Andrei Gromyko

Gromyko syntyi Venäjän keisarikunnan Mogiljovin kuvernementin Gomelin kihlakunnan Staryja Hramykin kylässä talonpoikaisperheeseen.

Gromyko valmistui Moskovan kansantaloudellisesta instituutista. Tämän jälkeen hän työskenteli ulkoasiainkansankomissariaatin palveluksessa.^[2] Gromyko meni ulkoministeriöön Stalinin puhdistusten jälkeen vuonna 1939. Hänet lähetettiin pian Yhdysvaltoihin, missä hän työskenteli Neuvostoliiton lähetystössä vuoteen 1943 asti, jolloin hänet nimitettiin Neuvostoliiton suurlähettilääksi Yhdysvaltoihin. Gromykolla oli tärkeä tehtävä suunniteltaessa sodanaikaista yhteistyötä Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain välillä, ja hän järjesti maiden tapaamista Jaltan konferenssissa vuonna 1943. Hänet tunnettiin tiukkana neuvottelijana. Lännessä hän sai kutsumanimet Mr. Njet (”herra ei”) tai toveri Njet, mikä kuvasi hänen neuvottelutyyliään.^[3]

Gromykosta tuli Neuvostoliiton edustaja YK:n turvallisuusneuvostossa 1946 ja hän työskenteli tehtävässä vuoteen 1948 saakka. Hänet valittiin 1946 Neuvostoliiton apulaisulkoministeriksi.^[2] Gromyko neuvotteli 18. tammikuuta 1950 Moskovassa länsivaltojen lähettiläiden kanssa Itävallan rauhansopimuksesta.^[4] Hän työskenteli lyhyen ajan suurlähettiläänä Isossa-Britanniassa vuosina 1952–1953, minkä jälkeen hän siirtyi takaisin Neuvostoliittoon. Gromykosta tuli Neuvostoliiton ulkoministeri vuonna 1957. Gromyko oli avainhenkilö vuoden 1962 Kuuban ohjuskriisissä, jonka aikana hän keskusteli Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedyn kanssa. Gromyko oli myös neuvottelemassa aserajoitussopimuksista, erityisesti ABM-ohjusten rajoitussopimuksista, ydinkoekieltosopimuksista, SALT I ja SALT II ja INF (keskimatkan ohjusten) rajoitussopimuksista ja START-rajoitussopimuksista (strategisten aseiden). Gromyko oli liennytyspolitiikan toteuttaja supervaltojen välillä ja oli aktiivisesti sopimassa suhteita Länsi-Saksan kanssa.

Gromykon seuraajaksi ulkoministeriksi tuli Eduard Ševardnadze. Gromyko valittiin politbyroohon vuonna 1973, ja viimein hänet valittiin Korkeimman neuvoston puheenjohtajaksi vuonna 1985. Virka oli kuitenkin muodollinen, ja hän oli pakotettu eroamaan näkemystensä vuoksi Gorbatšovin aikana vuonna 1988.^[5][6] Gromyko kuoli Moskovassa vuonna 1989.^[7]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Andrei Gromyko Wikimedia Commonsissa

• Valkovenäläinen postimerkki 2009 ulkoministeri Gromykon syntymän 100-vuotispäivän kunniaksi

Neuvosto-Venäjän ja Neuvostoliiton ulkoasiainkansankomissaarit/-ministerit

Lev Trotski 1918 | Georgi Tšitšerin 1918–1930 | Maksim Litvinov 1930–1939 | Vjatšeslav Molotov 1939–1949 | Andrei Vyšinski 1949–1953 | Vjatšeslav Molotov 1953–1956 | Dmitri Šepilov 1956–1957 | Andrei Gromyko 1957–1985 | Eduard Ševardnadze 1985–1991 | Aleksandr Bessmertnyh 1991 | Boris Pankin 1991