Dombasle-sur-Meurthe

Dombasle-sur-Meurthe on kunta Koillis-Ranskassa Meurthe-et-Mosellen departementissa Grand Estin alueella. Se sijaitsee Meurthejoen varrella, noin 16 kilometriä Nancyn kaupungista kaakkoon.

Dombasle-sur-Meurthe
Saint-Baslen kirkko
Saint-Baslen kirkko
vaakuna
vaakuna

Dombasle-sur-Meurthe

Koordinaatit: , 6°21′02″E

ValtioRanska
AlueGrand Est
DepartementtiMeurthe-et-Moselle
ArrondissementtiNancy
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala11,2 km²
Väkiluku (2019)9 668 [1]
 – Väestötiheys862 as./km²
Kunnan numero54159









Kaupungin teollistuminen alkoi 1800-luvun puolivälissä, jolloin valmistuvat kunnan kautta kulkevat Reinin–Marnen kanava sekä Pariisi-Strasbourg -rautatie. Ensimmäinen suolatehdas perustettiin vuonna 1865. Tekstiiliteollisuuden huippu koettiin vuonna 1950, jolloin se työllisti yli 1500 kaupunkilaista. Kaupungissa oli myös linna Château de Dombasle, jonka sisäänkäynnin viereen oli rakennettu kaksi puolustustornia. Linnan historia ulottuu 1300-luvulle saakka. Se kuitenkin raunioitui 1900-luvulla, ja lopulta se purettiin vuonna 1963.[2] [3] [4]

Tunnettuja kuntalaisia


Lähteet

Aiheesta muualla