Ray Wilkins
Raymond Colin Wilkins MBE (14. syyskuuta 1956 Hillingdon, Middlesex – 4. huhtikuuta 2018) oli englantilainen jalkapalloilija ja jalkapallovalmentaja.
 | |||
| Henkilötiedot | |||
|---|---|---|---|
| Koko nimi | Raymond Colin Wilkins | ||
| Syntymäaika | 14. syyskuuta 1956 | ||
| Syntymäpaikka | Hillingdon, Englanti | ||
| Kuolinaika | 4. huhtikuuta 2018 (61 vuotta) | ||
| Pelipaikka | Keskikenttäpelaaja | ||
| Lempinimi | Butch[1] | ||
| Seurat | |||
| Vuodet | Seura | O | (M) |
| 1973–1979 | Chelsea | 179 | (30) |
| 1979–1984 | Manchester United | 160 | (7) |
| 1984–1987 | AC Milan | 73 | (2) |
| 1987 | Paris Saint-Germain | 13 | (0) |
| 1987–1989 | Rangers | 70 | (2) |
| 1989–1994 | Queens Park Rangers | 155 | (8) |
| 1994 | Crystal Palace | 1 | (0) |
| 1994–1996 | Queens Park Rangers | 21 | (0) |
| 1996 | Wycombe Wanderers | 1 | (0) |
| 1996–1997 | Hibernian | 16 | (0) |
| 1997 | Millwall | 3 | (0) |
| 1997 | Leyton Orient | 3 | (0) |
| Maajoukkue | |||
| 1976 | Englanti, alle 21-vuotiaat | 1 | (0) |
| 1976–1986 | Englanti | 84 | (3) |
| Valmennusura | |||
| 1994–1996 | Queens Park Rangers | ||
| 1997–1998 | Fulham | ||
| 2000 | Chelsea (väliaikainen) | ||
| 2004–2005 | Millwall | ||
| 2009 | Chelsea (väliaikainen) | ||
| 2009–2010 | Chelsea (kakkosvalmentaja) | ||
Seurajoukkueuran tilastot kattavat vain kansalliset sarjat. | |||
Pelaajaurallaan Wilkins edusti muun muassa Chelseaa, Manchester Unitedia, AC Milania, Queens Park Rangersia ja Rangersia sekä Englannin maajoukkuetta. Hän on valmentanut muun muassa Queens Park Rangersia ja Fulhamia sekä toiminut Chelsean kakkosvalmentajana.
Pelaajaura
Seurajoukkueet
Ray Wilkinsin ura alkoi juniorina Chelseassa. Hän nousi edustusjoukkueeseen 1973 ja pelasi ensimmäisen ottelunsa lokakuussa 1973. Chelsea putosi pääsarjatasolta, 1. divisioonasta 1975 ja useat sen pelaajista jättivät seuran. Uusi päävalmentaja Eddie McCreadie teki 18-vuotiaasta Wilkinsistä kapteenin. Wilkinsin ja McCreadien johdolla Chelsea nousi 2. divisioonasta takaisin pääsarjatasolle kauden 1976–77 päätteeksi. Ensimmäinen kausi 1. divisioonassa sujui Chelsealta hyvin, mutta kaudella 1978–79 McCreadie jätti seuran yllättäen. Kausi päättyi lopulta sarjasta putoamiseen ja veloissa ollut Chelsea myi Wilkinsin Manchester Unitediin 800 000 punnalla.
Manchester Unitedissa Wilkinsin ura jatkui nousujohteisena. Hän oli Unitedin avauskokoonpanon pelaaja ja kaudella 1982–83 hän voitti seurassa FA Cupin. Wilkins teki maalin finaalissa Brighton & Hove Albionia vastaan, mutta ottelu päättyi 2–2. Uusintaottelun United voitti 4–0. Kesällä 1984 italialainen AC Milan osti Wilkinsin 1,5 miljoonalla punnalla. Hän pelasi Milanissa kolme kautta, mutta ei saavuttanut seurassa suurempaa menestystä. Milanista Wilkins siirtyi ranskalaiseen Paris Saint-Germainiin, jossa hän pelasi vain neljä kuukautta kunnes skotlantilainen Rangers osti hänet 250 000 punnalla.
Rangersissa Wilkins saavutti Skotlannin mestaruuden 1989 sekä liigacupin voiton 1988. Kahden Rangers-kauden jälkeen Wilkins palasi Lontooseen, kun hän päätti siirtyä Queens Park Rangersiin. Wilkins pelasi Queens Parkissa neljä vuotta kunnes hän kesällä 1994 siirtyi juuri Valioliigaan nousseen Crystal Palacen pelaaja-apuvalmentajaksi. Wilkinsin jalka murtui hänen debyyttiottelussaan eikä hän ehtinyt pelata seurassa enää sen jälkeen. Marraskuussa 1994 hän palasi Queens Park Rangersiin, jossa hänestä tuli pelaaja-valmentaja.
Wilkins ei enää valmennuksen ohella pelannut enää yhtä paljon kuin ennen. Hän lähti QPR:stä kesällä 1996, minkä jälkeen hän pelasi seuraavan kauden aikana lyhyitä jaksoja Wycombessa, Hibernianissa, Millwallissa ja Leyton Orientissa. Kauden päätteeksi Wilkins lopetti pelaajauransa.
Maajoukkue
Wilkins pelasi ensimmäisen maaottelunsa Englannin paidassa toukokuussa 1976. Hän oli mukana viemässä Englantia 1980 EM-kisoihin ja pelasi myös maailmanmestaruuskilpailuissa 1982 ja 1986.[2][3] Wilkins pelasi viimeisen maaottelunsa marraskuussa 1986 ja kaikkiaan hän edusti maajoukkuetta 84 ottelussa, joissa hän teki kolme maalia.[4] Kapteenina Wilkins toimi kymmenessä maaottelussa.[5]
Valmennusura
Wilkins aloitti valmennusuransa ollessaan vielä pelaaja. Queens Park Rangersin pelaaja-valmentajana hän johdatti QPR:n Valioliigassa kahdeksanneksi kaudella 1994–1995. Kaudella 1995–1996 Queens Park jäi toiseksi viimeiseksi ja seuraavan kauden alussa Wilkins jätti seuran.
Wilkins palasi päävalmentajaksi 1997 2. divisioonan Fulhamissa. Hänen valmennuksessaan Fulham pääsi nousukarsintoihin, mutta Wilkins sai potkut ennen karsintojen alkua kun seura hävisi kauden kolme viimeistä ottelua. Fulhamin jälkeen Wilkins toimi valmentajana Gianluca Viallin alaisuudessa Chelseassa ja Watfordissa. Vuosina 2004–2005 Wilkins toimi Dennis Wisen kakkosvalmentajana Millwallissa.
Syyskuussa 2008 Wilkins nimitettiin Luiz Felipe Scolarin kakkosvalmentajaksi Chelseassa. Scolarin saatua potkut hän toimi yhdessä ottelussa väliaikaisena päävalmentajana, minkä jälkeen hän jatkoi vanhassa tehtävässään. Marraskuussa 2010 Wilkinsin sopimusta ei yllättäen uusittu ja hän sai lähteä seurasta välittömästi. Wilkinsin lähdön syitä ei julkistettu, mutta Wilkinsin mukaan hänet irtisanottiin laittomasti. Joulukuussa Chelsea ja Wilkins pääsivät yhteiseen sopimukseen.[6][7][8]
Lähteet
Tilastot
- Ray Wilkinsin pelaajatilastot national-football-teams.com. Viitattu 17.12.2010. (englanniksi)
- Ray Wilkinsin maajoukkuetilastot englandfc.com. Arkistoitu 29.11.2010. Viitattu 17.12.2010. (englanniksi)
- Ray Wilkinsin päävalmentajatilastot Soccerbase. Arkistoitu 9.2.2009. Viitattu 17.12.2010. (englanniksi)
