Käyttäjä:J Hokkanen/HL17

Emajoen korkeusero Võrtsjärvestä Peipsijärveen eli koko joen matkalla on vain 3,6–4,1 metriä, mikä riippuu järvien vedenpinnan korkeuksista. Silti joen keskivirtaus on 3,7 kilometriä tunnissa. Sekä ylä- että alajuoksulla joki virtaa suo- ja luhta-alueiden läpi. Keskijuoksulla joki virtaa laakson kautta, joka on muodostunut viime jääkauden loppuvaiheessa. Laakso on ennen Tartoa kilometrin levyinen ja 20 metriä syvä, mutta kaupungin jälkeen se levenee. Matka Võrtsjärveltä Tartoon on 57 kilometriä ja Tartosta Peipsijärveen 43 kilometriä ^[6]. Joki on koko matkaltaan varsin tulvaherkkä. Varsinkin keväisin korkeavesi tulvii soille ja pelloille ja uhkaa, tosin harvoin, myös Tarton asuinalueita. Peipsijärven vedenpinnan korkeusvaihtelut, jotka ovat vuosittain parikin metriä, ulottuvat tulvana Tartoon asti ja tulvan takia joen virtaussuunta vaihtuu joskus päinvastaiseksi Võrtsjärvelle asti ^[7]. Tavallisena keväänä takasinvirtausta on varmasti nähtävissä Pedja jõen suistosta Võrtsjärveen. Tätä joen väliaikaista vaihetta kutsutaan Järvejõeksi. Joki on riittävän syvä vesiliikenteelle koko pituudeltaan. Joella liikennöi linjalaivoja ja siinä harrastetaan veneilyä ja melontaaretkeilyä.^[2][6]

Joki alkaa Võrtsjärven koillisrannasta Verevin kylän läheltä. Täällä on joen tulvatasanko tulvaniittyä ja suomaata (Verevi soo). Tulvaniityllä erottuu ilmavalokuvista kuivuneita uomia sekä juoluoita, joiden määrä lisääntyy selvästi Pedja jõen yhtymäkohdan jälkeen ^[a]. Täällä esiintyy pääuomalle rinnakkaisia uomia, joista osa on katkennut ja osa virtaa edelleen. Tällaiseen sivu-uomaan yhtyy etelästä tuleva Kavilda jõgi. Vielä Elva jõen yhtymäkohdassa on joen ympäristössä suomaita, jossa suurimpina voidaan nimetä Soova soo, Kariste soo ja Lauge soo. Joen uomalle on kertynyt pituutta 40 kilometriä, kun saavutaan Kärevere sillalle ja suoalueet vähenevät. Samalla siihen yhtyvät Laeva jõgi ja Ilmatsalu jõgi. Joki virtaa nyt jääkaudella syntyneessä laaksossa, jossa sillä ei ole tilaa meanderoida leveästi. Laakso kääntyy koilliseen, missä sen rinnakkaiseen uomaan yhtyy Vooremaalta tuleva Amme jõgi. Sitten laakso kaartaa pohjoisesta kohti kaakossa sijaitsevaa Tartoa. Joki virtaa hetken keskellä kaupunkia, mutta heti kaupungin kaakkoispuolella se joutuu kosteikkoalueelle. Kosteikkoon laskevat etelästä virtaavat Porijõgi ja Savijõgi. Kosteikon itäpuolella levittäytyvät laajat kalankasvatusaltaat, johon Mõra jõgi laskee vetensä. Vastarannalla on kaksi järvimäistä lahtea, joiden koillispuolella on lisää lampia. Emajoki kääntyy loivasti itä-koilliseen ja seuraa matalaa laaksoa virraten siinä lähes suorana uomana vaikka uoman alkuosassa on kaivettuja oikasukanavia. Kavastun jälkeen Emajoki joutuu laajalle suoalueelle, jota jatkuu yli 10 kilometriä Peipsijärveen asti. Suolla joen pääuoma haarautuu Koosa jõen haaraksi, johon yhtyy pohjoisesta Lagna jõgi. Eteläiseen pääuomaan yhtyy etelästä tulevat Ahja jõgi ja Kalli jõgi. Kalli jõella on myös oma suora yhteytensä järveen.^[8][9][a]

Joen ensimmäinen 40 kilometriä on erämaista suo- ja metsämaata, jossa joelle ei tule montaakaan tietä lähelle. Kärevere on alkutaipaleella lähin kylä ja samassa kohdassa joen ylittää Tartoon johtava valtatie 2 Käreveren siltaa myöten. Tämän jälkeen joea seuraavat tiet sekä etelä- että pohjoispuolella uomaa. Ennen Tartoa on pohjoisrannalla Kärkna kylä. Tämä jälkeen jokea seuraa Tarton esikaupunkialueen taajamat ja itse kaupunkialue. Joen ylittää Tartossa neljä maantiesiltaa, kaksi kevyenliikenteen siltaa ja kaupunkialueen ulkopuolella kehätien silta ^[10]. Keskustan jälkeen näkyvät joelle Ihasten kaupunginosa sekä Kabinan, Kaagveren ja Luunjan kylät. Ennen alajuoksun soita kohtaa joki vielä Mäksan ja Kavastun kylät. Suoalueella on enää satunnaisesti vakituista asutusta.^[8][9][a]

Viime jääkauden loppuvaiheen aikana mannerjäätikön reunan perääntyessä kohti pohjoista paljasti maaston painauman, johon kerääntyi välittömästi jäätikköjärven vettä. Se virtasi aluksi etelään, mutta sitten painauma muodosti Itämeren rannikolla lahden. Vasta boreaalisella kaudella maankohoaminen kuroutti lahdesta itsenäisen järven, jonka laskujoki virtasi aluksi länteen päin. Emajoki alkoi silloin todennäköisesti jostakin nykyisistä pienistä sivujoista. Kun myöhemmin maankohoaminen kallisti maaperän kohti kaakkoa, murtautui Võrtsjärvi itään päin ja silloin syntyi Emajoen nykyinen uoma. Uusi uoma on syntynyt atlanttisella kaudella.^[7]

Emajoki on Viron ainoa pysyvästi purjehuskelpoinen joki. Se on keskiajalla auttanut merkittävästi Tartoa kasvamaan suureksi hansakauppiaiden kauppapaikaksi. Sieltä voitiin helposti käydä kauppaa Peipsijärven eri kolkkiin sekä Pihkovaan että Novgorodiin. Vuonna 1843 kesti matka Tartosta Pihkovaan 12–14 tuntia. Vuonna 1964 alkoi venetaksi kuljettamaan viisi tai kuusi ihmistä kerrallaan ja parhaimmillaan noin 65 kilometriä tunnissa. Reittilinjat kulkivat 1990-luvun alkuun asti. Nykyään kuljetetaan matkaajia lähinnä rentoutumisen merkeissä.^[6][11]

Vuonna 1927 Emajõen pituudeksi mitattiin 127 kilometriä. Sen jälkeen on jokea ruopattu ja oikaistu, jolloin nykypituudeksi on tullut 99 kilometriä. Emajoen rannoilla on erilaisia 102 erilaista juoluaa ja lampea (vir. vanajõgi). Entisiä joen uomia on jäljellä yhteensä 140 hehtaarin verran. Osa niistä on kasvamassa umpeen tai soistuneet, mutta edelleen 72 on vielä pysyvästi vettä.^[6][12]

Joen tilasta on jonkin verran kerätty tietoa jo Neuvostoliiton aikana. Jokeen laskettiin suoraan puhdistamattomina sekä teollisuuden että yhdyskunnan jätevedet. Vesi sisälsi korkeat ravinnepitoisuudet ja se oli sameaa. Joen vesi on kuitenkin puhdistunut 1990-luvulta alkaen, sillä suurten- ja pienten pistekuormittajien vedenpuhdistus on laadukasta ja taajama-alueiden jätevesihuoltoon on kiinnitetty huomiota. Sen sijaan hajakuormitus on 2010-luvulla vielä hoitamatta. Se sisältää haja-asutuksen kuormituksta, viljelymaiden aiheuttamaa kuomitusta ja ojitetujen metsämaiden aiheuttamaa kuormitusta. Pelto- ja metsämaiden ojat tuovat Emajokeen humusta ja hienojakoista maa-ainesta, jotka tekevät vedestä sameaa. Emajoen lähiympäristö ei ole enää ongelmana, vaan sivu-uomien tuomat osin puhdistamattomat vedet. Samoin Neuvostoliiton aikaiset sedimentteihin päätyneet myrkyt, jotka ovat siellä edelleen. Veden ravinnepitoisuudet ovat lähellä hyvää arvoa ja joen kunnon arviointia eliötutkimuksin ollaan käytetty vasta 2000-luvulla.^[13]

Emajoki virtaa alupäässään Alam-Pedjan luonnonsuojelualueen läpi. Se on yksi Viron suurimpia luonnonsuojelualueita ja siihen kuuluu Emajoen yläjuoksun lisäksi Pedja- ja Põltsamaa jõen alajuoksut. Myös joen alajuoksulla oleva suoalue on suojeltu (vir. Emajõe-Suursoo maastikukaitseala).

• Joki on ruovikkoinen ja sitä luonnehtivat ulpukka- ja lummekasvustot, mutta siinä on myös uimiseen sopivia hiekkarantoja.^[2]
• Emajoesta on pyydetty yli 40 eri kalalajia. Tärkeimmät lajit ovat hauki, lahna, ahven, särki ja säyne. Yleisiä saaliskaloja ovat myös ankerias, karppi, ruutana, kuha, suutari, made ja turpa. Joessa elää myös toutain, joka on kuitenkin rauhoitettu.^[2][6]

Pääartikkeli: Emajoen valuma-alue

Joki on 99 kilometriä pitkä, mutta sen pudotus on 3–4 metriä riippuen valuma-alueen vesitilanteesta. Yleensä joki virtaa hitaasti ja tulvii siksi herkästi, kun vesitilanne kasvaa. Siihen yhtyy yli 20 jokea, puroa, ojaa tai kraavia. Osa sivu-uomista ovat yhtä pitkiä kuin Emajokikin. Emajoen valuma-alueen pinta-ala on 9 628 neliökilometriä (km²), josta 98 km² ^[2] ulottuu Latvian puolelle. Kymmenen suurimman joen valuma-alueiden pinta-alat tekevät yhteensä 5 700 km², joka on 86 % Emajoen alueesta.^[2]

Pääartikkeli: Emajoen alue

Lännestä kohti itää virtavalla Emajoella on 11 suurta sivujokea ja monia pienempiä ojia, puroja ja kraaveja. Pohjoisesta etelään virtaavia jokia ovat esimerkiksi (yläjuoksulta lueteltuna, pituus ja valuma-alueen pinta-ala ilmoitettuna) Pedja jõgi (125 km, 2 688 km²), Laeva jõgi (49 km, 275 km²) ja Amme jõgi (58 km, 511 km²). Etelästäpäin laskevat vastaavasti Elva jõgi (82 km, 451 km²), Ilmatsalu jõgi, Porijõgi (44 km, 298 km²), Mõra jõgi, Luutsna jõgi, Ahja jõgi (104 km, 1 074 km²) ja Kalli jõgi.^[8][9][a]

^[14][1]

• Annov, Merle & Kurrel, Kadri & Lepik, Leida: Eesti teedeatlas. Tallinna: Regio, 2014. ISBN 978-9949-520-16-9. toimitus. (viroksi),(englanniksi)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta J Hokkanen/HL17 Wikimedia Commonsissa

• Peipsi järv, Emajõgi, Vörtsjärv: Characteristics & Overview (englanniksi)
• Melontareitti, seikleveel.ee (viroksi)

• https://miksike.ee/documents/main/referaadid/emajogi.htm
• http://vana.loodusajakiri.ee/eesti_loodus/EL/vanaweb/0008/emajogi.html
• http://www.eestiloodus.ee/artikkel4784_4760.html
• Kikkea: https://www.ilmateenistus.ee/wp-content/uploads/2013/01/
• https://luunja.ee/loodus