Maanviljelyn synty Lähi-idässä
Maanviljelyn synty Lähi-idässä oli maatalouden historian se vaihe, jolloin Lähi-idässä siirryttiin villiviljan keräilystä sen viljelyyn. Tämä tapahtui noin 13 000 – 10 000 vuotta sitten. Ensimmäisiä viljeltyjä viljoja olivat vehnä ja ohra nykyisten Syyrian ja Israelin seuduilla. Jääkauden lopussa tapahtui ilmaston muutoksia. Riista ja kasvisto niukkenivat. Kuivuutta sietävät keräillyt viljat yleistyivät. Tämä helpotti sen huomaamista, että vilja itää siemenistä. Varhaisesta viljan käsittelystä kielivät muinaiset piikivisirpit, jauhinkivet, varastokuopat ja huhmareet. Samoihin aikoihin tajuttiin, että eläimiä voi käyttää karjana: lammas ja vuohi olivat varhaisimmat kotieläimet. Tästä historian vaiheesta käytetään myös nimitystä neoliittinen vallankumous.
Lähi-idästä maanviljely levisi maanviljelijöiden mukana niin Eurooppaan kuin Intiaan ja Pohjois-Afrikkaan. Lähi-idän kasveista ja eläimistä löytyi useita domestikaatioon sopivia lajeja, mikä suosi maanviljelyn kehitystä. Maanviljely syntyi itsenäisesti myös Väli-Amerikassa, Kiinassa ja Uudessa-Guineassa. Viljelyn alku aiheutti aikaa myöten väestönkasvua. Asutus kiinteytyi. Se loi uusia keksintöjä, kuten saviastiat ja metallinkäsittelytaidon. Tämä johti lopulta ensimmäisten sivilisaatioiden syntyyn noin 4500–3000 eaa.
Tausta
Hedelmällinen puolikuu
- Pääartikkeli: Hedelmällinen puolikuu
Lähi-idän viljelyn ja karjanhoidon varhainen aloittaminen johtui osin siitä, että siellä oli monia villejä viljamaisia kasveja ja kesytyskelpoisia eläimiä. Osin tämä johtui siitä, että alueella on monenlaisia ympäristöjä, joista toiset ovat kuivia ja toiset kosteita. Lähi-idän pohjoisosissa on Turkista Iraniin ulottuva metsäinen vuoristo, jossa on melko kosteaa. Siellä esiintyy suurina saarekkeina Välimerelle tyypillistä, muun muassa tammea ja valkopyökkiä kasvavaa metsää. Alueella sataa yli 400 mm vuodessa, monesti yli 600 mm[1].
Etelämmässä on kuuma ja kuiva autiomaa. Näiden väliin jää Syyriasta Mesopotamian pohjoisosiin ja Iranin vuorten rinteille ulottuva puolikuiva alue, jolla sataa laajalti 200–400 mm. Tätä viljelyyn soveltuvaa aluetta sanotaan Hedelmälliseksi puolikuuksi. Sen eteläpuolella on puoliaavikkoa, jossa sataa noin 100–200 mm. Tämä alue soveltuu ainakin osin lampaiden ja vuohien paimentamiseen. Varsinkin lännessä, mutta osin myös idempänä tuntuu Välimeren vaikutus. Välimeren ilmastolle on tyypillistä kostea talvi ja tukahduttavan kuuma kuiva kesä, millä on oma vaikutuksensa kasvillisuuteen, eläimistöön ja ihmisten kulttuuriin.
Villin ohran ja vehnän edeltäjiä kasvoi Etelä-Israelista Libanoniin Kaakkois-Turkin ja Pohjois-Syyrian rajaseudulle ulottuvalla noin 200 kilometrin levyisellä kaistaleella. Tämä viljakaistale jatkui aivan Pohjois-Irakin ja Turkin rajalle ja Iranin Zagrosvuorille asti[2][3]. Kaistale muistuttaa muodoltaan jossain määrin puolikuun sirppiä. Suuressa osassa tätä aluetta sataa yli 200 mm, paitsi Etelä-Levantissa. Vuohia ja lampaita eli samalla vyöhykkeellä, minkä lisäksi niitä tavattiin laajalla alueella Etelä-Turkissa ja Luoteis-Iranissa[4][5].
Rajuja ilmaston muutoksia jääkauden lopussa
Ei tiedetä varmaa syytä siihen, miksi maanviljely alkoi Lähi-idässä juuri jääkauden päättymisen aikoihin. Yksi syy siihen saattoivat olla rajut ilmastonmuutokset, jotka muuttivat Lähi-idän ympäristöä välillä kuivaksi, välillä kosteaksi. Jääkauteen liittyneen kovan kuivuuden hellittäessä ilmaston lämpeni ja sade lisääntyi koko maapallolla, nimenomaan Lähi-idässä ja Etelä-Aasiassa. Sahara alkoi kuivua.Eräiden arvioiden mukaan maanviljely alkoi ilmaston kuivuessa nuoremmalla dryaskaudella 12 800 vuotta sitten.[6]. Nämä johtivat jollain tavoin maanviljelyn omaksumiseen Hedelmällisen puolikuun alueella. Ruista saatettiin viljellä Tell Abu Hureyrassa jo noin 11 000 eaa., mutta laajemmalle maanviljely levisi vasta joskus 9000–7500 eaa.[7].
Noin 12500 eaa. Lähi-idässä oli rannikoilla tammimetsiä ja muualla kosteaa aroa[8]. Arolla eli monia syötäväksi kelpaavia suuria eläimiä. Silloin riista riitti ihmisille ja he asuivat paikoillaan. Tammenterhot ja pistaasipähkinät olivat näitä kasvavilla tammimetsävyöhykkeellä eräs ravinnon lähde[9].
Noin 11500 eaa. ilmasto oli kosteimmillaan Lähi-idässä[10] , ja sen takia syntyi villiviljalajeja, jotka tuottivat suuria tähkiä. Mutta noin 11 000–10 600 vuotta eaa.[11] ilmasto viileni nuorempaan dryaskauteen, mikä kuivatti ilmastoa Lähi-idässä[10]. Tämä vähensi riistan määrä, ajoi ihmiset vaeltamaan riistan perässä ja lisäsi villiviljan keräilyä. Noin 11 000–9 500 eaa. vallitsi kuivuus, jolloin ihmiset asuivat mm. jokien ja lähteiden lähellä[12]. Kosteilla paikoilla kasvoi eniten syötäväksi kelpaavia kasveja, ja myös riistaeläimet viihtyivät niissä. Ilmaston kuivuminen suosi ruohokasveja joita villiviljatkin olivat[13]. Esimerkiksi Hureyrassa hedelmät ja pähkinät hävisivät 11 000 eaa. ilmaston kuivettua, ja villiviljan ja muiden kasvien siementen keräily lisääntyi, ja noin 10 600 eaa. villit perinteiset viljakasvitkin hävisivät sieltä[14]. Viljely alkoikin muualla noin 10 000 eaa., jolloin Hureyra hylättiin[15].
Uudet ilmastonmuutokset preboreaalikauden alussa noin 9600 eaa.[16] aiheuttivat riistan vähenemistä ja maanviljelyyn siirtymisen ja asutuksen paikalleen asettumisen.
Keidas vaiko aro
Vuonna 1908 tutkija Pumpelly väitti, että maanviljely alkoi Lähi-idän keitaissa, joissa vesi tuli pääosin pohjavedestä eikä suoraan sateesta. Tunnettu tieteen popularisoija Gordion Childe levitti ajatusta eteenpäin[17].
Alun perin monet tutkijat olivat sitä mieltä että maanviljely alkoi keidasalueilla, eli suurten jokien varsilla, missä jokien vesi toi viljelyn tarvitsemaa vettä ja lietettä viljakasvien ravinteeksi. Tällainen keidasalue on muun muassa Mesopotamian alanko. Kun varhaisia maatalouskyliä löytyi myöhemmin vuorilta ja niiden juurilta, väite näytti kumoutuvan. Mutta ennen sadeviljelyä maanviljely saattoi olla keidasviljelyä paikoissa, missä joki laski vuorilta kuivalle alueelle. Uusien tietojen mukaan varhaiset maanviljelyasutukset olisivat aina sijainneet Jerikon tapaan vuorilta virtaavien jokien tai luonnonlähteiden lähellä[18]. Veden lähellä sijaitsivat Netiv Hagdud, Gilgal, Tell Aswadm Abu Hureyra ja Mureybat[19]. Esimerkiksi Jeriko on juuri Juudean kukkuloilta Jordanin laaksoon virtaavan Wadi el-Mafjarin synnyttämän viuhkan pohjoispuolella. Itse Jerikon vieressä on luonnonlähde. Paikka sijaitsee sadeviljelylle sopivan 300 mm sademäärärajan kohdalla[20]. Jerikon lähellä on sekä kasteluun että sadeviljelyyn sopivaa maata alle 5 km:n säteellä[21]. Nahal Orenin lähellä on lähinnä sadeviljelyyn sopivaa maata[22].
Kehitys
Villiviljan keräily
Villin viljan keräily saattoi alkaa Etelä-Levantissa[23].
Tehostettu keräily
Ennen varsinaista kasvien viljelyä harjoitettiin Lähi-idässä luultavasti pitkään tehostettua kasvien keräilyä. Tehostetussa keräilyssä esimerkiksi kitketään ja raivataan rikkaruohoja pois tai muuten edistetään kasvin kasvua ja lisääntymistä, muttei viljellä. Seuraava askel oli viljellä villejä kasvilajeja. Sitten viljakasveissa alkoivat näkyä domestikaatiomuutokset. Villin viljan keräily oli Lähi-idässä laajalti tärkeää vielä noin 9000 eaa, ennen kun villiä viljaa alettiin viljellä[23].
Villiviljan viljely
Villiviljan viljely lienee alkanut noin 9500–9300 eaa. Pohjois-Levantista Pohjois-Irakiin ja Länsi-Iraniin ulottuvalla alueella, jossa aiemmin keräiltiin villiä viljaa. Tällöin villin viljan ja linssien viljely oli jo melko laajaa.[24]. Tällöin oli PPNA-kauden alku[23]. Tyypillinen alkava maanviljelykylä oli Jerf el-Ahmar, ja varhainen täysimittainen maatalouskylä Tell Abu Hureyra.[25]. Ruista saatettiin viljellä Tell Abu Hureyrassa jo 11 000 eaa.
Einkorn, emmer ja ohra esiintyvät nykyään villeinä laajalti samoilla alueilla esimerkiksi Syyrian ja Turkin rajalla ja Pohjois-Irakin ja Iranin rajalla[26][27].
Emmervehnän geenitutkimukset viittaavat viljelyn alkaneen Kaakkois-Turkissa[28]. Monia villejä viljelykasveja kasvaa nykyään varsinkin Karacadagin vuoristossa Itä-Turkissa Diyabakirin lähellä. Tämä ei todista että viljely olisi alkanut siellä[29], koska aiemmin ympäristö oli toinen. Mutta löydöt viittaavat villiviljan viljelyn alkaneen nykyisten Israelin, Jordanian ja Syyrian alueella Mureibatin ja Jerikon kulttuurialueilla[30] PPNA-kaudella, ehkä keidasalueilla[31]. Maanviljely yleistyi toden teolla vasta varhaisella tai keskisellä PPNB-kaudella. Villiviljaa on saatettu siellä viljellä jonkin aikaa, ennen kuin tähkissä näkyvät viljelystä johtuvat muutokset. Luonnonvaraisia viljoja viljeltiin pitkään ennen domestikaatiota. Luonnonvaraisissa viljoissakin esiintyy domestikoidun näköisiä jyviä. Tällöin viljelyn alun todistaminen pelkän viljalöydön pohjalta on vaikeaa.
Domestikoidun viljan viljely
Viljan domestikaatio olisi voinut tapahtua jopa muutaman kymmenen vuoden aikana, tai viedä vain muutamia vuosisatoja[32]. Ohran ja vehnän domestikaatio tapahtui vuosina 10 000–6500 cal eaa. Domestikoituja lajeja viljeltiin 8500–8000 eaa. muutamassa hedelmällisen puolikuun paikassa[33]. Noin 8500 eaa. 50 % viljellystä ohrasta ja vehnästä oli domestikoitua, loput villiä. Qaramelista on löydetty keskimäärin 20 % domestikoitua einkornia, loput villiä[34].
Linssi domestikoitiin Levantissa jo PPNA-kaudella[35].
Varhaisin domestikoitu vilja ilmestyi noin 8400 eaa. Viljellyt lajit olivat tetraploidinen emmervehnä ja diploidinen einkornvehnä, ohra ja ruis. Pohjois-Mesopotamian-Levantin alueelle. Tällöin oli varhaisen PPNB-kauden loppu.[23] Ensimmäisiä löytöpaikkoja olivat muun muassa Mureybat, Göbekli Tepe ja Jerf el-Ahmar.
Noin 8000 eaa. ilmestyivät tetraploidiset ja heksaploidiset vehnät, joihin nykyinen leipävehnä ja spelttivehnä kuuluvat[36]. Ohrakin oli alussa kaksirivistä, myöhemmin kuusirivistä. Hernettä, papuja ja muita palkokasveja alettiin viljellä noin 8200 eaa. varhaisella PPNB:llä Pohjois-Syyrian- Kaakois-Anatolian seuduilla[36], mutta domestikoidun viljan rinnalla oli vielä tuhansia vuosia villejä kantamuotoja.[37]
Viljely levisi noin 8200–8000 eaa. Pohjois-Irakiin ja Länsi-Iraniinkin[23]. Domestikoidut ohra, emmervehnä ja vehnä levisivät laajalle vuoteen 7500 eaa. mennessä[38],
Kotieläinten kesytyksiä
Kotieläimet sika, lammas, nauta ja vuohi kesytettiin noin 11000–7500 eaa. samoihin aikoihin kun viljaa alettiin viljellä. Tarkoista ajoista on erilaisia arvioita. Domestikaatioalue oli Itä-Anatoliasta Iranin Zagrosvuorille ulottuvalla alueella, ja eteläisen tasangon lähialueilla[39]. Monet seikat viittaavat siihen, että kotieläimet olisi tunnettu Lounais-Turkissa ja lähialueilla noin 8500–8000 eaa.[40].[41]
- Lammas noin 11000–8000 eaa. Mesopotamialähde? tai 8500 eaa. Lounais-Anatolia. Levisi Lähi-idässä jo noin 8000–7700 eaa. alkaen[42].
- Villi vuohi ehkä jo 8500 kalenterivuotta sitten Euftratin latva, Kaakkois-Anatolia. Zagrosvuorilla 7900–7500 eaa. [43]lähde?, ehkä jo aiemmin. Domestikaatiomuutoksia vuohessa 8000 eaa.[44]
- Sika ehkä ennen 9400 eaa. Tigriksen allaslähde? tai 8500 eaa[45].
- Nauta noin 8500 eaa. Keski-Anatolia-Levantti-Länsi-Iran.lähde?[46]
Maanviljelyn varhainen leviäminen
Maanviljely lähti leviämään heti syntymisensä jälkeen, toki hitaasti. Maanviljelyn leviäminen oli melko hidasta, sillä se edellytti suurta työmäärää, ja ihmiset eivät viitsineet viljellä maata silloin, kun ravinnon sai helpommin metsästämällä.[47][48] Noin 8000–6400 vuotta eaa. maanviljely levisi laajalle alueelle Lähi-idässä ja Kyprokselle Khirokitiaan, Kreetalle, Kreikkaan ja Etelä-Balkanile asti, jopa Etelä-Albanian rannikolle asti.[49]
Maanviljely levisi vuoteen 6000 eaa. mennessä laajalle alueelle Lähi-idässä vuoristojen laaksoihin ja aroalueille, joilla sataa yli 200 mm vuodessa. Noin 6000 eaa. alettiin viljellä muun muassa pellavaa öljyn ja kankaan raaka-aineeksi. Noin 6000 eaa. kukoisti Pohjois-Mesopotamiassa Hassunan kulttuurin alueella, jonka ihmiset asuivat nykyistä muistuttavissa kuutiotaloissa. Nykyinen vehnälajike leipävehnä ilmestyi noin 6000 eaa.[50]
Monet vanhan ajan ajoituksista (esimerkiksi Jarmon neoliittinen kylä, Jerikon kerrostumat) ovat edelleen kiistanalaisia. Vaikka on käytetty melko tarkkaa C-14-menetelmää, on mahdollista esimerkiksi sekoittaa kerrostumia toisiinsa. Maanviljelyn omaksuminen oli varsinkin alussa hidasta ja elinkeinorakenne vaihteli huomattavastikin alueesta toiseen. Lampaiden ja vuohien paimentaminen alkoi ennen varsinaista maanviljelyä. Paimentolaisuus lienee lähtöisin Iranista, maanviljely Syyriasta.
Maanviljely levisi jo 9500–8000 eaa. myös Kyprokselle ja eteläiseen Anatoliaan[51]. Turkista on löydetty melko suuri, noin 5 000 asukaan asutuskeskus, Catal Hüyük, joka on noin vuodelta 6000 eaa. Ihmiset asuivat neliömäisissä taloissa paikallaan ja palvoivat härkäjumalaa.
Alueelle syntyi myöhemmin tai siellä vallitsi alusta alkaen seudulle ominainen maanviljelyn ja paimentolaisuuden vastakohtaisuus. Maanviljelijöistä tuli sivilisaation luojia, paimentolaisista sen uhkaajia. Pohjoisen Eufratin ja Tigrisin jokilaaksoissa alkoi ns. Samarra-kaudella kasteluviljely 5400 eaa., josta saatava suuri viljan tuotto johti suurten väestökeskusten ja myöhemmin sivilisaation syntyyn.
Noin vuoden 7500–6000 eaa. tienoilla maanviljely alkoi levitä Vähästä-Aasiasta Balkanille ja Kreikkaan sekä muualle Eurooppaan. Maanviljely levisi Kreikan seuduille noin 7500–7000 eaa. ja Keski-Eurooppaan noin 6500 eaa. Eurooppaan leviävä maanviljely oli kaskiviljelyä, joka oli metsille tuhoisaa. Noin 6400–5000 vuotta eaa. maanviljely levisi laajalle alueelle Keski- ja Etelä-Euroopassa, Ranskan pohjoisosia, Britteinsaaria ja Tanskaa lukuun ottamatta[49].
Eurooppaan maanviljelys levisi maanviljelijöiden siirtyessä Anatolian kautta tai Mustanmeren rantoja pitkin Eurooppaan. Nyky-eurooppalaisista noin puolelta löytyy DNA:sta näiden maahanmuuttajien haploryhmiä. Tämä kansanvaellus oli ilmeisesti rauhanomainen, koska se toi kummankin sukupuolen perimää. Esimerkiksi Ötzi edustaa maanviljelijöiden perimää. Vanhimmat maanviljelyksen merkkinä pidetyt ajanlaskua ja maanviljelystä tukeneet ympyräkaivannot, esimerkiksi Goseck, on tehty noin 4500 eaa. ja ensimmäiset merkit maanviljelijöistä Saksassa ovat noin 500 vuotta tätä vanhempia.[52]
Pakistaniin Mehrgarhiin maanviljely levisi 7000 eaa. Vuosituhannella 6000–5000 eaa. viljely levisi Keski- ja Länsi-Eurooppaan, jonne syntyi megaliittikulttuureja.
Teoriat
Ajatuksia maanviljelyn alun syistä
- Keidasteoria: Kun ilmasto kuivui, kasvit ja asutus keskittyivät pieniin keitaisiin, joilla ei voinut elää ainakaan suurta määrää riistaa. Ihmisten oli hengissä säilyäkseen pakko alkaa viljellä maata. Peltoja täytyi kastella vedellä keinotekoisesti kanavia kaivaen. Teorian esitteli Raphael Pumpelly vuonna 1908, ja sitä teki tunnetuksi tunnettu arkeologi Gordon Childe. Teoria oli suosittu 1900-luvun alussa. 1900-luvun lopussa ajatusta arvostettiin vähemmän. Uuden arkeologiset löydöt saattavat tukea keidasteoriaa[18].
- Vuorenrinneteoria: Maanviljely alkoi vuorten rinteillä, missä kasvoi viljeltäväksi sopivia kasveja ja eli kotieläimiksi kesytykseen soveltuvia eläimiä. Sademäärä riitti viljelylle, ja peltojen keinokastelua ei tarvittu. Tämän ajatuksen toi esiin vuonna 1948 Robert Braidwood, ja se on usein esitetty näkemys viljelyn aloittamisen syistä. Jos maanviljely alkoikin keitaissa, se levisi pian muille alueille[18]
- Uskonnolliset syyt: viljasta tehdyn oluen voimalla aikaan saadulla päihtymisellä etsittiin jumalaista kokemusta. Tähän liittyy myös juhlimisteoria, jossa ehdotetaan, että viljan viljelyllä voitiin tuottaa suuria määriä ruokaa ja olutta erilaisiin juhliin.
- Väestönkasvuteoria: Kun paikallaan pysyvä väestö kasvoi, siltä loppui riista ja oli pakko alkaa hankkia ravintoa maata viljelemällä.
- Evoluutioteoria: Maanviljely oli ihmisten ja kasvien tapa selvitä yhdessä hengissä. Mutaatiot synnyttivät runsasravintoisia kasvilajikkeita, joita ihminen suosi ja säilyi niiden avulla hengissä.
- Ilmaston vakautumisteoria: Ilmaston vakautuminen jääkauden jälkeisellä holoseenilla mahdollisti maanviljelyn.
- Ilmaston viileneminen jääkauden lopussa mm. hävitti suurriistan ja aiheutti muitakin ympäristön muutoksia, jotka ajoivat ihmiset viljelemään maata.
Yllä esitetyistä ajatuksista voidaan lisäksi rakennella erilaisia yhdistelmiä, joilla voidaan koettaa selittää maanviljelyn syntyä Lähi-idässä.
On kiistelty siitä, että siirryttiinkö viljelyyn ympäristön pakottamana, sattumalta vai esimerkiksi uskonnollisista syistä. Uskonnolliset ja juhlimissyyt ovat saaneet vahvistusta, kun on todettu oluen valmistuksen levinneen viljanviljelyn mukana. Varhaisimpana mahdollisena esimerkkinä oluenvalmistuksesta mainitaan Göbekli Tepe, korkealla mäellä sijaitseva kulttipaikka nykyisen Turkin alueella, josta on löytynyt taitavasti työstettyjä kivimukeja ja suuria kalkkikivisammioita, joita on voitu käyttää viljan mallastamiseen ja oluen panemiseen. Suurimman sammion koko on 240 litraa. Sammioista on löydetty oksalaatti-suolaa, jota muodostuu oluen panemisen yhteydessä.[53]
Maanviljelyn pohjana oli huomio, että maahan pistetystä siemenestä itää vilja. Uskotaan viljelyä edeltäneen tehostettu keräily, jossa muun muassa eläimiä estettiin syömästä villiviljaa. Maanviljelyn idea lienee huomattavan vanha, mutta viljelyyn siirryttiin vasta kun luonnonolojen muutokset tekivät sen hyödylliseksi. Se että varhaisin maanviljely alkoi juuri Lähi-idässä johtui osin siitä, että alueella kasvaa hyvin monia nopeasti evoluutiossa kehittyviä viljalajeja[54].
Viljely saattoi alkaa, kun syntyi villiviljasta poikkeava mutaatio. Normaalisti heinäkasvi levittää siemenensä tuuleen. Siemenet laskeutuvat kauas emokasvista. Tällöin samantyyppiset kasvit kasvavat harvassa ja villilajin kerääjän sato on pieni, jopa niin pieni, ettei voimaperäinen kerääminen kannata[55]. Mutta tapahtuu mutaatioita, joissa siemenet jäävät kasviin tuuleen lentämisen sijasta. Tällöin syntyi kypsiä kauan kestäviä tähkiä. Toinen vaihtoehto on suurijyväinen kasvi, jonka siemenet eivät lennä tuulessa kauas. Nämä kasvit ovat kerääjän kannalta parempia. Näiden siemeniä kerättiin paljon talteen. Niitä saattoi tippua kylään kuljetuksen aikana. Näin villejä, suuritähkäisiä kasveja alkoi kasvaa eniten kylien lähellä. Lopulta jyviä alettiin varastoida ja kylvää tarkoituksella.[55]
Katso myös
Lähteet
- Fagan, Brian: Pitkä kesä. Suomentanut Osmo Saarinen. Ajatus, 2008. ISBN 9789512075959.
- Bojs, Karin: Homo Europaeus, eurooppalaisen ihmisen pitkä historia. Suomentanut Louhivuori, Jänis. Minerva Kustannus Oy, 2016 (alkuperäisteos 2015). ISBN 987-952-312-352-6.