Liukumoduuli

Liukumoduuli on yksi materiaalin jäykkyyttä kuvaavista suureista. Ne kaikki perustuvat yleistettyyn Hooken lakiin:

• Youngin moduuli E kuvaa materiaalin venymistä sitä venyttävän voiman tai puristumista sitä puristavan voiman suunnassa, esimerkiksi vedettäessä lankaa sen kummastakin päästä tai asetettaessa paino pylvään päälle,
• Poissonin suhde ν on pitkittäisessä ja poikittaisessa suunnassa tapahtuvien läpimitan muutosten suhde (venytettävä lanka ohenee ja puristuva pylväs paksunee)
• Puristusmoduuli K kuvaa sitä, miten kappale reagoi siihen kaikista suunnista kohdistuvaan hydrostaattiseen paineeseen, esimerkiksi veden alla meressä tai syvässä altaassa
• Liukumoduuli G kuvaa sitä, miten kappale reagoi leikkausjännitykseen, esimerkiksi leikattaessa sitä tylsillä saksilla.

Nämä moduulit eivät ole toisistaan riippumattomia, vaan isotrooppisilla aineilla niiden välillä vallitsevat yhteydet:^[9]

${\displaystyle K={\frac {E}{3(1-2\nu )}}}$ ja

${\displaystyle G={\frac {E}{2(1+\nu )}}}$ eli

${\displaystyle 2G(1+\nu )=E=3K(1-2\nu )}$

Liukumoduuli siis kuvaa sitä, miten kappaleen muoto muuttuu, kun siihen kohdistuu sen pinnan suuntainen voima samalla kun sen vastakkaiseen pintaan kohdistuu liikettä vastustava voima, esimerkiksi kitka. Jos kappale on suorakulmaisen särmiön muotoinen, se muuttuu tällaisen voiman vaikutuksesta suuntaissärmiöksi. Tämä muodonmuutos on sitä suurempi, mitä pienempi on materiaalin liukumoduuli. Anistrooppisisten materiaalien kuten puun ja paperin sekä myös yksittäisten kiteiden ominaisuudet eivät ole kaikissa suunnissa samat, ja niinpä mainitunlaisen voiman aikaansaaman muodonmuutoksen suuruuskin riippuu siitä, mihin pintaan voima kohdistuu. Tällaisiin materiaaleihin voidaan soveltaa Hooken lain yleistettyä muotoa, jossa liukumoduuli ja muut kimmoisuuskertoimet eivät enää ole yhdellä luvulla esitettäviä skalaarisuureita vaan ne korvataan materiaalin ominaisuuksia eri suunnissa kuvaavilla tensoreilla.

Fluidi voitaisiin määritellä aineeksi, jonka liukumoduuli on nolla.

Homogeenisissa ja isotrooppisissa kiinteissä aineissa esiintyy kahdenalaisia aaltoja, pitkittäisiä paineaaltoja ja poikittaisia leikkausaaltoja. Poikittaisen aallon nopeus, ${\displaystyle (v_{s})}$ riippuu materiaalin liukumoduulista,

${\displaystyle v_{s}={\sqrt {\frac {G}{\rho }}}}$

missä

G on materiaalin liukumoduuli ja

${\displaystyle \rho }$ sen tiheys.^[9]

Useimpien metallien liukumoduuli on suuruudeltaan noin 0,4 kertaa metallin kimmomoduuli.^[12] Metallien liukumoduulien on havaittu yleensä pienenevän lämpötilan kohotessa. Suuren paineen alaisena liukumoduuli näyttää lisäksi kasvavan paineen kasvavansa. Eri metallien liukumoduulien on lisäksi havaittu korreloivan niiden sulamispisteiden ja vakanssinmuodostusenergioiden kanssa.^[13]

On kehitetty useita malleja, joilla voidaan ennustaa metallien ja mahdollisesti metalliseostenkin liukumoduulit ja niiden riippuvuus lämpötilasta ja paineesta. Sellaisia ovat esimerkiksi:

1. MTS-liukumoduulimalli, jonka kehitti Y. Varshni vuonna 1970^[14] ja jota käytetään yhdessä plastisia virtauksia koskevan mekaanisen kynnysjännitysmallin (engl. Mechanical Threshold Stress, MTS) kanssa.^[15][16]
2. Steinbergin-Cochranin-Guinanin (SCG) liukumoduulimalli^[17], jota käytetään yhdessä Steinbergin-Cochranin-Guinanin-Lundin virtajännitysmallin kanssa.
3. Nadalin ja LePoacin (NP) liukumoduulimalli^[11], joka käyttää Frederick Lindmannin teoriaa liukumoduulin lämpötilariippuvuuden ja CSG-mallia sen paineriippuvuuden määrittämiseksi.

MTS-malli

MTS-liukumoduulimallin mukaan materiaalin liukumoduuli lämpötilassa T on

${\displaystyle \mu (T)=\mu _{0}-{\frac {D}{\exp(T_{0}/T)-1}}}$

missä ${\displaystyle \mu _{0}}$ on sen liukumoduuli absoluutisessa nollapisteessä (${\displaystyle T=0K}$ ), ja ${\displaystyle D}$ ja ${\displaystyle T_{0}}$ ovat kullekin materiaalille ominaisia vakioita.

SCG-malli

Steinbergin-Cocranin-Guinanin (SCG) mallin mukaan materiaalin liukumoduuli riippuu myös paineesta ja on

${\displaystyle \mu (p,T)=\mu _{0}+{\frac {\partial \mu }{\partial p}}{\frac {p}{\eta ^{\frac {1}{3}}}}+{\frac {\partial \mu }{\partial T}}(T-300);\quad \eta :={\frac {\rho }{\rho _{0}}}}$

missä, μ₀ on sen liukumoduuli 300 kelvinin lämpötilassa paineen ollessa nolla ja kun sen tiheys on normaalin suuruinen eli η = 1.

NP-malli

Nadalin-LE Poacin (NP) liukumoduulimalli on kehitetty SCG-mallista. SCG-mallissa käytetty liukumoduulin empiirinen lämpötilariippuvuus on korvattu yhtälöllä, joka perustuu Lindemannin sulamisteoriaan. NP-mallin mukaan materiaalin liukumoduuli on:

${\displaystyle \mu (p,T)={\frac {1}{{\mathcal {J}}\left({\hat {T}}\right)}}\left[\left(\mu _{0}+{\frac {\partial \mu }{\partial p}}{\frac {p}{\eta ^{\frac {1}{3}}}}\right)\left(1-{\hat {T}}\right)+{\frac {\rho }{Cm}}~T\right];\quad C:={\frac {\left(6\pi ^{2}\right)^{\frac {2}{3}}}{3}}f^{2}}$

missä

${\displaystyle {\mathcal {J}}({\hat {T}}):=1+\exp \left[-{\frac {1+1/\zeta }{1+\zeta /\left(1-{\hat {T}}\right)}}\right]\quad {\text{kun}}\quad {\hat {T}}:={\frac {T}{T_{m}}}\in [0,1+\zeta ],}$

missä μ₀ on liukumoduuli absoluuttisessa nollapisteessä ja valitussa paineessa, ζ on materiaalista riippuva parametri, m atomimassa ja f Lindemannin vakio.

Liukurelaksaatiomoduuli ${\displaystyle G(t)}$ on liukumoduulin ajasta riippuva yleistys^[18]:

${\displaystyle G=\lim _{t\to \infty }G(t)}$ .

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Shear modulus

• Elastinen kerroin
• Poissonin suhde