Itävallan vapauspuolue
Itävallan vapauspuolue (saks. Freiheitliche Partei Österreichs, FPÖ) on vuonna 1956 perustettu poliittinen puolue Itävallassa. Puoluetta on sanottu myös liberaalipuolueeksi. Sen puheenjohtajana toimii vuodesta 2021 Herbert Kickl.
| Itävallan vapauspuolue | |
|---|---|
| Freiheitliche Partei Österreichs | |
| |
| Perustettu | 7. huhtikuuta 1956 |
| Puheenjohtaja | Herbert Kickl |
| Ideologia | |
| Poliittinen kirjo | oikeisto |
| Toimisto | Theobaldgasse 19/4 A-1060, Wien |
| Äänenkannattaja | Neue Freie Zeitung |
| Jäsenmäärä | n. 50 000 (2014) |
| Värit | sininen, punainen |
| Kansallisneuvosto[2] | 30 / 183 |
| Liittoneuvosto[3] | 14 / 61 |
| Euroopan parlamentti[4] | 3 / 18 |
| Kansainväliset jäsenyydet | – ID |
| Nuorisojärjestö | Ring Freiheitlicher Jugend |
| Opiskelijajärjestö | Ring Freiheitlicher Studenten |
| Kotisivu | www |
FPÖ on populistinen ja edistyksellinen puolue. Se vastustaa kollektivismia ja kannattaa maltillista sosiaalista uudistusta, työllisten osallistumista johtamiseen ja Euroopan yhdentymistä. Vuonna 2005 maltillisten ja ääriainesten erimielisyydet johtivat puolueen jakaantumiseen ja uuden Itävallan tulevaisuuden liitto (Bündnis Zukunft Österreich; BZÖ) -puolueen perustamiseen.[5]
Puolueen kansallismielinen linja teki siitä epätyypillisen liberaalipuolueen. Se nousi näyttävään asemaan Itävallan politiikassa sen jälkeen, kun kansallismielisen siiven edustaja Jörg Haider nousi puolueen johtoon 1986. Samalla puolueesta tuli selvästi oikeistolaisempi, ja Haider esitti kärkeviä lausuntoja ulkomaalaisia vastaan.
Puolue on ollut Itävallan hallituksessa vuosina 1999–2005 ja vuosina 2017–2019.
Puolueen historia
Itävallan vapauspuolue perustettiin vuonna 1956 ja se kannatti perustamishetkellä samoja aatteita kuin maailmansotien välisen ajan ei-fasistisessa kansallismielinen Landbund ja Saksojen yhdistymistä ajanut Suur-Saksan kansanpuolue (Großdeutsche Volkspartei). Puolueen kaksi ensimmäistä johtajaa Anton Reinthaller ja Friedrich Peter olivat entisiä natseja.[6][7]
Vuosina 1980–1986 puheenjohtajana oli liberaalisiiven edustaja Norbert Steger.[8] Hänen kaudellaan vuonna 1983 vapauspuolue muodosti hallituskoalition sosiaalidemokraattisen puolueen kanssa.[9] Vuonna 1986 Jörg Haider valittiin puoluekokouksessa puolueen johtoon ja sen kannatus ja näkyvyys kasvoivat. Se nousi Kärntenin aluevaaleissa toiseksi suurimmaksi puolueeksi, ja Haiderista tuli kuvernööri. Samalla puolue muuttui oikeistolaisemmaksi, ja Haider esitti kärkeviä ulkomaalaisvastaisia lausuntoja.[8]
Puolue menestyi hyvin Itävallan parlamenttivaaleissa 1999 saaden 26,9 % äänistä ja muodosti hallitukseen Wolfgang Schüsselin Kansanpuolueen (ÖVP) kanssa. Tämän johdosta 14 Euroopan maata, Suomi mukaan lukien, julisti Itävallan boikottiin Euroopan unionin perusarvojen rikkomisesta. Syynä olivat Itävallan vapauspuolueen edustajien antamat avoimet natseja myötäilevät ja ulkomaalaisvastaiset lausunnot. Suomessa päätöksen boikottiin yhtymisestä teki pääministeri Paavo Lipponen yksin, muita ministereitä, presidentti Martti Ahtisaarta ja eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa kuulematta.[10] Haiderin ministerikausi päättyi helmikuussa 2000 vain kolme viikkoa boikotin alkamisen jälkeen. Boikotti Itävaltaa vastaan kesti seitsemän kuukautta ja häiritsi EU:n toimintaa. Useissa maissa, myös Suomessa, kyseltiin, mihin Itävallan eristämisellä pyrittiin, kuinka kauan boikotin oli määrä kestää ja miten se oli tarkoitus purkaa.[10] EU asetti tapausta tutkimaan kolmihenkisen komitean, johon kuului muiden muassa presidentti Martti Ahtisaari. Komitea arvosti Schüsselin hallituksen toimia rasismia vastaan, vaikka eräitä FPÖ:n jäseniä kritisoitiinkin. Komitean suosituksesta boikotti purettiin syyskuussa 2000.[11]
Vuoden 2002 vaaleissa FPÖ sai vain 10 % äänistä, mutta hallituskoalitio Kansanpuolueen kanssa säilyi. Vuonna 2005 populistien ja nationalistisen ryhmittymän kiistat hajottivat puolueen. Niinpä puolueen pitkäaikainen johtaja erosi monien muiden merkittävien johtohahmojen kanssa ja perusti Itävallan tulevaisuuden liiton (BZÖ), josta tuli FPÖ:n sijasta Kansanpuolueen hallituskumppani.[9]
Vuoden 2008 parlamenttivaaleissa vapauspuolue sai 18 % ja 34 paikkaa nousten kolmanneksi suurimmaksi Itävallan parlamentissa. Itävallan vapauspuolue ja Itävallan tulevaisuuden liitto menestyivät näissä vaaleissa hyvin kasvaneen inflaation ja talouskasvun heikkenemisen vuoksi. Ulkomaalaisiin suhtaudutaan Itävaltaa epäluuloisemmin vain Britanniassa. Pääpuolueita epäillään usein korruptiosta, vaikka Itävalta on maailman vähiten korruptoituneita maita.[12]
Itävallan vapauspuolueen puheenjohtaja vuodesta 2005 on Heinz-Christian Strache, joka ei ole pehmentänyt puheitaan toisin kuin edeltäjänsä Haider.[12]
Vuonna 2010 puolue sai Wienin kunnallisvaaleissa 26 % äänistä ja nousi siellä toiseksi suurimmaksi puolueeksi sosiaalidemokraattien jälkeen.[9]
Joulukuussa 2017 puolue muodosti kansanpuolueen kanssa koalitiohallituksen, jonka liittokansleriksi tuli kansanpuolueen Sebastian Kurz ja apulaisliittokansleriksi vapauspuolueen Strache.[13]
Toukokuussa 2019 Puolueen puheenjohtaja Heinz-Christian Strache erosi skandaalin vuoksi varakanslerin paikalta ja puolueen puheenjohtajuudesta, kun hän jäi kiinni Ibizalla kuvatusta videosta.[14].
Ibiza-skandaaliksi kutsuttujen tapahtumien seurauksena siis ÖVP:n ja FPÖ:n hallitusyhteistyö kriisiytyi ja maassa ajauduttiin ennenaikaisiin parlamenttivaaleihin syyskuussa 2019. Vaaleissa entisen liittokansleri Kurzin johtama ÖVP sai vaalivoiton ja lisäsi kannatustaan yli viisi prosenttiyksikköä ja sai 37 % äänistä. Suurin häviäjä oli skandaalin ytimessä ollut oikeistopopulistinen Vapauspuolue FPÖ, joka sai 16 % äänistä menettäen kannatuksestaan kymmenen prosenttiyksikköä. FPÖ:n romahdukseen vaikuttivat Ibiza-skandaalin lisäksi puoluejohtaja Stracheen kohdistuneet epäilyt kulukorvausten väärinkäytöstä sekä se, että tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa kannattava liittokansleri Kurz oli tullut tässä asiassa ikään kuin FPÖ:n tontille.[15]
Norbert Hofer oli puolueen puheenjohtaja 2019–2021.[16]
Die Welt kertoi elokuussa 2020, että Spiegel ja Süddeutsche Zeitung olisivat vääristellyllä kirjoittelullaan aiheuttaneet Stracheen kohdistuneen Ibiza-kohun. Tapaukseen liittyvä video sisälsi muutakin sisältöä kuin näiden lehtien siitä valikoiman sisällön, jolla lehdet ovat asettaneet Strachen kielteiseen valoon.[17]
Ideologia ja linjaukset
Vapauspuolue on ollut amerikkalaisvastainen ja läheinen Venäjälle ja Vladimir Putinille.[18]
Puheenjohtajat
| Puheenjohtaja | Kausi |
|---|---|
| Anton Reinthaller | 1956–1958 |
| Friedrich Peter | 1958–1978 |
| Alexander Götz | 1978–1979 |
| Norbert Steger | 1979–1986 |
| Jörg Haider | 1986–2000 |
| Susanne Riess-Passer | 2000–2002 |
| Mathias Reichold | 2002 |
| Herbert Haupt | 2002–2004 |
| Ursula Haubner | 2004–2005 |
| Heinz-Christian Strache | 2005–2019 |
| Norbert Hofer | 2019–2021 |
| Herbert Kickl | 2021– |
Puolueen kannatuksen vaihtelu
| Vaalivuosi | Äänien luku | % äänistä | Paikkojen luku |
|---|---|---|---|
| 1956 | 283 749 | 6.5 % | 6 |
| 1959 | 336 110 | 7.7 % | 8 |
| 1962 | 313 895 | 7.0 % | 8 |
| 1966 | 242 570 | 5.4 % | 6 |
| 1970 | 253 425 | 5.5 % | 6 |
| 1971 | 248 473 | 5.5 % | 10 |
| 1975 | 249 444 | 5.4 % | 10 |
| 1979 | 286 743 | 6.1 % | 11 |
| 1983 | 241 789 | 5.0 % | 12 |
| 1986 | 472 205 | 9.7 % | 18 |
| 1990 | 782 648 | 16.6 % | 33 |
| 1994 | 1 042 332 | 22.5 % | 42 |
| 1995 | 1 060 175 | 22.0 % | 41 |
| 1999 | 1 244 087 | 26.9 % | 52 |
| 2002 | 491 328 | 10.0 % | 18 |
| 2006 | 519 598 | 11.0 % | 21 |
| 2008 | 797 993 | 18.2 % | 35 |
| 2013 | 958.285 | 20.5% | 40 |
| 2017 | 1 316 442 | 26.0 % | 51 |
| 2019 | 772 666 | 16.2% | 31 |
Lähteet
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Itävallan vapauspuolue Wikimedia Commonsissa
- Itävallan vapauspuolue (saksaksi)