Esbjerg

Esbjerg on Tanskassa Etelä-Tanskan alueella sijaitsevan Esbjergin kunnan keskustaajama. Vuoden 2017 alussa taajamassa oli 72 261 asukasta.[1]

Esbjerg
Esbjergin vanha vesitorni.
Esbjergin vanha vesitorni.

Esbjerg

Koordinaatit: , 8°27′0″E

Valtio Tanska
AlueEtelä-Tanskan alue
KuntaEsbjergin kunta
Väkiluku72 261
Ajankohdan 1.1.2017 mukainen väkilukutieto koskee taajamaa (tansk. by), ja sen lähteenä on Danmarks Statistik.[1]


















Esbjerg on myös entinen kaupunki, mutta vuoden 1970 kuntauudistuksessa kaupunkikäsitteestä luovuttiin. Esbjerg sijaitsee Jyllannin lounaisosassa. Vuonna 2007 Esbjergin kunnassa asui 114 148 ihmistä (2007)[2], josta Esbjergin kaupungissa asuu noin 82 000 ihmistä ja se on Tanskan viidenneksi suurin kaupunki.[3] Esbjergin motto on "Rask må det gå".

Historia

Vuonna 1868 Tanskan kansankäräjät (tansk. folketing) päätti perustaa sataman Esbjergin seudulle, joka siihen asti oli ollut hyvin eristynyttä syrjäseutua. Kaupungin kehittymisen katsotaan alkaneen tästä.[3] Alueen väkiluku kasvoi 1870- ja 1880-luvuilla, aluksi kalastuselinkeinon ansiosta, mutta vuosisadan vaihteesta alkaen myös vilkastuva maataloustuotteiden (voin, kananmunien ja sianlihan) vienti tarjosi alueella työmahdollisuuksia. Viennin ansiosta vakiintui myös lauttaliikenne Englantiin. Toisen maailmansodan jälkeen Esbergiin syntyi offshore-teollisuutta ja useat öljynporausyhtiöt perustivat kaupunkiin tukikohtansa.[4]

Koulutus

Esbjerg on yliopisto- ja korkeakoulukaupunki, jossa toimivat Etelä-Tanskan yliopisto (Syddansk Universitet), Aalborgin yliopiston Esbjergin toimipiste, CVU Vest -korkeakoulu, Ehrvervs Akademi Vest -korkeakoulu sekä VMK.DK-konservatorio[5].

Esbjergin tori ja vanha raatihuone.

Esbjergin ystävyyskunnat

Lähde:[6]

Lähteet

Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Esbjerg.
🔥 Top keywords: