Esko Rekola

Esko Rekola valmistui ylioppilaaksi Tampereen lyseosta vuonna 1937 ja aloitti sen jälkeen lakitieteen opinnot Helsingin yliopistossa.^[2] Talvi- ja jatkosotaan Rekola osallistui kenttätykistössä ja suoritti Reserviupseerikoulun välirauhan aikana.^[3]. Myöhemmin sotien jälkeen hänet ylennettiin reservin kapteeniksi.^[4]

Rekola suoritti yleisen oikeustutkinnon 1945, sen jälkeen hänestä tuli lainopin kandidaatti (1954) ja lakitieteen lisensiaatti (1954). Hän sai varatuomarin arvon 1947. Juristiksi valmistuttuaan hän työskenteli 1945–1947 Heikki Boreniuksen asianajotoimistossa ja vuodet 1948–1954 Maalaiskuntien liiton lakimiehenä, apulaistoiminnanjohtajana ja osastopäällikkönä. Yhteiskunnallisen korkeakoulun kunnallislainsäädännön yliopettaja hän oli 1954–1956 ja edelleen Valtiovarainministeriön vero-osaston päällikkö 1957–1959 ja tulo- ja menoarvio-osaston päällikkö 1959–1965. Valtioneuvoston kanslian kansliapäällikkönä hän oli 1965–1966 ja uudelleen 1977–1982, joskin koko jälkimmäisen kauden hän toimi ministerinä eikä siksi hoitanut virkaansa päivääkään. Rautatiehallituksen pääjohtajana hän oli 1966–1973 ja Liikenneministeriön kansliapäällikkö 1973–1976.^[5][6]

Rekola toimi ministerinä viidessä hallituksessa: valtiovarainministerinä (1963–1964 ja 1976–1977), II valtiovarainministerinä (1976 ja 1977–1979) ja ulkomaankauppaministerinä (1979–1982). Rekola joutui jättämään paikkansa Kalevi Sorsan III hallituksessa, koska Keskustapuolue vaati siihen liittyneelle Liberaaliselle Kansanpuolueelle ministerinsalkkua. Muistelmissaan Rekola arvioi olleensa Urho Kekkosen presidenttikauden kolmanneksi pitkäaikaisin valtioneuvoston jäsen Ahti Karjalaisen ja Johannes Virolaisen jälkeen.^[7]

Vuoden 1987 eduskuntavaalien jälkeen tasavallan presidentti Mauno Koivisto antoi Rekolan tehtäväksi selvittää, oliko tarvetta muodostaa niin laajapohjainen hallitus, että sillä olisi takanaan kahden kolmasosan eduskuntaenemmistö. Tunnustelun jälkeen Koivisto nimitti hallituksen muodostajaksi kokoomuksen entisen puheenjohtajan Harri Holkerin, josta tuli pääministeri. Keskustapuolueen silloinen puheenjohtaja Paavo Väyrynen esitti myöhemmin epäilyksensä, että Koiviston tarkoitus oli Rekolan avulla antaa sosiaalidemokraateille mahdollisuus torjua hallitusvaihtoehto, jossa porvaripuolueilla olisi ollut selvä enemmistö, ja sillä tavoin sulkea Keskustapuolue oppositioon.^[8]

Rekola toimi lukuisissa luottamustehtävissä: Suomen ylioppilaskuntien liiton hallituksessa 1945–1946, Helsingin ylioppilaskunnan hallituksessa 1947, Suomen kulttuurirahaston hallintoneuvostossa 1959–1965, WSOY:n hallintoneuvostossa 1964–1970 ja puheenjohtajana 1972–1991. Tampereen yliopiston valtuuskunnan puheenjohtajana hän oli 1971–1974. Hän on ollut myös Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kansleri vuosina 1987–1996.

Rekola sai ministerin arvonimen vuonna 1983. Helsingin yliopisto myönsi hänelle vuonna 1980 oikeustieteen ja Tampereen yliopisto vuonna 1985 hallintotieteiden kunniatohtorin arvon. Rekola on julkaissut muistelmateoksen Viran puolesta vuonna 1998.

Rekolan toinen puoliso oli toimittaja Anna-Liisa Rekola (k. 2009).^[9] Rekolan isä oli juristi ja professori Aarne Rekola.^[5]

• Kunnallisverotuksen pääpiirteet. Lakimiessarja B, numero 73. Porvoo: WSOY, 1955.
• Viran puolesta. Porvoo: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22965-2.

• Seppinen, Ilkka: Rekola, Esko (1919–2014). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 9.10.2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• Esko Rekola Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
• Esko Rekolan muistokirjoitus Helsingin Sanomissa (Arkistoitu – Internet Archive)
• Itse asiassa kuultuna, tv-haastattelu vuodelta 1996, 57 min, Yle Areena.
• Esko Rekola haastateltu: »Cirkus ellok» på slutvarvet. Affärsmagasinet Forum, 29.01.1969, nro 1969-02, s. 13–14. ISSN 0533070X. Artikkelin verkkoversio. (ruotsiksi)