Lauri Kristian Relander

Lars Kristian Relander syntyi Laatokan rannalla Kurkijoen kunnassa 31. toukokuuta 1883 agronomi Evald Relanderin ja rovastintytär Gertrud Maria o. s. Olsonin poikana. Hänellä oli veli Ilmari Relander ja siskopuoli Katri Relander. Kouluvuosina pojan etunimi suomentui Lauriksi. Relander suoriutui ylioppilaskirjoituksistaan vuonna 1901 keskinkertaisesti ja seurasi isänsä jälkiä ryhtyen opiskelemaan pääaineinaan maanviljelyskemiaa ja maanviljelystaloutta. Vuonna 1905 Relanderista tuli filosofian kandidaatti. Agronomiksi hän valmistui seuraavana vuonna ja filosofian maisteriksi 1907.^[4]

Agronomina

Valmistumisensa jälkeen Relander toimi kymmenen vuotta, vuoteen 1917, valtion maanviljelystaloudellisen koelaitoksen assistenttina. Tänä aikana hän asui ja työskenteli Paviljonki 1 -kivitalossa Helsingin maalaiskunnan (nyk. Vantaa) Jokiniemessä. Tuona aikana hän suoritti useita tutkimuksia ja julkaisi useita alan teoksia: vuonna 1907 hän julkaisi kirjan karjalannan kokoamisesta ja hoidosta ja 1910 kaniininhoito-oppaan sekä kirjan maanviljelystoiminnasta ja kasvinjalostustyöstä Pohjoismaissa.^[4]

Kaniininkasvatukseen Relander oli tutustunut luultavasti ulkomaanmatkoillaan Tanskassa ja Saksassa. Hän arveli maatalouden suuntautuvan tulevaisuudessa kohti pienviljelyä, ja kaniininkasvatus soveltuisi sen osaksi. Relanderin mukaan kaniininliha sopisi paitsi vientituotteeksi, myös turvaisi Suomen huoltovarmuutta.^[5]

Vuonna 1912 hänestä tuli lisensiaatti, ja 1914 hän väitteli tohtoriksi saksankielisellä, siementen itävyyttä käsitelleellä väitöskirjallaan. Relanderia pidetäänkin yhtenä maatalouden koetoiminnan ja kasvinjalostuksen tärkeistä kehittäjistä Suomessa, joskin hänen tutkimustuloksiaan ja toimintatapojaan kritisoitiin useaan otteeseen jopa siinä määrin, ettei hänelle myönnetty yliopiston dosentuuria.^[4]

Koska Relander ei saanut virkaa yliopistosta, hän ryhtyi virkamieheksi ja poliitikoksi. Hänet oli valittu Maalaisliiton kansanedustajaksi jo 1910, ja vuonna 1917 hän kohosi puolueen johtohahmojen joukkoon. Pienen maaseudun puolueen kasvaessa pikkuhiljaa yhä suuremmaksi ja sen saadessa vastuulleen yhä merkittävämpiä tehtäviä tuli kysyntää kielitaitoisille, korkeasti koulutetuille ja esiintymiskykyisille henkilöille; tällaisena Relander pääsi ensin 1919 eduskunnan puhemieheksi, jolloin hänestä tuli 35-vuotiaana nuorin puhemies. Hän toimi tehtävässä vuoteen 1920 saakka, jolloin hänet nimitettiin Viipurin läänin maaherraksi saatuaan kannatusta läänin kansanedustajilta useista eri puolueista.^[6][4]

Tie presidentiksi aukeaa

Vuonna 1925 presidentti K. J. Ståhlberg hieman yllättäen kieltäytyi asettumasta ehdolle toiselle kaudelle. Tämä aiheutti puolueissa hämmennystä, eikä Maalaisliittokaan nimittänyt omaa ehdokastaan ennen kuin valitsijamiesvaalin jälkeen, päivää ennen lopullista äänestystä. Relander nimitettiin puolueensa ehdokkaaksi, koska sen kolme keskeisintä hahmoa, Kyösti Kallio, E. Y. Pehkonen ja Santeri Alkio olivat kaikki kieltäytyneet ehdokkuudesta. Heistä Kallio jopa vastusti oman puolueensa ehdokkaan valintaa ja piti Edistyspuolueen Risto Rytiä parempana vaihtoehtona. Kuitenkin Relander valittiin nuoren tasavallan toiseksi presidentiksi kolmannella äänestyskerralla 172 valitsijamiesäänellä Rytin 109 ääntä vastaan Maalaisliiton, Kokoomuksen ja Ruotsalaisen kansanpuolueen äänillä. Maalaisliiton oikean siiven edustajana Relander sopi kokoomuslaisille, ja ruotsalaiset pitivät hänestä, sillä Relander oli kielikysymyksessä tunnetusti maltillinen; lisäksi hänen vaimonsa oli suomenruotsalainen.

Virkaan astuessaan Relander oli vasta 41-vuotias, eikä hänellä ollut kokemusta valtakunnan tason politiikasta. Vaikka Relander viihtyikin julkisuudessa ja oli hyvä esiintyjä, hänen itsetuntonsa oli heikko, ja hän loukkaantui helposti monista huhuista ja juoruista, joita hänestä levisi. Monet pitivät häntä liian kokemattomana presidentin virkaan. Entinen presidentti Ståhlbergkään ei arvostanut seuraajaansa, joka oli edeltäjänsä lähes täydellinen vastakohta. Ståhlberg oli ollut vahva vaikuttaja ja linjanvetäjä syrjässä julkisuudesta. Relander esiintyi mielellään kansalle, ja hänen monet päätöksensä olivat linjattomia, mihin hänen poliittiset vastustajansa helposti tarttuivat.^[4] Relanderia myös verrattiin jatkuvasti Ståhlbergiin. Ståhlberg olisi mieluiten nähnyt seuraajanaan Risto Rytin, ja Relanderin tultua valituksi hän tuhahti: "Hoitakoot nyt ne, jotka ovat hänet siihen hommanneet."^[7]

Relander luki tarkoin päivälehdet ja hankki Presidentinlinnaan radion, josta hän saattoi kuunnella eduskunnan välikysymyskeskustelua puoli vuorokautta yhteen menoon. Medialta hän ei kuitenkaan juuri saanut vastarakkautta, ja erityisen happamasti häneen suhtautui silloinen edistyspuolueen äänenkannattaja Helsingin Sanomat. Kerran hän kutsui Helsingin Sanomien päätoimittajan Eljas Erkon kahville Presidentinlinnaan tarkoituksenaan parantaa välejään lehteen, mutta tunnin pituinen keskustelu osoittautui tässä suhteessa tuloksettomaksi.^[8]

Relanderin asemaa heikensi lisäksi se, että häntä vaaleissa kannattaneet puolueet, erityisesti Kokoomus, alkoivat pian epäillä hänen kykyjään. Myös vanhat riidat Maalaisliiton Kyösti Kallion kanssa aiheuttivat harmia, sillä Kallio puhui usein avoimesti ja suorasti presidentin heikkouksista. Koska presidentiksi oli valittu yksi valtakunnan nuorimmista poliitikoista, se johti siihen, että kaikki Relanderin kauden pääministerit olivat presidenttiä vanhempia, mikä myös osaltaan söi presidentin arvovaltaa. Kaikki hallitukset olivat lyhytikäisiä vähemmistöhallituksia, mikä ei ollut kuitenkaan yksin Relanderin syytä, sillä puolueet ja niiden johtohenkilöt olivat keskenään riitaisia.

Ensimmäinen presidentti K. J. Ståhlberg ei tehnyt kautensa aikana yhtäkään virallista ulkomaanvierailua, mutta Relander sen sijaan otti tehtäväkseen hyvien ulkosuhteiden luomisen. Ulkomaanmatkojensa vuoksi presidentti sai kansalta lempinimen "Reissu-Lasse"; kaikkiaan Relander teki viisi ulkomaanmatkaa, jotka suuntautuivat Viroon, Ruotsiin, Latviaan, Tanskaan ja Norjaan.^[9] Valtiovierailut herättivät suurta huomiota kohdemaissa, ja Suomen presidenttiä pidettiin sivistyneenä ja sydämellisenä miehenä^lähde?.

Huolimatta kaikesta saamastaan arvostelusta Relander oli kuitenkin kansan keskuudessa ja ulkomailla pidetty hahmo. Presidentin valtiovierailut ja niiden aiheuttamat vastavierailut kiinnostivat kansalaisia, ja ne olivat hyvin usein myös monien lehtien otsikoissa. Myös ulkomailla arvostettiin Suomen salonkikelpoista ja sympaattista presidenttiä, joka toi nuorta kansakuntaa tunnetuksi sen rajojen ulkopuolella ja oli siten merkittävänä ja uraauurtavana tekijänä luomassa tasavallan ulkosuhteita.^lähde?

Presidenttinä Relander halusi antaa sosialidemokraateille tilaisuuden kasvaa isänmaallisena puolueena ja antoi vuonna 1926 uuden hallituksen muodostamisen Elannon toimitusjohtajan Väinö Tannerin tehtäväksi, vaikka eduskunnassa oli tuolloin porvarienemmistö. Oikeiston suhtautumista kuvasti se, että eduskunnan kokoomuslainen puhemies Paavo Virkkunen piti Tannerin hallituksen nimitystä työtapaturmana. Keväällä 1927 Relander sairastui vakavasti ja joutui jättämään presidentin tehtävät useaksi kuukaudeksi. Tänä aikana Väinö Tanner joutui virkaatekevänä presidenttinä ottamaan vastaan valkoisen armeijan voitonpäivän paraatin 16. toukokuuta 1927. Asetelma oli ennenkuulumaton ja -näkemätön ja Tanner sai osakseen rajua arvostelua poliittisilta äärilaidoilta.^[10]

Presidenttikauden loppuvaihe

Relander vastusti kommunismia tunnepohjaisesti, joten lapuanliikkeenä vuonna 1929 alkanut kommunisminvastainen kamppailu sai presidentin tuen.^[11] Vaikka hän kavahtikin liikkeeseen liittyvää laittomuutta, sen vastustajat tulkitsivat Relanderin puheet ja toimet oikeistoradikalismin myötäilemiseksi. Itse Relander piti pahimpana virheenään liikkeen johtajan Vihtori Kosolan kättelemistä talonpoikaismarssin yhteydessä kesällä 1930, mitä pidetäänkin hyvänä esimerkkinä Relanderin harkitsemattomuudesta.^[4]

Relander painosti kesällä 1930 pääministeri Kyösti Kalliota ryhtymään – valtiomuodon vastaisesti – toimiin kommunistijulkaisujen levittämisen estämiseksi. Kallio ei suostunut, joten Relander myötävaikutti Kallion hallituksen kaatumiseen. Heinäkuussa 1930 Pehr Evind Svinhufvud muodosti koalitiohallituksen, joka sai pidettyä oikeistoradikalismin aisoissa. Svinhufvudin pääministerikaudella Relander jäi kuitenkin lähes täysin syrjään poliittisesta päätöksenteosta.

Relanderin huonot välit Kyösti Kallion kanssa vaikuttivat siihen ettei Maalaisliitto asettanut Relanderia ehdokkaaksi vuoden 1931 presidentinvaalissa, vaikka Relander itse olisi ollut halukas jatkokaudelle.^[9] Hän kuitenkin osaltaan vaikutti siihen, ettei hänen omaa puoluetoveriaan Kalliota valittu vaan Kokoomuksen Svinhufvud seurasi Relanderia presidenttinä.

Relanderin nimittämät hallitukset

Relanderin tekemät ulkomaanmatkat presidenttinä

Pääartikkeli: Luettelo presidentti Relanderin valtiovierailuista

• Virallinen vierailu Viroon 21.–24. toukokuuta 1925^[12]
• Virallinen vierailu Ruotsiin 19.–21. kesäkuuta 1925
• Virallinen vierailu Latviaan 21.–23. kesäkuuta 1926
• Virallinen vierailu Norjaan 4.–6. lokakuuta 1926 ja Tanskaan 7.–9. lokakuuta 1926^[13]

• Serafiimiritarikunta ritari^[4]
• Elefanttiritarikunta ritari^[4]
• Pyhän Olavin ritarikunta suurristi^[4]
• Leopoldin ritarikunta suurristi^[4]
• Valkoisen Kotkan ritarikunta komentaja^[4]
• Kotkaristin ritarikunta suurristi^[4]
• Kolmen Tähden ritarikunta suurristi^[4]
• Vapaudenristin ritarikunta K 1^[4]

Presidenttikautensa jälkeen Relander siirtyi Suomen maalaisten paloapuyhdistyksen toimitusjohtajaksi, jossa tehtävässä hän toimi kuolemaansa saakka.^[14]

Lauri Kristian Relander kuoli 9. helmikuuta 1942 sydäninfarktiin 58-vuotiaana.^[4] Hänet haudattiin Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin. Paikalla oli presidentin toivomuksesta vain lähipiiriin kuuluneita. Valtioneuvoston tervehdyksen toi opetusministeri Antti Kukkonen. Hautaansiunauksen toimitti Helsingin ruotsalaisen seurakunnan kappalainen Thure af Björksten, joka luki puheensa aluksi Relanderin sairasvuoteellaan kirjoittaman runon.^[15]

Perhe-elämä

Vuonna 1901 nuori ylioppilas Relander tapasi ensimmäisen kerran lihakauppiaan tyttären Signe Östermanin (1886–1962). Pari meni naimisiin vuonna 1906 ja sai kaksi lasta, Maja-Lisan (1907–1990) ja Ragnarin (1910–1970).^[4] Vuosina 1908-1917 perhe asui Vantaan Jokiniemeen valmistuneessa Jugend-rakennuksessa.

Signe Relander oli sivistynyt ja tyylikäs seurapiirinainen, joka hoiti maan ensimmäisen naisen tehtävät elegantisti.^[16] Suomenruotsalaisen Signen sanotaan osaltaan vaikuttaneen siihen, että Lauri Kr. Relander sai presidentinvaalissa 1925 myös RKP:n valitsijamiesten äänet.^[4]

Uskonto

Päiväkirjamerkintöjensä perusteella Relander oli maltillisesti uskonnollinen henkilö, joka kääntyi vaikeina hetkinä Korkeimman puoleen. Presidentin virkaanastujaispuheessaan Relander sanoi tarttuvansa tehtävään ”luottaen Korkeimman johdatukseen ja luottaen Suomen kansaan.” Relander kertoi rukoilevansa elämäänsä ja maata kohdanneiden vastoinkäymisten hetkellä sekä kehotti myös muita tekemään samoin. Relander osallistui jumalanpalveluksiin ajoittain myös muulloinkin kuin niissä tilanteissa, joissa virka velvoitti häntä osallistumaan.^[15]

Relander painotti yhteiskunnallisen rauhan säilyttämistä ja edellytti vasemmistolta demokraattisten pelisääntöjen hyväksyntää, oikeistolta tasavallan hyväksymistä ja nationalisteilta kielisopua.^[17]

Maalaisliitossa Relander otti yhteen puolueen Kyösti Kalliota vastaan. Kiista johtui henkilökemioista ja linjaeroista. Relander suhtautui Kalliota myönteisemmin oikeistoradikalismiin, nationalistiseen kuten Lapuan liikkeeseen, mikä leimasi hänen presidenttikauttaan niin pahasti, ettei hänen oman puolueensa edustajien kannattanut puolustaa sitä. Taistelu puolueen johdosta henkilöityi myöhemmin Kallioon ja J. E. Sunilaan, jota Relander tuki.^[4]

Relanderin maine heikkona presidenttinä on jossain määrin parantunut presidentin päiväkirjojen tultua päivänvaloon 1967–1968. Päiväkirjat kertovat tunnollisesta ja kotimaan asioita tiiviisti seuraavasta, mutta myös vainoharhaisuuteen taipuvaisesta presidentistä. Lisäksi päiväkirjoista käy ilmi, miten herkkä ja lempeä Relander joutui presidentiksi tultuaan astumaan kenties vääränlaiseen asemaan.^[4]

Relanderilla oli paljon hyviä ominaisuuksia, mutta johtajalta kaivattavaa päättäväisyyttä ja kokemusta hänelle ei vielä ollut ehtinyt kertyä. Toisaalta Relander teki uraauurtavan työn luomalla Suomelle hyvät suhteet kaikkiin naapurimaihin, mikä oli K. J. Ståhlbergin kaudella jäänyt pitkälti tekemättä. Lisäksi Relander otti ensimmäisenä presidenttinä sosiaalidemokraatit hallitusvastuuseen, mikä oli merkittävä askel kansallisen eheyttämisen tiellä.

Helsingin Hesperian esplanadille pystytettiin vuonna 1996 kuvanveistäjä Matti Peltokankaan toteuttama abstrakti Relander-muistomerkki.^[18] Relander sai Suomen varhaisista presidenteistä muistomerkin Helsinkiin viimeisenä.

Relanderin mukaan on vuonna 1959 nimetty Relanderinaukio Helsingin Kulosaareen.^[19]

• Karjanlannan kokoamisesta ja hoidosta. 1907
• Kaniininhoidosta. 1910
• Maanviljelyskoetoiminnasta ja kasvinjalostustyöstä Tanskassa, Norjassa sekä osittain myös Ruotsissa. 1910
• Studien über die Verwendbarkeit der Präzipitinreaktion in der Samenprüfung. 1911 (väitöskirja)

• Lauri Kristian Relander Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
• Päiviö Tommila et al. (toim.): Suomen hallitsijat: keisarit, kuninkaat ja presidentit. Weilin+Göös, 2000. ISBN 951-35-6489-4.

Viitteet

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lauri Kristian Relander Wikimedia Commonsissa

• Yleisradion Kansallinen äänigalleria: Lahden radioaseman avajaispuhe (Arkistoitu – Internet Archive), 22.4.1928, jälkiäänitetty 1938
• Sakari Virkkunen: Relander − Hymyilevä presidentti. Helsinki: Otava, 1979.
• Erkki Vasara: Raskailta tuntuivat askeleet. Lauri Kristian Relanderin elämäkerta. Helsinki: WSOY, 2013.