Keski-Amerikka

Keski-Amerikka on kapea kannas, joka yhdistää Pohjois-Amerikan ja Etelä-Amerikan. Kapeimmillaan se on Panaman kohdalla, 50 kilometriä. Koko alue on pinta-alaltaan noin 523 000 neliökilometriä.^[1]

Keski-Amerikan maantiede on hyvin monipuolinen. Alueella on korkeita vuoria, aavikoita, tasankoja ja metsiä, joista osa tiheitä sademetsiä.^[2]

Keski-Amerikan pohjoisreunalla Guatemalassa on harvaan asuttu metsän ja ruohikkomaan peittämä alue nimeltään Petén. Alueen toisella laidalla Panaman itäosissa on trooppisen viidakon peittämä ja läpipääsemätön Darién.^[3]

Alueella on useita vuorijonoja (esp. cordillera). Costa Ricassa ovat Cordillera Central, Cordillera Guanacaste ja Cordillera de Talamanca. Guatemalassa ovat Sierra Madre ja Altos Cuchumatanes. Belizessä sijaitsevat Mayavuoret. Alueen vuoristoisin maa on El Salvador, jonka pinta-alasta 90 prosenttia on vuoristoista. Panamasta vuoristoista on vain 15 prosenttia.^[4]

Koko Keski-Amerikan alueella esiintyy maanjäristyksiä ja tulivuorenpurkauksia. Alueella on yli 20 aktiivista tulivuorta. Vulkaanisen toiminnan ansiosta alueen maaperä on ravinteikasta.^[5] Korkein vuori on Tajumulco Guatemalassa, 4 210 metriä.^[5]

Keski-Amerikan Tyynenmeren puoleinen länsirannikko on vuoristoista, mutta Karibianmeren puoleisella itärannikolla on matalampia harjanteita ja laaksoja. Alatasankoja on vain kapeilla rannikkokaistaleilla, Guatemalan pohjoisosissa ja Nicaraguan syvänteessä, jossa on järviä.^[6]

Nicaraguan itärannikolla on tiheän metsän peittämä ja sateinen Moskiittorannikko.^[7] Kannaksen molempien rannikoiden edustalla on saaria ja saariryhmiä, kuten Panamalle kuuluva San Blasin saaristo, johon kuuluu 365 saarta.^[7]

Keski-Amerikan suurin järvi on Nicaragua, jonka pinta-ala on 8 288 neliökilometriä. Sen lähellä on Managuajärvi. Guatemalan suurin järvi on Izabal. Guatemalan eteläosissa ovat Atitlán ja Amatitlán. Keski-Amerikan pisimmät joet virtaavat lännen vuorilta Karibianmereen. Joitain pisimpiä jokia ovat Coco, Matagalpa, Motagua, Reventazón, Hondo, Belize ja Usumacinta.^[8]

Keski-Amerikan ilmasto vaihtelee korkeuden mukaan. Alangoilla on trooppisen kuumaa ja kosteaa, mutta vuoriseuduilla on viileämpää. Itärannikolla sataa paljon kautta vuoden, mutta keskiosissa ja länsirannikolla on kuivempaa, ja sadekausi on toukokuusta lokakuuhun. Alueella esiintyy kesäisin usein hirmumyrskyjä, jotka aiheuttavat tulvia ja mutavyöryjä.^[9]

Keski-Amerikan luonto on rikas mutta uhanalainen.^[10] Täällä kahden suuren mantereen yhtymäkohdassa esiintyy samoja lajeja kuin Pohjois- ja Etelä-Amerikassakin. Joitain suurimpia nisäkkäitä ovat jaguaari, puuma, oselotti, pussirotta, vyötiäinen ja muurahaiskarhu sekä monet apinalajit. Lintuja on hyvin paljon. Alueella elää myös paljon käärmeitä ja värikkäitä sammakoita.^[11]

Noin viidesosa keskiamerikkalaisista on intiaaneja. Mestitsejä eli eurooppalaisten ja intiaanien jälkeläisiä on puolet asukkaista.^[12] Guatemalassa puhdasverisiä intiaaneja on noin puolet väestöstä. Alueen muissa maissa intiaaneja asuu enää vain pieninä ryhminä: Costa Ricassa asuu bribrejä ja cabecareja, Nicaraguassa miskitoja ja Panamassa guaymeja, cunia ja chocoja. El Salvadorissa, Hondurasissa, Nicaraguassa ja Panamassa metsitsit ovat enemmistönä. Costa Rican väestöstä yli 90 prosenttia on eurooppalaistaustaista. Alueella asuu myös mustia ja sekaväestöä.^[13]

Kaikkien Keski-Amerikan maiden virallinen kieli on espanja, paitsi Belizen, jonka virallinen kieli on englanti. Guatemalan intiaanit puhuvat omia intiaanikieliään.^[12]

Roomalaiskatolilaisuus on Keski-Amerikan valtauskonto. Keskimäärin neljäsosa alueen maiden väestöistä tunnustaa protestantismia tai muita uskontoja, tai on kokonaan uskonnoton.^[14]

Kahvi on monen Keski-Amerikan maan tärkein vientituote. Muita yleisiä vientituotteita ovat sokeri, banaanit ja vaatteet.^[15]

Keski-Amerian kannas sulkeutui kolme tai neljä miljoonaa vuotta sitten, kun Pohjois-Amerikan ja Etelä-Amerikan mannerlaatat ajautuivat yhteen. Tästä yhteentörmäyksestä ovat syntyneet alueen monet vuorijonot ja tulivuoret.^[16]

Keski-Amerikan pohjoisosissa Guatemalassa kukoisti aikoinaan mayojen korkeakulttuuri. Ensimmäiset eurooppalaiset Keski-Amerikan rannikoilla olivat espanjalaiset Rodrigo de Bastidas ja Juan de la Cosa vuonna 1501. Myös Kristoffer Kolumbus purjehti alueen itärannikolla vuonna 1502. Vasco Núñez de Balboa kulki Panaman kannaksen läpi vuonna 1503 ja näki Tyynenmeren. Seuraavina vuosikymmeninä espanjalaiset konkistadorit valloittivat alueen Espanjalle lähes kolmeksi vuosisadaksi. Belize päätyi Ison-Britannian haltuun. Useimmat alueen valtiot itsenäistyivät 1800-luvun alkupuolella, Belize vasta vuonna 1981. Keski-Amerikan liittotasavalta yhdisti alueen maat vuosiksi 1823–1838. Panaman kanava valmistui yhdistämään valtameret vuonna 1914.^[17]

• Morrison, Marion: Central America. Steck-Vaughn Library, 1992. ISBN 0-8114-2458-8.
• Shields, Charles J.: Central America: Facts and Figures. Mason Crest Publishers, 2003. ISBN 1-59084-099-2.

Viitteet

Huomautukset

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Keski-Amerikka Wikimedia Commonsissa