanut elokuvan yhdessä Scott Silverin kanssa. Elokuva perustuu DC Comicsin luomaan superroistoon ja Batmanin arkkiviholliseen, Jokeriin, jota esittää Joaquin Phoenix. Muissa päärooleissa ovat Robert De Niro, Zazie Beetz, Frances Conroy, Brett Cullen, Glenn Fleshler, Bill Camp, Shea Whigham ja Marc Maron. Joker sijoittuu vuoteen 1981 ja seuraa mielenterveysongelmista kärsivää stand up -koomikkoa, jonka nihilistiset teot innoittavat Gotham Cityn asukkaita väkivaltaisiin mellakoihin kaupungin rikasta eliittiä vastaan.

Joker
Elokuvan mainosjuliste.
Elokuvan mainosjuliste.
OhjaajaTodd Phillips
Käsikirjoittaja
PerustuuDC Comicsin hahmoihin
Tuottaja
SäveltäjäHildur Guðnadóttir
KuvaajaLawrence Sher
LeikkaajaJeff Groth
TuotantosuunnittelijaMark Friedberg
PukusuunnittelijaMark Bridges
Pääosat
Valmistustiedot
ValmistusmaaYhdysvallat
Tuotantoyhtiö
LevittäjäWarner Bros. Pictures
Ensi-ilta
Kesto122 minuuttia[1]
Alkuperäiskielienglanti
Budjetti55–70 miljoonaa dollaria[2][3]
Tuotto1,074 miljardia dollaria[4]
Katsojat402 844 katsojaa (Suomessa)[5]
SeuraajaJoker: Folie à Deux
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
AllMovie

Joker sai maailmanensi-iltansa 31. elokuuta 2019 Venetsian elokuvajuhlilla, missä se palkittiin Kultaisella leijonalla.[6][7] Elokuvateattereihin se ilmestyi Yhdysvalloissa ja Suomessa 4. lokakuuta 2019.[8] Elokuva sai eniten ehdokkuuksia 11 ehdokkuudella vuoden 2020 Oscar-gaalassa voittaen palkinnot parhaasta miespääosasta (Joaquin Phoenix) ja musiikista (Hildur Guðnadóttir); se oli lisäksi ehdolla muun muassa parhaan elokuvan, ohjauksen ja sovitetun käsikirjoituksen palkintoihin.[9] Golden Globe 2020 -gaalassa se sai neljä Golden Globe -ehdokkuutta mukaan lukien paras draamaelokuva, miespääosa ja ohjaus.[10] Bafta-gaalassa elokuva oli ehdolla 11 palkintoon mukaan lukien paras elokuva.[11]

Asetelma

Arthur Fleck (Joaquin Phoenix) on mielenterveysongelmista kärsivä, syrjäytynyt antisankari, joka asuu äitinsä kanssa. Väärinymmärretyn miehen sisällä kytee sadistinen ja psykopaattinen murhaaja. Yhteiskunnan perustukset ovat heikoilla kantimilla, ja ihmisten välinen eriarvoisuus on suurta. Traumaattisten tapahtumien myötä katkeroitunut Arthur alkaa kostaa maailmalle.

Joker-elokuva antaa DC:n klassiselle pahishahmolle, Jokerille, syntytarinan. Kyseessä on ensimmäinen teos, jossa Jokeri on pääosassa, eikä ainoastaan Batmanin taisteluparina. Helsingin Sanomat kuvailee Jokerin tulevan elokuvassa ulos sarjakuvamaailmasta meidän todelliseen maailmaamme. Tässä teoksessa Jokeri heijastelee nyky-yhteiskuntamme ongelmia, sitä mihin vähäosaisuus ja syrjintä voi pahimmillaan johtaa.[12]

Näyttelijät

 Joaquin Phoenix  Arthur Fleck / Jokeri 
 Robert De Niro  Murray Franklin 
 Zazie Beetz  Sophie Dumond 
 Frances Conroy  Penny Fleck 
 Brett Cullen  Thomas Wayne 
 Bill Camp  etsivä Garrity 
 Shea Whigham  etsivä Burke 
 Glenn Fleshler  Randall 
 Leigh Gill  Gary 
 Josh Pais  Hoyt Vaughn 
 Rocco Luna  GiGi Dumond 
 Marc Maron  Gene Ufland 
 Sondra James  tohtori Sally 

 Murphy Guyer  Barry O’Donnell 
 Douglas Hodge  Alfred Pennyworth 
 Dante Pereira-Olson  Bruce Wayne 
 Carrie Louise Putrello  Martha Wayne 
 Sharon Washington  sosiaaliviranomainen 
 Hannah Gross  nuori Penny Fleck 
 Frank Wood  tohtori Stoner 
 Brian Tyree Henry  Carl, Arkham State Hospitalin virkailija 
 Bryan Callen  strippari[13] 
 April Grace  psykiatri 
 Ben Warheit  Wall Street -mies #1 
 Michael Benz  Wall Street -mies #2 
 Carl Lundstedt  Wall Street -mies #3 

Vastaanotto

Vastaanotto
Yhteispisteet
JulkaisuPisteet
Metacritic59/100
Arvostelupisteet
JulkaisuPisteet
Episodi [14]
Respawn.fi [15]
Kulttuuritoimitus [16]
Aamulehti [17]
Elokuvan taikaa [18]
Hufvudstadsbladet [19]
Iltalehti [20]
Lapin Kansa [21]
Me Naiset [22]
Elitisti [23]
V2.fi [24]
Muropaketti [25]
Helsingin Sanomat [26]
Film-O-Holic [27]

Kriitikoiden mielipide

Joker sai kriitikoilta ristiriitaisen vastaanoton. Toisaalta elokuvaa on kehuttu loistavaksi taidonnäytteeksi, toisaalta kritisoitu jopa vaaralliseksi. Erityisesti Joaquin Phoenixin kokonaisvaltaista roolisuoritusta Jokerina on ylistetty. Joker on kerännyt loistavat katsojaluvut sekä Suomessa että maailmalla.[28]

Variety-lehti kutsuu elokuvaa mestariteokseksi, joka kuvastaa todellista maailmaa. Helsingin Sanomien Juha Typön mielestä elokuva puolestaan yrittää olla suurempi kuin se on, mutta hänkin kehuu Phoenixin roolityötä. ”Hurjan fyysinen roolisuoritus tasapainoilee usein liian maneerisuuden rajamailla, kuitenkin oikealla puolella pysytellen. Phoenixin Jokeri on säälittävä mutta samalla pelottavan arvaamaton, kuin äärimmilleen pingotettu jousi”, Typpö kommentoi. Saman lehden Jussi Ahlroth puolestaan sanoo, että ”Joker nostaa eteemme peilin ja me kaikki näemme siinä, mitä haluamme nähdä. Elokuva käyttää katkeruuden, mielisairauden, kaaoksen ja kuoleman kuvaksi noussutta toisinaan harmitonta sarjakuvahahmoa myrkyllisellä, mutta uudella ja teräväkatseisella tavalla.”[12][28] Me Naiset -lehden elokuvakriitikko Martta Kaukonen sanoo Phoenixin tekevän elokuvassa elämänsä roolin ja elokuvan olevan ahdistavuudessaan viihdyttävä,[22] ja myös Hufvudstadsbladetin Krister Uggeldahl pitää Phoenixin roolityötä ”pelottavana ja aitona”.[19]

Ilta-Sanomien Taneli Topelius toteaa, että elokuvan sanoma antaa katsojalle eväät tulkita sen kahdella aivan päinvastaisella tavalla ja että elokuva on kritiikki Yhdysvaltojen yhteiskuntaa kohtaan. ”Joker-elokuva lietsoo katsojansa lähtemään Joaquin Phoenixin näyttelemän päähenkilön maniaan mukaan”, hän tunnelmoi. Topeliuksen mukaan Phoenix tekee elokuvassa bravuurimaisen roolisuorituksen.[29] Episodi-lehden Marta Bałaga antaa elokuvalle viisi tähteä ja toteaa Jokerin olevan ilkeä elokuva, joka korreloi ympäristönsä kanssa. Hänen mukaansa ”Joker on niin hyvä, että tekee mieli hieroa punaista huulipunaa ihmisten naamaan ja pistää paska palamaan”.[30] Elitisti-verkkosivuston Jari Mustonen pohtii elokuvan trivialisoivan vääriä asioita. Hän kirjoittaa: ”Elokuva esittää sosiaalisten naamioiden ja poliittisen korrektiuden kulttuurin negatiivisena voimana, joka pyrkii tuhoamaan ihmisen minuuden ja lopulta itse aiheuttaa kohtaamansa anarkian."[31] Iltalehden Juho Rissasen antaa elokuvalle neljä tähteä ja toteaa elokuvan olevan ohjattu ja kuvattu upeasti. Hänen mielestään ”elokuva etenee loistavan trillerin tavoin eikä tunnu hetkeäkään polkevan paikoillaan”. ”Joker kasvaa upeasti eeppisiin mittasuhteisiin ja paisuu kovaotteiseksi länsimaisen kulutusyhteiskunnan ja elämäntavan kritiikiksi, jossa vain vahvat selviävät ja heikommat jauhetaan tomuksi”, hän jatkaa.[32]

Joker on saanut myös paljon kritiikkiä siitä, että se yllyttää ihmisiä anarkiaan ja murhiin. Osa on kokenut sen antavan oikeutuksen väkivaltaan. Jotkut katsojista järkyttyivät elokuvan sisältämästä raa'asta väkivallasta niin paljon, että poistuivat näytöksestä.[29][33] Myös elokuvan sanoma herätti paljon huolta liittyen Yön ritarin paluun yhteydessä vuonna 2012 tapahtuneeseen Coloradon Auroran elokuvateatteriammuskeluun.[34]

Katsojat

Elokuva keräsi avajaisviikonloppuna Suomessa 50 600 katsojaa ja kahden ensimmäisen esitysviikon aikana yhteensä peräti 150 000 katsojaa. Yhdysvalloissa Joker tuotti avajaisviikonloppuna 87 miljoonaa euroa. Toinen viikonloppu oli kansainväliseltä tuotoltaan 112 miljoonaa euroa.[28] Elokuva oli Suomen katsotuin vuonna 2019: se keräsi elokuvateattereissa 402 844 katsojaa.[5]

25. lokakuuta 2019 Joker onnistui maailmanlaajuisissa lipputuloissa ohittamaan Deadpool ja Deadpool 2:n, ja tuli näin tähän mennessä maailman menestyneimmäksi R-luokitetuksi elokuvaksi.[35][36][37][38] 16. marraskuuta 2019 Joker ylitti maailmanlaajuisessa lipputuloissa miljardin dollarin rajapyykin, ollen näin maailman ensimmäinen miljardin rajan saavuttanut R-luokitettu elokuva.[39]

Palkinnot ja ehdokkuudet

Todd Phillips voitti Kultaisen leijonan Venetsian elokuvajuhlilla 2019.
Palkinnot ja ehdokkuudet
PäivämääräPalkintogaalaKategoriaTulosVastaanottajat
2. helmikuuta 2020BaftaParas elokuvaEhdokkuusBradley Cooper, Todd Phillips, Emma Tillinger Koskoff
Paras ohjausEhdokkuusTodd Phillips
Paras sovitettu käsikirjoitusEhdokkuusTodd Phillips, Scott Silver
Paras miespääosaVoittoJoaquin Phoenix
Paras musiikkiVoittoHildur Guðnadóttir
Paras roolitusVoittoShayna Markowitz
Paras kuvausEhdokkuusLawrence Sher
Paras leikkausEhdokkuusJeff Groth
Paras lavastusEhdokkuusMark Friedberg, Kris Moran
Paras maskeerausEhdokkuusKay Georgiou, Nicki Ledermann
Paras äänitysEhdokkuusTod Maitland, Alan Robert Murray, Tom Ozanich, Dean Zupancic
5. tammikuuta 2020Golden GlobeParas draamaelokuvaEhdokkuusJoker
Paras miespääosa draamaelokuvassaVoittoJoaquin Phoenix
Paras ohjausEhdokkuusTodd Phillips
Paras musiikkiVoittoHildur Guðnadóttir
9. helmikuuta 2020OscarParas elokuvaEhdokkuusBradley Cooper, Todd Phillips, Emma Tillinger Koskoff
Paras ohjausEhdokkuusTodd Phillips
Paras sovitettu käsikirjoitusEhdokkuusTodd Phillips, Scott Silver
Paras miespääosaVoittoJoaquin Phoenix
Paras kuvausEhdokkuusLawrence Sher
Paras maskeerausEhdokkuusNicki Ledermann, Kay Georgiou
Paras puvustusEhdokkuusMark Bridges
Paras leikkausEhdokkuusJeff Groth
Paras musiikkiVoittoHildur Guðnadóttir
Parhaat äänitehosteetEhdokkuusAlan Robert Murray
Paras äänitysEhdokkuusTom Ozanich, Dean Zupancic, Tod Maitland

Katso myös

Lähteet

Aiheesta muualla

Edeltäjä:
2018: Mamma Mia: Here We Go Again!
Suomen lippukassan ykkönen 2019Seuraaja:
2020: Frozen II
🔥 Top keywords: