Karibianmeri
Karibianmeri on Pohjois- ja Etelä-Amerikan välissä sijaitseva Atlantin sivumeri. Sitä reunustavat pohjoisessa Isot Antillit. Karibianmerelle ovat ominaisia trooppinen ilmasto, koralliriutat, vulkaaninen toiminta ja maanjäristykset.
| Karibianmeri | |
|---|---|
 Karibianmeri kartassa keskellä, Etelä- ja Keski-Amerikan sekä Länsi-Intian saariketjujen reunustamana. | |
| Sijainti | Väli-Amerikka |
| Merialue | Atlantin valtameri |
| Saaria | Kuuba, Hispaniola, Jamaika, Puerto Rico |
| Pinta-ala | 2 754 000 km² |
| Suurin syvyys | 7 686 m |
| Keskisyvyys | 2 200 m |
Pääpiirteet
Karibianmerta reunustavat Etelä-Amerikan pohjoisrannikko, Keski-Amerikka, Meksikonlahti sekä Isot ja Pienet Antillit.[1] Karibianmeri on laajuudeltaan noin 2 754 000 neliökilometriä ja sen keskisyvyys on 2 200 metriä. Meren syvin kohta on Kuuban ja Jamaikan välissä sijaitseva Caymanin hauta, joka on 7 686 metriä syvä[2]. Karibianmerestä on yhteys Meksikonlahteen Jukataninsalmen kautta. Atlanttiin sieltä on puolestaan yhteys useita salmia pitkin, ja Tyyneenmereen Panaman kanavan kautta. Suurin Karibianmereen laskevista joista on Magdalena. Karibianmeren rannikolla on myös suuri lahtimainen Maracaibojärvi.[3]
Pintaveden vuotuinen keskilämpötila on 27 astetta. Meren poikki virtaa suuri merivirta kaakosta luoteeseen. Veden suolapitoisuus on korkeimmillaan alkuvuodesta ja alimmillaan loppuvuodesta etenkin meren kaakkoisosissa, sillä Orinoco-joki ja Amazon tuovat sinne silloin makeaa vettä.[1]
Geologia
Geologisesti Karibianmeri voidaan jakaa kahteen altaaseen, joita erottaa laaja merenalainen tasanko.[3]
Karibianmeren arvellaan olleen yhteydessä Välimereen paleotsooisella maailmankaudella 540–230 miljoonaa vuotta sitten, ennen Atlantin muodostumista. Liitukaudella 145–65 miljoonaa vuotta sitten Karibianmeri oli yhteydessä Tyyneenmereen, kunnes Pohjois- ja Etelä-Amerikka yhdistyivät mioseeni- ja plioseenikausilla 23–2,6 miljoonaa vuotta sitten.[2]
Karibianmeri on vulkaanisesti aktiivista aluetta, ja siellä esiintyy maanjäristyksiä. Karibianmeren alla oleva Karibian laatta syntyi 90–100 miljoonaa vuotta sitten. Se on pieni mutta aktiivinen, sillä se laajenee keskustastaan ja synnyttää samalla tulivuorisaaria.[4]
Ilmasto
Karibianmeren ilmasto on trooppinen. Vuotuinen sademäärä vaihtelee Venezuelan rannikon Bonairen saaren 250 millimetristä Dominican 9 000 millimetriin. Pohjoisella Karibianmerellä esiintyy kesä–marraskuussa voimakkaita hurrikaaneja, mutta etelässä niitä ei esiinny juuri lainkaan. Tuulen suunta on yleensä koillisesta.[1]
Eliöstö
Great Blue Hole Belizessä.
Providencia-saaren rannikkoa lounaisella Karibianmerellä.
Uhanalainen karettikilpikonna venezuelalaisessa kansallispuistossa.
Karibianmeressä on 14 prosenttia maailman koralliriutoista.[1] Saarten maaperä ei ole kovinkaan ravinteikasta. Rannikkojen laguuneja reunustavat mangrovepuut ja kookospalmut. Karibianmeri on lintujen muuttoreittien varrella, joten linnusto vaihtelee suuresti vuodenajan mukaan. Saarilla elää muun muassa papukaijoja, banaanikerttuleita ja tukaaneja, ja avomerellä fregattilintuja, ruskosuulia ja tropiikkilintuja. Meressä elää muun muassa merikilpikonnia, manaatteja ja kotkarauskuja. Hummeria, Lobatus gigas -kotiloa, sardiinia ja tonnikalaa pyydetään ravinnoksi, ja urheilukalastajien saalista ovat naiskala, barrakuda, dolfiini, marliini ja raitamakrilli.[2]
Historia
Ensimmäisenä eurooppalaisena Karibianmerelle purjehti Kristoffer Kolumbus vuonna 1492. Saaria asutti silloin kolme intiaanikansaa, joista karibit antoivat alueelle nimensä.[5] Karibianmerestä tuli merkittävä liikenneväylä, kun espanjalaiset löysivät Tyynenmeren rannikon vuonna 1513. Karibian merirosvot vaivasivat meren laivaliikennettä vuosina 1550–1730. Merirosvouden huippukautena pidetään ajanjaksoa 1698–1730, jonka loppuun mennessä kaikki alueen pelätyimmät merirosvot oli saatu kiinni ja otettu hengiltä.[6] Vaikka Espanja hallitsi pääosaa merestä, myös Britannia, Ranska, Alankomaat ja Tanska perustivat Karibianmeren saarille siirtokuntia.[3]
Ranska pyrki jo 1800-luvun lopulla rakentamaan kanavan Panaman halki. Yhdysvallat otti vuonna 1903 projektin hallintaansa, ja kanava valmistui 1914. Sen valmistuminen kasvatti selvästi Yhdysvaltain kiinnostusta strategisesti tärkeään merialueeseen. Yhdysvallat perustikin useille saarille toisen maailmansodan aikana tukikohtia suojellakseen Panaman kanavaa. Yhdysvaltain vanhin tukikohta alueella on Kuubassa sijaitseva Guantanamo Bay. Yhdysvallat on vuoden 1823 Monroen opin perusteella pyrkinyt pitämään muut suurvallat pois Karibianmeren alueelta, ja on useita kertoja vaikuttanut alueen valtioiden asioihin: Dominikaanisen tasavallan valtaus vuonna 1965, Grenadan miehitys 1983 ja Panaman miehitys 1989.[3]
Talous
Karibianmeren pohjassa on suuret öljyvarannot, ja 2010-luvulla yhä useampi maa on aloittanut öljyn ja maakaasun etsinnän syviltä aluevesiltään. Alueen suurin öljyntuottaja on Venezuela.[7][8] Muita Karibianmeren alueen tärkeimpiä tuotteita ovat kaivannaisteollisuudessa rautamalmi ja bauksiitti sekä maataloudessa sokeriruoko, kahvi ja banaanit.[3]
Karibianmerta reunustavat valtiot
Manner
| Valtio | Pääkaupunki |
|---|---|
 Meksiko | México |
 Belize | Belmopan |
 Guatemala | Guatemala |
 Honduras | Tegucigalpa |
 Nicaragua | Managua |
 Costa Rica | San José |
 Panama | Panama |
 Kolumbia | Bogotá |
 Venezuela | Caracas |
Isot Antillit
| Valtio | Pääkaupunki |
|---|---|
 Kuuba | Havanna |
 Dominikaaninen tasavalta | Santo Domingo |
 Haiti | Port-au-Prince |
 Jamaika | Kingston |
Pienet Antillit
Muita suuria saaria tai saaristoja
- Anguilla,
Yhdistynyt kuningaskunta - Hispaniola (Karibianmeren toiseksi suurin saari:
Haiti ja 
Dominikaaninen tasavalta) - Puerto Rico,
Yhdysvallat - Isla de Margarita,
Venezuela - Isla de la Juventud,
Kuuba - Cozumel,
Meksiko - Caymansaaret, Yhdistynyt kuningaskunta
Lähteet
Katso myös
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Karibianmeri Wikimedia Commonsissa
