Silta (televisiosarja)

televisiosarja

Silta (ruots. Bron, tansk. Broen) on ruotsalais-tanskalainen television rikossarja, jonka ensimmäinen tuotantokausi valmistui vuonna 2011, toinen vuonna 2013, kolmas vuonna 2015 ja neljäs vuonna 2017.

Silta
Bron | Broen
Blu-ray-julkaisun kansikuva (1. kausi).
Blu-ray-julkaisun kansikuva (1. kausi).
Tyylirikossarja
Kestoaika60 min
Luoja(t)Hans Rosenfeldt
PääosissaSofia Helin
Kim Bodnia
Thure Lindhardt
AlkuperämaaRuotsi, Tanska
Alkuperäiskieliruotsi
tanska
VerkkoRuotsi SVT1
Tanska DR1
Suomi Yle TV1
EsitettyRuotsi 21. syyskuuta 2011
Tanska 28. syyskuuta 2011
Suomi 7. heinäkuuta 2013 – 18. helmikuuta 2018
Tuotantokausia4
Jaksoja38
IkärajaKuvaohjelman ikäraja 16
TunnuskappaleHollow Talk (Choir of Young Believers)
Tuotanto
Ohjaaja(t)Henrik Georgsson
Charlotte Sieling
Lisa Siwe
Käsikirjoittaja(t)Björn Stein
Säveltäjä(t)Johan Söderqvist
Patrik Andrén
Uno Helmersson
Tuotantoyhtiö(t)Nimbus Film
Filmlance International AB
Palkinnot
VoitetutPrix Europa
EhdokkuudetBafta
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb

Sarjan nimiplanssi.

Sarjan kahdella ensimmäisellä tuotantokaudella ruotsalainen lääninrikospoliisi Saga Norén (Sofia Helin) ja tanskalainen rikospoliisi Martin Rohde (Kim Bodnia) tutkivat rikoksia, joiden uhrit löydetään Juutinrauman sillalta Ruotsin ja Tanskan rajalta. Käynnistyy sarja murhia, joiden taustalla näyttää olevan yhteiskunnallisia vaikuttimia.

Oman lisämausteensa sarjaan tuo se, että työlleen intohimoisesti omistautuva mutta sosiaalisesti kömpelö Saga Norén on ilmiselvästi autismin kirjolla.[1] Norénia esittävä Sofia Helin valmistautui rooliinsa lukemalla paljon Aspergerin oireyhtymästä ja tapaamalla Ruotsin autismi- ja Aspergerliiton edustajia.[2]

Sarjan kolmas tuotantokausi esitettiin syksyllä 2015,[3] mutta Kim Bodnian hahmo ei enää ollut mukana; tuottajan mukaan Bodnia ei ollut tyytyväinen siihen, miten hahmoa oli kehitetty,[4] ja Malmössä voimistunut juutalaisvastaisuus oli Bodniasta epämieluisaa.[5]

Sarjan neljännen ja viimeisen tuotantokauden kuvaukset alkoivat marraskuussa 2016,[6] ja se esitettiin tammi–helmikuussa 2018.[7]

Silta on ollut ruotsalaisen ja tanskalaisen televisiosarjatuotannon huomattavin kansainvälinen menestys. Sarjan esitysoikeudet on myyty lähes 180 maahan,[7] ja esimerkiksi Suomessa toisen kauden esitykset keräsivät parhaimmillaan 440 000 katsojaa.[8]

Silta oli Suomen katsotuin sarja Netflix-palvelussa 2017.[9]

Ensimmäinen tuotantokausi

Juoni

Ensimmäinen kausi alkaa, kun Juutinrauman sillalta löytyy naisen ruumis. Ruumis on aseteltu täsmälleen Ruotsin ja Tanskan rajalle, joten molempien maiden poliisit alkavat tutkia tapausta. Vastuun tästä ja muista brutaaleista teoista ottaa henkilö, jonka media nimeää "totuusterroristiksi", sillä hän ilmoittaa haluavansa kiinnittää ihmisten huomion yhteiskunnan epäkohtiin, kuten eriarvoisuuteen, syrjäytymiseen, mielenterveyspotilaitten kohteluun, maahanmuuttajien kotouttamiseen ja lapsityövoimaan. Sarjan edetessä paljastuu, että terroristilla on henkilökohtaisempi päämäärä.

Jaksot

  1. Keskeltä Juutinrauman siltaa löytyy ruumis. Malmön ja Kööpenhaminan rikospoliisi kutsutaan paikalle. Tutkinnassa käy ilmi, että kyse onkin kahdesta murhasta.
  2. Siltamurhaaja astuu median kautta julkisuuteen. Hän pyrkii osoittamaan viisi yhteiskunnassa piilevää epäkohtaa. Poliisit Saga Norén ja Martin Rohde tajuavat murhaajan aikovan jatkaa toimintaansa.
  3. Rikoksentekijä osoittaa syrjäytymisen lisääntymisen yhteiskunnassa sieppaamalla kodittoman miehen. Hänet pelastaisi rikkaiden kiinteistöomistajien maksamat lunnaat. Suostuuko kukaan hyväntekijäksi?
  4. Kodittoman miehen eloonjäänti on kilpajuoksua kellon kanssa. Paljon riippuu myös siitä, suostuvatko kiinteistönomistajat lunnaisiin. Entä mitä tapahtuu, jos poliisi häiritsee murhaajan suunnitelmia?
  5. Sagan ja Martinin kolmas ongelma liittyy mielenterveyshuollon leikkauksiin. Malmössä ja Kööpenhaminassa tapahtuneiden veritekojen jälkeen poliisi löytää jäljen. Karannut teinityttö on nähnyt murhaajan.
  6. Epäonnistunut kotouttaminen on neljäs murhaajan osoittama ongelma. Kööpenhaminassa riehutaan kun maahanmuuttajan ampunut poliisi vapautetaan syytteistä. Saga saa ensimmäistä kertaa yhteyden murhaajaan.
  7. Murhaajan kissa- ja hiirileikin viimeinen kohde on lapsityövoiman salliminen. Hän sieppaa koulubussin luvaten vapauttaa lapsia vain, jos lapsityövoimaa käyttäviä firmoja sabotoidaan.
  8. Siltamurhaajaksi epäilty löytyy poliisin omista riveistä, mutta kuulustelut osoittavat, että hänellä on alibi. Sagaa kalvaa epäilys siitä, että lisää on tulossa. Onko kyse henkilökohtaisesta kostosta?
  9. Kun palapelin koko kuva alkaa muodostua, Saga ja Martin löytävät miehen, joka voisi olla syyllinen. Silmukka kiristyy ja tapaus muuttuu Martinille henkilökohtaisemmaksi mitä kukaan saattoi aavistaa.
  10. Murhaaja pakenee ja Saga on haavoittunut luodista. Vammastaan huolimatta hän ei luovuta. Martinilla on polttava henkilökohtainen syy löytää tekijä ajoissa. Draama huipentuu Juutinrauman sillalla.

Näyttelijät

  • Sofia Helin – rikostutkija Saga Norén, Malmö
  • Kim Bodnia – rikostutkija Martin Rohde, Kööpenhamina
  • Dag Malmberg – päällikkö Hans Petterson, Malmön keskusrikospoliisi
  • Christian Hillborg – toimittaja Daniel Ferbé, Aftonposten Malmö
  • Kristian Lima de Faria – toimittaja Åke, Aftonposten
  • Yaba Holst – toimituspäällikkö Carina, Aftonposten
  • Magnus Krepper – sosiaalityöntekijä Stefan Lindberg
  • Puk Scharbau – Mette Rohde, Martinin vaimo
  • Emil Birk Hartman – August Rohde, Martinin poika
  • Rafael Pettersson – IT rikostutkija John Lundqvist, Malmö
  • Anette Lindbäck – rikostutkija Gry, Malmö
  • Said Legue – rikostutkija Navid, Malmö
  • Kristina Brändén Whitaker – rikostutkija Anne, Malmö
  • Sarah Boberg – päällikkö Lillian Larsen, Kööpenhaminan keskusrikospoliisi
  • Martin Norén – Lasse Jönsson
  • Fanny Ketter – Anja Björk
  • Ellen Hillingsø – Charlotte Söring
  • Maria Sundbom – Sonja Lindberg, Stefanin sisar
  • Ole Boisen – Henning Tholstrup, rikospoliisi Kööpenhamina
  • Magnus Schmitz – Anton, Sagan miestuttava
  • Dulfi Al-Jabouri – Saif

Toinen tuotantokausi

Juoni

Ensimmäisen kauden tapahtumista on kulunut runsas vuosi. Hylätty laiva törmää samaiseen Juutinrauman siltaan. Laivan ruumasta löytyy kahlittuna kolme ruotsalaista ja kaksi tanskalaista henkitoreissaan olevaa nuorta. Nuoret eivät osaa kertoa, mitä heille on tapahtunut, ja he alkavat kuolla sairaalassa keuhkoruttoon. Sitten alkaa löytyä myrkytettyjä elintarvikkeita. Eläimenpäänaamioita videollaan käyttävät ekoterroristit ilmoittautuvat tekijöiksi. Toisin kuin ensimmäisellä kaudella, tekijät tai osa heistä ovat katsojan tiedossa lähes alusta lähtien.

Jaksot

  1. Martinin tragediasta on kulunut yli vuosi, kun hän ja Saga kohtaavat jälleen sillalla. Miehittämätön rahtilaiva ajaa päin siltaa, lastinaan kadonneeksi ilmoitettuja nuoria kummankin kotimaasta.
  2. Karanteeniin joutuneet Saga ja Martin saavat vastauksen. Poliisin tietoon tulee lisää myrkytyskuolemia. Tuntematon ryhmä julkaisee netissä saarnaavan videon. Mikä on sammakkokuvioisen pinssin viesti?
  3. Rikospoliisi pääsee ekoterroristien jäljille, mutta sitten juttu saa yllättävän käänteen. Martin jatkaa siedätyshoitoaan vankilassa. Entä kannattaako Sagan ottaa vastaan ihmissuhdeneuvoja juuri häneltä?
  4. Tekivätkö ympäristöterroristit itsemurhan? Kuinka käy koulupojan, joka on nyt yksin maailmassa? Epäilys kohdistuu mieheen, jonka sisar menehtyi konttikuolemassa, mutta juttu saakin uuden käänteen.
  5. Laura herää sairaalassa muistinsa menettäneenä. Uuden terrori-iskun tekijät julkaisevat oman videosaarnan. Sagan ihmissuhdekokeilu etenee nykien. Entä saako Martin henkisen voiton poikansa surmaajasta?
  6. Martinin poika joutuu sairaalaan. Käydessään osastolla Saga aavistaa, ettei kaikki ole kohdallaan. Uusi myrkytystapaus ja uponneen veneen löytö askarruttaa poliisia. Naisena Sagalla on kova koitos edessä.
  7. Ympäristöterroristit ilmoittavat aikovansa räjäyttää kemikaalitehtaan. Poliisilla on kiire estää aie, vaan eteneekö tutkinta oikeaan suuntaan? Martin on huvittuneen kiinnostunut Sagasta ihmisenä.
  8. Haastatellessaan uudelleen silminnäkijöitä Saga ja Martin huomaavat, että joku sisäpiirissä on peukaloinut todistajanlausuntoja. Mutta kuka ja miten sen voi todistaa? Laura palaa tajuihinsa sairaalassa.
  9. Lauran kuvauksen mukaan hahmoteltu piirros apunaan poliisi on pääsemässä käsiksi terroritekojen isään. Mutta juuri kun juttu näyttää ratkeavan, tapahtuu käänne, jonka myötä kaikki on arvioitava uudelleen.
  10. Poliisi löytää yhteyden rikosten ja ympäristöterroristien suuren suunnitelman väliltä. Ehditäänkö katastrofi estää? Saga tekee tiliä menneisyytensä kanssa, mutta ei saata edes arvata mitä on tulossa.

Näyttelijät

  • Sofia Helin – rikostutkija Saga Norén, Malmö
  • Kim Bodnia – rikostutkija Martin Rohde, Kööpenhamina
  • Dag Malmberg – päällikkö Hans Petterson, Malmön keskusrikospoliisi
  • Sarah Boberg – päällikkö Lillian Larsen, Kööpenhaminan keskusrikospoliisi
  • Rafael Pettersson – IT rikostutkija John Lundqvist, Malmö
  • Puk Scharbau – Mette Rohde, Martinin vaimo
  • Andreas Ahlm – Linus Svensson, koululainen
  • Henrik Lundström – rikostutkija Rasmus Larsson, Malmö
  • Vickie Bak Laursen – rikostutkija Pernille Lindegaard, Kööpenhamina
  • Lars Simonsen – Jens Hansen, Martinin entinen kollega
  • Julia Ragnarsson – Laura Möllberg, opiskelija
  • Daniel Adolfsson – Jacob Sandberg, Sagan miesystävä
  • Lotte Munk – Caroline Brandstrup-Julin, Kööpenhaminan EU ympäristöhuippukokouksen pääjärjestäjä
  • Johan Hedenberg – Axel Möllberg, Lauran isä
  • Lotte Andersen – Bodil Brandstrup, Carolinen sisar, kustannustoimittaja
  • Tova Magnusson – Viktoria Nordgren, Medisonus lääketehtaan omistaja
  • Elliot Metzdorff – Nikolaj Rohde, Martinin poika
  • Sven Ahlström – Oliver Nordgren, Viktorian veli
  • Camilla Bendix – Gertrud Kofoed, Medisonuksen tutkimusjohtaja, Oliverin vaimo
  • Özlem Saglanmak – Dharma, Carolinen assistentti
  • Julie Wright – Anna-Dea, Metten kotiapulainen
  • Peter Christoffersen – Julian Madsen, Copenhagen IT Consulting omistaja
  • Danica Curcic – Beate, Lauran opettaja
  • Gabriel Flores Jair – oikeuslääkäri, patologi
  • Fredrik Hiller – Marcus Stenberg, laivanvarustaja
  • Morten Lützhøft – Alexander Julin, Carolinen mies, asianajaja
  • Michael Moritzen – Niels, Martinin terapeutti
  • Dar Salim – Peter Thaulow, Medisonuksen turvapäällikkö
  • Alexander Öhrstrand – Niklas Svensson, Linuksen isoveli, laboratorioassistentti Medisonuksessa
  • Claes Bang – Claudio (Claus Damgaard), seuralainen
  • Stephanie Leon – Mathilde Madsen, Julianin sisar
  • Jakob Oftebro – Mads Nielsen
  • Ronja Svedmark – Kattis (Katarina) Lövgren
  • Simon Åhlander – Albin, Linuksen koulukaverini
  • André Andersson – Måns
  • Mikhail Belinson – Ramon Brodski
  • Kenneth Milldoff – Sven

Kolmas tuotantokausi

Kolmannella ja neljännellä kaudella päärooleissa nähdään ruotsalainen Sofia Helin (Saga Norén) ja tanskalainen Thure Lindhardt (Henrik Sabroe).

Juoni

Kolmannen kauden alkaessa saadaan tietää, että Saga oli toimittanut Martinin vankilaan. Alkaa tapahtua murhia, joiden uhrit olivat seksuaalivähemmistöjen edustajia tai olivat ajaneet näiden asiaa. Koska rikokset kytkeytyvät sekä Tanskaan että Ruotsiin, Saga Norén alkaa tutkia niitä yhdessä tanskalaiskollegansa Henrik Sabroen (Thure Lindhardt) kanssa.

Jaksot

  1. Siitä on alle vuosi, kun Saga toimitti ainoan ystävänsä Martinin vankilaan. Yhteistyö Tanskan poliisin kanssa alkaa jälleen uuden murhan myötä. Kenet Saga saa nyt parikseen, ja kuinka yhteistyö sujuu?
  2. Saga saa uuden kollegan ja tutkijoilla on käsissään uusi murha. Liittyykö suvaitsemattomuutta rummuttava vlogi veritekoihin? Hans tasapainoilee työminän ja kotiminän välillä, mistä voi aiheutua ongelmia.
  3. Ahdistunut Saga panostaa kaikkensa löytääkseen Hansin elossa, mutta toivo hupenee. Paineita lisää niskaan puhaltava äiti, eikä uusi esimies tarjoa Sagalle kipeästi kaivattua taustatukea.
  4. Hans taistelee hengestään sairaalassa. Myös uudelta uhrilta puuttuu ruumiinosa, mistä tiimi on ymmällään. Onko poliisi täysin väärillä jäljillä? Sagan suorapuheisuus hämmentää rankasti myös Henrikiä.
  5. Hansin kehosta löytyy polttomerkki. Mikä on sen viesti, ja onko samanlainen myös muilla uhreilla? Sagaan kohdistuu henkisiä paineita niin, että naisen luottamus itseen horjuu. Jääkö hän aivan yksin?

Näyttelijät

  • Sofia Helin – rikostutkija Saga Norén, Malmö
  • Thure Lindhardt – rikostutkija Henrik Sabroe, Kööpenhamina
  • Dag Malmberg – päällikkö Hans Petterson, Malmön keskusrikospoliisi
  • Sarah Boberg – päällikkö Lillian Larsen, Kööpenhaminan keskusrikospoliisi
  • Maria Kulle – päällikkö Linn Björkman, Malmö
  • Kirsten Olesen – rikostutkija Hanne Thomsen, Kööpenhamina
  • Rafael Pettersson – IT rikostutkija John Lundqvist, Malmö
  • Ann Petrén – Marie-Louise Norén, Sagan äiti
  • Katrine Greis-Rosenthal – Alice Sabroe, Henrikin vaimo
  • Anton Lundqvist – Rikard
  • Olaf Johannessen – Lars Andersen, kööpenhaminalainen liikemies, Lise Andersenin puoliso
  • Sonja Richter – Lise Friis Andersen, poliittisesti aktiivinen vloggaaja
  • Asbjørn Krogh Nissen – Morten Anker
  • Boris Glibusic – Aleksander Dover
  • Björn Granath – Kjell Grankvist
  • Nicolas Bro – Freddie Holst, kööpenhaminalainen liikemies ja taidekeräilijä
  • Sarah-Sofie Boussnina – Jeanette
  • Michael Slebsager – Marc
  • Christopher Læssø – Lukas
  • Peter Hald – Thomas
  • Louise Peterhoff – Annika Melander, hautausurakoitsija
  • Reuben Sallmander – Claes Sandberg, itsehoitoguru, Freddie Holstin entinen liikekumppani
  • Anna Björk – Åsa
  • Katrine Greis-Rosenthal – Alice
  • Melinda Kinnaman – Anna
  • Henrik Lundström – Rasmus
  • Marall Nasiri – Natalie
  • Henrik Söderlind – Benjamin
  • Besir Zeciri – Mehmet
  • Joakim Gräns – Håkan
  • Rasmus Hammerich – Colbert
  • Adam Pålsson – Emil Larsson, taidegallerian opas
  • Gabriel Flores Jair – oikeuslääkäri, patologi
  • Gunnel Fred – Karin
  • Malte Frid-Nielsen – museovalvoja

Neljäs tuotantokausi

Neljännellä kaudella Juutinrauman sillan tukipilarin juuresta paljastuu karu näky: nainen on haudattu elävänä hiekkaan ja kivitetty kuoliaaksi. Tanskan poliisi ryhtyy tutkimaan murhaa. Käy ilmi, että uhri toimi politiikan huipulla. Päähenkilöinä nähdään edelleen Saga Norén ja Henrik Sabroe.[7]

Näyttelijät

  • Sofia Helin – Saga Norén
  • Thure Lindhardt – Henrik Sabroe
  • Maria Kulle – Linn Björkman
  • Sarah Boberg – Lillian Larsen
  • Mikael Birkkjær – Jonas
  • Rafael Pettersson – John Lundqvist
  • Julie Carlsen – Barbara
  • Anders Mossling – Frank
  • Fanny Leander Bornedal – Julia
  • Iris Mealor Olsen – Ida
  • Pontus T. Pagler – Richard & Patrik
  • Erik Lönngren – Christoffer
  • Alexander Behrang Keshtkar – Taariq
  • Lisa Linnertorp – Sofie
  • Leonard Terfelt – William
  • Thomas W. Gabrielsson – Niels
  • Michalis Koutsogiannakis – Theo
  • Selma Modéer Wiking – Astrid
  • Jesper Hyldegaard – Silas
  • Alva Ingvarsson – Leonora
  • Sandra Sencindiver – Susanne
  • Elliot Crosset Hove – Kevin
  • Gabriel Flores Jair – Obducent
  • Lena Strömdahl – Harriet
  • Michael Asmussen – Klaus
  • Nicolai Dahl Hamilton – ravintolakokki
  • Rigitze Estrup – Lise
  • Stina Nordberg – Elin
  • Adam Pålsson – Emil
  • Smilla Bak – Henrikin tytär (Henrikin harhoissa)
  • Holly Bjarke – Henrikin tytär (Henrikin harhoissa)
  • Johannes Lindkvist – Body double Patrik & Richard
  • Johannes Bah Kuhnke – Morgan Sonning
  • Patricia Schumann – Nicole
  • Paw Henriksen – Tommy

Lähetykset

Sarjan ensimmäinen esitys alkoi Ruotsissa SVT1-kanavalla 21. syyskuuta 2011 ja Tanskassa viikkoa myöhemmin 28. syyskuuta 2011 DR1-kanavalla. Suomessa Yle TV1 aloitti sarjan esittämisen 7. heinäkuuta 2013.

Toisen tuotantokauden esitys alkoi Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa 22. syyskuuta 2013,[10] ja kolmannen tuotantokauden esitykset alkoivat Suomessa 27. syyskuuta 2015.[11] Neljäs tuotantokausi sai Pohjoismaissa ensi-iltansa 1. tammikuuta 2018.[7] Tanskan televisioesityksessä ensimmäisestä jaksosta oli sensuroitu väkivaltaa.[12]

Kaikki neljä tuotantokautta on julkaistu Euroopassa myös DVD:nä ja Blu-rayna.[13]

Ulkomaiset uusintaversiot

Silta-sarjasta ryhdyttiin tekemään Yhdysvalloissa versiota, joka sijoittuu Yhdysvaltain ja Meksikon rajalle.[14] Sarjasta tehtiin myös brittiläis-ranskalainen versio The Tunnel, joka sijoittuu eurotunneliin.[15] Venäläinen NTV on suunnitellut sarjasta Venäjän ja Viron rajalle Narvan Ystävyyden sillalle sijoittuvaa versiota. Sarja oli tarkoitus esittää vuonna 2017.[16]

Lähteet

Aiheesta muualla

🔥 Top keywords: