Mathieu Kérékou

Kérékou oli somba, joka syntyi Kouarfassa, lähellä Natitingouta Dahomeyn luoteisosissa Atakoran departementissa. Hän opiskeli Malissa ja Senegalissa ja sai sotilaskoulutusta Ranskassa.^[4] Maan itsenäistyttyä vuonna 1960 hän toimi entisen presidentin Hubert Magan avustajana.^[2]

Kérékou nimitettiin vuonna 1970 Ouidahin erikoisjoukkojen komentajaksi, jolloin hän toimi ratkaisevasti eversti Paul Émile de Souzaa vastaan suunnatun kasarmikapinan pysäyttäjänä. ^[4]

Armeijan nuoremmat voimat järjestivät sotilasvallankaappauksen vuonna 1972 ja houkuttelivat Kérékoun mukaan. Hän oli joukon vanhin, joten vallan kaappaajat valitsivat hänet presidentiksi 26. lokakuuta 1972. Kyseessä oli viides vallankaappaus Dahomeyssa maan itsenäistyttyä. Ensimmäiseksi Kérékou puhdisti koko armeijan vanhemman upseeriston.^[4][2] Ensimmäinen vallankaappausyritys häntä vastaan tehtiin vuoden 1973 alussa. Tämän jälkeen Kérékou nimitti itsensä everstiluutnantiksi (1973), sitten everstiksi (1977) ja sitten kenraaliksi (1983).^[4]

Siotlasvallankaappauksessa Kérékou syrjäytti Dahomeyn presidentin Justin Ahomadegbén. Astuttuaan valtaan oli selvää, että hänellä tai muilla vallan kaapanneilla ei ollut kiinnostusta ideologiaan ja vielä vähemmän marxismi-leninismiin. Vuonna 1973 haastattelussaan Kérékou korosti ideologista neutraalisuuttaan ja painotti ainoastaan nationalistista omistautumistaan: "Vilpitön pyrkimyksemme on, että Dahomeyn vallankumous tulee olemaan aito. Sen taakaksi ei saisi tulla se, että se kopioi ulkomaista ideologiaa. Emme halua kommunismia tai kapitalismia tai sosialismia. Meillä on oma Dahomeyn sosiaalinen ja kulttuurinen järjestelmämme." Mutta jo marraskuussa 1974 hän ilmoitti puheessaan kaikkien yllätykseksi, että virallinen tie oli sosialistisen kehityksen tie ja marxilais-leniniläinen ideologia.^[5]

Arvioijat ovat olleet yhtä mieltä siitä, että Kerekoun turvautumisella marxilais-leniniläiselle tielle oli vähän tekemistä hänen omien vakaumustensa kanssa, ja että hän oli ideologisesti maltillinen. Kyse oli hänen yrityksestään pyrkiä irti entisestä, vanhasta ja tuhoavasta etnis-personalistisesta politiikasta ja perustaa oman hallintonsa legitiimisyys, vaientaa radikaalivasemmisto ja käynnistää pikaisesti horjuva talous.^[5]

Vuonna 1974 Kérékou kansallisti maan taloutta, muun muassa petrokemiallisen teollisuuden.^[4] Vuosina 1972-1990 valtio kampanjoi perinteistä uskontoa, noituutta ja fetisismiä vastaan.^[6] Koulutusjärjestelmää, hallintoa, liiketoimintaa ja poliittista toimintaa muutettiin radikaalisti. Vuonna 1977 hyväksyttiin uusi perustuslaki, jonka mukaan Kérékoulla ja puolueella oli ohjakset tiukasti käsissä.^[4]

Kérékou muutti maansa nimen Dahomeysta Beniniksi 1. joulukuuta 1975 alkaen.^[7]

Seuraavat viisi vuotta Kérékoun hallitus omistautui valtion ja sosialismin rakentamiseen. Vuonna 1976 ryhdyttiin useisiin toimenpiteisiin, joilla keskitettiin Kérékoun valtaa ja asemaa. Hän laajensi monimutkaista turvallisuusapparaattia, järjesti uudelleen ministeriöt, sekä sotilaalliset ja puolisotilaalliset joukot.^[8]

Vuonna 1977 tapahtui Opération Crevette, palkkasoturien yritys kaapata valta yllätyshyökkäyksellä Cotonoun presidentin palatsiin.^[9] Sen seurauksena hallitus saavutti enemmän legitimiteettiä ja Kérékoun suosio kasvoi lyhyeksi aikaa. Maan entisten, syrjäytettyjen johtajien mahdollisuus palata valtaan ehkäistiin. Kérékou laajensi armeijaa 1 650 henkilöstä 2 100:n, hänestä tuli ylipäällikkö ja hän otti miliisin johtoonsa. Näihin aikoihin alkoi kuulua valituksia poliittisten vankien kidutuksesta.^[8]

Suhteet muihin maihin

Benin vastasi palkkasoturien hyökkäykseen myös eristäytymällä kansainvälisesti, sekä luotti yhteyksiin Libyan ja muiden "radikaalien" Afrikan valtioiden kanssa. Benin irrottautui suhteistaan naapurivaltioihin, kuten Gaboniin, Norsunluurannikkoon, Togoon ja niihin Afrikan maihin, joiden katsottiin olevan liittolaisia ​​maanpaossa olevan Beninin opposition kanssa.^[8]

Kérékou paikkasi Ranskan Beninin suhteet, vaikka palkkasoturien hyökkäyksen tiedettiin liittyvän Ranskaan ja konservatiivisiin Afrikan maihin.^[10] Vuosina 1975-1985 Benin piti yllä ystävällisiä suhteita länsimaihin. 1980-luvun lopulla huomattiin, että Beninin ja Neuvostoliiton suhteet olivat vähäisiä. Sen sijaan Benin ja Yhdysvallat vaihtoivat suurlähettiläitä vuonna 1983. Suhteet Libyaan olivat hyvät.^[11]

Helmikuussa 1983 Nigeria karkotti 224 000 Beninin kansalaista, mutta se ei heikentänyt Beninin suhteita suureen naapurimaahansa, koska Beninin talous on vahvasti riippuvainen kauttakulkukaupasta.^[11]

Vuoteen 1988 tultaessa Beniniä uhkasi useiden lainojen maksukyvyttömyys, ja kansainvälinen yhteisö puuttui asiaan pakottamalla Kérékoun tekemään talousuudistuksia. Hän antoi periksi painostukselle ja yksityisti joitakin valtion teollisuudenaloja ja leikkasi valtion menoja poistamalla sosiaalipalveluita. Vuonna 1989, kun Beninin yhteiskunta horjui, ja kommunismi oli romahtamassa maailmanlaajuisesti Kérékou myönsi lopulta, että marxilainen tie oli epäonnistunut Beninissä ja hän aloitti neuvottelut uudesta perustuslaillisesta demokratiasta.^[12]

Vuoden 1991 monipuoluevaaleissa Kérékou hävisi entiselle pääministerille Nicéphore Soglolle. Kérékou sai vain 32 prosenttia äänistä – yli puolet vähemmän kuin Soglo. Vuoden 1996 vaaleissa Kérékou voitti Soglon ja palasi valtaan ja tuli valituksi uudelle viisivuotiskaudelle maaliskuussa 2001. Myöhemmin on ilmennyt, että yhdysvaltalainen Titan-yhtiö rahoitti hänen uudelleenvalintaansa vuonna 1996, mikä on herättänyt kysymyksiä hänen vaalikampanjansa rehellisyydestä.^[13]

Kérékoun toisella presidenttikaudella hallitus noudatti liberaalia talouspolitiikkaa. Benin otti myös osaa kansainvälisiin rauhanturvaoperaatioihin muissa Afrikan valtioissa. Vuonna 2006 72-vuotias Kérékou ilmoitti, ettei hän yritä ylittää Beninin perustuslaissa säädettyä presidentin kahden toimikauden rajaa. "Jos et jätä valtaa", hän sanoi, "valta jättää sinut."^[2]

Vuonna 1980 Mathieu Kérékou kääntyi islamin uskoon ja muutti etunimensä Ahmediksi, mutta alkoi myöhemmin käyttää Mathieuta uudelleen ja kääntyi takaisin kristityksi.^[14]

Eläkkeelle siirryttyään Mathieu Kérékoulle myönnettiin syytesuoja, joka suojasi häntä useista rikoksista, joita hänen epäillään tehneen presidenttikaudellaan. Suojaa perusteltiin, koska ei haluttu järkyttää maan etnistä rauhaa.^[4]

Kérékousta tuli ensimmäinen afrikkalainen diktaattori, joka salli demokratisoinnin maassaan, ja hänen vuonna 1975 perustamansa puolue Parti de la révolution populaire du Bénin (PRPB) lopetti itsensä vuonna 1990.^[15]

Kérékoun johtama vallankumous poikkesi jossain määrin vastaavista muualla maailmassa toteutetuista kokeiluista. Vuonna 1981 Amnesty International arvioi, että Beninissä oli vain noin sata poliittista vankia. Luku oli pieni verrattuna tuolloin muihin ihmisoikeuksiltaan vähäisiin maihin. Tilanne Beninissä muuttui 1980-luvun puolen välin jälkeen, kun taloudelliseen ja moraaliseen vararikkoon joutunut sotilashallinto ryösti valtion rahakirstut, ja hallinnon oli yritettävä pysyä vallassa käyttämällä voimaa.^[10]

Vuonna 1978 perustettu Beninin kommunistinen puolue (Parti Communiste du Bénin, PCB) oli pieni, enimmäksen foneista koostuva, osittain Kanadasta käsin toiminut puolue. Se arvosteli terävästi Kérékoun hallintoa, jota se piti marxilais-leniniläisyyden irvikuvana, ja yritti muodostaa ei-etnisen ja Kérékoun vastaisen rintaman. Puolue osallistui 1980-luvulla moniin opiskelijoiden lakkoihin Beninissä, ja sen jäsenistä lähes 150 oli vankilassa vuonna 1987.^[16]

Mathieu Kérékoun muistolle on nimitetty Stade de l’amitié (Ystävyysstadioni) Cotonoussa. Natitingoussa on hänen näköispatsaansa. Cotonoun Boulevard de la Marinan varrella olevalla tontilla oli aikaisemmin ”Les filaos”, Kérékoun yksityisresidenssi, jonka diktaattorin omaiset olisivat halunneet säilyttää museona. Rakennus purettiin ja keväällä 2022 avattiin tontilla julkinen puisto Les jardins de Mathieu.^[17][18] Kérékoun mausoleumi on Natitingoussa.

• Kameleontti Mathieu Kerekou, Yle podcast sarjassa 12 diktaattoria