Kaksikamarijärjestelmä

Kaksikamarijärjestelmä eli bikameralismi tarkoittaa hallintotapaa, jossa lakia säätävä elin (parlamentti) on jaettu kahteen itsenäiseen osaan eli kamariin, joita yleensä kutsutaan nimillä alahuone ja ylähuone. Kaksikamarisuus tarkoittaa usein (joskaan ei kaikissa tapauksissa) sitä, että lakien ja muiden päätösten on tultava hyväksytyiksi erikseen molemmissa kamareissa tullakseen voimaan. Joissain tapauksissa toisen kamarin valta on rajallisempi kuin toisen.

Kaksikamarinen parlamentti on käytössä niin Yhdysvalloissa kuin suurimmassa osassa Euroopan maita. Ylähuoneen olemassaoloa perustellaan sillä, että se ehkäisee ”enemmistön diktatuurin” luomalla erilaisille ryhmille monia pääsyteitä poliittiseen järjestelmään.^[1]

Liittovaltioissa kaksikamarinen parlamentti linkittyy myös maan federalistisen järjestelmän kanssa. Muun muassa Yhdysvalloissa, Australiassa ja Meksikossa jokainen osavaltio saa ylähuoneeseen saman määrän edustajia. Tällä varmistetaan, että myös pienten osavaltioiden ääni kuuluu ja edut huomioidaan päätöksenteossa. Joissain liittovaltioissa, kuten Saksassa, ylähuoneen edustajat ovat osavaltioiden parlamenttien nimittämiä ja täten vastuullisia niille. Näin oli alun perin myös Yhdysvalloissa, kunnes perustuslain 17. lisäys teki senaattoreista vaaleilla valittavia.

Yhdysvalloissa kongressin ylähuone, eli senaatti, on ylempi vallankäyttäjä suhteessa alahuoneesseen eli Yhdysvaltain edustajainhuoneeseen. Sen sijaan Isossa-Britanniassa parlamentin alahuoneen valta on suurempi verrattuna ylähuoneeseen. Britannian ylähuone on lähinnä neuvoa-antava elin.

Suomen eduskunta on aina ollut yksikamarinen, joskin eduskunnan suuri valiokunta oli vuoden 1990 valtiopäiväjärjestyksen uudistamiseen asti eräänlainen ylähuone. Muissakin Pohjoismaissa on nykyään yksikamariset parlamentit. Esimerkiksi Ruotsin valtiopäivät oli vuoteen 1971 saakka kaksikamarinen, mutta nykyisin se sisältää vain yhden kamarin.