Nincompooperin hiekkalaatikko

Olen Suomen ja Sveitsin kansalainen ja asun yksi jalka Sveitsissä ja toinen Itävallassa ja sydän Suomessa.

Minua lähinnä kiinnostaa katolilaisuus, kristinusko yleensäkin, kirkkohistoria, joten pääasiassa täydennän tai muokkaan näihin aiheisiin liittyviä artikkeleita. Motivaationi kirjoittaa suomenkieliseen Wikipediaan on korjata mielestäni vallitsevaa epätasapainoa katolista kirkkoa ja muita uskontoja koskevien artikkeleiden laadussa ja määrässä. Katolinen kirkko nyt kuitenkin on maailman suurimman uskonnon ylivoimaisesti suurin kirkko, ei vain keskiaikaiseen historiaan liittyvä hapatus. Tänä päivänä maailmassa on katolisia enemmän, kuin koskaan ennen ja katolilaisten lukumäärä kasvaa nopeammin, kuin maailman väestö.[1] Kyseessä on siis täysin nykyajassa, satojen miljoonien ihmisten elämässä voimakkaasti vaikuttava instituutio. Minua kiinnostaa myös verrata eri kirkkokuntien opetusta silloin, jos se mielestäni selkeyttää itse asiaa.

Joitain artikkeleita tai niiden osia käännän saksan- tai englanninkielisestä versiosta. Oikolukijat ja kielenhuotajat ovat lämpimästi tervetulleita fixaamaan kirjoituksiani ja tietenkin myös asioiden suhteen ihan kuka vain mistä vain jos aihetta löytyy.

Tietokonejuttujen kanssa olen melkoinen tohelo (mistä syystä valitsin nimimerkkini) mutta onneksi vielä ihan kykynevä oppimaan.

Matkustan mielelläni, paljon lähelle ja kauas, lentokoneella, junalla, purjeveneellä ja jos niin sattuu niin moottoriveneelläkin mutta Herra varjelkoot mut risteilylaivoilta! Mun matkakertomukset ei ole tietokirjakamaa mutta jos jotain kiinnostaa niin saa kysyä ja koitan vastata (keskustelun puolella). Vielä on paljon nähtävää, näissä maissa/"maissa" olen jo käynyt vähintään kerran:

 Suomi  Itävalta  Sveitsi  Kiina  Vatikaanivaltio  Yhdysvallat  Ruotsi  Norja  Tanska Norjan lippu Huippuvuoret ja Jan Mayen  Saksa  Liechtenstein  Alankomaat  Englanti  Irlanti  Yhdistynyt kuningaskunta  Espanja  Portugali  Viro  Belgia  Ranska  Portugali  Alankomaat  Kreikka  Turkki  Italia  San Marino  Israel  Unkari  Jersey  Guernsey  Ruotsi  Jordania  Luxemburg  Malta  Monaco  Ahvenanmaa  Belgia  Gibraltar  Bulgaria  Latvia  Liettua

 Yhdysvallat  Guam  Kanada  Bonaire  Dominica  Aruba  Brasilia  Caymansaaret  Kolumbia  Kuuba  Curaçao  Ecuador  Venezuela  Thaimaa  Vietnam  Egypti  Ranskan Polynesia  Hongkong  Macao  Taiwan  Pohjois-Korea  Qatar  Malesia  Filippiinit  Singapore  Malediivit  Mikronesia  Marshallinsaaret  Palau  Marshallinsaaret  Mosambik  Swazimaa  Etelä-Afrikka  Ruanda  Uganda  Tansania  Kenia  Seychellit  Sint Maarten  Trinidad ja Tobago  Kongon demokraattinen tasavalta  Myanmar  Bahama  Panama

Näistä maista minulla on asuin- ja/tai työkokemusta:

 Suomi  Itävalta  Sveitsi  Saksa  Kiina  Espanja  Yhdysvallat
Wikipedia:Babylon
fiTämän käyttäjän äidinkieli on suomi.
en-4This user speaks English at a near-native level.
es-2Este usuario puede contribuir con un nivel intermedio de español.
it-1Questo utente può contribuire con un Italiano di livello semplice.
Tämä käyttäjä kääntää artikkeleita saksankielisestä Wikipediasta.
Tämä käyttäjä pääsi ylioppilaaksi vuonna 2000.