Skotlannin laki
Skotlannin laki (engl. Scots law, gaeliksi Lagh na h-Alba) on Skotlannissa voimassa oleva laki, jossa on elementtejä sekä säädösoikeudesta että tapaoikeudesta.[1][2] [3] Se on Englannin lain ja Pohjois-Irlannin lain ohella yksi Yhdistyneen kuningaskunnan lakijärjestelmistä.
Ennen vuoden 1707 unionilakia Skotlannilla oli oma lakiasäätävä parlamenttinsa; siitä lähtien lakeja on kuitenkin säätänyt Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentti. Vuonna 1998 luodun itsehallinnon myötä Skotlannilla on taas ollut oma parlamenttinsa, jolla on valta säätää lakeja tietyillä aloilla. Kodifioitujen säädösten lisäksi tunnustettuja oikeuslähteitä ovat oikeuskäytäntö, akateemiset kirjoitukset ja historiallisesti maan tapa. Yhdistyneen kuningaskunnan liityttyä Euroopan unioniin EU:n lainsäädännöstä tuli myös osa Skotlannin lakia; vaikka Yhdistynyt kuningaskunta erosikin EU:sta, Skotlannin parlamentin säätämän lain nojalla eurooppaoikeus pysyy osana Skotlannin lakia.[4]
Yhdistynyt kuningaskunta koostuu kolmesta jurisdiktiosta: Englanti ja Wales, Skotlanti sekä Pohjois-Irlanti; näiden kaikkien välillä on merkittäviä eroja muun muassa esineoikeudessa, rikosoikeudessa, perintöoikeudessa ja perheoikeudessa, kun taas yhtäläisyyksiä on erityisesti kauppaoikeudessa, kuluttajansuojalainsäädännössä, verotuksessa sekä työoikeudessa.[5][6] Merkittävimpiä eroavaisuuksia Skotlannin laissa valtion muihin lakijärjestelmiin verrattuna ovat täysi-ikäisyyden raja (Skotlannissa 16 vuotta,[7] muualla 18) sekä rikosoikeudessa valamiehistön koko (Skotlannissa 15,[8] muualla 12). Eroavaisuuksia on myös tuomioistuinlaitoksessa.
Historia
Skotlannin laki sai alkunsa Skotlannissa historiallisesti asuneiden useiden eri kulttuurien, kuten kelttien, gaelien, kymrien, skandinaavien ja anglosaksien tavoista.[9] Vielä 1600-luvulla esimerkiksi avioliitto-oikeus Ylämaalla sekä Skotlannin saarilla (Ulko-Hebridit, Orkney, Shetland) perustui paikallisiin käytäntöihin eikä kristillisiin uskonnollisiin oppeihin.
1100-luvulta alkaen Skotlantiin muodostui vähitellen feodaalijärjestelmä, jonka myötä muodostuivat ensimmäiset tuomioistuimet, nykyisten sheriffinoikeuksien edeltäjät. Robert I:n vaikutuksesta Skotlannin parlamentin merkitys kasvoi ja sen koostumus kasvoi kattamaan myös kauppaloita (burgh) ja pienempiä maanomistajia. 1400-luvulta lähtien parlamentti kokoontui yleensä vuosittain.[10][11]
Vuoden 1707 unionilaeilla Skotlannin ja Englannin kuningaskunnat yhdistivät Ison-Britannian kuningaskunnaksi. Skotlantilaisten oikeusistuinten asema Skotlannissa säilyi, mutta Skotlannin parlamentti yhdistettiin Englannin parlamenttiin, jolloin muodostui Ison-Britannian parlamentti. Unionilakien nojalla Skotlanti säilytti myös oman lakinsa, koulutusjärjestelmänsä ja kirkkonsa. Unionin myötä Skotlannin lakiin alkoi tulla huomattavasti englantilaisia vaikutteita.[12] Yhdistyneen kuningaskunnan korkeimmassa oikeudessa on yleensä vähintään kaksi skotlantilaista tuomaria.
Oikeuslähteet
Ensisijainen oikeuslähde Skotlannissa on säädösoikeus, jota säätävät Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentti sekä Skotlannin parlamentti. Entisen, vuonna 1707 lakkautetun parlamentin antamia lakeja on edelleen voimassa. Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentti ei kuitenkaan anna säädöksiä niistä asioista, jotka on erityisesti säädetty Skotlannin itsehallinnon vastuulle, ilman Skotlannin parlamentin lupaa; vastaavasti Skotlannin parlamentti voi antaa säädöksiä ainoastaan sen itsehallinnon vastuulla olevista asioista.[13]
Toinen tärkeä oikeuslähde, erityisesti rikosoikeudessa, on tapaoikeus, joka koostuu suuresta määrästä oikeuskäytäntöä; näin ollen monia rikoksia, kuten murhaa, ei ole kodifioitu säädöksiin. Tapaoikeuden lähteitä ovat skotlantilaisten oikeusistuinten päätökset sekä tietyt Yhdistynen kuningaskunnan korkeimman oikeuden sekä sen edeltäjän, Yhdistyneen kuningaskunnan ylähuoneen, tuomiot ja päätökset. Korkeimman oikeuden päätösten pakottavuus Skotlannissa on kiistanalaista etenkin, jos kyse on muuhun maahan kuin Skotlantiin liittyvä asia; skotlantilaislähtöisiä korkeimman oikeuden päätöksiä pidetään kuitenkin vahvasti pakottavina.[14] Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen sekä Euroopan unionin tuomioistuimen päätökset vaikuttavat tapaoikeudellisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen sekä eurooppaoikeuden tulkintaan.
Eräiden akateemisten kirjailijoiden oikeustieteellistä kirjallisuutta on ainakin 1800-luvulta pidetty formaalina oikeuslähteenä.
Maan tapa oikeuslähteenä on lähinnä historiallista, sillä säädösoikeuden laajuus on tehnyt siitä pitkälti tarpeettoman. Viimeisin merkittävä oikeustapaus, jossa maan tapaa hyödynnettiin oikeuslähteenä, on vuodelta 1890.[5]
Oikeuslaitos
Skotlannissa on osin omat oikeusistuimensa siviili- ja rikosasioille. Sheriffinoikeudet (sheriff court) ovat alin oikeusaste niin siviili- kuin useimmissa rikosasioissakin. Vähäisiä rikosasioita käsitellään niiden sijaan rauhantuomarinoikeuksissa (justice of the peace court). Sekä sheriffin- että rauhantuomarinoikeuksien päätöksistä voi valittaa valitustuomioistuimeen (Sheriff Appeal Court). Korkein oikeusaste siviiliasioissa on siviiliyloikeus (Court of Session), rikosasioissa taas rikosylioikeus (High Court of Justiciary). Siviiliylioikeuden päätöksistä voi valittaa vielä Yhdistyneen kuningaskunnan korkeimpaan oikeuteen, jolla ei kuitenkaan ole lainkäyttövaltaa rikosasioissa Skotlannissa.[15]