Kieltoverbi
Kieltoverbi on verbi, jonka avulla muodostetaan verbien kieltomuodot. Kieltoverbillä on usein vajaa taivutus ja yleensä esimerkiksi infinitiivi puuttuu.
Kieltoverbi eri kielissä
Kieltoverbi on tyypillinen uralilaisten kielten piirre.[1]
Indoeurooppalaisissa kielissä kieltomuoto muodostetaan taipumattomalla partikkelilla (proto-indoeurooppalainen *ne, latinan nōn), joka liitetään taipuvaan pääverbiin. Englannissa sen yhteydessä käytetään usein (vaillinnaista) apuverbiä (do, be, have, shall, will, may, need). Uralilaisten kielten kieltoverbi on itse apuverbin kaltainen, vaikka esiintyykin myös yksinään.
Suomi
Suomen kielessä kieltoverbi taipuu persoonissa ja tapaluokissa (indikatiivi ja imperatiivi)[2], mutta aikamuoto- eli tempustaivutus on nykysuomesta kadonnut. Verbillä tiedetään lähes varmasti olleen rikas nominaali- ja tempustaivutus, josta nykysuomessa on jäljellä enää partisiippinen "epä-" ja murteissa ensimmäisen infinitiivin instruktiivi eten- esimerkiksi "etenkehtainen"[3][4][5][6]. Menneen ajan taivutusvartalo oli es- (esim. es(i)t, es(i)n jne.) ja siitä on jälkiä ainoastaan viron etelämurteissa sekä liivin kielessä, jossa se on säilynyt sellaisenaan. Aines rekonstruoidaan tyypillisesti jo kantauralin mennyttä aikaa ilmaisseeksi -sj-preteritimuodoksi: kantauralin preteritillä oli kaksi tunnusta, -j ja -sj, joista -sj-preteritin käyttö oli ilmeisesti jo tuolloin jotenkin rajoitettua, mahdollisesti juuri kieltoverbin kontekstiin, mutta varmuutta asiasta ei ole. -j-preteritistä puolestaan kehittyi mm. suomen kielen imperfekti.[7][8]
| Persoona | Indikatiivi, konditionaali ja potentiaali | Imperatiivi | ||
|---|---|---|---|---|
| yksikkö | monikko | yksikkö | monikko | |
| 1. | en | emme | - | älkäämme |
| 2. | et | ette | älä | älkää |
| 3. | ei | eivät | älköön | älkööt |
Lähde:[9]
Viro
Viron kielessä kieltoverbi taipuu persoonissa ja tapaluokissa. Indikatiivissa, konditionaalissa ja kvotatiivissa ei taivutusta kuitenkaan enää ole. Persoonataivutuksen oletetaan kadonneen 1300- ja 1400-luvuilla indoeurooppalaisten kielten, erityisesti saksan ja alasaksan, vaikutuksesta. Tosin persoonataivutusta tavataan vieläkin joissakin murteissa.[10]
| Persoona | Indikatiivi, konditionaali ja kvotatiivi | Imperatiivi | ||
|---|---|---|---|---|
| yksikkö | monikko | yksikkö | monikko | |
| 1. | ei | ei | - | ägem |
| 2. | ei | ei | ära | ärge |
| 3. | ei | ei | ärgu | ärgu |
Inarinsaame
Inarinsaamessa kieltoverbi taipuu persoonissa ja tapaluokissa.
| Persoona | Indikatiivi, konditionaali ja potentiaali | Imperatiivi | ||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| yksikkö | kaksikko | monikko | yksikkö | kaksikko | monikko | |
| 1. | jie´m | iän | ep | iällum | iäl´loon | iällup |
| 2. | jie´h | eppee | eppeđ | ele | ellee | elleđ |
| 3. | ij | iä´vá | iä | iä´lus | iällus | iällus |
Pohjoissaame
Pohjoissaamessa kieltoverbi taipuu persoonissa ja tapaluokissa.
| Persoona | Indikatiivi, konditionaali ja potentiaali | Imperatiivi | ||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| yksikkö | kaksikko | monikko | yksikkö | kaksikko | monikko | |
| 1. | in | ean | eat | allon | allu | allot |
| 2. | it | eahppi | ehpet | ale | alli | allet |
| 3. | ii | eaba | eai | allos | alloska | alloset |