Ranskan kielen äännerakenne
Tämä artikkeli kuvailee Pariisissa puhuttavan standardiranskan äännerakennetta eli fonologiaa. Huomattavia ranskan äänteellisiä ominaisuuksia ovat uvulaarinen r eli niin sanottu kurkku-r, nasalisoidut vokaalit sekä eräät fonologiset prosessit, jotka vaikuttavat sananloppuisiin äänteisiin.
Konsonantit
Labiaalit | Dentaalit/ Alveolaarit | Postalveolaarit/ Palataalit | Velaarit/ Uvulaarit | ||
---|---|---|---|---|---|
Klusiilit | soinnittomat | p | t | k | |
soinnilliset | b | d | g | ||
Frikatiivit | soinnittomat | f | s | ʃ | |
soinnilliset | v | z | ʒ | ʁ | |
Approksimantit | tavalliset | l | j | ||
labialisoidut | ɥ | w |
- /n t d/ ovat laminaalisia dentialveolaarisia [n̪ t̪ d̪], kun taas /s z/ ovat dentaalisia [s̪ z̪].[1]
- /l/ on yleensä apikaalinen alveolaarinen [l̺], mutta joskus laminaalinen dentialveolaarinen [l̪]. Ennen äänteitä /f ʒ/ se voi olla myös retrofleksinen [ɭ].[2]
- /ɲ/ on muuttumassa kohti /nj/:tä.
- Velaarinen nasaali /ŋ/ ei ole natiivifoneemi, mutta se esiintyy lainasanoissa. Jotkut puhujat saattavat ääntää sen [ŋg] tai [ɲ].[3]
- Approksimantit /j ɥ w/ vastaavat suppeita vokaaleja /i y u/. Eräistä minimipareista huolimatta (esim. loua /lu.a/ 'vuokrasi'; loi /lwa/ 'laki') ne esiintyvät usein vapaassa vaihtelussa.[1]
- Joissakin murteissa esiintyy palataalinen lateraali /ʎ/ (ransk. l mouillé), joka on standardikielessä kuitenkin langennut yhteen /j/:n kanssa.[3]
- Foneemilla /ʁ/ on useita eri äännearvoja, joista yleisimpinä soinnillinen ja soinniton uvulaarifrikatiivi [χ] ja [ʁ]. Murteellisina pidettyjä ääntämyksiä ovat uvulaarinen tremulantti [ʀ], alveolaarinen tremulantti [r] ja alveolaarinen napausäänne [ɾ]. Transkriptioissa käytetään useimmiten symbolia [ʁ] vaikka äänne ääntyykin ennen soinnittomia obstruentteja ja niiden jälkeen sekä sanan lopussa soinnittomana [χ].[1]
- Velaarit /k g/ saattavat palatalisoitua [kʲ⁓c ɡʲ⁓ɟ] ennen etuvokaaleja /i e ɛ/ ja vaihtelevasti ennen vokaalia /a/.[4] Sananloppuinen /k/ saattaa myös palatalisoitua [kʲ].[5] Velaarien palatalisaatio on perinteisesti yhdistetty työväenluokkaan,[6] vaikkakin se on leviämässä muihinkin yhteiskuntaluokkiin isoissa kaupungeissa.[5]
Liaison
Monissa ranskan sanoissa on niin sanottu latentti loppukonsonantti, eli sananloppuinen konsonantti, joka ääntyy ainoastaan seuraavan sanan alkaessa vokaalilla. Esimerkiksi sana deux 'kaksi' ääntyy [dø] yksinään tai konsonanttialkuisen sanan edellä, mutta ennen vokaalilla alkavaa sanaa se ääntyy [døz], esimerkiksi deux ans 'kaksi vuotta' [dø.zɑ̃]. Tätä [z]:aa kutsutaan liaison-konsonantiksi, joka näkyy sanan oikeinkirjoituksessa.
Vokaalit
Standardiranskassa on korkeintaan 13 oraalista vokaalia ja 4 nasaalista vokaalia.
|
|
Quebecin ja Cajunin murteissa suppeiden vokaalien /i y u/ allofoneina esiintyvät [ɪ ʏ ʊ] kun ne ovat foneettisesti lyhyitä (eli muuten kuin ennen konsonantteja /v z ʒ ʁ/) tai umpitavuissa. Pariisin ranskassa /y/ väljyys vaihtelee suppean [y]:n ja lähes suppean [ʏ]:n välillä.[1][7]
Puolisuppeat /e ø o/ ja puoliväljät /ɛ œ ɔ/ vokaalit ovat harvoin kontrastoivia, joten ne esiintyvät usein vapaassa vaihtelussa; yleisesti puolisuppeat esiintyvät avotavuissa ja puoliväljät umpitavuissa. On kuitenkin joitakin minimipareja;[1] esimerkiksi /e/ ja /ɛ/ kontrastoivat sananloppuisissa avotavuissa (allait [alɛ] 'oli menossa' vs. allé [ale] 'mennyt'), ja /o/ ja /ɔ/ sekä /ø/ ja /œ/ kontrastoivat yksitavuisten sanojen umpitavuissa (Rhodes [ʁɔd] 'Rodos' vs. rôde [ʁod] 'maleksin'; jeune [ʒœn] 'nuori' vs. jeûne [ʒøn] 'paasto').
Vokaalien /e/ ja /ɛ/ foneeminen kontrasti on hävinnyt Ranskan eteläosassa, jossa ne esiintyvät ainoastaan vapaassa vaihtelussa. /o/:n ja /ɔ/:n sekä /ø/:n ja /œ/:n foneeminen kontrasti on säilynyt ainoastaan Belgiassa.lähde?
/a/ ja /ɑ/ ovat laajalti langenneet yhteen Ranskassa, mistä johtuen jotkin kielitieteilijät eivät enää pidä niitä eri foneemeina. Ne kuitenkin kontrastoivat yhä selkeästi monissa murteissa, kuten Quebecissä.
Švaa
Ranskan švaa-vokaali /ə/ on foneettisesti hieman pyöreä välinen keskivokaali.[1] Sitä pidetään joskus foneettisesti samana kuin /œ/.[8][9] Ranskan švaan pääominaisuus on sen ”epävakaus”; joskus sitä ei äännetä lainkaan, kuten sanan keskellä yksittäiskonsonantin jälkeen
- rappeler /ʁapəle/ [ʁap.le]
ja sanan lopussa
- table /tabl(ə)/ [tabl].
Sananloppuinen švaa saatetaan kuitenkin joskus lausua, jos sitä edeltää kaksi konsonanttia ja seuraa konsonanttialkuinen sana:
- une porte fermée /yn(ə) pɔʁt(ə) fɛʁme/ [yn.pɔʁ.t(ə).fɛʁ.me].
Lisäksi sanan lopussa švaa äännetään usein runoissa ja lauluissa, jos rytmi sitä edellyttää.
I konjugaation verbien futuuri- ja konditionaalimuotojen švaa saatetaan jättää lausumatta myös kahden konsonantin jälkeen
- garderais /ɡaʁdəʁɛ/ [ɡaʁ.d(ə.)ʁɛ].
Yleensä švaa ei äänny umpitavuissa [œ]. Silloin kun se ääntyy niin, esiintyy yleensä morfologista vaihtelua /ɛ/:n kanssa;
- harceler /aʁsəle/ [aʁ.sœ.le]
- harcèle /aʁsɛl/ [aʁsɛl].[8]
Joillakin puhujilla voi esiintyä kolmisuuntaista vaihtelua:
- appeler /apəle/ [ap.le]
- appelle /apɛl/ [a.pɛl]
- appellation /apelasjɔ̃/ [a.pe.la.sjɔ̃], joka voi kuitenkin ääntyä myös [a.pɛ.la.sjɔ̃].[6]
Pituus
Lukuun ottamatta joillakin puhujilla esiintyvää /ɛ/:n ja /ɛː/:n kontrastia eräissä harvoissa minimipareissa (kuten mettre /mɛtʁ/ ja maître /mɛːtʁ/) vokaalipituus on täysin allofonista. Vokaali voi ääntyä pitkänä painollisessa umpitavussa seuraavissa tapauksissa:
- Vokaalit /o ø ɑ/ ja nasaaliset vokaalit ääntyvät aina pitkänä: pâte [pɑːt]; chante [ʃɑ̃ːt].
- Kaikki vokaalit ääntyvät pitkinä ennen yksin esiintyviä konsonantteja /v z ʒ ʁ/ tai konsonanttiyhdistelmää /vʁ/: mère [mɛːʁ]; livre [liːvʁ].[10]
Paino
Sanapaino ei ole ranskassa erottavaa. Kieliopillinen paino on aina sanan viimeisellä tavulla, paitsi jos kyseisessä tavussa on švaa /ə/, jolloin paino on sitä edeltävällä tavulla. Švaalliset yksitavuiset sanat (ce, de, que) ovat yleisesti enkliittisiä mutta saattavat joskus olla painollisia.[8]
Lähteet
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ranskan kielen äännerakenne Wikimedia Commonsissa