Liberaalinen Kansanpuolue
Liberaalinen Kansanpuolue (LKP; vuodesta 2001 Liberaalit[1]) oli vuosina 1965–2011 toiminut suomalainen liberalistinen puolue.
| Liberaalinen Kansanpuolue (vuodesta 2001 Liberaalit) | |
|---|---|
| Perustettu | 1965 |
| Lopetti | 2011 (puolueena) |
| Ideologia | Porvarillisuus, Sosiaaliliberalismi |
| Poliittinen kirjo | Keskusta, Keskusta-oikeisto |
| Äänenkannattaja | Polttopiste Uusi Polttopiste (1973–1979) |
LKP perustettiin vuonna 1965 yhdistämällä Suomen Kansanpuolue ja Vapaamielisten liitto. Se oli varsinkin 1970-luvulla mukana useissa hallituksissa ja vuosikymmenen lopulle saakka sen kannatus valtakunnallisissa vaaleissa pysyi melko tasaisesti noin viidessä prosentissa. LKP:llä oli kansanedustajia vuosina 1965–1983, 1990–1995 ja 2003. Vuosina 1982–1986 LKP oli Keskustapuolueen jäsenjärjestö. Palattuaan itsenäiseksi se kuitenkin jäi kääpiöpuolueeksi eikä onnistunut enää saavuttamaan entistä asemaansa.
Puolue poistettiin puoluerekisteristä ensimmäisen kerran vuonna 1999 sen jäätyä ilman paikkoja kaksissa eduskuntavaaleissa, mutta se palasi rekisteriin kolmen vuoden kuluttua muutettuaan sitä ennen nimensä muotoon Liberaalit ry. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Liberaalit sai vain 0,1 % äänistä ja se poistettiin puoluerekisteristä toistamiseen. Keväällä 2011 Liberaalit ry päätti jättää pyrkimättä takaisin puoluerekisteriin ja muuttaa toimintansa ajatushautomoksi[2].
LKP oli Liberal International -järjestön jäsen vuoteen 1982 asti ja uudelleen 1990-luvulla[3]. 1990-luvulla LKP kuului myös Euroopan liberaalidemokraattiseen puolueeseen[4].
Historia
| Vaalimenestys | |||
| Eduskuntavaalit | |||
| Vuosi | Edustajat | Äänet | |
| 1966 | 9 / 200 | 153 259 | 6,47 % |
| 1970 | 8 / 200 | 150 823 | 5,95 % |
| 1972 | 7 / 200 | 132 955 | 5,16 % |
| 1975 | 9 / 200 | 119 534 | 4,35 % |
| 1979 | 4 / 200 | 106 560 | 3,68 % |
| 1987 | 0 | 27 824 | 0,97 % |
| 1991 | 1 / 200 | 21 210 | 0,78 % |
| 1995 | 0 | 16 247 | 0,58 % |
| 1999 | 0 | 5 194 | 0,19 % |
| 2003 | 0 | 8 776 | 0,31 % |
| 2007 | 0 | 3 171 | 0,11 % |
| Kunnallisvaalit | |||
| Vuosi | Valtuutetut | Äänet | |
| 1968 | 309 | 123 793 | 5,45 % |
| 1972 | 304 | 129 736 | 5,19 % |
| 1976 | 328 | 127 750 | 4,76 % |
| 1980 | 203 | 88 086 | 3,21 % |
| 1988 | 62 | 29 339 | 1,12 % |
| 1992 | 49 | 26 334 | 0,99 % |
| 1996 | 25 | 8 766 | 0,37 % |
| 2004 | 1 | 1 016 | 0,04 % |
| Presidentinvaalit | |||
| Vuosi | Valitsija- miehet | Äänet | |
| 1968 | 9 | 102 737 | 5,04 % |
| 1978 | 8 | 71 232 | 2,9 % |
| 1982 | 1 | 56 070 | 1,8 % |
| Europarlamenttivaalit | |||
| Vuosi | Mepit | Äänet | |
| 1996 | 0 | 8 305 | 0,37 % |
| 2004 | 0 | 3 558 | 0,21 % |
| Vanhoja tunnuksia |
|---|
| ?–2010 |
 |
Suomen ensimmäinen liberalismin nimissä esiintynyt puolue oli 1880-luvulla toiminut ruotsinkielinen Liberaalinen puolue, jonka aktiiveista suurin osa siirtyi pian Ruotsalaiseen puolueeseen.
LKP:n varhaisin edeltäjä oli 1890-luvulla Suomalaisesta puolueesta irtaututunut Nuorsuomalainen Puolue, joka oli varsin pitkälle aatteeltaan liberaali. Enemmistö Nuorsuomalainen Puolueen jäsenistä perusti vuonna 1918 Kansanpuolueen enemmistön ja vanhasuomalaisten pienen tasavaltalaissiiven kanssa Kansallisen Edistyspuolueen, joka toimi vuodet 1918–1951. Vuonna 1951 Edistyspuolueen toiminta lopetettiin ja sen enemmistö liittyi yhdessä Itsenäisen Keskiluokan kanssa Suomen Kansanpuolueeseen ja vähemmistö perusti Vapaamielisten Liiton, joka oli Liberal International -järjestön jäsen. Puolueet yhdistyivät 29. joulukuuta 1965 ja muodostivat Liberaalisen Kansanpuolueen.lähde?
Liberaalisen Kansanpuolueen katsomuksellinen perusta oli sen sääntöjen mukaan sosiaalinen liberalismi pitkälle 1990-luvulle saakka, jolloin ”sosiaalinen” pudotettiin pois ja termi lyhennettiin yksinkertaisesti liberalismiksi. Perustamisjulistuksessaan Liberaalinen Kansanpuolue asemoi itsensä ei-konservatiiviseksi, ei-sosialistiseksi puolueeksi.lähde?
Liberaalinen Kansanpuolue omaksui alusta alkaen selkeästi liberaalimman katsomuksen kuin Suomen Kansanpuolueella oli. Liberaalisen Kansanpuolueen käynnistyminen ja ensimmäinen vuosikymmen ajoittuu niin kutsuttujen suurten ikäluokkien tuloon äänioikeutetuiksi. Kulttuuriradikalismin aallossa Liberaalinen kansanpuolue olikin menestyksensä aikoina paitsi nuorten, myös Kansanpuolueelta sekä Vapaamielisten liitolta periytyneen vapaamielisen ja keskiluokkaisen porvariston puolue.lähde?
Vuoden 1968 presidentinvaalissa LKP ei asettanut omaa ehdokasta. Puolueen valitsijamiehet äänestivät Keskustan ehdokasta, istuvaa presidenttiä Urho Kekkosta.[5]
1970- ja 1980-luku
LKP oli 1970-luvulla mukana viidessä hallituksessa, vuodet 1972–1979 käytännössä yhtäjaksoisesti (Liinamaan virkamieshallitusta lukuun ottamatta).[6] Lisäksi puolueen entinen varapuheenjohtaja Teuvo Aura oli vuosikymmenen alussa kahden virkamieshallituksen pääministerinä.[7]
Eduskunnan äänestäessä poikkeuslaista Urho Kekkosen vuonna 1974 päättyvän virkakauden pidentämiseksi neljällä vuodella LKP:n rivit hajosivat. Puolueen kansanedustajista Olavi Borg ja Irma Toivanen äänestivät lakiesitystä vastaan, muut viisi sen hyväksymisen puolesta.[8]
Vuoden 1978 presidentinvaalissa puolue tuki Urho Kekkosta. Vuoden 1982 presidentinvaalissa LKP asetti ehdokkaakseen sitoutumattoman Helvi Sipilän, joka oli Suomen presidentinvaalien historian ensimmäinen naisehdokas. Ennen Sipilän valintaa LKP:n varapuheenjohtaja Paavo Nikula ehdotti, että LKP asettuisi tukemaan vaalissa SDP:n ehdokasta, pääministeri Mauno Koivistoa, mutta muu puolueväki torjui ehdotuksen jyrkästi.[9] Asettamalla presidentinvaaliin naisehdokkaan liberaalit kaavailivat keräävänsä etenkin naisistuneen toimihenkilökunnan ääniä.[10]
Vaaleissa 1979 LKP menetti yli puolet kansanedustajistaan. Tappio ajoi puolueen talouden kriisiin. Tilannetta pahensivat epäonnistuneet kiinteistökaupat. Vuonna 1982 LKP liittyi Keskustapuolueen jäsenjärjestöksi. Yhteistyöllä pyrittiin poliittisten keskiryhmien kiinteämpään yhteistyöhön.[11] Keskusta takasi LKP:n velat.lähde? Puoluejohdon ajama liitos herätti myös vastustusta puolueen riveissä. Monet pitivät sitä virheenä, joka sinetöi LKP:n kohtalon puolueena. Liberaalit menettivät äänestäjät keskustalle ja arvoiltaan liberaalimpaan suuntaan siirtyneelle kokoomukselle. Monet puolueaktiivit siirtyivät myös vihreisiin.[11] Puolue oli hallituksessa viimeisen kerran vuoden 1983 eduskuntavaalien alla muutaman kuukauden ajan, kun Sorsan III hallitusta täydennettiin SKDL:n ministerien eron jälkeen yhdellä LKP:n ministerillä enemmistön säilyttämiseksi eduskunnassa. Kevään eduskuntavaaleissa Keskustaan liittynyt LKP putosi kokonaan pois eduskunnasta.[6][12][13]
Keskustaan liittymisen jälkeen LKP:stä erosi Seppo Westerlundin johdolla ryhmä nimeltä Edistysliitto. LKP erosi Keskustapuolueesta 1986.
1990-luku
Urpo Leppänen muodosti LKP:n yhden hengen eduskuntaryhmän helmikuussa 1990. Leppäsen Vapaat demokraatit -ryhmittymä liittyi samalla LKP:n osastoksi.[14][15] Leppästä ei valittu eduskuntaan maaliskuun 1991 vaaleissa, mutta LKP:n listoilta valittiin kansanedustajaksi sitoutumaton Tuulikki Ukkola. Vuoden 1991 jälkeen puolueen listoilta ei ole valittu kansanedustajia. Keskustasta loikannut Seppo Kanerva tosin muodosti liberaalien eduskuntaryhmän tammikuusta maaliskuuhun vuonna 2003.[16]
1990-luvun alussa liberaalisesti ajatteleva nuoriso ei yleensä enää valinnut Liberaalista Kansanpuoluetta, vaan se ryhmittyi muihin puolueisiin, kuten vuonna 1994 perustettuun Nuorsuomalaisiin tai vihreisiin. Myös vuosina 1989–1991 toiminut Uudistuspuolue Liberaalit sai hetkellisesti annoksen aktiivista väkeä[17]. 1993 syntyi myös Suomen Liberaalidemokraatit. LKP:n kannatus putosi prosentin kymmenyksiin ja puolue vaihtoi virallisen aatekuvauksensa sosiaaliliberaalista liberaaliksi.lähde?
Marraskuussa 1998 perustettiin Olavi Borgin johtama LKP:n ja Nuorsuomalaisten neuvottelukunta, jonka tehtävänä oli puolueiden yhteistyön selvittäminen.[18] Tammikuussa 1999 LKP sopi yhdistymisestä Nuorsuomalaisten kanssa. Puolueiden jäsenille tehdyssä tiedustelussa hanketta tuki lähes 90 prosenttia vastanneista.[19] Esisopimuksista huolimatta hanke ei lopulta toteutunut.lähde?
2000-luku ja toiminnan päättyminen puolueena
Pudottuaan vuoden 1999 eduskuntavaalien tuloksena puoluerekisteristä järjestö keräsi 5 000 kannattajakorttia ja se merkittiin takaisin 12. huhtikuuta 2002. Liberaalit putosi rekisteristä jälleen vuoden 2007 vaalien jälkeen.[1]
LKP lyhensi nimensä muotoon Liberaalit 26.–27. helmikuuta 2000 pidetyssä puoluekokouksessa. Samalla uudistettiin puolueen säännöt. Puoluevaltuusto lakkautettiin ja sen tehtävät siirrettiin puoluekokoukselle.[20] Liberaalit osallistui vuoden 2000 kunnallisvaaleihin 22 kunnassa. Puolue asetti oman ehdokaslistansa Kemissä ja Korpilahdella. Muissa kunnissa liberaalit olivat sitoutumattomien, keskustan, kokoomuksen, RKP:n tai perussuomalaisten listoilla.[21]
Liberaaleilla oli tunnetuksi tulleita ehdokkaita vuoden 2003 eduskuntavaaleissa. Näitä oli muun muassa SMP:n entinen puoluesihteeri Urpo Leppänen sekä kolme muusikkoa Frederik, SDP:n listoilta Porvoon kaupunginvaltuustoon valittu Remu Aaltonen sekä Wallu Valpio.lähde?
Puheenjohtaja Ilkka Innamaan ja uuden hallituksen johdolla puolueen linjaa uudistettiin klassisen liberalismin mukaiseksi.lähde?
Liberaalit osallistui kunnallisvaaleihin 2008 kolmella paikkakunnalla, mutta puolue ei asettanut yhtään omaa listaa. Liberaalien seitsemän ehdokasta olivat Helsingissä RKP:n listoilla sekä Jyväskylässä ja Kiimingissä kokoomuksen listoilla. Ehdokkaat saivat yhteensä 298 ääntä eikä ketään valittu valtuustoon.[22][23]
| Liberaalit ry | |
|---|---|
 | |
| Perustettu | 1965 |
| Toimiala | poliittinen ajatushautomo |
| Puheenjohtaja | Jouni Flemming |
| Jäsenlehti | Polttopiste |
Liberaalit osallistui eduskuntavaaleihin 2011 viidessä vaalipiirissä kahdeksan ehdokkaan voimin, mutta puolue ei asettanut yhtään omaa listaa, vaan ehdokkaat olivat ehdolla Piraattipuolueen listoilla.[24] Tämä johtui siitä, että puolue oli pudonnut rekisteröityjen puolueiden joukosta edellisten eduskuntavaalien jälkeen jäätyään kahdesti peräkkäin ilman kansanedustajia. Yhteensä Liberaalien ehdokkaat keräsivät valtakunnallisesti 909 ääntä, eikä ketään heistä valittu eduskuntaan.[25]
Syksyllä 2011 Liberaalien puheenjohtaja Jouni Flemming oli käynnistämässä Kansallisen Edistyspuolueen toimintaa.[26]
Vuonna 2016 puolueeksi rekisteröitynyt Viskipuolue halusi vaihtaa nimekseen Liberaalipuolue, mutta Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) ei hyväksynyt tätä nimeä, sillä se muistutti liikaa Suomen Liberaalinen Puolue ry:n ja Liberaalit ry:n nimiä. Puolue otti tämän jälkeen nimekseen Liberaalipuolue – Vapaus valita, minkä PRH hyväksyi.[27][28]
Organisaatio
Puolueen jäseniä olivat henkilöt suoraan ja puoluekokouksissa henkilöjäsenet ovat suoraan äänioikeutettuja.[29] Tämä oli poikkeuksellista suomalaisessa puoluejärjestörakenteessa, jossa yleensä jäsenet kuuluvat puolueeseen puolueosaston kautta, ja jäsenten päätäntävaltaa puoluekokouksissa käytetään vain edustuksellisesti ja välillisesti puolueosaston valtuuttaman puoluekokousedustajan kautta. Vuodesta 1990 käytössä ollutta järjestelmää perustellaan jäsenten yksilöllisyydellä sekä järjestöbyrokratian ja laumasieluisuuden vastaisuudella.lähde?
Puolueen nuorisojärjestö oli aiemmin Liberaalinen Nuorisoliitto (Liberaalinuoret), jonka puolue katsoi myöhemmin eronneen maksamattomien jäsenmaksujen takia. Puolueen naisjärjestö oli vuodesta 1951 toiminut Suomen Liberaalinaiset.lähde?
2000-luvun alussa puolueella oli noin 3 000 jäsentä.[30] Vuonna 1970 jäseniä oli 18 000 ja vuonna 1978 noin 20 400.[31]
LKP:n pää-äänenkannattaja oli aikakauslehti Polttopiste, joka oli ollut aiemmin Suomen Kansanpuolueen lehti. Vuosina 1973–1979 lehden nimenä oli Uusi Polttopiste, minkä jälkeen palattiin aiempaan nimeen.[32] Lehti ilmestyi vuoteen 2002.[33]
Puheenjohtajat
| Puoluesihteerit
|
Paikallisjärjestöt
Liberaalien tavoiteohjelma 2000-luvulla
Liberaalien tavoiteohjelma tähtäsi etenkin yksilönvapauden ja markkinatalouden edistämiseen. Puolueen tavoiteohjelma erottui muiden suomalaisten puolueiden ohjelmista klassisen liberaalina, yksilönvapautta puolustavana. Ohjelman mukaan liberaalit halusivat toteuttaa julkiset palvelut palveluseteleillä, joilla ne voi ostaa haluamastaan paikasta. Puolue keventäisi verotusta ja tekisi alle 1 000 euron kuukausitulot verottomiksi. Mikäli tulot jäävät tämän alle, tulonsaaja olisi saanut osan hyvitystä, mikä toimii perustulona (negatiivinen tulovero).lähde?
Samaa sukupuolta oleville pareille puolue kannatti siviiliavioliiton sekä perheensisäisen adoption sallimista. Kaikkein uskontokuntien etuoikeudet olisi poistettu (myös kirkollisverot), samoin liikkeiden aukioloaikojen rajoitukset, työnmarkkinoiden sopimusvapauden rajoitukset (mm. työehtosopimuksen yleissitovuus), elinkeinolupien myöntämismonopolit (apteekit ja taksit: korkeintaan pätevyysvaatimuksia, ei määräsääntelyä). Valtionyhtiöt olisi tullut yksityistää Yleisradiota myöten. Samalla televisiolupamaksu olisi poistettu. Yhdistymisvapaus olisi tullut toteutettaa esimerkiksi lakkauttamalla ylioppilaskuntien pakkojäsenyys.lähde?
Liberaalit halusivat perustaa perustuslakituomioistuimen. Vaaleissa puolue kannatti siirtymistä siirtoäänivaaliin (STV) siten, että äänestäjät voisivat asettaa ehdokkaita paremmuusjärjestykseen puolueiden tai vaalipiirirajojen rajoittamatta. Läänit olisi pitänyt puolueen mukaan lakkauttaa ja byrokratiaa keventää kaikilla tasoilla. Liberaalit halusivat edistää ihmisoikeuksia, demokratiaa ja markkinataloutta kehitysmaissa sekä lisätä vapaakauppaa ja vapaata liikkuvuutta yli rajojen. Pakolaisten määrää Suomessa olisi tullut lisätä samalla huolehtien siitä, että tulijoiden sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan edesautetaan. Liberaalit halusivat, että valtio olisi rahoituksellaan varmistanut jokaiselle yksityisen sairausvakuutuksen, joka olisi korvannut hoidon potilaan itse valitsemassa terveyskeskuksessa, lääkäriasemalla tai sairaalassa enimmäishintojen mukaan.lähde?
Ympäristönsuojelussa olisi puolueen mukaan pitänyt ottaa käyttöön päästömaksut ja haittakorvaukset. Päästömaksutuloilla olisi kevennetty tuloverotusta.[35]
Lähteet
Aiheesta muualla
- Liberaalien ohjelmat (Pohtiva – poliittisten ohjelmien tietovaranto)