Eduskuntavaalit 1999

Oppositiossa ollut Keskusta pyrki haastamaan päähallituspuolueet nostamalla vaaliteemoikseen työllisyyden ja muuttoliikkeen. SDP ja Kokoomus joutuivatkin myöntämään, ettei Lipposen ensimmäisen hallituksen tavoitetta työttömyyden puolittamiseksi ollut saavutettu, mutta korostivat hallituksen ansioita työllisyyden parantamiseksi ja valtiontalouden vakauttamiseksi. Keskusta arvosteli hallituspuolueita kasvukeskusten suosimisesta maaseudun kustannuksella ja sen mielestä muuttoliikettä maalta kaupunkeihin olisi ollut jarrutettava tehokkaammin.^[1]

Keskustan tavoitteena oli nousta suurimmaksi eduskuntapuolueeksi ja samalla päähallituspuolueeksi. Melko tuntuvasta vaalivoitosta huolimatta kumpikaan tavoite ei toteutunut. Puolue oli nostanut vaaliteemakseen ns. työreformin, jolla pyrittiin työllistämisen esteiden poistamiseen ja pienyrittäjien toimintamahdollisuuksien parantamiseen. Työreformi sai kuitenkin erittäin tylyn vastaanoton työntekijöiden keskusjärjestöiltä SAK:lta, STTK:lta ja Akavalta, jotka pelkäsivät sen heikentävän työsuhdeturvaa ja johtavan työpaikoilla työnantajien yksinvaltaan. Aivan vaalikamppailun loppumetreillä Kokoomus joutui hankalaan välikäteen, kun vakuutusyhtiö Pohjola ilmoitti laajoista irtisanomisista samalla kun se maksoi osakkeenomistajilleen suuria osinkoja. Pohjolan toimitusjohtaja, entinen kokoomuslainen valtiovarainministeri Iiro Viinanen puolusti voimakkaasti yhtiön ratkaisuja. Monet ammattiliitot uhkasivat siirtää vakuutuksensa pois Pohjolasta, mikäli irtisanomiset toteutettaisiin, ja pari päivää ennen vaaleja Viinanen ilmoitti lopulta Pohjolan peruvan irtisanomiset. Sosialidemokraateille oli puolestaan kiusallista koko vaalitaistelun ajan vellonut keskustelu SDP:n entisen puheenjohtajan ja entisen valtiovarainministerin Ulf Sundqvistin talousasioista.^[1]

Kaikkien kolmen suurimman puolueen puheenjohtajat – Paavo Lipponen (SDP), Sauli Niinistö (Kok.) ja Esko Aho (Kesk.) – olivat ensimmäisen kerran yhtä aikaa ehdokkaina Helsingissä, ja kaikki kolme ilmoittivat tavoitteekseen pääministerin paikan. Puheenjohtajien kilpailun voitti Niinistö muhkealla äänipotilla (30 000 ääntä), joka oli suurin henkilökohtainen äänimäärä vuodesta 1969 voimassa olleen vaalijärjestelmän aikana. Esko Ahon myötä Keskusta sai Helsingistä yhden eduskuntapaikan. Paavo Lipposen henkilökohtainen äänimäärä laski vuoden 1995 vaaleista ja hän joutui päästämään ohitseen ulkoministerinä toimineen Tarja Halosen. Vaalien äänikuningattareksi nousi Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi kesällä 1998 valittu Suvi-Anne Siimes lähes 16 000 äänen saaliillaan.^[1]

Vaaleissa valittuja uusia kansanedustajia olivat mm. Leena Harkimo, Pertti Hemmilä, Jyri Häkämies, Kalervo Kummola, Esko Kurvinen, Olli Nepponen, Pekka Ravi, Sari Sarkomaa ja Lasse Viren (Kok.), Rakel Hiltunen ja Saara Karhu (SDP), Jari Leppä, Niilo Keränen ja Antti Rantakangas (Kesk.), Suvi-Anne Siimes (Vas.), Leena Rauhala (SKL) sekä Rainer Erlund (RKP). Eduskuntaan valittiin myös reilusti alle 30-vuotiaita. Heitä olivat Susanna Huovinen ja Heli Paasio (SDP), Tanja Karpela, Paula Lehtomäki ja Petri Neittaanmäki (Kesk.), Jyrki Katainen ja Marja Tiura (Kok.), Katja Syvärinen (Vas.) sekä Anni Sinnemäki (Vihr.).

Eduskuntapaikastaan luopuivat mm. SDP:n Reijo Lindroos, Keskustan Juhani Alaranta ja Mikko Pesälä, Kokoomuksen Minna Karhunen ja Kalevi Lamminen, Vasemmistoliiton Claes Andersson, sekä RKP:n Ole Norrback. Putoajiin taas kuuluivat SDP:n Markus Aaltonen, Arja Alho, Jukka Roos ja Kerttu Törnqvist, Keskustan Kauko Juhantalo, Aapo Saari ja Aino Suhola, Kokoomuksen Outi Siimes ja Anneli Taina, Vasemmistoliiton Terttu Huttu-Juntunen ja Jarmo Wahlström, RKP:n Raimo Tiilikainen, molemmat Nuorsuomalaisten edustajat Risto E. J. Penttilä ja Jukka Tarkka sekä Kirjavan puolueen Pertti "Veltto" Virtanen. Eduskuntaan palasivat mm. SDP:n Kari Urpilainen, sekä Keskustan Sirkka-Liisa Anttila, Markku Laukkanen, Markku Rossi ja Mirja Ryynänen. Neljä vuotta sitten pudonnut ympäristöministeri, Vihreiden Pekka Haavisto ei onnistunut paluuyrityksessään. Ehdokkaina olleita, valitsematta jääneitä julkisuuden henkilöitä olivat mm. Timo T. A. Mikkonen ja Satu Procopé (Kesk.), Jarkko Laine ja Aira Samulin (Kok.), Kerstin Campoy ja Miina Äkkijyrkkä (Rem.), Juha Föhr (RKP) ja Anna Tulusto (Vas.).

Vasemmistoliiton kansanedustaja Jorma Vokkolainen kuoli kesken vaalikauden talvella 2001 ja hänen tilalleen tuli eduskunnasta pudonnut Iivo Polvi. Myös RKP:n ensimmäisen kauden kansanedustaja Rainer Erlund kuoli keväällä 2000 ja hänen tilalleen nousi varasijalta aikaisemman kansanedustajan ja ministerin Kristian Gestrinin tytär, maatalous- ja metsätieteiden maisteri Christina Gestrin. Tasavallan presidentiksi valitun SDP:n Tarja Halosen tilalle kansanedustajaksi tuli maaliskuun alussa 2000 aiemminkin eduskunnassa ollut Ilkka Taipale.

Vaalikauden lopulla Kokoomuksen Seppo Kanerva loikkasi Keskustaan ja siitä edelleen Liberaaliseen Kansanpuolueeseen, joka näin palasi eduskuntapuolueeksi.

Eniten ääniä saaneet ehdokkaat

Vaalien jälkeen, 12. huhtikuuta, puoluerekisteristä poistettiin neljä puoluetta, jotka eivät olleet saaneet yhtäkään ehdokastaan eduskuntaan kaksissa peräkkäisissä vaaleissa. Nämä puolueet olivat Liberaalinen Kansanpuolue, Luonnonlain puolue, Suomen Eläkeläisten Puolue ja Vapaan Suomen Liitto. LKP ja VSL palasivat myöhemmin rekisteriin uusilla nimillä Liberaalit ja Itsenäisyyspuolue. Nuorsuomalaiset lopettivat toimintansa ja puolue poistettiin omasta hakemuksestaan puoluerekisteristä kesällä 1999.

Remonttiryhmän puheenjohtaja ja ainoa kansanedustaja Risto Kuisma palasi vaalikauden aikana keväällä 2001 SDP:hen, josta hän oli eronnut vuonna 1997. Remonttiryhmä lopetti toimintansa ja poistettiin omasta hakemuksestaan puoluerekisteristä vuoden 2001 lopussa.

• Doria.fi − Eduskuntavaalit 1999, tilastokeskuksen julkaisu
• vaalit.om.fi − Eduskuntavaalit 21.3.1999
• Tilaskokeskus − Eduskuntavaalit 1999