Sukupuolidysforia
Sukupuolidysforia on voimakas pahan olon ja ahdistuneisuuden tunne, joka aiheutuu ihmisen kokemasta sukupuoliristiriidasta.[1]
Oireet
Kun ihmisen sukupuoli-identiteetti ei vastaa hänen syntymässä määritettyä sukupuoltaan tai muiden ihmisten itsessä näkemää sukupuolta, hän kokee sukupuoliristiriitaa. Tästä voi seurata sukupuolidysforia, jolloin ihminen alkaa voida pahoin ja ahdistua.[1]
Sukupuoliristiriita ei aina johda dysforian kokemiseen. Sukupuolidysforia voi olla lievää, mutta se voi myös aiheuttaa voimakasta ahdistuneisuutta, heikentää toimintakykyä ja hankaloittaa arkea.[1]
Ilmenemismuodot
Transsukupuolisilla voi olla krooninen sukupuolidysforia, jossa ihminen ei koe biologista sukupuoltaan omakseen. Jotkut transsukupuoliset pyrkivät poistamaan itsestään fyysisen sukupuolensa merkit ja korvaamaan ne kokemansa sukupuolen merkeillä. Tämän voi tehdä hormonihoidolla tai sukupuolenkorjausleikkauksella.[2]
Lapsuuden tai nuoruuden sukupuoli-identiteettiongelmiin kuuluu yleensä sopeutumattomuus tavanomaisiin sukupuolirooleihin. Tällöin lapsen tai nuoren leikit ja luonteenpiirteet vastaavat vastakkaiseen sukupuoleen yhdistettyjä. Hän saattaa myös ilmaista halunsa olla vastakkaista sukupuolta, vaikka ei sanokaan uskovansa olevan sitä. Tyttömäisistä pojista kasvaa usein homoseksuaaleja. Jotkut heistä pukeutuvat naisten vaatteisiin. Transvestiittiset fetisistit ristiinpukeutuvat seksuaalisen kiihotuksen vuoksi. Kaikilla ristiinpukeutujilla ei kuitenkaan ole sukupuolidysforiaa.[2]
Myös joillakin intersukupuolisilla on sukupuolidysforia, mutta useimmat heistä ovat tyytyväisiä siinä sukupuoliroolissa, johon heidät on kasvatettu.[2]
Tyypit
Kehodysforialla tarkoitetaan ahdistuksen, inhon ja vierauden tunnetta omia kehon sukupuolitettuja piirteitä kohtaan.[1] Kehodysforiasta kärsivä voi kokea murrosiän aiheuttamat kehon muutokset vääränlaisiksi ja pyrkiä peittämään kehossaan tapahtuvia muutoksia esimerkiksi sitomalla rintansa. Sukupuolityyppiset ominaisuudet kuten lantion muoto tai puheääni voivat tuntua omaan kehoon ja identiteettiin sopimattomilta ja vääriltä.[3][4]
Sosiaalista dysforiaa voivat aiheuttaa muun muassa muiden ihmisten fyysisten ominaisuuksien perusteella itseen liitetyt sukupuolirooliodotukset ja sukupuolittunut puhe. Monet transsukupuoliset vetäytyvätkin dysforian vuoksi sosiaalisista tilanteista ja ihmissuhteiden solmimisesta voi tulla hankalaa.[3][4]
Aiheuttajat
Sukupuolidysforian arvellaan aiheutuvan biokemiallisten tai fysiologisten tekijöiden sekä kriittisten kausien ja sosiaalisten kokemusten yhteisvaikutuksesta.[2] Sukupuolidysforian riskiä voi kasvattaa tiettyjen hormonien ja sukupuolityypillisten geenien vaikutus kohdussa sikiönkehityksen kriittisinä aikoina.[2]
Ikäkaudella noin 18 kuukauden iästä viiden tai kuuden vuoden ikään lapsi oppii samastumaan vain yhden sukupuolen edustajiin ja erottamaan toisen sukupuolen itselleen vastakkaiseksi sukupuoleksi. Näin hänelle määrittyy sukupuoli-identiteetti. Joskus lapsi kuitenkin oppii kummankin sukupuolen mentaalimallin erottelematta niitä omaksi identiteetikseen ja vastakkaiseksi sukupuoleksi, vaan kummankin sukupuolen ominaisuudet pätevät jollain tavoin itseen. Tämä voi johtaa hämmennykseen ja sellaiseen sukupuolidysforiaan, joka voi aikuisena kehittyä transsukupuolisuudeksi.[2]
Vuonna 2015 julkaistussa italialaistutkimuksessa havaittiin, että 30 prosenttia sukupuolidysforian vuoksi hormonihoitoa saavista sairastaa dissosiaatiohäiriötä ja 46 prosenttia on altistunut lapsuudenaikaiselle traumaattiselle kokemukselle.[5]
Muut kuin transsukupuolisuuden tyyppiset sukupuolidysforiat ovat osittaisempia tai episodisempia ilmentymismuodoissaan, ja ne saattavat kehittyä vasta myöhemmällä iällä. Syynä voi olla esimerkiksi jokin traumaattinen seksikokemus, epätasapainoinen murrosiän aikainen kehitys, tai sukupuolisesti hämmentävät ajatukset.[2][6]
Seuraukset
Hoitamattoman sukupuoliristiriidan väitetään voivan johtaa masennukseen, ahdistuneisuuteen ja aiheuttavan esimerkiksi epätoivon tai riittämättömyyden tunnetta. Itsemurhariskin on väitetty kohonneen merkittävästi: esimerkiksi Yhdysvalloissa tehdyn kyselytutkimuksen mukaan 41 prosenttia transsukupuolisista on yrittänyt itsemurhaa.[7][3][8] Toisaalta sukupuolidysforian komorbiditeetti sekä masennuksen että ahdistuksen kanssa on erittäin merkittävää.[9]
Paraneminen ilman hoitoa
| Tekijä(t) | Vuosi | Paranemisprosentti (%) | Lisätietoa |
|---|---|---|---|
| C. W. Davenport | 1986 | 86 % | n=10, biologisia miehiä, joista 29 % homoseksuaaleja[10] |
| Richard Green | 1987 | 98 % | n=44, biologisia miehiä, joista 75 % homoseksuaaleja[11] |
| Robert J. Kosky | 1987 | 100 % | n=7, biologisia miehiä, joista vain kolmen seksuaalisuus tiedossa; 33 % homoseksuaaleja[12] |
| Kelley D. Drummond, Susan J. Bradley, Michele Peterson-Badali, Kenneth J. Zucker | 2008 | 88 % | n=25, biologisia naisia, joista 56 % homo- tai biseksuaaleja)[13] |
| Madeleine S. C. Wallien , Peggy T. Cohen-Kettenis | 2008 | potilasmääriin suhteutettu keskiarvo 62 %, jossa 70 % biologisilla miehillä ja 36 % biologisilla naisilla | n=77, joista 59 biologista miestä ja 18 biologista naista[14] |
| Thomas D. Steensma | 2013 | potilasmääriin suhteutettu keskiarvo 49 %, jossa 57 % biologisilla miehillä ja 38 % biologisilla naisilla | n=127 (54 miehiä ja 39 naisia, huom. 35 ei vastannut seurantakyselyyn), joista 81 % biologisista miehistä attraktion kannalta homo- tai biseksuaaleja ja sama prosentti biologisilla naisilla 68 %[15] |
| Devita Singh, Susan J. Bradley, Kenneth J. Zucker | 2021 | 88 % | n=139, biologisia miehiä, joista 64 % homo- tai biseksuaaleja[16] |
Kaikkien tutkimusten paranemisprosenttien keskiarvo suhteutettuna potilasmääriin on 73 %. Kaikkien tutkimusten homo- tai biseksuaalien osuus potilaista suhteutettuna potilasmääriin oli 68 %. Käytännössä mikäli tarkastellaan neljää potilasta, jolla on sukupuolidysforia, tilastollisesti kolme paranee ilman hoitoa ja joko kaksi tai kolme on homo- tai biseksuaaleja. Toisin sanoen suurin osa sukupuolidysforiasta kärsivistä potilaista paranee ilman hoitoa ja suurin osa heistä on homo- tai biseksuaaleja. On huomioitavaa, että skupuolidysforiasta kärsivien biologisten naisten paranemisprosentti ilman hoitoa vaikuttaa olevan hieman biologisia miehiä pienempi.[10][11][12][13][14][15][16]
Hoito
Sukupuolidysforian aiheuttamia oireita voidaan hoitaa psykoterapeuttisin, fysioterapeuttisin ja lääketieteellisin keinoin.[1]
Psykoterapiassa henkilöä opetetaan toimimaan dysforian tuottaman ahdistuneisuuden kanssa. Siinä pyritään löytämään keinoja tukemaan arkea.[1]
Fysioterapiassa tuetaan henkilön kehollista jäsentämistä muun muassa kokemuksellisen oppimisen avulla.[1] Lääketieteellisiä keinoja käytetään muokkaamaan henkilön kehon piirteitä vastaamaan omaa sukupuolen kokemusta.[1]
Esipuberteettiselle lapselle voidaan antaa murrosiän keskeyttävä estolääkitys, jolloin dysforiaa aiheuttavat kehon muutokset eivät tapahdu. Murrosikää lykkäävillä hormoniblokkerihoidoilla voidaan estää translapsen kehon muuttuminen ei-haluttuun suuntaan, välttää tulevat korjausleikkaukset sekä vahvistaa ja ylläpitää translapsen hyvinvointia. Puberteettia lykkämällä lapsi saa lisää aikaa itsetutkiskeluun.[17][18]
Hoidon arvostelua
Lastenlääkäri Hilary Cassin johtaman selvityksen mukaan näyttö ei tue sitä, että murrosiän pysäyttäminen hormoniblokkereilla lievittäisi sukupuoliahdistusta tai vähentäisi itsemurhia. Iso osa aiemmasta tutkimuksesta osoittautui heikkolaatuiseksi. Tuloksia oli liioiteltu ja vääristelty sekä julkaisuissa että julkisessa keskustelussa, joka suuntaan. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen Stonewall-järjestö ilmoitti tukevansa raporttia ja toivoi, että sen suosituksia noudatetaan. Raportin mukaan vain Suomessa ja Ruotsissa hoitosuositukset vastaavat tieteellistä näyttöä.[19] Suomalaisen nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltialan mukaan transaktivistien väitteet sukupuolidysforiaa kokevien nuorten lisääntyneestä itsemurhariskistä ovat vastuutonta disinformaatiota, eivätkä korjaushoidot torju itsemurhia.[20]