Rallin Euroopan-mestaruussarja
Rallin EM-sarja (engl. FIA European Rally Championship) on Kansainvälisen autoliiton FIA:n Euroopassa vuosittain järjestämä rallikilpailujen sarja, jossa ratkaistaan kuljettajien, kartanlukijoiden ja tallien Euroopan mestaruudet. Nykyisin sarjaan kuuluu kahdeksan rallia, joista puolet ajetaan asfaltti- ja puolet sorateillä.
| Rallin Euroopan-mestaruussarja | |
|---|---|
 | |
| Järjestäjä | FIA |
| Luokka | ralli |
| Ensimmäinen kausi | 1953 |
| Rengasvalmistaja(t) | P Pirelli M Michelin MR MRF H Hankook |
| Kuljettajien mestari |  Efrén Llarena |
| Tallien mestari |  Team MRF Tyres |
| Virallinen kotisivu | |
Sarja on perustettu vuonna 1953, ja EM-tittelit on ratkottu sen jälkeen joka vuosi. Historian monien eri vaiheiden jälkeen EM-sarja on nykyään arvostetuimpia FIA:n alueellisia rallimestaruussarjoja. Suomalaiskuljettajista rallin Euroopan mestaruuden ovat voittaneet Rauno Aaltonen (1965), Pauli Toivonen (1968), Juho Hänninen (2012) ja Esapekka Lappi (2014).
Historiaa
Rallin EM-sarja perustettiin vuonna 1953, ja se oli parinkymmenen vuoden ajan yksi maailman ehdottomasti arvostetuimmista rallisarjoista. 1960-luvulla Euroopan mestareiksi kruunattiin mm. suomalaiset rallilegendat Rauno Aaltonen ja Pauli Toivonen. Autonvalmistajien kiinnostus EM-sarjaa kohtaan alkoi kuitenkin laskea 1970-luvulla, kun vuonna 1970 perustettiin MM-sarjaa edeltänyt Autonvalmistajien kansainvälinen mestaruussarja, johon EM-sarjasta siirtyi seitsemän rallia. Varsinaisen MM-sarjan perustaminen vuonna 1973 ja MM-titteleiden jakaminen vuodesta 1979 alkaen myös kuljettajille vähensivät EM-sarjan kiinnostavuutta edelleen.[1]
1970-luvulla rallien lukumäärä EM-sarjassa kasvoi hurjaa vauhtia. Vuosikymmenen alussa EM-status oli vuosittain noin parillakymmenellä kilpailulla, mutta vuosikymmenen lopulla lukumäärä lähenteli jo viittäkymmentä. Samalla kun rallien määrä kasvoi, EM-sarjassa otettiin 1970-luvulla käyttöön rallikohtaiset pistekertoimet (1–4), joilla rallista saatavien EM-pisteiden määrä kerrottiin. Arvostetuimmista kilpailusta pisteitä sai siis nelinkertaisesti verrattuna ralleihin, joiden kerroin oli 1. Rallien hurja lukumäärä ja eri kertoimet tekivät EM-tilanteen kehittymisen seuraamisesta kauden aikana hyvin vaikeaa, etenkin kun EM-tittelistä kilpailevat kuljettavat eivät välttämättä osallistuneet lainkaan samoihin kilpailuihin. Tilanne ei juuri helpottunut, kun kertoimet muutettiin 1980-luvun lopulla muotoon 2-5-10-20, mikä lisäsi arvostetuimpien rallien painoarvoa. EM-sarjaan kuuluvien rallien lukumäärä kuitenkin säilyi viidenkymmenen tuntumassa aina vuoteen 2003 saakka.[1][2] Ennätysvuonna 1998 sarjaan kuului peräti 58 kilpailua.[3]
Vuonna 2004 EM-sarjaan tehtiin suuria uudistuksia, kun kilpailujen lukumäärää pudotettiin edelliskauden viidestäkymmenestä yhdeksään. Uudistetuun sarjaan otettiin mukaan ainoastaan rallit, joiden pistekerroin oli ollut 20. Muista kilpailuista muodostettiin alueellisia rallicupeja. Samalla pistekertoimista luovuttiin ja pisteitä jaettiin kahdeksalle parhaalle FIA:n muistakin luokista tutulla kaavalla 10-8-6-5-4-3-2-1. Myöhemmin sarjan sääntöjä muutettiin vielä niin, että kunkin kilpailupäivän nopeimmille alettiin jakaa bonuspisteitä (3-2-1), minkä toivottiin kannustavan rallissa jo keskeyttäneitä kuljettajia jatkamaan kilpailua seuraavana päivänä. Lisäksi EM-pisteitä saivat vain koko sarjaan ilmoittautuneet kuljettajat. Tällä pyrittiin siihen, etteivät vain yksittäisiin kilpailuihin osallistuvat paikalliset kuljettajat sotkisi kilpailua EM-tittelistä. Vuonna 2010 siirryttiin muiden FIA-kilpasarjojen tapaan pistelaskukaavaan 25-18-15-12-10-8-6-4-2-1 ja kilpailupäiväbonukset jaettiin viidelle parhaalle 7-5-3-2-1.[1][2]
Seuraava huomattavampi muutos EM-sarjaan tapahtui vuonna 2013, kun se yhdistyi vuonna 2006 perustetun kansainvälisen Intercontinental Rally Challenge (IRC) -rallisarjan kanssa. Samalla EM-sarjalle saatiin promoottori, kun IRC-sarjan promoottorina toiminut Eurosport siirtyi sarjojen yhdistymisen myötä EM-sarjan promoottoriksi.[4] Uudistuneeseen sarjaan otettiin mukaan kilpailuja sekä edelliskauden EM-sarjasta että IRC:stä.[2]
Vuonna 2020 EM-sarjan pisteidenlaskujärjestelmää uudistettiin jälleen. Pisteitä alettiin jakaa jokaisen kilpailun 15 parhaalle kaavalla 30-24-21-19-17-15-13-11-9-7-5-4-3-2-1. Lisäksi kunkin kilpailupäivän viidelle parhaalle jaettavia bonuspisteitä vähennettiin kaavan 5-4-3-2-1 mukaiseksi.[5]
Vuonna 2022 EM-sarjan promoottoriksi vaihtui rallin MM-sarjan promoottorina toimiva WRC Promoter GmbH -yhtiö. Käyttöön otettiin muun muassa MM-sarjasta tuttu Power Stage -erikoiskoe ja kilpailupäiväkohtaisista bonuspisteistä luovuttiin. Lisäksi jokainen erikoiskoe alettiin televisioida ja striimata suorana lähetyksenä.
EM-sarja nykyisin
Autot ja luokat
EM-sarjassa kilpaillaan nykyisin kolmessa yleisessä luokassa ja yhdessä junioriluokassa. Pääluokka ERC on tarkoitettu Rally2-luokitelluille autoille, ERC3-luokassa kilpaillaan Rally3-autoilla ja ERC4-luokassa sekä Rally4- että Rally5-autoilla. Junioreiden EM-sarja on tarkoitettu korkeintaan 27-vuotiaille kuljettajille, ja se ajetaan Rally4- ja Rally5-autoilla.[6]
Näiden lisäksi on myös muita EM-rallien yhteydessä järjestettäviä oheissarjoja. Tällainen on esimerkiksi ERC Open -luokka, josta ei jaeta virallista FIA:n mestaruustitteliä ja johon voi osallistua Rally2 Kit- ja RGT-luokitelluilla autoilla sekä vanhan N4-ryhmän autoilla. Toksport-talli järjestää omaa matalan kynnyksen sarjaa nimeltä Clio Trophy by Toksport WRT, jossa ajetaan Renault Clio Rally5 -autoilla. Lisäksi alle 28-vuotiaille kuljettajille järjestetään valikoiduissa EM-ralleissa ERC-Michelin Talent Factory -sarjaa, jossa ajetaan Michelinin renkailla varustetuilla Rally2-autoilla.[6]
Kilpailuformaatti
Lukuun ottamatta koronaviruspandemian sotkemaa kautta 2020 EM-sarja on koostunut vuodesta 2017 lähtien kahdeksasta eri puolilla Eurooppaa järjestettävästä rallikilpailusta, joista noin puolet ajetaan asfaltti- ja puolet sorateillä. Yksittäisten rallien tulosten perusteella kilpailijoille jaetaan EM-pisteitä, ja kauden päätyttyä eniten pisteitä kerännyt kuljettaja, kartanlukija ja talli kruunataan Euroopan mestareiksi. ERC-, ERC3- ja ERC4-luokissa yhteispisteisiin huomioidaan seitsemän parasta kilpailua, junioreiden EM-sarjassa viisi parasta.[6]
Siinä missä MM-sarjassa kilpailutapahtumat kestävät valmisteluineen ja nuotituksineen noin viikon, EM-sarjan rallit ovat huomattavasti lyhyempiä: ne kestävät vain neljä päivää eli käytännössä torstaista sunnuntaihin. Ensimmäiset puolitoista päivää on varattu nuotitukselle, jonka jälkeen perjantaina järjestetään testierikoiskoe. Rally2-kilpailijat ajavat sen ensin kaksi kertaa läpi vapaana harjoituksena ja kolmannella kerralla aika-ajona, jonka tulosten perusteella kilpailijat saavat valita lähtöpaikkansa rallin ensimmäiseen varsinaiseen kilpailupäivään. Muut kilpailijat ajavat aika-ajon jälkeen oman shakedowninsa. Perjantai päättyy yleensä rallin viralliseen lähtöseremoniaan ja mahdollisesti lyhyeen yleisöerikoiskokeeseen.[6]
Lauantai ja sunnuntai ovat varsinaiset kilpailupäivät. Kaudesta 2022 lähtien EM-rallit päättyvät sunnuntaina ajettavaan Power Stage -erikoiskokeeseen, josta jaetaan bonuspisteitä EM-sarjaan. Power Stage -pisteet korvasivat kahdella aiemmalla kaudella jaetut päiväkohtaiset bonuspisteet. Alla olevassa taulukossa on kerrottu, miten EM-pisteet ralleista jaetaan.[6]
| Sija | 1. | 2. | 3. | 4. | 5. | 6. | 7. | 8. | 9. | 10. | 11. | 12. | 13. | 14. | 15. |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Rallin lopputulokset | |||||||||||||||
| Pisteet | 30 | 24 | 21 | 19 | 17 | 15 | 13 | 11 | 9 | 7 | 5 | 4 | 3 | 2 | 1 |
| Bonuspisteet Power Stagen nopeimmille | |||||||||||||||
| Pisteet | 5 | 4 | 3 | 2 | 1 | ||||||||||
Televisiointi
Kaudelle 2022 sarjan promoottoriksi tuli myös MM-sarjan promoottorina toimiva WRC Promoter GmbH -yhtiö, minkä johdosta vuodesta 2022 lähtien EM-rallien kaikki erikoiskokeet on striimattu maailmanlaajuisesti suorana WRC+-palvelussa.[7] Suomessa sarjan televisio-oikeudet hankkinut C More näyttää kaikki erikoiskokeet suorana kanavillaan ja suoratoistopalvelussaan.[8]
Euroopan mestarit
Kuljettajat
| Kausi | Euroopan mestari | Auto(t) | Kartanlukija(t) |
|---|---|---|---|
| 1953 |  Helmut Polensky | Porsche 356 Coupé Fiat 1100 | Walter Schlüter,  Gilberte Thirion |
| 1954 | Walter Schlüter | DKW F91 | Heinz Schellhaas,  Leif Nyborg, Siegfried Eikelmann |
| 1955 | Werner Engel | Mercedes-Benz 220 Mercedes-Benz 300SL | Heinz Straub, Gilbert Ambrecht, Helmut Rathjen, Leif Nyborg |
| 1956 | Walter Schock | Mercedes-Benz 300SL Mercedes-Benz 220 | Rolf Moll |
| 1957 | Ruprecht Hopfen | Saab 93 Borgward Isabella | Horst Boes, Kurt van Loesch, Wolf-Dieter Mantzel ym. |
| 1958 |  Gunnar Andersson | Volvo PV444 Volvo PV544 | Nils Fredrik Grøndal, Walter Karlsson, Wouter Elbers, Mike Widell, Niels Peder Elleman-Jacobsen |
| 1959 |  Paul Coltelloni | Citroën ID 19 Citroën DS 19 | Henri Marang, Claude Desrosiers, Finn H. Kopperud, Georges Houel ym. |
| 1960 | Walter Schock | Mercedes-Benz 220 | Rolf Moll |
| 1961 | Hans-Joachim Walter | Porsche 356 | Hans Wencher, Ewald Stock, Paul Ernst Strähle,  John Sprinzel |
| 1962 | Eugen Böhringer | Mercedes-Benz 220 SE | Peter Lang, Hermann Eger, Brian Culcheth |
| 1963 | Gunnar Andersson | Volvo 122 Volvo PV544 | Gunnar Häggbom, Walter Karlsson, Lennart Berggren, Johns Douglas |
| 1964 | Tom Trana | Volvo PV544 | Gunnar Thermanius, Sune Lindström |
| 1965 |  Rauno Aaltonen | BMC Mini Cooper | Tony Ambrose, Anssi Järvi |
| 1966 | Lillebror Nasenius (Ryhmä 1) | Opel Rekord | Bengt Frodin, Fergus Sager |
 Sobiesław Zasada (Ryhmä 2) | Steyr-Puch 650 TR | Ewa Zasada, Kazimierz Osiński | |
| Günter Klass (Ryhmä 3) | Porsche 911 | Rolf Wütherich, Robert Buchet | |
| 1967 | Sobiesław Zasada (Ryhmä 1) | Porsche 911 S Porsche 912 Lancia Fulvia Coupé HF | Jerzy Dobrzański, Ryszard Nowicki, Ewa Zasada, Zenon Leszczuk, Eugeniusz Pach, Kazimierz Osiński |
| Bengt Söderström (Ryhmä 2) | Ford Cortina | Gunnar Palm | |
| Vic Elford (Ryhmä 3) | Porsche 911 | David Stone | |
| 1968 | Pauli Toivonen | Porsche 911 T | Martti Tiukkanen, Martti Kolari, Urpo Vihervaara |
| 1969 | Harry Källström | Lancia Fulvia | Gunnar Häggbom |
| 1970 | Jean-Claude Andruet | Alpine-Renault A110 | Michèle Veron, Michel Vial David Stone, José Behra |
| 1971 | Sobiesław Zasada | BMW 2002 Ti | Marian Bień, Andrzej Jaroszewicz, Ewa Zasada, Riszard Nowicki, Nicolas Koob |
| 1972 |  Raffaele Pinto | Fiat 124 Sport Spider | Gino Macaluso |
| 1973 | Sandro Munari | Lancia Fulvia 1.6 Coupé HF Lancia Stratos HF | Mario Mannucci |
| 1974 | Walter Röhrl | Opel Ascona 1.9 SR | Jochen Berger, Lars Carlsson |
| 1975 | Maurizio Verini | Fiat 124 Abarth | Francesco Rosetti |
| 1976 | Bernard Darniche | Lancia Stratos HF | Alain Mahé, Willi-Peter Pitz |
| 1977 | Bernard Darniche | Lancia Stratos HF | Alain Mahé |
| 1978 | Antonio Carello | Lancia Stratos HF | Maurizio Perissinot |
| 1979 | Jochi Kleint | Opel Ascona Opel Kadett | Gunter Wanger |
| 1980 |  Antonio Zanini | Porsche 911 SC Ford Escort RS 1800 MKII | Jordi Sabater, Manuel Perucho Vidal, Miguel Oliveira |
| 1981 | Adartico Vudafieri | Fiat 131 Abarth | Arnaldo Bernacchini |
| 1982 | Antonio Fassina | Opel Ascona 400 | Roberto Dalpozzo |
| 1983 | Miki Biasion | Lancia 037 | Tiziano Silviero |
| 1984 | Carlo Capone | Lancia 037 |  Sergio Cresto |
| 1985 | Dario Cerrato | Lancia 037 | Giuseppe Cerri |
| 1986 | Fabrizio Tabaton | Lancia Delta S4 | Luciano Tedeschini |
| 1987 | Dario Cerrato | Lancia Delta HF 4WD | Giuseppe Cerri |
| 1988 | Fabrizio Tabaton | Lancia Delta HF 4WD Lancia Delta Integrale | Luciano Tedeschini |
| 1989 | Yves Loubet | Lancia Delta Integrale | Jean-Marc Andrié |
| 1990 | Robert Droogmans | Lancia Delta Integrale 16V | Ronny Joosten |
| 1991 | Piero Liatti | Lancia Delta Integrale 16V | Luciano Tedeschini |
| 1992 | Erwin Weber | Mitsubishi Galant VR-4 | Manfred Hiemer |
| 1993 | Pierre-César Baroni | Lancia Delta HF Integrale Ford Escort RS Cosworth | Denis Giraudet |
| 1994 | Patrick Snijers | Ford Escort RS Cosworth | Dany Colebunders |
| 1995 | Enrico Bertone | Toyota Celica Turbo 4WD | Massimo Chiapponi |
| 1996 | Armin Schwarz | Toyota Celica GT-Four | Denis Giraudet |
| 1997 | Krzysztof Hołowczyc | Subaru Impreza 555 | Maciej Wisławski |
| 1998 | Andrea Navarra | Subaru Impreza 555 | Renzo Casazza, Alessandra Materazzetti |
| 1999 | Enrico Bertone | Renault Maxi Mégane | Massimo Chiapponi, Nicola Arena, Fulvio Florean,  Michal Koči |
| 2000 |  Henrik Lundgaard | Toyota Corolla WRC | Jens-Christian Anker |
| 2001 | Armin Kremer | Toyota Corolla WRC | Fred Berssen |
| 2002 | Renato Travaglia | Peugeot 206 WRC | Flavio Zanella |
| 2003 | Bruno Thiry | Peugeot 206 WRC | Jean-Marc Fortin |
| 2004 | Simon Jean-Joseph | Renault Clio S1600 | Jack Boyère |
| 2005 | Renato Travaglia | Renault Clio S1600 Mitsubishi Lancer Evo VII | Flavio Zanella |
| 2006 | Giandomenico Basso | Fiat Abarth Punto S2000 | Mitia Dotta |
| 2007 | Simon Jean-Joseph | Citroën C2 S1600 Citroën C2 R2 | Jack Boyère |
| 2008 | Luca Rossetti | Peugeot 207 S2000 | Matteo Chiarcossi |
| 2009 | Giandomenico Basso | Fiat Abarth Punto S2000 | Mitia Dotta |
| 2010 | Luca Rossetti | Fiat Abarth Punto S2000 | Matteo Chiarcossi |
| 2011 | Luca Rossetti | Fiat Abarth Punto S2000 | Matteo Chiarcossi |
| 2012 | Juho Hänninen | Škoda Fabia S2000 | Mikko Markkula |
| 2013 |  Jan Kopecký | Škoda Fabia S2000 | Pavel Dresler |
| 2014 | Esapekka Lappi | Škoda Fabia S2000 | Janne Ferm |
| 2015 | Kajetan Kajetanowicz | Ford Fiesta R5 | Jarosław Baran |
| 2016 | Kajetan Kajetanowicz | Ford Fiesta R5 | Jarosław Baran |
| 2017 | Kajetan Kajetanowicz[9] | Ford Fiesta R5 | Jarosław Baran |
| 2018 |  Aleksei Lukjanuk | Ford Fiesta R5 | Aleksei Arnautov |
| 2019 | Chris Ingram | Škoda Fabia R5 Škoda Fabia R5 evo | Ross Whittock |
| 2020 | Aleksei Lukjanuk | Citroën C3 R5 | Dmitri Jeremejev, Aleksei Arnautov |
| 2021 | Andreas Mikkelsen | Škoda Fabia Rally2 evo | Ola Fløene, Jonas Andersson, Elliott Edmondson |
| 2022 | Efrén Llarena | Škoda Fabia Rally2 evo | Sara Fernández |
| 2023 |  Hayden Paddon | John Kennard |