Vuoden eurooppalainen yleisurheilija

Vuoden eurooppalainen yleisurheilija on Euroopan yleisurheiluliiton vuosittain jakama palkinto. Se jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1993.[1]

Vuodesta 2014 lähtien Euroopan yleisurheiluliiton vuotuisista urheilijapalkinnoista on käytetty nimeä ”Golden Tracks” (suom. Kultaiset radat). Palkintokategoriat ovat vuoden eurooppalainen yleisurheilija ja vuoden eurooppalainen nouseva tähti (engl. Rising Star). Kummassakin kategoriassa on erikseen miesten ja naisten sarja. Ehdokkaat palkintojen saajiksi nimeää tuomarikollegio, ja voittajat valitaan fanien, median edustajien ja Euroopan yleisurheiluliiton (EAA) jäsenliittojen sekä EAA:n asiantuntijapaneelin antamien äänien perusteella.[2][3]

Vuoden eurooppalainen yleisurheilija -palkinnon saaneet urheilijat, jotka ovat myöhemmin urallaan joutuneet kilpailukieltoon kiellettyjen kilpailukykyä parantavien aineiden käytön takia, saattavat menettää palkintonsa jälkikäteen.[4] Euroopan yleisurheiluliiton neuvosto hyväksyi lukuisten palkintojen peruuttamisen tapaamisessaan Pariisissa 28.–30. huhtikuuta 2017. Päätöksen toteutuminen riippuu laillisuusarvioinnin tuloksista.[5][6] Sittemmin dopingista kärynneitä palkinnon saajia ovat esimerkiksi Linford Christie, Dwain Chambers, Marija Savinova ja Stephanie Graf. Joka tapauksessa sääntöjen mukaan palkintoa ei voida myöntää sellaiselle urheilijalle, joka on ollut dopingin käytön takia vähintään kahden vuoden mittaisessa kilpailukiellossa.[4]

Vuoden eurooppalainen yleisurheilija -palkinnon voittajat

Vuoden 2010 eurooppalainen miesyleisurheilija Christophe Lemaitre.
Mo Farah palkintokorokkeella Rion olympialaisissa 2016. Farah valittiin vuoden eurooppalaiseksi miesyleisurheilijaksi kolmannen kerran vuonna 2016.[7]
VuosiVuoden eurooppalainen miesyleisurheilijaVuoden eurooppalainen naisyleisurheilija
1993 Linford Christie[4] Sally Gunnell[1]
1994 Colin Jackson[8] Irina Privalova[1]
1995 Jonathan Edwards[8] Sonia O’Sullivan[1]
1996 Jan Železný[8] Svetlana Masterkova[1]
1997 Wilson Kipketer[8] Astrid Kumbernuss[1]
1998 Jonathan Edwards[8] Christine Arron[1]
1999 Tomáš Dvořák[8] Gabriela Szabo[1]
2000 Jan Železný[8] Trine Hattestad[1]
2001 André Bucher[8] Stephanie Graf[4]
2002 Dwain Chambers[4] Süreyya Ayhan[1]
2003 Christian Olsson[8] Carolina Klüft[1]
2004 Christian Olsson[8] Kelly Holmes[1]
2005 Virgilijus Alekna[8] Jelena Isinbajeva[1]
2006 Francis Obikwelu[9] Carolina Klüft[1]
2007 Tero Pitkämäki[10] Blanka Vlašić[10]
2008 Andreas Thorkildsen[8] Jelena Isinbajeva[1]
2009 Phillips Idowu[8] Marta Domínguez[11]
2010 Christophe Lemaitre[8] Blanka Vlašić[1]
2011 Mo Farah[8] Marija Savinova[4]
2012 Mo Farah[8] Jessica Ennis[8]
2013 Bohdan Bondarenko[12] Zuzana Hejnová[12]
2014 Renaud Lavillenie[13] Dafne Schippers[13]
2015 Greg Rutherford[14] Dafne Schippers[14]
2016 Mo Farah[7] Ruth Beitia[7]
2017 Johannes Vetter[15] Aikateríni Stefanídi[15]
2018 Kévin Mayer[16] Dina Asher-Smith[16]
2019 Karsten Warholm[17] Marija Lasitskene[17]
2020Koronapandemian vuoksi ei jaettu.
2021 Karsten Warholm[18] Sifan Hassan[18]
2022 Armand Duplantis
Jakob Ingebrigtsen[19]
Femke Bol[19]

Vuoden eurooppalainen nouseva tähti -palkinnon voittajat

Vuoden eurooppalainen nouseva tähti -⁠palkinnon ensimmäinen naispuolinen voittaja, Jessica Ennis.
VuosiMiesten sarjan voittajaNaisten sarjan voittaja
2007 Andrew Howe[1] Jessica Ennis[1]
2008 Raphael Holzdeppe[1] Stephanie Twell[1]
2009 Christophe Lemaitre[1] Karoline Bjerkeli Grøvdal[1]
2010 Teddy Tamgho[1] Sandra Perković[1]
2011 David Storl[20] Jodie Williams[20]
2012 Pavel Maslák[8] Angelica Bengtsson[8]
2013 Emir Bekrić[12] Aníta Hinriksdóttir[12]
2014 Adam Gemili[13] Marija Kutšina[13]
2015 Konrad Bukowiecki[14] Noemi Zbären[14]
2016 Max Heß[21] Nafissatou Thiam[21]
2017 Karsten Warholm[15] Julija Levtšenko[15]
2018 Armand Duplantis
Jakob Ingebrigtsen[16]
Elvira Herman[16]
2019 Niklas Kaul[17] Jaroslava Mahutših’[17]
2020Koronapandemian vuoksi ei jaettu.
2021 Sasha Zhoya[18] Femke Bol[18]
2022 Mykolas Alekna[19] Elína Tzéngko[19]

Lähteet