Yhdystie

tieluokka Suomessa

Yhdystiet (lyhenne yt; ruots. förbindelseväg) ovat Suomen tieverkon maanteitä, jotka eivät ole valta-, kanta- tai seututeitä. Joskus yhdysteistä käytetään myös nimitystä muu yleinen tie. Yhdystiet palvelevat paikallista liikennettä. Niiden liikenteellinen merkitys on yleensä pieni, joskin Suomessa on myös hyvinkin vilkasliikenteisiä yhdysteitä. Yhdysteille on tienumerointijärjestelmässä varattu numerot 1000–9999, jotka voidaan merkitä valkoisin numeroin siniselle pohjalle. Aina yhdysteiden numeroita ei kuitenkaan merkitä tieopasteisiin.

Muun yleisen tien numero -liikennemerkki

Vuoden 2006 alussa voimaan tulleen uuden maantielain mukaan myös entiset paikallistiet (numerot 11000–19999) ovat nykyisin yhdysteitä. Käytännössä jako yhdysteihin ja paikallisteihin on monissa yhteyksissä kuitenkin vielä käytössä. Entisten paikallisteiden numerot ovat pelkästään hallinnollisia eikä niitä merkitä opasteisiin. Tähän on kuitenkin poikkeuksia.[1]

Liikenne- ja viestintäministeriö määrää, mitkä tiet ovat yhdysteitä.Vuoden 2014 alussa Suomessa oli 51 133 kilometriä yhdysteitä, joista noin 9 prosenttia oli kestopäällysteisiä, noin 39 prosenttia kevytpäällysteisiä ja noin 52 prosenttia sorateitä.[2]

Yhdysteiden numerointi tiepiireittäin

Nelinumeroiset yhdystiet

Näiden teiden numerot merkitään useimmiten maastoon teiden varsille, mutta ei useinkaan opasteisiin.

Yhdystie 1494 Pornaisten Kirveskoskella.
Yhdystie 8832 Vaalan Jaalangasta Puokiolle.
Yhdystietä 6760 entisessä Ylimarkun kunnassa Närpiössä.
 TiepiiriNumerot
01Uusimaa1000–1799
02Turku1800–2699
04Häme2700–3499
03Kaakkois-Suomi3500–4099
08Savo-Karjala4100–5999
09Keski-Suomi6000–6599
10Vaasa6600–7599
12Oulu7600–9199
14Lappi9200–9999

Viisinumeroiset yhdystiet

Nämä ovat entisiä paikallisteitä, eikä niiden numeroita merkitä maastoon.

 TiepiiriNumerot
01Uusimaa11000–11999
02Turku12000–13499
04Häme13500–14499
03Kaakkois-Suomi14500–15499
08Savo-Karjala15500–16499
09Keski-Suomi16500–16999
10Vaasa17000–18199
12Oulu18200–19499
14Lappi19500–19999

Katso myös

Lähteet

Viitteet

Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yhdystie.
🔥 Top keywords: