Robert Oksa
Robert Aleksander Oksa (13. helmikuuta 1893 Turku – 30. toukokuuta 1967 Tukholma, Ruotsi)[1][2] oli suomalainen painija ja painivalmentaja. Hän voitti kreikkalais-roomalaisessa painissa kolme SM-kultaa vuosina 1915–1917,[3] mutta Oksan aktiiviura loppui vuoden 1918 sisällissodan myötä. Myöhemmin 1920-luvulla Oksa toimi Viron maajoukkueen sekä Työväen Urheiluliiton painivalmentajana, kunnes siirtyi vuonna 1926 Ruotsin painiliiton päävalmentajaksi. Oksaa pidettiin aikoinaan maailman parhaana painivalmentajana[4], ja hän on nykyäänkin arvostettu hahmo erityisesti Ruotsin painipiireissä. Oksa valmensi Ruotsin painijoita vuosien 1928–1952 olympialaisissa, joissa nämä saavuttivat yhteensä 21 kultamitalia.[5] Varsinaisilta ammatiltaan hän oli rautatie- ja telakkatyöläinen.[1]
| Robert Oksa | |
|---|---|
 Robert Oksa Viron maajoukkuevalmentajana vuonna 1924. | |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 13. helmikuuta 1893 Turku |
| Kuollut | 30. toukokuuta 1967 (74 vuotta) Tukholma |
| Uran tiedot | |
| Laji | paini |
| Seura | TuUL, Riento, TuWe |
| Saavutukset | |
| Voitot | SM-kultaa: 1915, 1916, 1917 |
Elämä ja urheilu-ura
Urheilijana
Oksa osallistui painikilpailuihin ensi kerran vuonna 1908 Turussa.[2] Lähes koko aktiiviuransa hän paini turkulaisten porvarillisten Turun Urheiluliiton (1910–1915) ja Turun Riennon (1915–1917) riveissä, mutta vieraili säännöllisesti myös Helsingissä työläisseura Helsingin Jyryn harjoituksissa. Jyry oli tuohon aikaan koko maan johtava painiseura. Vuonna 1917 Oksa siirtyi edustamaan turkulaista työläisseuraa Weikkoja. Hän voitti kolme kreikkalais-roomalaisen painin SM-kultaa 75 kg:n sarjassa vuosina 1915, 1916 ja 1917.[6]
Sisällissodan aika
Marraskuun 1917 yleislakon aikana Oksa liittyi Turun miliisilaitoksen toimintaan, jossa palveli myös useita muita Turun Weikkojen jäseniä. Turun punakaartiin Oksa liittyi vasta 3. huhtikuuta, jolloin Turkuun saapui tieto saksalaisten tekemästä maihinnoususta Hankoon. Kolme päivää myöhemmin Oksa osallistui yksikkönsä kanssa saksalaisia vastaan käytyyn Karjaan taisteluun, jonka jälkeen hän jäi valkoisten vangiksi. Oksa siirrettiin Tammisaaren vankileirille, josta hän kuitenkin onnistui pakenemaan Yrjö Rautasen kanssa. Oksa lähti maanpakoon Ruotsiin, eikä punakaartilaisten armahduksesta huolimatta voinut palata takaisin, koska häntä epäiltiin sisällissodan aikana Turussa tehdystä poliisin murhasta. Oksa todettiin lopulta syyttömäksi vuonna 1922. Hän asui jonkin aikaa myös Neuvosto-Venäjällä SKP:n jäsenten kanssa Pietarissa.[7]
Valmentajana
Sodan jälkeen Oksa toimi 1920-luvun alussa Ruotsissa paikallisen työläisurheiluliiton painivalmentajana ja järjesti myös kilpailuvaihtoa Suomen ja Ruotsin työläispainijoiden välillä.[6] Vuosina 1923–1924 Oksa valmensi Viron painimaajoukkuetta.[8] Pariisin kesäolympialaisissa 1924 Viron painijoista Eduard Pütsep voitti olympiakultaa ja Roman Steinberg pronssia.[9]
TUL:n painivalmentajaksi Oksa valittiin vuonna 1924, ja hän aloitti tehtävässä saman vuoden syksyllä. Oksa kiersi ympäri maata lähes 50 paikkakunnalla, joilla häntä oli kuulemassa yli 900 painijaa ja painituomaria. Oksa oli jo Ruotsin vuosinaan uudistanut painijoiden kesäharjoittelua lisäämällä ohjelmaan maastojuoksun ja radalla tehdyt lyhyemmät vedot sekä jalkapallon ja uinnin. Lisäksi hän painotti esimerkiksi venyttelyn ja vatsalihasliikkeiden tärkeyttä. Keväällä 1926 TUL yritti palkata Oksan uudelleen, mutta heinäkuussa hän kertoi saaneensa paremman sopimuksen Ruotsista, ja näin TUL:n uudeksi valmentajaksi valittiin viipurilainen huippupainija Kaleb Nylund. Oksa kuitenkin vieraili edelleen usein Suomessa ja oli muun muassa pitämässä TUL:n tuomarikurssia vuonna 1931.[6]
Oksa toimi Ruotsin painiliiton valmentajana aina vuoden 1952 Helsingin kesäolympialaisiin saakka.[5] Ruotsin kansalaisuuden hän sai 1944.[1] Oksan tunnetuimpiin henkilökohtaisiin valmennettaviin kuuluivat muun muassa virolainen olympiapronssimitalisti Roman Steinberg[5] ja suomalainen olympiavoittaja Kaarlo Mäkinen.[10]
Muuta
Robert Oksasta vuosina 1914–1915[11] tehty kokovartaloveistos oli sisällissodan jälkeen kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen mallina hänen osallistuessaan Tampereen Vapaudenpatsaan suunnittelukilpailuun. Se toteutettiin lopulta Savonlinnaan sisällissodan valkoisten muistomerkiksi. Pään mallina oli Aaro Hellaakoski, koska punaisten puolella taistelutta Oksaa ei luonnollisestikaan voitu tuoda julkisuuteen valkoisten hautamuistomerkiksi tarkoitetun patsaan mallina.[12]
Oksa lahjoitti testamentillaan Turun historialliselle museolle arvokkaan valokuva- ja palkintokokoelmansa, johon kuului noin 600 urheilupalkintoa.[13]
Saavutukset
- Kreikkalais-roomalainen paini (75 kg)