Veikkausliigan kausi 2015

Suomen jalkapallon pääsarjan Veikkausliigan 26. kausi

Veikkausliigan kausi 2015 oli Suomen jalkapallon pääsarjan Veikkausliigan 26. kausi. Liiga pelattiin edellisten kausien tapaan kolminkertaisena sarjana, jossa jokaisella joukkueella on 33 ottelua. Liigan viimeiseksi jäänyt joukkue putosi Ykköseen kaudelle 2015, ja Ykkösen voittaja nousi sen tilalle liigaan. Lisäksi kaudella 2015 pelattiin kauden päätteeksi viiden vuoden tauon jälkeen sarjakarsinta liigan 11:nnen ja Ykkösen toiseksi jääneen joukkueen välillä.[2] Helsingin Jalkapalloklubi lähti kauteen jo kuudennen kerran peräkkäin hallitsevana Suomen mestarina. Mestaruuden valloitti tällä kertaa Seinäjoen Jalkapallokerho ensimmäistä kertaa historiassaan, mikä tarkoitti sitä, että mestari vaihtui ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2009. Kauden 2014 jälkeen Turun Palloseura putosi liigasta ja sen tilalle nousi Helsingin IFK.

Veikkausliigan kausi 2015
Joukkueiden määrä12
Ajankohta12. huhtikuuta 2015
25. lokakuuta 2015
MestariSJK
Toinen sijaRoPS
Kolmas sijaHJK
Pudonneet joukkueetFF Jaro, FC KTP
Paras maalintekijäAleksandr Kokko (17)
Yleisökeskiarvo2 574[1]
Alempi sarjatasoYkkösen kausi 2015

 ← 2014

2016 → 

Veikkausliigan voittaja on jalkapallon Suomen mestari vuonna 2015 ja mestarijoukkue pääsi edustamaan Suomea kauden 2016–2017 Mestarien liigan toiselle karsintakierrokselle. Liigassa toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet joukkueet pääsivät puolestaan karsimaan paikasta kauden 2016–2017 Eurooppa-liigaan yhdessä vuoden 2015 Suomen Cupin voittajan kanssa. Eurokilpailuihin esitetyt osallistumistiedot perustuvat siihen, että periaatteet pysyvät samoina kuin Eurokauden 2014/15 kilpailuissa oli.[3]

Joukkueet kaudella 2015

Honka oli säilyttänyt liigapaikkansa kentällä, mutta menetti sen valtataistelun takia kabineteissa. Honka ry:n uusi yhteistyökumppani Esport ei suostunut ottamaan yhdistyksen aiemman yhteistyökumppanin Pallohongan velkataakkaa sellaisenaan vastaan, joten FC Honka ry ja Esport eivät voineet hakea liigalisenssiä. Lisenssiä ei voinut hakea myöskään Pallohonka, jolta puuttui liigalisenssihakemukseen vaadittu yhteistyösopimus sarjapaikan omistavan yhdistyksen eli Honka ry:n kanssa (sopimus oli aiemmin purettu). Esport antoi 16. joulukuuta 2014 vastauksen, ettei se ota vastatakseen Pallohongan kilpailu- ja urheilutoimintaan liittyviä taloudellisia vastuita, koska Pallohongalta siirtyvä velkataakka oli liian suuri (Esportin omistajan Färid Ainetdinin mukaan summa oli n. 600 000 euroa).[4] Honka ry siirsi (14.1.-15) miesten edustusjoukkueen kilpailutoiminnan FC Esport Hongan haltuun. Joukkue pelasi 2015 kaudella Kakkosta nimellä FC Honka. Kaudella 2014 sarjapaikalla pelasi Honka ry:n reservijoukkue Pallohonka.[5]

Hongalta vapautunut liigapaikka täydentyi lisenssimenettelyssä FC KTP:llä 22. joulukuuta 2014, jolloin lisenssi myönnettiin 11 seuralle; MYPA:n piti esittää vielä lisäselvityksiä 8. tammikuuta 2015 mennessä.[6] TPS oli täydennysmenettelyssä FC KTP:n jälkeen seuraavana, mutta seura ei toimittanut pyydettyjä lisäselvityksiä lisenssikomitean 8. tammikuuta 2015 alkaneeseen kokoukseen; kolmantena täydennysmenettelyssä oli Ilves.[7]

9. tammikuuta julkistettiin, että lisenssi on myönnetty Ilvekselle. MYPA:lla ei nähty olevan taloudellisia edellytyksiä selviytyä Veikkausliigakaudesta 2015, ja lisenssi jätettiin myöntämättä. MYPA:lle jätettiin mahdollisuus hakea Palloliiton liittohallitukselta sarjapaikan siirtoa alemmalle sarjatasolle.[8] MYPA:n hallitus päätti 12. tammikuuta 2015 pyytää Suomen Palloliittoa myöntämään seuran edustusjoukkueelle sarjapaikka jalkapallon Ykkösen kaudelle 2015.[9] SPL:n liittohallitus hyväksyi MYPA:n Ykköseen.[10]

MYPA teki valituksen Urheilun oikeusturvalautakunnalle liigalisenssilautakunnan 9.1. päätöksestä (menettelytavat ja seurojen yhdenvertaisuus olivat jääneet totautumatta oikein MYPA:n mielestä).[11] Urheilun oikeusturvalautakunta päätti 23. helmikuuta pysyttää SPL ry:n lisenssikomitean päätöksen (9.1.), koska asiassa ei ollut tapahtunut sellaisia MYPA:n väittämiä menettelyvirheitä, joilla olisi ollut merkitystä liigalisenssikomitean päätöksen oikeellisuutta arvioitaessa.[12]

MYPA tiedotti 13. helmikuuta seuran hallituksen päättäneen, että seura luopuu Ykkösen sarjapaikastaan.[13] Päätöstä siitä, pelaako seuran edustusjoukkue jatkossa millään muullakaan sarjatasolla ei em. tiedotuksen ajankohtana ollut olemassa.[14] 20. helmikuuta MYPA tiedotti, että seuran hallitus hakee yhdistystä (Myllykosken Pallo -47) konkurssiin. Yhdistykseen kuuluvat sekä edustusjoukkue että juniorijoukkueet.[15]

Joukkueiden tiedot

JoukkueKaupunkiKotikenttäPer.Päävalm.
FC InterTurkuVeritas-stadion1990Job Dragtsma
FC KTPKotkaArto Tolsa Areena1999Sami Ristilä
FC LahtiLahtiLahden kisapuisto1996Toni Korkeakunnas
FF JaroPietarsaariPietarsaaren keskuskenttä1965Alexei Eremenko
HIFKHelsinkiSonera Stadium1897Jani Honkavaara
HJKHelsinkiSonera Stadium1907Mika Lehkosuo
IFK MariehamnMaarianhaminaWiklöf Holding Arena1919Pekka Lyyski
IlvesTampereTammelan stadion1931Keith Armstrong
Marco Baruffato (7. lokakuuta alkaen)
KuPSKuopioSavon Sanomat -areena1923Marko Rajamäki
RoPSRovaniemiRovaniemen keskuskenttä1950Juha Malinen
SJKSeinäjokiSeinäjoen keskuskenttä2007Simo Valakari
VPSVaasaHietalahden jalkapallostadion1924Olli Huttunen
Petri Vuorinen (29. kesäkuuta alkaen)

Sarjataulukko

Sij.JoukkueOVTHTMPMMEPKarsinta tai putoaminen
1SJK (M)3318695022+2860Pääsee Mestarien liigan toiselle karsintakierrokselle.
2RoPS3317884429+1559Pääsee Eurooppa-liigan ensimmäiselle karsintakierrokselle.
3HJK33161074530+1558
4Inter Turku331310104535+1049
5FC Lahti33121293836+248
6IFK Mariehamn331112103036−645Pääsee Eurooppa-liigan ensimmäiselle karsintakierrokselle.[a]
7HIFK331013104242043
8Ilves33117153248−1640
9KuPS33911133240−838
10VPS3389163643−733
11KTP (P)33711152744−1732Joutuu putoamiskarsintaan.
12FF Jaro (P)33611162743−1629Putoaminen Ykköseen.

Menestys eurokentillä

Mestarien liiga:

  • HJK pääsi suoraan toiselle karsintakierrokselle ja voitti latvialaisen FK Ventspils:n, mutta putosi kolmannella kierroksella kazakstanilaiselle FC Astana:lle.

Eurooppa-liiga:

  • SJK putosi ensimmäisellä karsintakierroksella färsaarelaisen ÍF:lle
  • FC Lahti putosi ensimmäisellä karsintakierroksella ruotsalaiselle IF Elfsborg:lle.
  • VPS putosi ensimmäisellä karsintakierroksella ruotsalaiselle AIK:lle
  • HJK pääsi suoraan play-off kierrokselle ja putosi venäläiselle FC Krasnodar:lle


Suomen mestarijoukkueessa SJK:ssa pelanneet:

SJK:n liigapeleissä pelasivat kauden aikana seuraava pelaajat (Kausi 2015 ottelut/maalit)[16]: Akseli Pelvas (33/14), Richard Dorman (23/2), Pavle Milosavljevic (18/-), Juho Lähde (8/1), Timo Tahvanainen (26/1), Johannes Laaksonen (32/2), Jussi Vasara (29/2), Wayne Brown (25/2), Toni Lehtinen (24/6), Zeljko Savic (30/-), Teemu Penninkangas (6/-), Roope Riski (13/8), Emil Lidman (4/1), Marco Matrone (1/-), Bahrudin Atajic (19/1), Henri Aalto (21/-), Jesse Sarajärvi (1/-), Cedric Gogoua (29/2), Allan (6/-), Ariel Ngueukam (32/5), Jere Koponen (1/-), Mihkel Aksalu (32/-), Mehmet Hetemaj (31/2).

Putoamiskarsinta

Veikkausliigan 11. sijoittunut joukkue FC KTP pelasi kaksinkertaisen sarjan Ykkösen kauden 2015 toiseksi sijoittuneen joukkueen PK-35 Vantaan kanssa. Karsinnassa Veikkausliigajoukkue pelaa aina viimeisen ottelun.[17]

PK-35 Vantaa nousi Veikkausliigaan ja FC KTP putosi Ykköseen kaudeksi 2016.

Parhaat maalintekijät

[18]

#PelaajaJoukkueMaalit
1. Aleksandr KokkoRoPS17
2. Juho MäkeläVPS16
3. Akseli PelvasSJK14
4. Matheus AlvesFC Lahti12
5. Mika LahtinenIlves10
6. Pekka SihvolaHIFK9
7 Roope RiskiSJK8
Demba SavageHJK8
Dever OrgillIFK Mariehamn8
Erfan ZeneliHJK8
Atomu TanakaHJK8
12 Ousman JallowHJK6
Joni AhoFC Inter6
Toni LehtinenSJK6
Ville SalmikiviHIFK6
Guy GnabouyouHJK6
Ilari ÄijäläKTP6

Kurinpito

Kuukauden palkitut

KuukausiParas pelaajaParas valmentajaLähde
HuhtikuuVahid HamboJob Dragtsma[20]
ToukokuuMihkel AksaluJuha Malinen[21]
KesäkuuAleksandr KokkoJuha Malinen[22]
HeinäkuuMika HilanderToni Korkeakunnas[23]
ElokuuMika HilanderKeith Armstrong[24]
SyyskuuAntti OkkonenJob Dragtsma[25]
LokakuuAleksandr KokkoSimo Valakari[26]


Lähteet

Aiheesta muualla

🔥 Top keywords: