Vallankumous
Vallankumous on poliittisena käsitteenä syvällinen mullistus, dramaattinen vallansiirto, jossa yhteiskunta syrjäyttää hallituksensa ja instituutionsa. Vallankumouksiin liittyy usein mielenosoituksia, väkivaltaa ja jopa vallanpitäjien teloituksia. Vallankumouksen seurauksena entinen hallintatapa ja elämäntapa korvautuvat uusilla, ja omaisuus ja työ jaetaan uudelleen. Vallankumouksen taustalla on usein tarve päästä eroon itsevaltiaasta tai korruptoituneesta hallinnosta.[1]
Syyt
Vallankumouksen voi laukaista moni yhteiskunnallinen, poliittinen tai aatteellinen tekijä, kuten:[2]
- aineellisten olojen heikkeneminen, kuten taloudellinen alamäki, elintason äkillinen lasku, raskas verotus, kuivuus, nälänhätä tai epidemiat
- tunne epäoikeudenmukaisuudesta, joka syntyy sorrosta tai äärimmäisestä köyhyydestä
- hävitty sota, joka vie hallituksen uskottavuuden
- vieras hallinto, joka on tukahduttava tai tehoton
- hallitsijan samastuminen epäsuosittuun ulkomaiseen liittolaiseen
- hallituksen pyrkimys tukahduttaa mielipiteet, etenkin uskonnolliset
- uusien ajatusten nousu.
Edellytykset
Onnistuakseen vallankumous vaatii monien tutkijoiden mukaan viiden ehdon samanaikaisen toteutumisen:[3]
- Suuri osa maaseudun tai kaupunkien väestöstä tulee tyytymättömäksi, ja maassa syntyy laajoja protesteja ja kapinoita valtion käskyvaltaa vastaan.
- Eliitin piiriin muodostuu toisinajattelijoiden ryhmiä, ja osa eliitistä kääntyy hallitusta vastaan.
- Syntyy kaikki suuret kansanluokat lävistäviä vahvoja motiiveja, jotka yhdistävät suurimman osan kansaa vallankumouksen taakse. Näistä motiiveista yleisimpiä ovat nationalismi, viha diktatorista hallintoa kohtaan, tai kolonialistista hallintoa vastustava kansallinen vapautusliike.[4]
- Vakava poliittinen kriisi halvaannuttaa valtion hallinnolliset ja pakottavat kyvyt. Kriisin voi aiheuttaa esimerkiksi tappio sodassa, lama, luonnonkatastrofi tai muiden maiden antaman tuen lakkaaminen. Halvaantunut valtio ei sitten kykene vastustamaan vallankumousta.
- Muiden maiden hallitukset eivät lähde tarpeeksi voimallisesti estämään vallankumouksen kehittymistä ja toteutumista.
Seuraukset
Vaikka vallankumouksellisten tavoitteena onkin yleensä vähentää sortoa ja riistoa sekä perustaa parempi ja inhimillisempi yhteiskunta, moni historiassa toteutunut vallankumous on heti tai vähän ajan kuluttua vain korvannut yhdenlaisen sorron toisenlaisella sorrolla tai diktatuurilla. Tällaisiksi tapauksiksi historioitsijat ovat nähneet esimerkiksi Englannin vallankumouksen 1640, Ranskan suuren vallankumouksen 1789, Ranskan vallankumouksen 1830, Saksan vallankumouksen 1848, Venäjän lokakuun vallankumouksen 1917, Kiinan vallankumouksen 1949, Kuuban vallankumouksen 1959, Iranin islamilaisen vallankumouksen 1979 ja Nicaraguan vallankumouksen 1979. Tutkijoiden mukaan ilmiö johtuu paljolti siitä, että vallankumousta usein seuraa vallan kaapanneiden ryhmien välinen valtataistelu, sekä vaikeudet saada maa hallintaan, palauttaa järjestys ja rakentaa yhteiskunta uusiksi. Vallankumousjohtajiksi valikoituvat lisäksi usein kaikkein dogmaattisimmat ja fanaattisimmat henkilöt, jotka alkavat vallan saatuaan tukahduttaa oppositiota vallankumouksellisten liittoumassa.[5]
Vallankumouksilla on taipumus tuottaa anarkisteja. Alistetussa asemassa olevat ihmiset vapautuvat usein anarkismin vaiheen kautta, kun esivalta ja heidän turvallisuusjoukkonsa ovat menettäneet otteen.[6]
Kommunismista vapautumisen vallankumoukset Itä-Euroopassa 1990-luvun taitteessa johtivat muodollisten demokratioiden perustamiseen. Näiden vasta vapautuneiden entisten kommunistimaiden nuorten demokratioiden taso kuitenkin vaihteli Tšekin ja Slovakian korkeasta demokratian tasosta esimerkiksi Valko-Venäjän ja Romanian vähemmän demokraattiseen.[7]
Vallankumouksia ja vallankumousyrityksiä
Vallankumouksellisia
Vallankumousjohtajiksi lasketaan usein henkilöt, jotka joko konkreettisesti tai välikäsiä hyväksi käyttäen johtivat vallankumouksen onnistuneesti loppuun. Monet vallankumousjohtajat ovat saaneet lopulta vallan itsevaltaisesti itselleen, ja näin ollen heistä on tullut maansa diktaattoreita. Myös useissa maissa, joissa vallankumouksen jälkeen ollaan siirrytty demokraattisempaan järjestelmään, on vallankumouksen johtajilla erityinen virka valtion hallinnossa. Osa vallankumousjohtajista on epäonnistunut, kuollut tai lähtenyt maanpakoon.
.svg){kind=small}
,_orateur_et_homme_politique_-_P712_-_mus%C3%A9e_Carnavalet.jpg)
.svg){kind=small}
.jpg)
.png)
Katso myös
Vallankumouksiksi kutsuttuja suuria rauhanomaisia muutoksia
Lähteet
- Almond, Mark: Vallankumous: 500 vuotta taistelua muutoksen puolesta. (Revolution: 500 years of struggle for change, 1996.) Suomennos: Kaarina Turtia. 1. painos 1999. Helsingissä: Otava, 1999. ISBN 951-1-15990-9.
- DeFronzo, James: Revolutions and Revolutionary Movements. Westview Press, 2007. ISBN 9780813343549.
- Sanderson, Stephen K.: Revolutions: A Worldwide Introduction to Social and Political Contention. Routledge, 2016. ISBN 978-1-59451-704-4.
Viitteet
Aiheesta muualla
Sitaatteja aiheesta Vallankumous Wikisitaateissa
