Pakettikytkentä
Pakettikytkentä on tiedonsiirtomenetelmä, jossa data jaetaan paketeiksi tiedonsiirtoa varten. Pakettikytkentäinen tiedonsiirto on luonteeltaan yhteydetöntä, eikä verkosta varata päästä-päähän yhteyttä (reittiä) tai siirtokapasiteettia tiedon siirtoa varten. Erona piirikytkentään on, että kiinteää lähettäjän ja vastaanottajan välistä yhteyttä ei varata, vaan verkon laitteet välittävät paketit otsikkokentässä olevan osoitteen perusteella käytettävän verkon yli. Näin peräkkäiset paketit saattavat siirtyä eri reittejä pitkin ja jopa järjestystä vaihtaen. Pakettikytkentäisille verkoille on luonteenomaista pakettien monistuminen ja katoaminen eri tyyppisissä verkon vika- ja ruuhkatilanteissa.
Sovelluksia
Tunnetuin pakettikytkennän sovellus on Internetin perustana toimiva IP-protokolla. Mobiiliverkoissa käytettävistä pakettikytkentäsovelluksista yleisin lienee GPRS. Pakettidatan käyttäminen mobiiliyhteyksissä tekee erilaisista reaaliaikaisista datapalveluista käyttäjille edullisempia, sillä pakettidatan käytöstä veloitetaan yleensä siirretyn tiedon määrän mukaan eikä yhteysajan mukaan, kuten piirikytkentäisissä datayhteyksistä.
Historia
Leonard Kleinrock kehitti pakettikytkentäisen verkon matemaattisen teorian.[1]Paul Baranin artikkelit julkaistiin vuosien 1960 ja 1962 välillä sekä kirjassa On Distributed Communications vuonna 1964.[2]
Varhaisia kehitysaskeleita oli Thomas Marrillin ja Lawrence Robertsin työ Q-32 ja TX-2 tietokoneiden linkittämiseksi toisiinsa pakettikytkennällä.[3][4]
Varhaisia pakettikytkentäisiä verkkoja olivat ARPANET, Cyclades ja NPL-verkko. Termin "paketti" alkujaan esitti Donald Davies, joka työskenteli NPL-verkon parissa.[5]