Painin Suomen-mestaruuskilpailut 1912

Vuoden 1912 painin Suomen-mestaruuskilpailut järjestettiin Vaasassa 23.-24. maaliskuuta. Ne olivat järjestyksessään viidennet SVUL:n painimestaruuskilpailut. Kisojen ainoa laji oli kreikkalais-roomalainen paini, jossa painittiin neljässä painoluokassa.

Ottelut olivat äärimmäisen tasaisia. Vain viidessä kamppailussa saatiin ratkaisu ennen täyttä aikaa, kun taas 28 ottelua päättyi ratkaisemattomaan - mm. kaikki raskaan sarjan ottelut, jolloin kilpailijat sijoitettiin painonmukaiseen järjestykseen kevyimmästä painavimpaan. Kalle Viljamaa putosi näin neljänneksi. Sarjassa 73 kg oli kuusi painijaa, joista kaksi parasta pystyi kahteen aikavoittoon kolmen ratkaisemattoman lisäksi. Mestaruus ratkaistiin näiden välisellä arvonnalla. Kaikki muut sarjan kilpailijat suljettiin kilpailusta neljän ratkaisemattoman ottelun takia, joten pronssimitali jäi jakamatta.

Mitalistit

PainoluokkaKultaaHopeaaPronssia
66,5 kgTatu KolehmainenVilhelm LehmusvirtaKalle Kandelberg
73 kgHeikki KarhunsaariRobert Oksaei jaettu
83 kgEmil WesterlundM. HämäläinenArvi Saaristo
yli 83 kgViktor SalovaaraUuno PelanderAdolf Lindfors

Lähteet

Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.