Diane Keaton

Nuoruus ja uran alku

Diane Hall syntyi Los Angelesissa vuonna 1946 ja kasvoi Santa Anassa. Hän oli vanhin perheen neljästä lapsesta.^[1] Hän opiskeli näyttelemistä Santa Ana Collegessa ja New Yorkin Neighborhood Playhousen teatterikoulussa.^[2] Hall otti jo uransa alkuvaiheessa käyttöön äitinsä tyttönimen Keaton, sillä teatterinäyttelijöiden ammattiliitossa Actors’ Equity Associationissa oli jo toinen Diane Hall -niminen näyttelijä.^[3]

Keaton esiintyi 1960-luvun puolivälissä kesäteattereissa, ja vuonna 1968 hänellä oli rooli Broadwaylla musikaalissa Hair.^[2] Seuraavana vuonna Woody Allen antoi hänelle osan näytelmässään Kerta vielä, Sam, josta Keaton oli ehdolla Tony-palkintoon. Siitä alkoi Keatonin ja Allenin pitkä yhteistyö, joka jatkui teatterista elokuviin.^[1]

Elokuviin

Keaton teki elokuvadebyyttinsä vuonna 1970 elokuvassa Rakastajia ja muita veijareita. Hän näytteli 1970-luvulla erityisesti Allenin komedioissa, mutta hänellä oli rooli myös Francis Ford Coppolan gangsterielokuvassaKummisetä (1972). Tähtinäyttelijäksi Keaton nousi Allenin ohjaamasta elokuvasta Annie Hall (1977), joka perustuu paljolti Allenin ja Keatonin todellisen elämän suhteeseen ja kuvaa Annien kehittymistä ujoudesta itseluottamukseen.^[2] Keaton palkittiin roolista parhaan naisnäyttelijän Oscarilla.^[1] Vuonna 1977 sai ensi-iltansa myös synkkä ja väkivaltainen Etsin sinua Mr. Goodbar.^[2]

Keaton teki vuonna 1981 roolin Warren Beattyn ohjaamassa elokuvassa Punaiset, joka kertoo kommunismin omaksuneesta yhdysvaltalaisparista, joka muuttaa Venäjälle. Keaton sai elokuvasta Oscar-ehdokkuuden. Punaisten jälkeen Keaton näytteli muutamassa vähemmän menestyneessä elokuvassa, mutta Kuka kutsui haikaran? (1987) toi hänet jälleen pinnalle. Keatonilla oli cameorooli Allenin komediassa Radio Days (1987) ja päärooli tämän elokuvassa Manhattanin murhamysteeri (1993).^[2] Keaton alkoi 1980-luvun lopulla myös ohjata, muun muassa musiikkivideoita laulaja Belinda Carlislelle. Hänen ensimmäinen elokuvaohjauksensa oli Oman elämänsä sankarit (1995).^[1]

Keatonin 1990-luvun komedioita oli Allenin elokuvien lisäksi oli uudelleenfilmatisointi Morsiamen isä (1991), missä hän näytteli Steve Martinin kanssa. Sille tehtiin jatko-osa 1995. Keatonin, Goldie Hawnin ja Bette Midlerin Hylättyjen vaimojen kerho (1996) menestyi loistavasti lippuluukuilla. Se kertoo naisista, jotka päättävät kostaa ex-miehilleen. Marvinin tyttäristä (1996) Keaton sai kolmannen Oscar-ehdokkuutensa.^[1]

Keaton ja Beatty palasivat samaan elokuvaan komediassa Suhteet sekaisin (2001), ja Jack Nicholsonin ja Keanu Reevesin kanssa hän teki yli 50-vuotiaiden romanttisen komedian Jotain annettavaa, mistä Keaton sai neljännen Oscar-ehdokkuutensa. Keatonin seuraavia elokuvia olivat Perheen jalokivi (2005) ja ryöstöelokuva Mad Money - hulluna rahaa (2008).^[1]

Keatonin 2010-luvun komedioita ovat muun muassa Yhdet häät ja kolme anoppia (2013) ja Niin se käy (2014).^[1] Pixarin animaatioelokuvassa Doria etsimässä Keaton ääninäytteli päähahmon äitiä. The Young Pope – piru vai pyhimys (2016) oli puolestaan ensimmäinen televisiosarja, missä Keatonilla oli säännöllinen rooli. Sitä seurasivat romanttiset komediat Hampstead (2017) ja Book Club - väreileviä lukunautintoja (2018).^[2]

Elokuva-alan lisäksi hän toimii kiinteistöbisneksessä.^[4]

Keaton ei ole koskaan ollut naimisissa, mutta hänellä on kaksi adoptiolasta.^[5] Hänellä on ollut suhde Woody Allenin, Warren Beattyn, Jack Nicholsonin ja Al Pacinon kanssa. Elämänsä rakkaudekseen Keaton on kutsunut äitiänsä Dorothyä, joka kuoli vuonna 2008.^[1]

Keaton on näyttelemisen lisäksi kiinnostunut valokuvauksesta, arkkitehtuurista ja rakennussuojelusta. Hän kuuluu kulttuuriperintöjärjestö National Trust for Historic Preservation ja on saneerannut useita rakennuksia Los Angelesissa.^[1]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Diane Keaton Wikimedia Commonsissa

• Diane Keaton Rotten Tomatoesissa (englanniksi)