Laventelilingvistiikka

Laventelilingvistiikka^[1]^{tarvitaan parempi lähde}, tai queer-lingvistiikka^[2]^[3], on sosiolingvistiikan ala, joka tutkii seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kielenkäyttöä ja kielen heteronormatiivisuutta.

Historia

Laventelilingvistiikan aiheita on tutkittu jo 1940-luvulta lähtien, mutta tosin muiden tieteenalojen parissa (esim. antropologia, sukupuolentutkimus ja filologia).^[4] Termiä laventelilingvistiikka käytti ensimmäisenä Gershon Legman vuonna 1951 tutkiessaan homoseksuaalien käyttämää sanastoa. Syy sanavalinnalle oli se, että 1940-luvulla laventeli oli yleinen viittaus homoseksuaalisiin miehiin ja lisäksi termin katsottiin olevan neutraalimpi kuin queer-lingvistiikka.^[1]

Ensimmäinen alaa käsittelevä konferenssi (Lavender Language Conference) pidettiin vuonna 1993. Tapahtuman koordinaattorina on toiminut jo sen alusta alkaen alan yksi nimekkäimmistä tutkijoista William Leap, joka on mm. tutkinut Etelä-Afrikan isiNgqumoa.^[5]^[6]^[7]

Tutkimusaiheita

Aksentti

Pohjois-Amerikassa homoseksuaalisuuteen liitetään tietty stereotyyppinen aksentti, jota kutsutaan englanniksi nimellä gay lisp, joka ilmenee soinnittomien mm. klusiilien, /p, t, k/, yliartikuloivana ääntämisenä.^[8] Myös koodinvaihtoa on havaittu käyttäjien keskuudessa: aksenttia vaihdetaan riippuen tilanteesta niin tietoisesti kuin tiedostamattakin. Historijoitsia Richard Barriosin mukaan tällainen aksentti on annettu vanhojen Disney-elokuvien antagonisteille kuten esim. Scarille (Leijonakuningas) ja prinssi Juhanalle (Robin Hood).^[9]

Slangi

Laventelilingvistiikka tutkii myös sellaisia slangeja tai krypotolekteja (salakieliä), joita käyttävät etupäässä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat henkilöt. Esimerkkejä tällaisista kielimuodoista löytyy ympäri maailmaa: