Naisten Superpesiksen kausi 2020

Superpesiksen kausi 2020 oli Suomen pesäpallon pääsarjan Superpesiksen 31. kausi. Kauteen osallistui 12 joukkuetta. Alun perin kausi oli tarkoitus aloittaa keväällä mutta aloitusta jouduttiin lykkäämään pandemian vuoksi[1], ja lopulta kausi päästiin avaamaan kesäkuun lopussa. Porin Pesäkarhut harkitsi kauden kokonaan väliinjättämistä taloudellisista ja terveydellisistä syistä, mutta päätti kuitenkin osallistua. Siten sarja laajeni 12:een joukkueeseen.[2]

Naisten Superpesiksen kausi 2020
Järjestyksessä31
Joukkueita12
Runkosarja
Päiväys28. kesäkuuta24. elokuuta
VoittajaKirittäret
LyöjäkuningatarSusanna Puisto
(Pesäkarhut)
EtenijäkuningatarVirpi Hukka
(Manse PP)
KärkilyöntikuningatarVirpi Hukka
(Manse PP)
Pudotuspelit
Päiväys28. elokuuta20. syyskuuta
MestariKirittäret
HopeaaManse PP
PronssiaPesäkarhut
Sarjakarsinta
Nousija(t)Helsingin Roihu
Putoaja(t)Ei kukaan
Muut sarjat
Alempi sarjaYkköspesis
Miesten kausiMiesten Superpesis
2019
2021

Suomen-mestaruuden voitti Kirittäret, joka kukisti loppuottelusarjassa Manse PP:n 3–0.[3] Pronssia voitti Pesäkarhut, joka päihitti pronssiottelusarjassa Lapuan Virkiän 2–0.[4]

Seuraavaksi kaudeksi Superpesikseen nousi Ykköspesiksen voittaja Helsingin Roihu.[5]

Joukkueet

JoukkuePaikkakuntaKotistadionPerustettuPääsarjaanPelinjohtaja
FeraRaumaTopteam-Areena19582002Arto Felin
Hyvinkään TahkoHyvinkääPihkala19152018Antti Yli-Saunamäki
Joensuun MailaJoensuuKerubi Stadion19582020Iivo Parviainen
Kempeleen KiriKempeleKoukkupaja Areena19152012Mika Takalahti
KirittäretJyväskyläHippos1999Jussi Viljanen
Lapuan VirkiäLapuaPisko-Areena19071969Tomi Niskanen
Manse PPTampereKaupin urheilupuisto20112013Markus Wirzenius
Mynämäen VesaMynämäkiHanakat Areena19202019Petri Hännikäinen
Porin PesäkarhutPoriErku-Areena19851996Sami Österlund
Pesä YsitLappeenrantaVanha kenttä19762002Ville Lantta
Seinäjoen Maila-JussitSeinäjokiKotijoukkue Areena19322015Antti Kuusisto
Siilinjärven PesisSiilinjärviManttu19872020Erno Tuomainen

Sarjajärjestelmä

Kaudella 2020 sarjajärjestelmä oli poikkeuksellinen koronaviruspandemian vuoksi. Joukkueet oli jaettu runkosarjassa neljään lohkoon maantieteellisen sijainnin perusteella. Jokaisen lohkon sisällä pelattiin nelinkertainen sarja. Lisäksi muiden lohkojen joukkueita vastaan pelattiin kahdesti. Kuitenkaan pohjoisen lohkon joukkueet eivät kohdanneet eteläisen lohkon joukkueita eivätkä läntisen lohkon joukkueet itäisen lohkon joukkueita runkosarjassa. Kahdeksan parasta joukkuetta etenivät pudotuspeleihin. Runkosarjan kärkikolmikko sai valita vastustajansa puolivälieriin sijoille 5–8 sijoittuneista joukkueista. Välierävaiheessa otteluparit ratkesivat runkosarjan sijoitusten perusteella. Puolivälierät sekä pronssiottelusarja ratkaistiin paras kolmesta -periaatteella, ja välierät sekä loppuottelusarja paras viidestä -periaatteella.[1]

Kauden päätteeksi ei pudotettu joukkueita, mutta Ykköspesiksen kärkijoukkue nousee Superpesikseen kaudeksi 2021.[1]

Lohkojako

A-lohko (etelä)

B-lohko (länsi)

C-lohko (itä)

D-lohko (pohjoinen)

Runkosarja

Sij.JoukkueOVVSHSHTJPJJEPKarsinta tai putoaminen[a]
1Jyväskylä201541026471+19354Pudotuspelit
2Pori201351121862+15650
3Tampere201432124564+18150
4Lapua20954220597+10841
5Hyvinkää20943419096+9438
6Seinäjoki207517145137+832
7Kempele203557117168−5124
8Rauma2043310106165−5921
9Joensuu201351190207−11714
10Lappeenranta202301572274−20212
11Siilinjärvi200321594233−1398
12Mynämäki200051570242−1725

Pudotuspelit

Pudotuspeleissä puolivälierät ja pronssiottelusarja pelattiin paras kolmesta -periaatteella. Välierät ja loppuottelusarja pelattiin paras viidestä -periaatteella. [1] Puolivälieräparit muodostettiin runkosarjan kolmen parhaan tekemien valintojen perusteella 24. elokuuta 2020. Kolme neljästä muodostuneesta puolivälieräparista ei ollut kohdannut toisiaan runkosarjassa lainkaan poikkeuksellisen sarjajärjestelmän vuoksi.[6] Välieräparit muodostettiin runkosarjan sijoitusten perusteella.[1]

Turnauspuu

 
PuolivälierätVälierätLoppuottelut
 
          
 
 
 
Kirittäret 2
 
 
 
Fera 0
 
Kirittäret 3
 
 
Lapuan Virkiä 1
 
Pesäkarhut 2
 
 
 
Seinäjoen Maila-Jussit 1
 
Kirittäret 3
 
 
Manse PP 0
 
Manse PP 2
 
 
 
Kempeleen Kiri 0
 
Pesäkarhut 1
 
 
Manse PP 3Pronssiottelut
 
Lapuan Virkiä 2
 
 
 
Hyvinkään Tahko 0
 
Pesäkarhut 2
 
 
Lapuan Virkiä 0
 

Puolivälierät

KirittäretFera
28. elokuuta 2020JyväskyläRauma2–0 (4–2, 9–0)Raportti
30. elokuuta 2020RaumaJyväskylä1–2 (3–1, 1–5, 0–0, 0–1)Raportti
Jyväskylä voitti 2–0 ja eteni välieriin.
PesäkarhutSeinäjoen Maila-Jussit
28. elokuuta 2020PoriSeinäjoki0–1 (1–1, 1–5)Raportti
30. elokuuta 2020SeinäjokiPori0–2 (2–3, 0–3)Raportti
1. syyskuuta 2020PoriSeinäjoki2–0 (3–0, 3–2)Raportti
Pori voitti 2–1 ja eteni välieriin.

Manse PPKempeleen Kiri
28. elokuuta 2020TampereKempele2–0 (2–0, 4–2)Raportti
31. elokuuta 2020KempeleTampere0–1 (2–7, 3–3)Raportti
Tampere voitti 2–0 ja eteni välieriin.
Lapuan VirkiäHyvinkään Tahko
28. elokuuta 2020LapuaHyvinkää2–0 (4–3, 10–1)Raportti
30. elokuuta 2020HyvinkääLapua0–2 (1–3, 3–4)Raportti
Lapua voitti 2–0 ja eteni välieriin.

Välierät

KirittäretLapuan Virkiä
4. syyskuuta 2020JyväskyläLapua0–2 (4–5, 3–6)Raportti
6. syyskuuta 2020LapuaJyväskylä0–2 (3–4, 1–5)Raportti
9. syyskuuta 2020JyväskyläLapua2–0 (6–3, 4–1)Raportti
12. syyskuuta 2020LapuaJyväskylä0–1 (1–4, 4–4)Raportti
Jyväskylä voitti 3–1 ja etenee loppuotteluun.
Lapua etenee pronssiotteluun.

PesäkarhutManse PP
4. syyskuuta 2020PoriTampere0–1 (2–2, 1–2)Raportti
6. syyskuuta 2020TamperePori1–0 (6–2, 2–2)Raportti
9. syyskuuta 2020PoriTampere2–1 (1–3, 12–3, 2–1)Raportti
12. syyskuuta 2020TamperePori2–1 (5–0, 3–5, 3–2)Raportti
Tampere voitti 3–1 ja etenee loppuotteluun.
Pori etenee pronssiotteluun.

Pronssiottelu

PesäkarhutLapuan Virkiä
17. syyskuuta 2020PoriLapua1–0 (6–0, 2–2)Raportti
19. syyskuuta 2020LapuaPori0–2 (2–3, 4–7)Raportti
Pori voitti SM-pronssia otteluvoitoin 2–0.

Loppuottelu

KirittäretManse PP
18. syyskuuta 2020JyväskyläTampere2–1 (7–1, 1–2, 1–0)Raportti
19. syyskuuta 2020TampereJyväskylä1–2 (1–6, 3–2, 0–1)Raportti
20. syyskuuta 2020JyväskyläTampere2–0 (4–0, 4–0)Raportti
Jyväskylä voitti Suomen-mestaruuden otteluvoitoin 3–0.
Tampereelle SM-hopeaa.

Lopulliset sijoitukset

SijaJoukkue
Kirittäret
Manse PP
Pesäkarhut
4.Lapuan Virkiä
5.Hyvinkään Tahko
6.Seinäjoen Maila-Jussit
7.Kempeleen Kiri
8.Fera
9.Joensuun Maila
10.Pesä Ysit
11.Siilinjärven Pesis
12.Mynämäen Vesa

Lähteet