Ecuador

Sijainti, pinnanmuodot ja vesistöt

Ecuador sijaitsee päiväntasaajalla, ja sitä rajoittaa pohjoisessa Kolumbia, idässä ja etelässä Peru sekä lännessä Tyynimeri. Valtioon kuuluu lisäksi Tyynellämerellä olevat Galápagossaaret.^[4]

Ecuador jakaantuu kolmeen maantieteelliseen alueeseen: rannikon Costa, vuoristo eli Sierra ja itäosan sademetsäalue eli Oriente. Costa ulottuu Tyynenmeren rannalta Andien juurelle, ja siihen kuuluu rannikkoalankoa, jokilaaksoja, kukkuloita ja vuoriston reuna-alue. Sierra koostuu kahdesta Andien vuorijonosta, ja siihen kuuluu ainakin 22 yli 4 200 metriä korkeaa huippua. Itäinen jono on yleisesti korkeampi, mutta kaikkein korkein huippu on Chimborazo (6 267 metriä) läntisessä jonossa. Ainakin 30 Sierran huipuista on tuliperäisiä, ja kuusi tulivuorta on edelleen aktiivisia. Oriente alkaa itäisen vuorijonon itäpuolelta ja laskeutuu vaiheittain 3 300 metristä alankoalueeksi 150-300 metrin korkeudella merenpinnasta.^[5] Galápagossaaret puolestaan koostuu 19 vuoristoisesta saaresta, jotka sijaitsevat mantereesta noin 900 kilometriä länteen. Suurin saarista on Isabela.^[4]

Ecuadorin joet saavat alkunsa Sierran lumisilta rinteiltä ja ne virtaavat joko länteen Costan poikki Tyyneenmereen tai Orienten poikki itään, missä ne yhtyvät Amazoniin. Costan alueen tärkeimmät joet ovat Guayaquilinlahteen laskeva Guayas sekä Esmeraldas, joka virtaa Hoya de Quitosta länteen ja laskee Tyyneenmereen Esmeraldasin kaupungin lähellä. Orienten suuret joet ovat Pastaza, Napo ja Putumayo.^[6] Kaikkiaan Ecuadorissa on yli kaksituhatta jokea, ja periaatteessa runsaasti makean veden lähteitä asukasta kohti. Vesihuolto on kuitenkin huonosti järjestetty: putket ja kastelukanavat vuotavat, ja monet järjestelmät on mitoitettu suuremmalle virtausmäärälle kuin mitä normaalisti joissa kulkee sillä virtaamatiedot ovat puutteellisia.^[7]

Ilmasto

Ecuadorin ilmasto on vuoristoista Sierraa lukuun ottamatta kostea ja trooppinen. Orienten alueella sataa tasaisesti ympäri vuoden, mutta rannikolla vuoden alkupuoliskolla on sadekausi ja jälkimmäisellä puoliskolla kuivakausi. Rannikon ilmastoon vaikuttavat pasaatituulten kohtaamisvyöhyke ja kylmä Humboldtin merivirta. El Niño -ilmiön vaikutuksesta rannikolle voi tulla joinakin vuosina voimakkaita sateita. Vuoristoissa suurimmat sateet tulevat päiväntasausten aikoihin. Suurin osa maasta saa yli 2 000 millimetriä sateita vuodessa, pohjoisrannikolla ja maan itäosissa vuosittainen sadanta voi olla 3 000 – 6 000 millimetriä. Vuoristojen kanjoneissa ja laaksoissa sademäärät voivat olla 500 tai jopa vain 250 millimetriä vuodessa. Maan eteläisellä rannikolla Santa Elenan niemimaalla on kuiva alue, ja Salinasin kaupungin ympärillä sadanta on vain noin 100 millimetriä vuodessa.^[4]

Rannikolla ja maan itäosissa päivän korkein lämpötila on ympäri vuoden 29–33 astetta ja yön matalin 20–24 astetta. Lämpötila laskee noin 5 asteella jokaista tuhatta metriä kohti, ja yli 2 000 metrissä pakkaslämpötilatkin ovat jo mahdollisia. Korkeimmat huiput ovatkin jo lumipeitteisiä.^[4]

Luonto

Kasvillisuus

Ecuadorin kasvillisuus voidaan jakaa viiteen vyöhykkeeseen. Korkealla Andien vuoristossa on nimellä páramo kutsuttuja vuoristoniittyjä. Niillä kasvaa lähinnä varpuja ja heinäkasveja sekä kummallisia Espeletia-suvun kasveja. Páramon alueella kasvoi aiemmin tiheitä metsiä, mutta nyt ne rajoittuvat pieniin metsätaskuihin. Alempana rinteillä kasvaa pilvimetsää, jossa tavataan orkideoita ja saniaisia. Maan itäosassa on Amazonin sademetsää. Valtameren rannikolla oli aiemmin enemmän mangrovekasvillisuutta, mutta se on kärsinyt katkarapuviljelmistä. Maan lounaisosassa, etenkin Machalillan kansallispuistossa on vielä hiukan kuivaa trooppista metsää jäljellä. Galápagossaaret muodostavan oman erityisen elinympäristönsä.^[8]

Noin puolet Ecuadorista on metsän peitossa. Ecuador on kuulunut maihin, joissa metsää on tuhottu Latinalaisen Amerikan nopeimmalla tahdilla. 1990-luvulla metsää tuhottiin 1,5 prosenttia vuodessa, ja viiden seuraavan vuoden aikana vauhti kiihtyi 1,7 prosenttiin. Viime vuosina on esiintynyt poliittista tahtoa metsien suojelemiseksi.^[9]

IUCN:n kartoitus vuonna 2010 löysi Ecuadorin alueelta yhteensä 17 058 putkilokasvilajia.^[9]

Eläinmaailma

IUCN löysi laski vuonna 2010 Ecuadorissa olevan 382 nisäkäslajia, 1 655 lintulajia, 464 sammakkoeläinlajia, 404 matelijalajia ja 1 539 kalalajia.^[9] Lintulajien joukossa on noin 120 kolibrilajia.^[10] Nisäkkäistä 32, linnuista 37, matelijoista 109 ja sammakkoeläimistä 151 on endeemisiä eli niitä tavataan vain Ecuadorissa.^[11]

Galápagossaaret tunnetaan erityisesti endeemisistä eli vain saarella elävistä kasveista ja eläimistä. Charles Darwinille niiden tutkiminen loi perustan teorioille luonnonvalinnasta ja evoluutiosta. Saarilla pesii useita lintulajeja, jotka monet ovat asuneet siellä vuosituhansia. Joitakin eläinlajeja ei tavata missään muualla. Saarilla elää muun muassa jättiläiskilpikonnia, joiden mukaan saariryhmä on saanut nimensä. Galápagossaarilla eläimet saivat elää rauhassa pitkään ennen ihmisten tuloa.^[12] Saariryhmältä tavattavat darwininsirkut muodostavat parhaan lintumaailmassa tavattavan esimerkin sopeutumisen suuntautumisesta eri ekologisiin lokeroihin.^[13]

Pääartikkeli: Ecuadorin historia

Esihistoria ja siirtomaa-aika

Vanhimmat arkeologiset löydöt Ecuadorin alueelta liittyvät Valdivian kulttuuriin, joka kukoisti noin 3500–1800 eaa. Pitkin rannikkoa on tehty löytöjä viimeisten kahdentuhannen vuoden ajalta. Ennen inkoja alueella asui monia heimoja, jotka eivät ymmärtäneet toistensa kieliä ja kävivät keskenään sotia. He viljelivät maissia, kvinoaa, papuja, perunaa ja kesäkurpitsaa. Alempana laaksoissa kasvatettiin monia hedelmiä, kuten avokadoja ja ananaksia.^[14]

Kun inkat levittäytyivät alueelle 1400-luvun loppupuolella Perusta päin, he kohtasivat voimakasta vastarintaa. Valloittajat pyrkivät tyrehdyttämään sitä tuomalla siirtoväestöä muista valtakunnan osista, jopa Chilestä asti. Tämä edisti ketšuan kielen leviämistä. Joissakin Ecuadorin osissa inkojen valta kesti alle 50 vuotta, ja tietyt elämän osa-alueet kuten uskonto säilyivät ennallaan. Monissa asioissa kuten maanviljelyssä, maanomistuksessa ja hallintotavoissa, inkat kuitenkin vakiinnuttivat uusia käytäntöjä. Keinokastelu ja laamojen käyttö laajenivat, ja inkat ja esittelivät uusia viljelykasveja kuten maapähkinät, bataatti, koka ja yucca. Inkavaltias Huayna Capac piti Quitosta ja teki siitä toisen pääkaupunkinsa, jossa hän vietti vanhuutensa päivät. Huayna Capacin kuoltua äkillisesti 1527 hänen kahden poikansa kannattajat kävivät sisällissotaa viiden vuoden ajan. Ratkaiseva taistelu käytiin Riobamban lähellä, ja ecuadorilaiset muistelevat sitä edelleen yhtenä harvoista yhteenotoista, joissa ”ecuadorilaiset” joukot ovat lyöneet naapurimaan armeijan.^[14]

Espanjalaiset valloittivat Ecuadorin inkavaltiolta vuonna 1533 ja integroivat sen osaksi Perun varakuningaskuntaa. Vuonna 1563 Quitoon perustettiin Perun varakuningaskunnan audiencia, eräänlainen lääninhallitus, joka toimi sekä tuomioistuimena että varakuninkaan neuvoa-antavana hallintoelimenä. Sen hallintoalue oli laajempi kuin nykyinen Ecuador ja ulottui etelässä nykyisen Perun satamakaupunkiin Paitaan ja pohjoisessa Kolumbian Caliin. Idässä se ulottui pitkälle mazoniaan, mutta rajat oli määritelty epämääräisesti eikä koko espanjalaisvallan aikana kaikkia alkuperäiskansoja alistettu espanjalaisille muualla kuin Sierran alueella.^[15] Sinne espanjalaiset perustivat isoja maatiloja, joilla työskenteli intiaaneja pakkotyössä. Intiaanit asuivat puoli-itsenäisissä kylissä, ja espanjalaiset ja mestitsit hallinnollisissa ja uskonnollisissa keskuksissa. Espanjalaiset eivät toimineet kovinkaan aktiivisesti rannikolla, mutta Guayaquilin satamassa oli jonkin verran laivanrakentamista ja kaakaopapujen vientiä.^[16]

Orienteen ei asettunut muukalaisia ennen jesuiittalähetyssaarnaajia, jotka levittäytyivät sinne 1700-luvun puolivälissä. Mantan pohjoispuolista rannikkoa eivät vallanneet espanjalaiset vaan afrikkalaistaustaiset entiset orjat, jotka päätyivät sinne orjalaivan haaksirikkouduttua. He tappoivat miehiä ja ottivat paikallisia vaimoja. Yhden sukupolven aikana syntyi sambojen (intiaanin ja mustaihoisen jälkeläinen) yhteisö, joka vastusti espanjalaisvaltaa ja kehittyi merkittäväksi poliittiseksi voimaksi.^[15]

Tammikuussa 2024 arkeologiryhmä julkaisi tutkimuksen rauniolöydöistä Ecuadorin sademetsäalueelta. Tutkimuksen mukaan alueelle rakennettiin noin 2 500 vuotta sitten tieverkosto ja kaupunkeja, joissa asui arviolta kymmeniä tuhansia ihmisiä. Kaupungit kuitenkin hylättiin jo ennen espanjalaisten saapumista, mahdollisesti tulivuorenpurkausten vuoksi. Rauniot löydettiin jo 1970-luvulla, mutta niiden laajuus selvisi vuonna 2015 tehdyssä tutkimuksessa, jonka tulokset julkaistiin Science-tiedejulkaisussa vasta vuonna 2024. Löydöt vertautuvat Väli-Amerikan kuuluisempien mayakaupunkien raunioihin. Löytöjen valossa Amazonian alueella on arvioitu asuneen ennen eurooppalaisten saapumista jopa kahdeksan miljoonaa ihmistä.^[17]

Itsenäistyminen

Runoilija José Joaquín de Olmedo johtamana Quayaquilissa julistettiin lokakuussa 1820 itsenäisyys. Ecuador sai tukea sekä venezuelalaiselta Simón Bolívarilta ja argentiinalaiselta José de San Martínilta. Bolívarin joukkojen upseerista Antonio José de Sucresta tuli lopulta Ecuadorin itsenäisyystaistelun avainhenkilöitä. Ecuadorin itsenäisyyssodan ratkaiseva taistelu oli Pichinchan taistelu, joka käytiin 24. toukokuuta 1822. Taistelun jälkeen audencian viimeinen johtaja allekirjoitti antautumissopimuksen.^[18]

Ecuador liittyi itsenäistymisen jälkeen Suur-Kolumbian liittovaltioon. Ecuador ajautui valtiossa useiden konfliktien maaksi, sillä se oli vuosina 1822–1825 Perun itsenäisyyssodan etulinjassa ja vuosina 1828–1829 Perun ja Suur-Kolumbian välisen rajasodan paikkana. Konfliktien aikana ecuadorilaiset jakautuivat kolmeen ryhmittymään: osa halusi jatkaa nykyisessä liittovaltiossa, osa halusi liittoa Perun kanssa ja osa omaa itsenäistä valtiota. Kun Venezuela vetäytyi Suur-Kolumbiasta vuonna 1830, myös Quitossa päätettiin tehdä samoin. Elokuussa laadittiin uusi perustuslaki ja nimettiin valtio päiväntasaajan läheisyyden mukaisesti Ecuadoriksi. Kenraali Juan José Floresista tuli ensimmäinen presidentti.^[18]

Ensimmäiset vuosikymmenet

Ecuador jakautui pian itsenäistymisensä jälkeen kahden ideologian väliseksi kilpailuksi. Poliittista kenttää hallitsivat Quiton aristokraattiset konservatiivit ja kosmopoliittisen Guayaquilin liberaalit kauppiaat. Flores sai tukensa erityisesti Quitosta, mutta hänen jälkeensä valtaan tullut Vicente Rocafuerte Guayaquilista. Flores ja Rocafuerte olivat vahvoja johtajia, mutta heidän jälkeensä vuosina 1845–1860 oli useita presidenttiydestä taistelleita johtajia, joiden aikana asevoiman ja hallinnon yhteydet kasvoivat entisestään.^[19] Vuonna 1861 valtaan nousi konservatiivipuolueen perustaja Gabriel García Moreno. Hän nosti katolisen kirkon asemaa, paransi koulutusta ja tieverkkoa. Paranevat kuljetusyhteydet mahdollistivat kaakaon laajamittaisen viennin ja paransivat taloustilannetta.^[20] Monista edistysaskeleista huolimatta Garciá Moreno hallitsi yksinvaltiaasti, ja monet oppositiojohtajat viettivät vuosia maanpaossa.^[19]

Liberaalien asema alkoi 1800-luvun lopulla kasvaa, sillä rannikkoseudut olivat talousyhteyksiensä ansiosta vaurastuneet. Kenraali Eloy Alfarosta tuli erityisesti rannikon johtaja, joka toimi presidenttinä 1897–1901 ja 1906–1911.^[19] Liberaalien kaudella katoliselta kirkolta vietiin valta ja omaisuus. Heidät muistetaan myös rautatieverkoston rakentamisesta.^[21] Liberaalit olivat kuitenkin samalla tavalla yksinvaltioita, caudilloja, kuin konservatiivitkin.^[19] Liberaalikaudella maahan iski 1920-luvulla syvä lama, mihin vaikutti muun muassa kaakaopuita tuhonnut sienitauti. Kriisi aiheutti laajaa tyytymättömyyttä, ja esimerkiksi marraskuussa 1922 satoja kuoli mellakoissa ja asevoimien vastauksessa. Asevoimat kaappasivat vallan vuonna 1925, ja Ecuador ajautui vuosien 1925–1948 sekasortoiseen tilaan eikä maassa siksi pystytty modernisoimaan yhteiskunnan rakenteita, maanomistusoikeutta, koulutusta ja viestintää.^[22]

Raja Amazonasin alueella on ollut pitkällinen riidanaihe Perun kanssa. Heinäkuussa 1941 puhkesi Ecuadorin–Perun sota, jossa Ecuador menetti kiistellyn alueen. Tammi–helmikuussa 1981 maat kiistelivät kolmesta vartioasemasta kiistellyllä alueella ja Cenepan sotana tunnettu rajasota syttyi myös vuonna 1995. Rauhasta neuvoteltiin kolmen vuoden ajan.^[23][24]

Sotilashallituksia ja vallankaappauksia

Ecuadorissa on ollut monia sotilashallituksia ja vallankaappauksia. Siviilihallintoon palattiin vuodesta 1979 lähtien. Vuonna 1982 tehtiin päätös hylätä maan valuutan sucren ja Yhdysvaltain dollarin kiinteä 1:25 vaihtokurssi. Latinalaisen Amerikan velkakriisi ja maan ulkomaanvelan maksamiseksi tehdyt rakennesopeutusohjelmat vaikeuttivat rahapolitiikan ylläpitoa. Hallitukset vaihtuivat tiuhaan ja kaikkia keinoja kokeiltiin. Vuonna 1994 lopetettiin kokonaan pankkeja valvonut valtion viranomainen.^[25]

Vuonna 1996 valittu populistipresidentti Abdalá Bucaram erotettiin mielenvikaisena tehtävästään. Maaliskuussa 1999 uusi presidentti Jamil Mahuad Witt ilmoitti hallituksen päästävän sucren kellumaan, ja valuutta devalvoitui yli sata prosenttia päivässä, minkä jälkeen hallitus jäädytti pankkitileillä olevat määräaikaistalletukset ja puolet käyttötilien varoista. Lopulta omasta valuutasta luovuttiin kokonaan ja sucret vaihdettiin vuonna 2000 dollareihin.^[23]

Sotilaat syrjäyttivät lopulta eversti Lucio Gutiérrez Borbúan johdolla Mahuadin kansannousun jälkeen. Tilalle nousi varapresidentti Gustavo Noboa. Gutiérrez Borbúa tuomittiin vankilaan, mutta hänestä tuli sankari, ja hänet valittiin vasemmistopopulistisella ohjelmalla presidentiksi 24. marraskuuta 2002 vuosiksi 2003–2007. Vallassa Gutiérrez Borbúa harjoitti kuitenkin konservatiivista politiikkaa. Hänet erotettiin ennenaikaisesti laajojen mielenosoitusten ja korkeimman oikeuden toimintaan sekaantumisen vuoksi 20. huhtikuuta 2005, jolloin varapresidentti Alfredo Palacio nousi valtaan.^[23]

Alianza PAIS -puolue vallassa (2007–2021)

Rafael Correan aika (2007–2017)

Vuoden 2006 vaaleissa vasemmistolainen Rafael Correa voitti konservatiiviehdokas Álvaro Noboan. Correan pyrkimyksenä oli uudistaa maan poliittinen järjestelmä, minkä vuoksi 15. huhtikuuta 2007 pidettiin kansanäänestys, jossa hyväksyttiin koottavaksi perustuslaillinen kokous maan perustuslain uudistamiseksi. Correaa tukeva Alianza PAIS sai perustuslailliseen kokoukseen yli 70 prosenttia paikoista. Uusi laki hyväksyttiin 2008, ja presidentin valtaoikeuksia kasvatettiin. Correa valittiin toiselle kaudelle 2009, ja uuden perustuslain sallimalle jatkokaudelle vuonna 2013. Presidentin valtaoikeuksia kasvatettiin myös 2011, ja vuonna 2013 lehdistön vapautta rajoitettiin.^[23]

Vuonna 2008 Kolumbia hyökkäsi Ecuadorista Kolumbiassa toiminutta suurta vasemmistolaista FARC-sissijärjestöä vastaan ja ilmoitti surmanneensa 17 terroristia, joukossa FARCin kakkoskomentaja Raúl Reyes.^[26] Venezuelan Hugo Chávez kutsui Kolumbiaa Yhdysvaltojen ”sylikoiraksi” ja siirsi joukkojaan Kolumbian rajalle Ecuadorin kanssa.^[26] Fidel Castron mukaan Kolumbian operaatiossa oli kyse ”jenkki-imperiumin kansanmurhasuunnitelmista”.^[27]

Vuonna 2010 Ecuador solmi YK:n kehitysohjelman UNEP:n kanssa sopimuksen, jossa maa lupasi jättää Amazonin sademetsässä sijaitsevan Yasunin luonnonsuojelualueelta löydetyn öljykentän koskemattomaksi kymmeneksi vuodeksi. Korvaukseksi maa halusi 3,6 miljardia dollaria, jonka arvioidaan olevan puolet öljylähteiden tuotosta. Vastaavanlaisia sopimuksia ei ole aikaisemmin solmittu.^[28]

Maaliskuussa 2012 suurin alkuperäisväestöjärjestö CONAIE käynnisti 700 kilometrin marssin Correan hallintoa vastaan, ”veden, maan ja ihmisarvon puolesta”. CONAIEn mukaan Correan maa- ja vesipolitiikka vahingoittaa heidän elämäntapaansa. Correa kehotti joukkonsa liikkeelle marssijoita vastaan. Toinen vasemmistopuolue, entinen Correan tukija, ja opettajajärjestö tukivat marssia. CONAIE vastustaa myös Correan hallinnon harjoittamaa ”mielenosoitusten kriminalisointia”, eräiden virkamiesten erottamista ja uusien verojen keräämistä sekä Kiinalle Amazonin alueelta annettuja kuparikaivosoikeuksia.^[29] Sadat ihmiset aloittivat marssin, ja mukaan uskottiin liittyvän väkeä joka kylästä matkan varrelta.^[30]

Vuonna 2013 Ecuador ilmoitti huutokauppaavansa yli kolme miljoonaa hehtaaria Amazonin sademetsää kiinalaisille öljy-yhtiöille, mikä vihastutti alkuperäisasukkaat. Amazon Watch -kansalaisjärjestön mukaan alueen seitsemän alkuperäisväestöryhmää kiistävät suostuneensa öljyprojekteihin ja sanovat niiden tuhoavan heidän elämäntapansa.^[31] Vuonna 2020 Correa todettiin syylliseksi korruptioon, ja hänet tuomittiin vankeuteen poissaolevana.^[32]

Lenin Morenon aika (2017–2021)

Koska vasemmistolainen presidentti Rafael Correa ei voinut asettua enää peräkkäisten toimikausien määrää koskevien rajoitusten takia ehdolle uudelle toimikaudelle vuonna 2017, asetti hänen puolueensa ehdokkaakseen Correan entisen varapresidentin Lenin Morenon, joka voitti niukasti presidentinvaalien toisella kierroksella. Morenon uskottiin jatkavan Correan linjalla, mutta Moreno alkoi nopeasti muuttaa voimakkaasti maan poliittista suuntaa. Ulkopolitiikassa suhteet viilenivät Correan liittolaisiin Kuubaan ja Venezuelaan. Suhteet Yhdysvaltoihin alkoivat huomattavasti kohentua. Talouspolitiikka on muuttunut oikeistolaisemmaksi ja markkinataloushenkisemmäksi. Entinen presidentti Correa on asettunut asumaan maanpakoon Belgiaan, josta käsin hän on kritisoinut seuraajansa politiikkaa.^[33]

Tammikuussa 2018 Correa erosi perustamastaan Alianza PAIS -puolueesta, jonka poliittinen linja oli Correaa puoluejohtajana seuranneen presidentti Lenin Morenon aikana muuttunut huomattavasti aikaisempaa oikeistolaisemmaksi. Correa tukijoineen perusti uuden vasemmistolaisen puolueen. Uusi puolue asettautui oppositioon ja presidentti Moreno tukijoineen jatkoi Alianza PAIS -puolueen ja maan johdossa.^[34]

Ecuador ilmoitti syyskuussa 2019 vetäytyvänsä vasemmistolaisten hallitusten perustamasta Etelä-Amerikan maiden taloudellisesta ja poliittisesta yhteistyöjärjestöstä UNASURista ja lisäksi Ecuador vaati virallisesti, että UNASUR luovuttaa Ecuadorille takaisin järjestön päämajarakennuksen Ecuadorin pääkaupungissa Quitossa.^[35] Tätä ennen Ecuador oli jo edellisenä vuotena irtautunut toisesta Latinalaisen Amerikan vasemmistohallitusten aikoinaan perustamasta yhteistyöelimestä ALBAsta.^[36]

Guillermo Lasso (2021–2023)

Toukokuussa 2021 Ecuadorin presidentiksi nousi Guillermo Lasso, joka voitti maan presidentinvaalit kuukautta aiemmin. Voitolla hän päätti vasemmiston pitkän valtakauden. Lasson presidenttikausi päättyi kuitenkin kesällä 2023 sekavissa merkeissä, kun hän virkarikossyytösten jälkeen hajotti maan parlamentin ja ilmoitti uudesta presidentinvaalista. Lasson seuraajaksi valittiin vuonna 2023 Daniel Noboa.^[37][38]

Daniel Noboan kausi

Tammikuun 8. päivänä 2024 uusi presidentti Daniel Noboa julisti maahan poikkeustilan huumejengien kärjistyneiden väkivaltaisuuksien ja vankilamellakoiden vuoksi. Poikkeustilan on tarkoitus kestää 60 päivää ja se mahdollistaa muun muassa armeijan mobilisoimisen poliisin tueksi, laajemmat valvontaoikeudet viranomaisille sekä kokoontumis- ja liikkumisvapauden rajoitukset.^[39]

Hallinto

Ecuadorissa on presidenttijohtoinen järjestelmä, ja Ecuadorin presidentti on sekä valtion että hallituksen päämies. Hän nimittää myös ministerit. Presidentti ja varapresidentti valitaan neljän vuoden välein.^[40] Vuonna 2023 presidentiksi valittiin keskustaoikeistolainen Daniel Noboa, joka lupasi vaalikampanjassaan suitsia maata vaivaavia väkivaltaisuuksia tiukoilla toimilla.^[41] Presidentti voi perustuslain mukaan istua kaksi kautta, vaikka Lenín Morenon edeltäjän Rafael Correan kaudella vuonna 2015 rajoitus poistettiin. Rajoitus palautettiin vuonna 2018.^[42]

Yksikamarisessa parlamentissa (Asamblea Nacional) on 137 jäsentä, joista 116 valitaan suoraan vaalipiireistä ja 15 valitaan suhteellisella vaalitavalla koko maan kattavilta listoilta neljän vuoden välein. Loput kuusi jäsentä valitaan ulkoecuadorilaisten äänillä.^[43] Ecuadorin puoluejärjestelmä on varsin heikko, eikä niillä ole kovin laajaa ruohonjuuritason toimintaa. Alianza PAIS nousi 2010-luvulla keskeiseen asemaan ja sai vuoden 2013 vaaleissa peräti 100 edustajaa parlamenttiin. Vuoden 2017 vaaleissa se sai 74 paikkaa. Tämän jälkeen puolue on kuitenkin hajonnut, ja siitä irtautui entisen presidentin Rafael Correan johtama Movimiento Revolución Ciudadana. Vuoden 2017 vaaleissa toiseksi suurimmaksi puolueeksi nousi Creando Oportunidades. Sosiaalikristillisellä puolueella on muista toimijoista poiketen varsin vankka historia, sillä sillä on ollut edustajia parlamentissa vuodesta 1979 saakka.^[44]

Ihmisoikeudet ja sananvapaus

Rafael Correan kymmenen vuotta kestäneen virkakauden aikana Ecuadorin ihmisoikeustilanne heikkeni Human Rights Watchin mukaan. Lenín Moreno pystyi kuitenkin palauttamaan demokraattisten instituutioiden uskottavuutta. Vuonna 2018 esimerkiksi kumottiin hallituksella ollut oikeus rajoittaa sananvapautta.^[45] Joulukuussa 2018 Ecuadorin parlamentti hyväksyi lain, jolla lopetettiin informaatiota ja kommunikaatiota valvonut – eli käytännössä sensuuria toteuttanut – valtiollinen organisaatio Supercom.^[46] Morenon kaudella parannettiin myös oikeuslaitoksen riippumattomuutta ja hallinnon läpinäkyvyyttä. Esimerkiksi varapresidentti Jorge Glas vangittiin korruption takia vielä hänen ollessaan virassa.^[47] Myöhemmin tosin myös Morenoa on syytetty korruptiosta.^[48]

Ecuadorin ihmisoikeusongelmia ovat edelleen monet heikot instituutiot, vankilaolosuhteet, oikeuslaitoksen itsenäisyyttä heikentävät lait, naisiin kohdistuva väkivalta, naisten ja tyttöjen huonot mahdollisuudet lisääntymisterveyden hoitoon sekä alkuperäiskansojen oikeudet. Myös yleinen turvallisuustilanne on herättänyt enenevässä määrin huolta huumekartellien toiminnan ja jengiväkivallan lisääntymisen myötä.^[45][49]

Julian Assange sai turvapaikan Ecuadorista elokuussa 2012^[50] ja hän oleskeli sen turvin Ecuadorin suurlähetystössä Lontoossa huhtikuuhun 2019 saakka, jolloin Ecuadorin hallitus peruutti turvapaikan. ^[51]

Maakunnat

Pääartikkeli: Ecuadorin maakunnat

Ecuador koostuu 24 maakunnasta: Azuay, Bolívar, Cañar, Carchi, Chimborazo, Cotopaxi, El Oro, Esmeraldas, Galápagos, Guayas, Imbabura, Loja, Los Ríos (Ecuador), Manabí, Morona-Santiago, Napo, Orellana, Pastaza, Pichincha, Santa Elena, Santo Domingo de los Tsáchilas, Sucumbíos, Tungurahua ja Zamora-Chinchipe.^[52] Jokaista maakuntaa johtaa prefekti, joka valitaan suoralla kansanvaalilla.^[53] Maakunnista 11 sijaitsee ylänköalueella, kuusi rannikolla, kuusi Amazonin sademetsäalueella ja yhden muodostavat Galápagossaaret.^[54] Maakunnat jaetaan edelleen kantoneihin (cantones) ja kuntiin (parroquias).^[55]

Vapauksien kehitys

Freedom House nosti vuoden 2022 analyysissaan Ecuadorin statuksen osittain vapaasta [täysin] vapaaseen, koska vuoden 2021 presidentin- ja eduskuntavaalit eivät kärsineet samanlaisista väärinkäytöksistä kuin monet aiemmat vastaavat vaalit. Samaisen raportin mukaan Ecuadorissa vaaleja järjestetään säännöllisesti, ja jotkin merkittävät valtion instituutiot ovat viime aikoina osoittaneet suurempaa itsenäisyyttä. Median ja siviiliyhteiskunnan vapaudet laajenivat Lenín Morenon valtakaudella vuosina 2017-2021. Moreno oli vasemmistolaisen Rafael Correan seuraaja. Vuoden 2021 vaalit merkitsivät ensimmäistä kertaa 14 vuoteen sitä, että Correa tai hänen ehdottamansa henkilö ei voittanut presidentinvaaleja. Morenoa on kuitenkin myöhemmin syytetty korruptiosta.^[56] Korruption lisäksi Ecuadorin yhteiskunnassa haasteita aiheuttavat muun muassa jengiväkivalta, oikeusturvan puutteet, vankilaväkivalta ja väkivalta protestien aikana.^[57][58]

Ecuadorin talouden perustana on öljy, teollisuustuotanto kotimaista kulutusta varten ja maatalous. Öljystä saadaan tyypillisesti noin puolet vientituloista ja runsas neljännes bruttokansantuotteesta.^[53] Tästä huolimatta Ecuador joutuu tuomaan jalostettuja polttoaineita, sillä maan jalostamokapasiteetti ei ole riittävä edes kotimaisen kulutuksen kattamiseksi. Ecuador liittyi OPECiin uudelleen vuonna 2007 (se oli eronnut järjestöstä vuonna 1992), ja se on OPECin pienin öljyntuottaja.^[59]

Ecuador saa öljystä puolet vientituloistaan ja kolmanneksen verotuloistaan.^[60]

Myös maatalous on oleellinen osa Ecuadorin taloutta. Maassa viljellään myyntiin banaania, sokeriruokoa, kahvia ja kaakaota. Lisäksi Ecuadorissa harjoitetaan karjankasvatusta ja kalastusta.^[61]

Merkittävimmät luonnonvarat ovat öljy, kala ja puu. Merkittävimmät vientituotteet ovat öljy, katkaravut, banaanit, leikkokukat ja muut maataloustuotteet. Ecuador kuuluu maailman suurimpiin banaanintuottajiin.^[53]

Ecuadorin energiankulutuksesta öljy kattaa 75 %, vesivoima 22 %, maakaasu kaksi prosenttia ja uusiutuvat energianlähteet yhden prosentin. Kuivuuskaudet aiheuttavat ajoittain ongelmia vesivoiman tuotannossa.^[59]

Liikenne

Ecuadorissa on 428 lentopaikkaa, joista kolmella yli kolmekilometrinen kiitotie. Rautateitä on 965 km. Satamakaupunkeja ovat Esmeraldas, Guayaquil, Manta ja Puerto Bolivar.^[2]Rautatieverkon rakentamisesta päätettiin vuonna 1861. Se koostui kolmesta pääradasta: Guayaquilista Duraninin kautta Quitoon, Sibambesta Azoguesin kautta Cuencaan ja Quitosta Ibarran kautta San Lorenzoon meren rannalle. Liikenne radoilla hiipui 1990-luvun kuluessa.^[62] Vuonna 2011 tehtiin sopimus kaluston laajamittaisesta uusimisesta.^[63]

Linja-autot ovat suosittuja kotimaan matkoilla. Matka Quitosta Guayaquiliin kestää noin yhdeksän tuntia. Costan alueen maaseudulla on myös linja-autojen avomalleja - kuorma-autoja, joiden lavalle on kiinnitetty puiset penkit. Myös maitoautot ottavat toisinaan matkustajia harvaanasutuilla seuduilla.^[64]

Ecuadorin suurin etninen ryhmä ovat mestitsit, joita on yli 65 prosenttia väestöstä. Toiseksi suurin ryhmä ovat intiaanit, heitä on noin 25 %. Espanjalaisia ja muita valkoihoisia on 7 % ja mustia 3 %.^[2] Intiaanit asuvat varsinkin Sierran alueella, Chimborazon provinssissa heitä on 70 % väestöstä, sitä seuraavat Cotopaxin 60 %, Imbaburan 45 %, Bolivarin 40 % ja Tungurahuan 28 %.^[65]

Espanja on virallinen kieli. Alkuperäisväestön kielistä ketšua on yleisin.^[2] Ethnologue-kirjassa luetellaan lukuisien ketšuan murteiden lisäksi seitsemän alkuperäiskieltä, joilla on yli tuhat puhujaa.^[66]

Katolisen kirkon oman ilmoituksen mukaan 81 prosenttia ecuadorilaisista on katolilaisia, mutta 35 prosenttia harjoittaa aktiivisesti katolista uskontoa.^[67]

Vuonna 2007 arvioitiin, että HIV:n kantajia oli noin 0,3 prosenttia aikuisväestöstä, kaikkiaan noin 26 000 henkeä. ARVT-lääkitystä olisi tarvinnut noin 7 600 henkeä, mutta sitä sai alle puolet heistä, noin 3 200 henkeä.^[68]

Ecuadorin väestö on nuorta, noin 30 prosenttia on alle 15-vuotiaita. Suurimpia terveysriskejä ovat liikenneonnettomuudet ja väkivalta. Yleisin sairaalahoitoa vaativat tautiryhmä ovat ripuli ja muut vatsataudit.^[65]

Lapsikuolleisuusluvut ovat Latinalaisten Amerikan suurimpien joukossa. Vuonna 2005 kärsi 23 prosenttia alle viisivuotiaista lapsista kroonisesta aliravitsemuksesta. Rokotusohjelma on toiminut hyvin, ja tuhkarokko, vihurirokko, polio, kurkkumätä ja keltakuume on saatu lähes katoamaan maasta viime vuosikymmenien aikana. Tuberkuloosi ja malaria ovat edelleen ongelmia, ja 60 prosenttia maasta on malariatartuntojen aluetta.^[65]

Pääartikkeli: Ecuadorilainen kulttuuri

Kirjallisuus

Kirjallisuus on Ecuadorissa monipuolista, ja sitä tuottavat toimittajien ja koulutettujen ihmisten lisäksi myös tavallisen kansan edustajat. Tunnettuja ecuadorilaisia kirjailijoita ovat muun muassa Jorge Icaza, Jorge Queirolo Bravo, Alejandro Carrión Aguirre sekä Benjamín Carrión Mora.^[69]

Vanhin merkittävä ecuadorilainen romaani on romanttista tyylisuuntaa edustaneen Juan León Meran Cumanda vuodelta 1879.^[70] Ecuadorilaista Juan Montalvoa on kutsuttu yhdeksi 1800-luvun hienoimmista eteläamerikkalaisista proosakirjailijoista.^[71]

Kuvataide ja arkkitehtuuri

Ecuadorin kuvataiteessa yhdistyvät ikivanhat alkuperäisväestön kulttuuriperinteet ja espanjalaisten 1500-luvulla tuomat vaikutteet. Quiton seudulla on kehittynyt omaleimainen kirkkotaiteen koulukunta.^[72] Siihen kuuluvat pyhimyksenkuvat, joita veistettiin huolellisesti paikallisesta puusta, maalattiin realistisesti. Luonnonmukaisuutta lisättiin lasisilmillä ja toisinaan jopa aidoilla hiuksilla. Patsaat puettiin arvokkaista paikallisista kankaista tehtyihin vaatteisiin.^[73]

Moderneista taiteilijoista, jotka yhdistävät intiaanien ja espanjalaisten perinteitä, tunnetaan ulkomaillakin Oswaldo Guayasamin kantaa ottavat kubistiset työt. Manuel Rendon on merkittävä ekpressionisti, kun taas Enrique Tabara oli ensimmäisiä joka käytti eurooppalaisaikaa edeltäviä aiheita ja kuvakieltä. Taiteilijoiden Guayasamin, Eduardo Kingman, Guerrero ja Paredes tyyliä on kuvattu alkuperäiskansojen ekspressionismiksi.^[72]

Ecuadorissa on inka-ajan raunioita, esimerkiksi etelässä, El Oron provinssissa sijaitseva Yacuviña, vaikkakaan ei yhtä hienoja kuin Perussa.^[74]

Quitoa on sanottu arkkitehtuuriltaan parhaiten säilyneeksi siirtomaa-ajan pääkaupungiksi Latinalaisessa Amerikassa. Espanjalaisvallan ajalata on säilynyt barokkityylisiä kirkkoja. Tasavallan varhaisilta vuosilta on puolestaan jäljellä uusklassismia edustavia rakennuksia.^[74]

Myös Cuencassa on kauniita rakennuksia kuten La Inmaculadan katedraali vuodelta 1885 ja El Sagrarion katedraali vuodelta 1557. Sen sijaan maan suurimmassa kaupungissa Guayaquilissa riehunut tulipalo tuhosi vanhan rakennuskannan 1896 ^[75], ja nyt siellä on pilvenpiirtäjiä ja peltikattoisia slummihökkeleitä.^[74] Kaupungissa on myös lukuisia keskiluokkaisia suljettuja asuinyhteisöjä (ciudadela) sekä kaupungin pohjoispuolella sijaitseva varakkaiden kaupunginosa, Samborondon.^[76]

Esittävät taiteet

Ecuadorilaisessa musiikissa yhdistyvät vaikutteet maapallon eri puolilta. Mustan ecuadorilaisen musiikin keskeinen soitin on marimba. Andien perinteiseen musiikkiin kuuluvat puhaltimet kuten guaramo-torvi, ja pifano- ja pinkullo-huilut sekä panhuilu, joita säestävät lyömäsoittimet.^[77]

Ecuadorilaisesta musiikista tunnetaan ulkomailla parhaiten yhtyeet, jotka käyttävät musiikissaan perinteisiä ainesosia. Monet ovat kotoisin Otavalosta tai Salasacasta. Lisäksi Quitossa toimii kansallinen sinfoniaorkesteri ja kansallisbaletti.^[69]

Ecuadorilainen elokuva eli kultakauttaan mykkäfilmin aikana.^[78] Vuosituhannen vaihteessa Sebastian Cordero johti uuden ecuadorilaisen elokuvan nousua. 2000-luvulla elokuvia on palkittu kansainvälisillä elokuvajuhlilla.^[78]

Media on pääosin yksityisten yritysten käsissä. Radio on levinnyt laajimmalle, ja maassa on satoja radioasemia. Osa niistä lähettää ohjelmaa alkuperäiskansojen kielillä. Televisiossa on paljon latinalaisamerikkalaisia saippuaoopperoita.^[79]

Maailmanperintöluettelo

Unescon maailmanperintöluettelossa on Ecuadorista neljä kohdetta: kulttuurikohteet Quito ja Santa Ana de los Ríos de Cuencan historiallinen keskusta sekä luontokohteet Galápagossaaret, ja Sangayn kansallispuisto.^[80]

Ruoka ja tapakulttuuri

Ecuadorilaista perusruokaa ovat mm. erilaiset keitot. Rannikolla syödään kookosliemeen tehtyä kalakeittoa, Sierralla perunakeittoa ja Amazoniassa paprikakeittoja. Maassa syödään runsaasti myös riisiä, noin 50-60 kiloa vuodessa henkeä kohti, kun taas esimerkiksi Suomessa kulutus on alle 10 kiloa vuodessa.^[81] Amazoniassa ja Sierralla alkuasukkaat tekevät maniokista ja maissista ruokaisaa, kevyesti käynyttä juomaa nimeltä chicha, jota nautitaan kaikissa seremonioissa mutta myös päivittäisenä energianlähteenä.^[69]

Ecuadorissa yhdistyvät ikivanhat Andien kulttuuriperinteet ja espanjalaisten tuomat katoliset juhlapäivät. Kesäpäivänseisauksen juhla Inti Raymi on yhdistynyt Johannes Kastajan muistopäivään.^[69]

Panamahattu on nimestään huolimatta perinteinen ecuadorilainen tuote.^[82]

Urheilu

Olympialaisiin Ecuador osallistui ensimmäisen kerran vuonna 1924 ja säännöllisesti vuodesta 1968. Toistaiseksi ainoa mitalisti on Jefferson Pérez, joka on saanut 20 kilometrin kävelystä kultaa 1996 ja hopeaa 2008.^[83]

Ecuadorin jalkapallomaajoukkue on parhaimmillaan päässyt MM-kisojen neljännesvälieriin vuonna 2006. Syyskuussa 2013 Ecuador oli FIFA:n rankinglistalla sijalla 20. Ecuadorin paras sijoitus FIFA:n rankinglistalla on kymmenes sija, jolla se oli huhtikuussa 2013.^[84] Huhtikuussa vuonna 2024 Ecuador oli FIFA:n rankinglistalla sijalla 31.^[85]

• BTI 2020 Country Report — Ecuador (PDF) 2020. Gütersloh: Bertelsmann Stiftung. Viitattu 19.8.2020. (englanniksi)
• Hanratty, Dennis M. (toim.): A Country Study: Ecuador. Washington: GPO for the Library of Congress, 1989. Teoksen verkkoversio (viitattu 23.7.2020). (englanniksi)
• MacLeod, Murdo J. ym: Ecuador Encyclopædia Britannica. 17.3.2020. Encyclopædia Britannica, inc. Viitattu 23.7.2020. (englanniksi)

Viitteet

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ecuador Wikimedia Commonsissa

• Matkaopas aiheesta Ecuador Wikimatkoissa
• Globalis.fi Ecuadorin maaprofiili