Kuoriaita

Kuoriaita (lat. cancelli, 'ristikko'; ransk. jubé; engl. rood screen tai chancel screen; ital. tramezzo) on länsimaisessa kirkkoarkkitehtuurissa myöhäiskeskiajalla ja varhaisella renessanssiajalla yleinen rakennelma, joka erotti kuorin muusta kirkkosalista. Kuoriaitaan liittyi yleensä suurehko triumfikrusifiksi, joka oli alun perin itsenäinen, yhden poikkipuun kannattelema elementti kuorin etureunassa. Myöhemmin kuoriaita lisättiin täyttämään poikkipuun ja lattian välinen tyhjä tila, ja sitä saatettiin jatkaa vielä aidan yläpuolelle rakennetulla lehterillä. Lehterille sijoitettiin tavallisesti Neitsyt Mariaa ja Johannes Kastajaa esittäneet veistokset triumfikrusifiksin molemmille puolille.^[1]

Kuoriaidat olivat 1300-luvulta 1500-luvun puoliväliin tunnusomainen piirre Manner-Euroopan ja Britteinsaarten kirkoissa. Aidat saattoivat olla hyvinkin koristeellisia: esimerkki tästä on Etelä-Ranskassa Albin katedraaliin noin vuonna 1500 veistetty kuoriaita ja lehteri, joka on edelleen olemassa.^[1] Myöhäisrenessanssin kirkkoarkkitehtuurissa yleistyi vastareformaation myötä näkemys, jossa suosittiin avointa näkymää kirkkosalista kuoriin. 1800-luvun alkuun mennessä kuoriaidat olivat käytännössä hävinneet Euroopan kirkoista.^[1]

1500-luvulla Englannissa reformaation yhteydessä määrättiin, että triumfikrusifiksit ja kaikki muut alkuperäisen poikkipuun yläpuoliset elementit tuli poistaa. Kuoriaitojen sallittiin jäädä, mutta niistä käytetty nimitys muuttui: katolisena aikana englannin kielessä käytettiin nimeä “rood screen” (‘krusifiksiseinä’), mutta anglikaanisen kirkon vakiinnuttua alettiin suosia nimitystä “chancel screen” (‘kuoriseinä’). Osa Englannin kuoriaidoista säilyi tuholta, kun taas osa on restauroitu myöhemmin. Uusgotiikan myötä on olemassa myös 1800–1900-luvuilla rakennettuja kuoriaitoja, joiden esikuvat ovat tyylin mukaisesti keskiajalla.^[1]

Myös Suomen kirkoissa on ollut keskiajalla kuoriaidat.^[2]