Joutsan lukio

Joutsan lukio on Joutsan kirkonkylällä toimiva lukiokoulutusta antava oppilaitos. Koulu on profiloitunut hyväksi yleislukioksi.[2][1]

Joutsan lukio
Joutsan lukio.
Joutsan lukio.
SijaintiKoulutie 2, 19650 Joutsa[1]
Koordinaatit, 26.1221°E
Tyyppisuomenkielinen lukio
RehtoriUlpu Silvasti [1][2]
Oppilaita65 (2022)[3]
Verkkosivut

Samalla kiinteistöllä (Koulutie 2) toimii Joutsan yhtenäiskoulu.[4]

Perustaminen ja historia

Lukion perustaminen juontaa Joutsassa vuoteen 1946, jolloin Joutsan Yhteiskoulun Kannatusyhdistys ry sai luvan perustaa oppikoulun. Ensimmäisenä rehtorina toimi Antti Hossola. Muista alkuvuosien opettajista mainittakoon muun muassa jääkärieversti Iivari Kauranen. Uuden koulurakennuksen vuonna 1960 suunnitteli arkkitehti Aarne Ehojoki.[5]

Lukio-oikeudet Joutsan Yhteiskoulu sai vuonna 1961. Samana vuonna myös nykyinen lukiorakennus valmistui. Joutsan Yhteiskoulu siirtyi kunnan omistukseen vuonna 1973 ja vuotta myöhemmin siirryttiin peruskoululaitokseen. Tässä vaiheessa syntyi Joutsan lukio.[6]

2000-luvun alkuvuosista lukion opiskelijamäärä on merkittävästi laskenut. Vielä vuonna 2009 lukiolaisia oli yhteensä 120, mutta vuonna 2018 opiskelijoita oli 78.[3] Pääosa oppilaista tulee Joutsan, Luhangan ja Hartolan kuntien alueelta.

Peruskorjaus

Joutsan yhtenäiskoulun yläkoulun ja Joutsan lukion rakennukset ovat osa Joutsan koulukeskusta.

Joutsan lukiorakennuksen peruskorjaus aloitettiin maaliskuussa 2007. Väistötiloina toimivat muun muassa Joutsan Opintola ja työväentalo. Koulu palasi takaisin lukiorakennukseen vuoden 2008 alussa. Rakennus vihittiin uudelleen käyttöön toukokuussa 2008.[7]

Uudisrakennukseen koulu muutti yhtenäiskoulun kanssa vuonna 2013.[8]

Rehtorit

1946–1967 Antti Hossola, 1967–1998 Rauno Kivistö, 19982003 Paavo Valkonen, 20032012 Seppo Degerman.

Lähteet

Aiheesta muualla