Pietarin valtionyliopisto

yliopisto Venäjällä

Pietarin valtionyliopisto (ven. Санкт-Петербургский государственный университет, Sankt-Peterburgski gosudarstvennyi universitet) on venäläinen julkinen yliopisto Pietarissa ja yksi Venäjän vanhimmista yliopistoista. Yliopiston kampuksista toinen on kaupungin keskustassa Vasilinsaarella ja toinen keskustan ulkopuolella Pietarhovissa.

Pietarin valtionyliopisto
Санкт-Петербургский государственный университет
lat. Universitas Petropolitana
MottoHic tuta perennat (Tämä suoja kestää)
Perustettu1724[1]
TyyppiJulkinen
RehtoriNikolai Kropatšev
Opiskelijoita32 000
SijaintiPietari (kaupunki), Venäjä
OsoiteUniversitetskaja nab. 7–9, 199034 Pietari[2]
Sivustospbu.ru(venäjäksi)
Kahdentoista ministerikollegion rakennus Vasilinsaarella on yliopiston päärakennus, jossa sijaitsevat yliopiston johto, kirjasto ja biologian ja maaperätieteen sekä geologian tiedekunnat.
Pietarhovin kampus.

Yliopistossa on 20 tiedekuntaa ja niissä 32 000 opiskelijaa joista 4 000 jatko-opiskelijoita. Opetushenkilökuntaa on 6 000 henkeä, heistä tuhat on professoreita.[3]

Pietarin valtionyliopisto arvioidaan yleisesti Venäjän toiseksi parhaaksi yliopistoksi Moskovan valtionyliopiston jälkeen niin kansallisissa kuin kansainvälisissä yliopistorankingeissa. Shanghain yliopistovertailussa vuonna 2016 Pietarin valtionyliopiston sijaluku oli välillä 301–400 maailman 500 huippuyliopiston listalla.[4][5]

Historia

Pietari Suuri perusti vuonna 1724 Pietarin akatemian, josta kehittyi Venäjän tiedeakatemia. Pietarin yliopisto katsoo olevansa Pietarin akatemian perinteen jatkaja ja siten maan vanhin yliopisto.[1] Opetus ei kuitenkaan ole ollut yhtäjaksoista. Vuonna 1803 akatemia määritteli, ettei sen tehtäviin kuulunut koulutus vaan ainoastaan tutkimus. Pietarin kaupungissa ei siten kuuteentoista vuoteen saanut korkeakouluopetusta, mutta opettajaseminaari toimi edelleen. Vuonna 1819 keisari Aleksanteri I järjesti opettajaseminaarin ympärille kolmitiedekuntaisen yliopiston, johon kuului oikeustieteellinen tiedekunta, matematiikan ja fysiikan tiedekunta sekä historian ja kielitieteen tiedekunta.

Euroopan hullun vuoden 1848 jälkeen Venäjän senaatti päätti, että kansanvalistusministerin tulee nimittää yliopiston rehtori. Vuonna 1887 joukko opiskelijoita pidätettiin Aleksanteri III:n murhayrityksestä. Vuonna 1924 yliopisto nimettiin uudelleen Leningradin valtionyliopistoksi, ja toisen kerran vuonna 1948 Andrei Ždanovin mukaan sen nimitti Neuvostoliiton ministerineuvosto. 1991 yliopisto nimitettiin jälleen Pietarin valtionyliopistoksi.

Tiedekunnat

Luonnontieteet:

  • Biologian ja maaperätieteen tiedekunta
  • Geologian tiedekunta
  • Fysiikan tiedekunta
  • Kemian tiedekunta
  • Lääketieteellinen tiedekunta
  • Maantieteen ja geoekologian tiedekunta
  • Matematiikan ja mekaniikan tiedekunta
  • Sovelletun matematiikan tiedekunta

Ihmistieteet:

  • Filologian ja taiteiden tiedekunta
  • Filosofian ja valtiotieteen tiedekunta
  • Historian tiedekunta
  • Idäntutkimuksen tiedekunta
  • Johtamistaidon laitos
  • Journalistiikan tiedekunta
  • Kansainvälisten suhteiden tiedekunta
  • Kielitieteen tiedekunta
  • Oikeustieteellinen tiedekunta
  • Psykologian tiedekunta
  • Sosiologian tiedekunta
  • Taloustieteiden tiedekunta

Merkittäviä henkilöitä

Kuuluisia entisiä opiskelijoita

Kahdeksan Pietarin yliopistosta valmistunutta tiedemiestä on saanut Nobelin palkinnon, vaikka kukaan heistä ei tehnyt palkintoon johtanutta tutkimusta tässä yliopistossa eikä työskennellyt siellä palkinnon saadessaan: Ivan Pavlov (lääketiede 1904), Ilja Metšnikov (lääketiede 1908), Nikolai Semjonov (kemia 1956), Lev Landau (fysiikka 1962), Aleksandr Prohorov (fysiikka 1964), Wassily Leontief (taloustiede 1973), Leonid Kantorovitš (taloustiede 1975) ja Joseph Brodsky (kirjallisuus 1987).

Rehtorit

Pietarin keisarillinen yliopisto

  • 1819–1821: Mihail Balugjanski
  • 1821–1825: Jevdokim Zjablovski
  • 1825–1836: Anton Degurov
  • 1836–1840: Ivan Šulgin
  • 1840–1861: Pjotr Pletnjov
  • 1861–1863: Aleksandr Voskresenski
  • 1863–1865: Heinrich Lenz
  • 1865–1867: Aleksandr Voskresenski
  • 1867–1873: Karl Kessler
  • 1873–1876: Pjotr Redkin
  • 1876–1883: Andrei Beketov
  • 1883–1887: Ivan Andrejevski
  • 1887–1890: Mihail Vladislavlev
  • 1890–1897: Pjotr Nikitin
  • 1897–1899: Vasili Sergeevits
  • 1899–1903: Adolf Holmsten
  • 1903–1905: Aleksandr Ždanov
  • 1905–1910: Ivan Borgman
  • 1910–1911: David Grimm
  • 1911–1918: Erwin Grimm

Leningradin valtionyliopisto

  • 1918–1919: Aleksandr Ivanov
  • 1919: Sergei Žebelev
  • 1919–1922: Vladimir Šimkevitš
  • 1922–1925: Nikolai Deržavin
  • 1925–1926: Sergei Minin
  • 1926–1927: Vsevolod Tomaševski
  • 1927–1930: Mihail Serebrjakov
  • 1930–1932: Juri Nikitš
  • 1932–1933: Viktor Serežnikov
  • 1933–1938: Mihail Lazurkin
  • 1938–1939: Konstantin Lukašev
  • 1939–1941 Pjotr Zolotuhin
  • 1941–1948 Aleksandr Voznesenski
  • 1948–1950 Nikita Domnin
  • 1950–1952 Aleksei Iljushin
  • 1952–1964 Aleksandr Aleksandrov
  • 1964–1970 Kirill J. Kondratjev
  • 1970–1975 Gleb Makarov
  • 1975–1986 Valentin Aleskovski
  • 1986–1993 Stanislav Merkuriev

Pietarin valtionyliopisto

  • 1993–2008 Ljudmila Verbitskaja
  • 2008– Nikolai Kropatšev

Lähteet

Aiheesta muualla

🔥 Top keywords: